Venäjän hallinto valmistautuu vuosikymmenten mittaiseen vastakkainasetteluun ”kollektiivista länttä” vastaan. Osana tätä kehitystä se pyrkii mobilisoimaan Venäjän yhteiskuntaa virallisella valtionideologialla tai “valtiollisella maailmankatsomuksella”. Väitetysti kyse ei ole Neuvostoliiton tapaisen ideologisen kontrollin paluusta vaan venäläisen tiedontuotannon ”dekolonisaatiosta”, jolla pyritään kitkemään yhteiskunnasta ja instituutioista läntiset ajattelumallit ja korvaamaan ne venäläisillä. Näin syntyy ”Venäjän idea” tai ”venäläinen unelma”, Kremlissä järkeillään. 

Aina siihen asti, kun Venäjä teki Ukrainaan täysimittaisen hyökkäyksen, Vladimir Putinin valtakauden yhteiskuntasopimus lupasi venäläisille elintason kasvua, modernisaatiota ja Venäjän kansainvälisen kunnian palauttamista vastineeksi politiikan jättämisestä regiimin huoleksi. Lyhyeksi tarkoitetun hyökkäyksen muututtua vuosia kestäväksi kulutussodankäynniksi on Kreml joutunut uuden ongelman eteen: kuinka aktivoida hallinnolle myönteinen mutta poliittisesti apaattinen enemmistö sodan tueksi? Ensimmäinen vastaus oli informaatioympäristön lävistävä patrioottinen paatos, mutta isänmaalliset iskulauseet, viittaukset toiseen maailmansotaan ja ukrainalaisviha eivät innostaneet yhteiskuntaa uhrauksiin riittävästi. 

Venäläiset yhteiskuntatietelijät ovat muotoilleet uutta lähestymistapaa vuodesta 2023. Kremlin “länsivastaisia pidäkkeitä” kartoittavan tutkimushankkeen raameissa eniten rahoitusta on saanut maan eturivin kansainvälisen politiikan tutkija Sergei Karaganov. Hänen johdollaan julkaistiin viime kesänä 46-sivuinen ideologinen julkaisu Codex Venäjä – venäläinen idea/unelma 21. vuosisadalla. Julkaisu on kirjoittajiensa mukaan venäläisten maailmankatsomuksellinen pamfletti, joten se ei edes riko Venäjän perustuslakiin kirjattua virallisen valtionideologian kieltoa.

Sergei Karaganov: konservatiivi ja eurasianisti

Codex Venäjän pääarkkitehti Karaganov lienee tunnettu lännessä, sillä hänet löytää myös länsimaiden pakotelistoilta. Hänen nimensä saattaa soittaa kelloja myös hänen harrastamansa ydinaseuhkailun vuoksi. Hänen suhteensa Kremliin on moniulotteinen. Yhtäältä hänellä sanotaan olevan suora yhteys Putiniin ohi presidentinhallinnon portinvartijoiden. Toisaalta Karaganovin liikkumatilaa suhteessa presidenttiin on pidetty pienenä. Yhtä kaikki, keskeisessä ja näkyvässä asemassa Karaganov ainakin on, ja monet valtiolliset linjapaperit heijastelevat hänenkin näkemyksiään. 

Karaganovin ideologinen tausta on monisyinen. Helpoimmin ymmärrettävissä on hänen spiritualismia, kollektivismia ja hierarkioita korostava konservatisminsa. Hän esimerkiksi ennustaa, että “antieurooppalaiset arvot” kuten “ultrafeminismi, LGBTQ sekä muut perhevastaiset ideologiat” tulevat johtamaan länsimaisen sivilisaation rappioon ja geopoliittisen vallan heikentymiseen.

Toisaalta Karaganovin ajatuksissa näkyy kirkkaana venäläisen poliitisen filosofian erityislaatuisuus, niin kutsuttu eurasianismi, joka alleviivaa Venäjän olemusta ainutlaatuisena Euroopasta ja Aasiasta erillisenä ”sivilisaationa”. Tämän vuoksi sillä on oma kulttuurinsa, arvonsa ja geopoliittiset intressinsä. Eurasianistit ovat sekoittaneet poliittisiin teorioihinsa länsimaissa vaikeasti ymmärrettäviä näkemyksiä, kuten sen, että kansat ovat kosmologisen säteilyn muovaamia ”etnoksia” eli biososiaalisia organismeja, joilla on omat elinkaarensa.

Lopulta Karaganovin ajattelussa näyttää lyövän kättä kaksi linjaa: yhdet on johdettu maailmanpolitiikan realistisesta koulukunnasta, toiset kehitystutkimuksen riippuvuusteorian länsivastaisista elementeistä. Karaganovin mukaan maailmanpolitiikka on murroksessa siksi, että “kollektiivisen lännen” 500 vuotta kestänyt vallan monopolimainen asema murenee. Tätä kuvaa vasten Karaganov näkee, että länsi hakee seuraavat vuosikymmenet vastakkainasettelua Venäjän kanssa. Näin Venäjän on mobilisoitava koko yhteiskuntansa ja eliittinsä kyetäkseen voittoon: Karaganovin sanoin venäläisten tulee nähdä itsensä historiallisiin opetuksiinsa nojaavana “saarrettuna linnakkeena”. Maan tulee rakentua autoritäärisesti johdetulle ja valtiojohtoiselle sosiaalikapitalistiselle yhteiskuntajärjestelmälle, jonka ideologinen ydin auttaa yksittäistä venäläistä ymmärtämään, miksi yhteiskunnan tai isänmaan palveleminen tulee asettaa kaiken muun edelle.

Uuskosmismi uuden yhteiskunnan liimana

Codex Venäjä -pamfletti on kirjoittajiensa mukaan valtion ja isänmaallisen intelligentsian yhteistuumin valmisteltu konsepti siitä, miten maan hallinto tahtoo “Venäjän kansalaisen näkevän itsensä suhteessa muuhun maailmaan”. Pamfletti siis muotoilee uuden kollektivistisen yhteiskuntajärjestyksen ideologisia motivaattoreita. Karaganovin itse vertaa hanketta Neuvostoliiton tieteelliseen kommunismiin, joka hänen mukaansa jäykkyydessään ja staattisuudessaan epäonnistui. Konservatiivisen ja patrioottisen paatoksen lisäksi pamfletti sisältää “Venäjän idean” tai “venäläisen unelman”, jota kirjoittajat pitävät “venäläisen hengen ruumiillistumana ja kurssina kohti fyysistä, älyllistä, hengellistä ja moraalista kasvua”. Tämä idea perustuu pamfletin mukaan “venäläisten genealogiaan koodattuun” kosmismiin. 

Itä-Euroopan äärioikeistoa ja nationalismia tutkivan Marlene Laruellen mukaan kosmismi kuuluu spiritualistisiin, kristinuskosta ammentaviin maailmankatsomuksiin. Se on perusluonteeltaan holistinen, eli se ei piirrä selkeitä rajoja luonnontieteiden, yhteiskuntatieteiden ja teologian välille. Kosmismi inspiroi Venäjän älymystöä laajasti 1800- ja 1900-luvun taitteessa, jolloin sitä sovellettiin ainakin luonnontieteisiin, filosofiaan, teologiaan ja kulttuurin alalla. Kosmismin katsotaan vaikuttaneen kaikkeen aina avaruustutkimuksesta Leninin balsamointiin sekä aiemmin mainitusta eurasianismista suprematistiseen taiteeseen. Laruellen mukaan Venäjän älymystön kiinnostus kosmismia kohtaan on kasvanut yhteiskunnallisen kontrollin vapauduttua Neuvostoliiton jälkeen.

Codex Venäjä määrittelee kosmistisen “Venäjän idean” käyttövoimaksi “sivilisaation missiolle säilyttää ihmisyys ihmiskunnassa; pelastaa maailma ydinsodalta; vapauttaa maailma hegemoniapyrkyreiden ikeestä; antaa valtioille ja kansoille vapaus säilyttää kulttuurinsa ja valita oma poliittinen tiensä”. Venäjän kosmistinen missio on pamfletin mukaan näkyvissä venäläisten saavuttamissa “ennennäkemättömissä edistysaskeleissa, kuten Siperian kolonisaatiossa”. Lopulta pamfletti julistaa, että “Venäjää johtaa itse herra Jumala ilman välikäsiä, sillä järjellä ajateltuna on mahdoton ymmärtää, miten se pysyy olemassa”. Kosmistinen Venäjän idea siis heijastelee monella tapaa Karaganovinkin edustamia suosittuja äärikonservatiivisia ajatuksia yhteiskunnallisesta rappiosta ja eurasianistisesta missiosta.

Codex Venäjä alleviivaa trendiä, jossa on erittäin vaikea arvioida Venäjän sisäistä kehitystä länsimaisten tulkintakehysten läpi. Pamflettiin kiteytyy paradigman muutos, jolle loppusysäyksen on antanut Venäjän hyökkäyssodan pitkittyminen: siinä missä Neuvostoliiton hajoaminen ja sen jälkeiset vuosikymmenet ovat nähtävissä Venäjän pyrkimyksenä löytää paikkansa osana “kollektiivista länttä”, on sodan pitkittyminen  saanut Venäjän poliittisen eliitin erittäin todennäköisesti hylkäämään nämä yritykset ja hakemaan itseymmärrystä toisaalta. 

Kosmismi lännen ja Venäjän välirikon symbolina

Kosmismin korostaminen Venäjän ideologisena liimana voi sinänsä olla tarkkaan laskelmoitua yhteiskunnallisella tasolla. Tilastot osoittavat esimerkiksi okkultismin, shamanismin ja astrologian suosion nousseen merkittävästi Venäjän kansalaisten keskuudessa hyökkäyssodan aikana. Tämä viestii kysynnästä ”rajatiedolle”, jota kosmismi avantgardistisesta historiastaan huolimatta eittämättä onkin. On todennäköistä, että tämän kehityksen ovat havainneet myös Kremlin yhteiskuntapoliittiset suunnittelijat. 

On vaikea ennakoida, kuinka vahvasti kosmismi tulee Venäjää muovaamaan tai yhdistämään. Historiallisesti Venäjän ongelma ei ole ollut suurten yhteiskunnallisten visioiden puute vaan niiden realisoiminen tosielämässä. Yhteiskunnalliset muutokset tapahtuvat maassa miltei säännönmukaisin heilahduksin. Karaganov on itsekin entisenä “venäläisenä euroatlantistina” tästä liikkeestä erinomainen esimerkki. Toisin sanoen: vaikka kosmismi nauttiikin suosiota Kremlin esoteerisessa kaikukammiossa, sen vaikutuksia viranomaistoimintaan ja laajemmin yhteiskuntaan on ainakin toistaiseksi pidettävä rajallisina. Täysin harmittomana kollektivistista valtionideologiaa ei silti voi pitää: se kiistatta pitää sisällään totalitarismin siemenen.