Riina Piirilä on valtiotieteiden ja musiikin maisteri, joka on työskennellyt kansainvälisten suhteiden parissa valtionhallinnossa ja kansainvälisissä järjestöissä. Entisenä ammattimuusikkona hänellä on myös vuosien kokemus kulttuurialalta klassisen musiikin konserttilavoilta ja taiteellisista johtotehtävistä. 

Eurooppalaiset taideinstituutiot ovat eturintamassa, kun Venäjä pyrkii pehmeän vallan keinoin rakentamaan suhteitaan uudelleen Eurooppaan hyökkäyssotaa seuranneiden boikottien jälkeen. Klassisen musiikin supertähtien tehdessä paluuta eurooppalaisille konserttilavoille länsi hakee uutta rajanvetoa kulttuurin ja politiikan välillä: EU:n ja Ukrainan mielestä taiteellinen yhteistyö normalisoi totalitarismia ja sotaa, toisaalla boikotteja kritisoidaan taiteen vapauden rajoittamisesta ja politisoinnista.

Kun maailma heräsi 24. helmikuuta 2022 uutisiin Venäjän laittomasta hyökkäyssodasta, lännen poikkeuksellinen yhtenäistyminen ja solidaarisuus Ukrainaa kohtaan näkyivät sanktioin ja vaatimuksin myös kulttuurikentällä. Venäläisten orkesterien, balettiryhmien ja muusikoiden esiintymisiä peruttiin ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Ukrainan kulttuuriministeri vaati venäläisten säveltäjien boikottia eurooppalaisten konserttitalojen ohjelmistoissa Tšaikovskista nykysäveltäjiin. Venäläisartisteja pudotettiin agentuurien listoilta ja konserttiohjelmista solidaarisena eleenä Ukrainaa kohtaan.

Lännen vaatiessa Venäjän kulttuurieliitin edustajilta kannanottoa hyökkäyssotaan tulilinjalla oli ensimmäisenä maailman tunnetuimpiin kuuluva kapellimestari, avoimesti Putinia tukenut ja propagandakonsertteja johtanut Valeri Gergijev. Kun Gergijev kieltäytyi tuomitsemasta hyökkäystä, lännen merkittävimmät konserttitalot New Yorkista Milanoon peruivat Gergijevin esiintymiset länsimaissa vuosikausiksi eteenpäin. Myös muut Putinin lähipiiriin kuuluvat taiteilijat laitettiin nopeasti mustalle listalle, ja konserttikalenteri tyhjentyi muun muassa Putinia julkisuudessa kannattaneilta sopraano Anna Netrebkolta ja pianisti Denis Matsuevilta.

Neljä vuotta hyökkäyssodan alkamisesta lännen boikotti on alkanut kuitenkin rakoilla. Politico uutisoi kesällä 2025 Gergijevin odotetusta paluusta Espanjaan Mariinsky-orkesterinsa kanssa. Keväällä 2026 Le Monde puolestaan raportoi 72-vuotiaan Gergijevin haaveista palata Ranskan konserttilavoille vuonna 2027 säveltäjä Claude Debussyn juhlavuoden kunniaksi.

EU:n ja Ukrainan johto on kutsunut Venäjän toimintaa valkopesuksi, jonka pyrkimyksenä on neutralisoida maan sotatoimia vetoamalla taiteen vapauteen. EU:n tavoin taideinstituutiot pohtivat vastausta vaikeaan kysymykseen: jatkaako boikotteja vai avatako ovi kulttuuriselle yhteistyölle?  

Solidaarisuutta vai sensuuria?

Klassinen musiikki ei ole tyypillisin diplomatian areena, mutta geopoliittisen turbulenssin keskellä pehmeä valta korostuu myös konserttilavoilla. Politicon mukaan Gergijevin paluu on osa laajempaa strategiaa, jonka tavoitteena on normalisoida suhteita Venäjän siirtyessä kulttuuridiplomaattisessa strategiassaan uudelle aikakaudelle: pehmeästä vallasta terävään valtaan. Venäjän Ranskan-suurlähettiläs kuvaili Le Mondelle kulttuurin olevan ensimmäinen askel kohti maiden välisen suhteen normalisoitumista.

Rikkaasta korkeakulttuuristaan tunnetulle Venäjälle taide on keskeinen osa maan identiteettiä, pehmeän vaikuttamisen strategiaa ja ulkopolitiikkaa. Venäjän vahva presenssi ja arvostus klassisen musiikin kentällä säilyi jopa kylmän sodan aikana, jolloin Neuvostoliiton supertähdet pääsivät valtion harjoittamasta sensuurista ja suurvaltapoliittisista jännitteistä huolimatta esiintymään Yhdysvalloissa. 

Nykyinen yksittäisten taiteilijoiden poliittisia kannanottoja vaativa boikotti on laajuudessaan ensimmäinen laatuaan. Gergijevin kaltaisten tähtien lisäksi myös sotaa avoimesti vastustavat taiteilijat ovat kamppailleet esiintymismahdollisuuksista sekä Venäjällä että lännessä, kun konserttitalot ovat peruneet esiintymisiä poliittisen paineen alla. Esimerkiksi sellisti Anastasia Kobekinan konsertin perunut sveitsiläinen järjestäjä pahoitteli taiteilijoille aiheutuvaa kärsimystä ja painotti, että päätös ei ollut suunnattu yksittäisiä venäläistaiteilijoita vastaan. 

Yksilön rooli ja velvollisuudet ovatkin puhututtaneet taidealalla koko hyökkäyssodan ajan. Joukko länsimaisia klassisen musiikin suurimpia nimiä julkaisi pian sodan alettua avoimen kirjeen, jossa kannatettiin Putinin sotatoimien tuomitsemista ja lähipiirin boikottia, mutta kyseenalaistettiin venäläisten ja valkovenäläisten taiteilijoiden kategorinen poissulkeminen konserttilavoilta.

Rajanveto sotaa kannattavien ja tuomitsevien taiteilijoiden välillä ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Gergijevin suojattina tunnettu sopraano Anna Netrebko kannatti Putinin uudelleenvalintaa vuoden 2012 vaaleissa, ja 2014 Krimin valtauksen yhteydessä hän poseerasi sosiaalisen median kuvassa separatistilippu kädessään. Vuoden 2022 hyökkäyssodan alettua Netrebko yllätti kuitenkin kannanotollaan, jossa hän tuomitsi hyökkäyksen ja vaati sotatoimien lopettamista. Tästä huolimatta oopperatalot New Yorkin Metropolitan Operasta Euroopan pääkaupunkeihin peruivat laulajan esiintymiset vuosiksi eteenpäin. Paluu Lontoon Royal Opera Housen lavalle syksyllä 2025 johti laajoihin protesteihin englantilaisyleisön keskuudessa. 

Netrebkon kaltaisten taiteilijoiden vaihtuvat poliittiset lausunnot ovatkin herättäneet huolta taiteilijoiden ulostuloihin liittyvistä henkilökohtaisista turvallisuusriskeistä, joita lisäävät Venäjän sotasensuuriin tähtäävä lainsäädäntö. Poliittiseen ristituleen joutuneen Netrebkon mukaan yksittäisten taiteilijoiden poliittisten mielipiteiden jakamisen tulisi aina olla vapaaehtoinen valinta. 

Turvallisuusriskien ohella taiteilijoiden esiintymisten peruminen on johtanut juridisiin kiistoihin: Netrebko haastoi myöhemmin Metropolitan Operan oikeuteen muun muassa kansallisuuteen perustuvasta syrjinnästä. Oikeudessa etenevä kanne saattaa läpi mennessään muodostaa ennakkotapauksen, joka rajoittaa myös eurooppalaisten taideinstituutioiden vapautta boikotoida taiteilijoita poliittisin perustein.

Boikotit jakavat Eurooppaa

EU:n ja Ukrainan johdot ovat tähän mennessä reagoineet jyrkästi Euroopan kulttuurilaitosten päätöksiin alkaa jälleen kiinnittää Gergijevin kaltaisia taiteilijoita. EU:lle kyse on moraalisen solidaarisuuden ohella myös rahoituksesta: esimerkiksi Gergijevin ja Mariinsky-orkesterin Espanjan konserteilla on yhteys EU:n Next Generation Fundilta saatuun tukeen. Kulttuurista vastaavan EU-komissaari Glenn Micallefin mukaan EU pyrkii vaikuttamaan myös yksityisesti rahoitettujen konserttien ohjelmointiin EU-maissa varmistaakseen, ettei kulttuuriala anna tilaa hyökkäyssodan kannattajille.

Ukraina näkee boikotin loppumisen suorana turvallisuusuhkana, joka voi heikentää lännen yhtenäisyyttä. Kulttuuriministeri Mykola Tochytskyi varoittaa Putinia kannattavien venäläistaiteilijoiden kutsumisen takaisin Euroopan taidekentälle olevan hyvin riskialtista.

Boikottien kriitikot taas pelkäävät, että neutraalina pidetyn taidekentän politisoituminen ajaa kohti kulttuurista eristystä. Boikotit myös antavat Venäjälle mahdollisuuden hyödyntää niitä propagandassaan kehystämällä ne kulttuuriseksi vihamielisyydeksi ja tekopyhyydeksi. 

Boikottien poliittisesta luonteesta johtuen myös niiden purkaminen on Euroopalta kannanotto, jonka riskejä on punnittava huolellisesti. EU:n väläytellessä mahdollisuutta suoriin keskusteluihin Venäjän kanssa taidekentän tapahtumat saavat merkittävän poliittisen painoarvon: kyse ei ole vain taiteellisesta vuoropuhelusta vaan geopoliittisesta neuvottelusta.

Kulttuurisotaa taiteen olympialaisissa

Poliittista kamppailua hyökkäyssotaa käyvien maiden taiteilijoiden boikoteista käydään myös muualla taidemaailmassa. Toukokuussa kuvataiteen olympialaisiksi kutsuttu Venetsian biennaali ilmoitti yllättäen sallivansa Venäjän paviljongin läsnäolon vuoden 2026 biennaalissa pitkän boikotin jälkeen.

Venäjän läsnäolon sekä paviljongin kuraattorien tiiviit yhteydet Kremliin ovat sittemmin herättäneet vastustusta. Tapahtuman tuomaristo ilmoitti vain päiviä ennen tapahtuman alkua eroavansa vastalauseena Venäjän osallistumisesta. Italian kulttuuriministeri puolestaan kohautti kieltäytymällä osallistumasta avajaisiin, ja Venetsia varautuu Venäjän vastaisiin protesteihin kuukausia kestävän biennaalin aikana. Lisäksi tapahtuman tulevaisuus saattaa olla vaakalaudalla, kun EU uhkaa vetää rahoituksensa pois.

Kansainvälisten sopimusten muuttuessa tyhjiksi lupauksiksi myös muut rajoja rikkovat suurvallat ovat nousseet osaksi taidemaailman boikottikeskustelua. Venetsian biennaalissa tusina paviljonkia sulki väliaikaisesti ovensa protestina Israelin osallistumiselle, ja Yhdysvaltain paviljongin poistoa biennaalista on vaadittu niin avoimilla kirjeillä kuin New Yorkerin taidekriitikonkin toimesta.

Geopoliittisen turbulenssin ja autoritääristen johtajien aikakaudella pehmeän vallan voima korostuukin entisestään. Suurvaltojen ensimmäiset kädenojennukset tapahtuvat kulttuurikentällä hyvästä syystä: taiteella on potentiaali toimia sekä sillanrakentajana että kulttuuriset ja poliittiset rajat ylittävänä universaalin dialogin alustana silloin, kun muut keskusteluyhteydet puuttuvat.

Sodan aikana kädenojennus ei kuitenkaan ole vapaa poliittisista agendoista etenkään Venäjällä, jossa kulttuuriala ja poliittinen eliitti ovat tiukasti kietoutuneita toisiinsa. Eurooppalaisten taideinstituutioiden vaikeaksi tehtäväksi jääkin suojella taiteen vapautta ja yrittää samalla estää kulttuurin käyttäminen valkopesun aseena. Varmaa on, että suurvaltojen kamppailun keskellä idea poliittisesti neutraalista taidekentästä jää haaveeksi.