Miehittämättömät järjestelmät ovat olleet uutisotsikoiden aiheena enenevissä määrin etenkin Ukrainan sodan pitkittyessä. Sodan molemmat osapuolet ovat käyttäneet erityisesti lentäviä lavetteja eli drooneja taktisesti ja teknisesti erittäin kekseliäästi, ja niistä on tullut merkittävä elementti, joka koskee käytännössä kaikkien joukkojen toimintaa. Vaikka tässä artikkeleissa keskitytään pääasiassa drooneihin, on sodassa käytetty merkittävästi myös maalla ja merellä liikkuvia järjestelmiä.

Vaikka Ukraina kykeni kekseliäällä toiminnallaan pysäyttämään lukumääräisesti vahvemman vihollisen, niin strategisella tasolla droonit eivät kuitenkaan ole tuoneet ratkaisevaa etua kummallekaan osapuolelle. Venäjä on vastannut nopeasti kehittämällä omaa toimintaansa, joten taistelut Ukrainassa ovat ensimmäisen maailmansodan länsirintaman tapaan jumiutuneet rintamalinjoja mukailevaksi asemasodaksi. Näin ollen droonien merkitystä ei ole syytä ylikorostaa itsenäisenä elementtinä, vaan niiden käyttöön vaikuttavat esimerkiksi olosuhteet sekä kilpajuoksu aseiden ja niiden vastatoimien kehittymisen välillä.

Historialliset analogiat

Miehittämättömiä lavetteja on käytetty jo useita vuosikymmeniä osana sodankäyntiä. Esimerkiksi Isis käytti pieniä lennokkeja pudottamaan kranaatteja ja länsiliittouma valtavia lennokkeja ampumaan ohjuksia Lähi-idän konflikteissa. Ukrainassa ne kuitenkin yleistyivät laajamittaisesti osaksi perinteistä valtioiden välistä konfliktia. Alkuun se aiheutti venäläisjoukoille niin sanotun operatiivisen shokin, kun lukumäärällisesti alivoimaiset ukrainalaissotilaat kykenivät johtamaan äärimmäisen tehokkaasti tykistötulta reaaliaikaisen ilmatiedustelun avulla ja tuhoamaan venäläisten tankkeja edullisilla räjähdelennokeilla.

Vastaavan shokin aiheuttivat aikanaan esimerkiksi konekivääri, ilmapommitukset ja panssarivaunu. Kaikkia niitä hyödynsi alkuun tehokkaasti vain konfliktin toinen osapuoli, jolloin vastapuolen kärsimät tappiot olivat musertavat. Yksikään niistä ei kuitenkaan pitkällä aikavälillä ole dominoinut sodankäynnin kehitystä, vaan ne ovat integroituneet osaksi kokonaisuutta, koska aina on keksitty tapoja vähentää niiden vaikutusta. Konekiväärejä vastaan alettiin suojautumaan panssarivaunuilla, joita tuhottiin panssarintorjunta-aseilla,miinoitteilla ja vastaavilla keinoilla.

Droonien integroituminen aselajeihin

Kun ilma-aseen käyttö kehittyi vuosisata sitten, mietittiin, kuinka sitä pitäisi hyödyntää, miten sen käyttöä johdetaan ja kenen alaisuuteen lentokoneet kuuluvat. Aluksi ilmailu oli usein osa maavoimia, kuten Yhdysvalloissa aina toiseen maailmansotaan asti. Sittemmin ilmavoimat on pääasiassa erotettu omaksi puolustushaarakseen, mutta suuremmilla valtioilla ilmailu on osa jokaista puolustushaaraa.

Samanlaista pohdintaa tehdään nyt droonien kanssa. Teknologia kehittyy taktiikkaa ja koulutusta nopeammin, ja seuraavien vuosien aikana näemme useita erilaisia tapoja ottaa droonit osaksi valtioiden asevoimia. Droonit tuskin muodostavat omaa puolustushaaraa tai ehkä aselajiakaan, mutta ne vaikuttavat jollain tavalla kaikkien joukkojen toimintaan joko suoraan tai välillisesti.

Ukrainassa drooneja käytetään tällä hetkellä 90-prosenttisesti logistiikkaan eli esimerkiksi täydennyksien toimittamiseen saarretuille joukoille ja haavoittuneiden evakuointiin. Näiden tehtävien määrä ja merkitys kasvaa varmasti tulevaisuudessa, vaikka taistelutehtävät kasvattavatkin todennäköisesti suhteellista osuuttaan. 

Etulinjassa drooneilla pyritään suorittamaan ihmisille vaarallisimpia tehtäviä sekä valvomaan ja puolustamaan laajempia alueita kuin henkilöstömäärä muuten sallisi. Massamaisessa tulenkäytössä perinteinen tykistö on edelleen ylivoimainen tuhovoimaltaan, mutta droonit täydentävät tulenjohtamista. Järjestelmät voivat vaania ilmassa, maassa ja merellä tuntikausia itsenäisesti, ja siten ne mahdollistavat ajallisesti pidemmän läsnäolon laajemmilla alueilla.

Kaukovaikuttamisessa droonien suurin merkitys on niiden edullisissa tuotantokustannuksissa, joten lavetteja voi olla käytössä huomattavasti suurempi määrä kuin mitä nykyiset ohjusvarastot mahdollistavat. Ballistiset ja risteilyohjukset ovat huomattavan kalliita, joten esimerkiksi vastustajan ilma- ja meripuolustusjärjestelmien haastaminen on mahdollista pienemmilläkin resursseilla, vaikka yksittäisen droonin selviytymiskyky olisikin heikko. Lopulta ei ole kuitenkaan isoa eroa sillä, tuhoaako kohteen torpedo, meritorjuntaohjus, risteilyohjus vai räjähteitä täynnä oleva lennokki.

Strategia vs. taktiikka

Ukrainan puolustustaistelu sai alkuvaiheessa merkittävän edun yllätyksellisestä droonien käytöstä, minkä seurauksena Venäjän joukot eivät kyenneet saavuttamaan oletettua nopeaa voittoa. Venäläiset ovat kuitenkin sopeutuneet tilanteeseen nopeasti, eikä kummallakaan osapuolella ole enää droonien tuomaa selkeää etua: nyt taistelua käydään aikaa ja resurssien kulumista vastaan.

Vaikka droonit ovat olleet merkittävä osa taisteluita ja aiheuttaneet määrällisesti eniten kuolonuhreja, ei tilanne poikkea merkittävästi maailmansotien asemasotavaiheesta. Aiemmin joukkojen välissä oli noin näköetäisyyden levyinen alue, jossa ei voinut toimia konekiväärien ja tarkka-ampujien vuoksi. Nyt tuo etäisyys on muutamia kilometrejä, joka on edullisten droonien enimmäiskantama, ja aluetta voidaan ajatella sofistikoituneena miinakenttänä. Lopputulos on joka tapauksessa brutaali kulutussota.

Kokonaisuutena voidaan arvioida, että edullisesti massoittain valmistettavat droonit ovat tuoneet enemmän etua alivoimaiselle puolustajalle. Niillä on kyetty paikkaamaan materiaalipuutteita aina panssarintorjunnasta risteilyohjuksiin, joten Ukraina on kyennyt iskemään syvälle Venäjän logistisiin solmukohtiin, tuotantolaitoksiin ja pommikonetukikohtiin. Nämä toimet eivät ole lamauttaneet hyökkääjää mutta vaikeuttaneet sen toimintaa merkittävästi poistamalla strategisen syvyyden luoman suojan. Tätä on aiemmin harjoitettu sissitoiminnalla, mutta droonit mahdollistavat laajamittaisen toiminnan pienemmällä määrällä ihmisuhreja.

Venäjä taas on käyttänyt pitkän kantaman drooneja pitkän kantaman ohjusten tapaan. Toisin kuin Ukraina, joka on aiheuttanut merkittäviä sotilaallisia tappioita syvillä iskuilla, Venäjä on tuhonnut kaikkea sairaaloista sähkönjakeluverkkoihin. Kuten ennenkin on havaittu, valittu taktiikka ei ole tuonut ratkaisua sodalle vaan ainoastaan lisännyt inhimillistä kärsimystä.

Tutkija Robert Papen mukaan strategisia pommituksia käytetään vastapuolen taivuttamiseksi joko rankaisuna, uhkailuna, asevoimien laajamittaisena tuhoamisena tai johtajien lamaannuttamisena.

Venäjä ei ole kyennyt tappamaan Ukrainan valtionjohtoa, asevoimien tuhoaminen ei ole toistaiseksi onnistunut ja lähes kaikki muut hirveydet ydinasetta lukuun ottamatta on jo toteutettu. Venäjä on siis rankaissut siviilejä iskemällä infrastruktuuriin ja välillä vain summittaisesti kaupunkeihin. On mahdotonta sanoa, onko strategisena tavoitteena kansan kääntäminen sodan jatkamista vastaan vai puhdas ilkeys, koska muutakaan ei voi.

Merkittävä tekijä rintamalinjojen jäätymiseen on ollut kummankin osapuolen kyvyttömyys saavuttaa ilmaherruutta. Ukrainan ilmapuolustus aiheutti sodan alkuvaiheessa merkittävät tappiot Venäjän ilmavoimille, ja länsimaat ovat sodan edetessä varustaneet Ukrainaa merkittävästi ilmatorjuntajärjestelmillä. Venäjä ei myöskään ole kyennyt tuhoamaan merkittäviä määriä hävittäjiä tukikohtiin, koska Ukraina on hajauttanut toimintaansa järkevästi. Näin ollen Venäjä ei kykene operoimaan lentokoneilla ilman suurta riskiä rintamalinjojen läheisyydessä.

Ilmaherruus ei ratkaise taisteluita, mutta menestys sen puuttuessa on hankalaa. Venäjän läpimurtoa helpottaisi huomattavasti, mikäli se kykenisi paikantamaan drooneja ja niitä ohjaavia joukkoja elektronisesti ja optisesti parin kilometrin korkeudella ukrainalaisten yläpuolella ja tuhoamaan drooneja tykistöllä tai ilmarynnäköillä. Sama tilanne pätee myös puolustaviin tykistöasemiin. Tämä voisi lamauttaa puolustavia joukkoja hetkellisesti tietyllä alueella, jolloin perinteiset joukot voisivat suorittaa murron. 

Olosuhteet ratkaisevat

Ennen kuin julistetaan perinteiset aselajit vanhentuneiksi ja luotetaan droonien ratkaisevan tulevaisuuden taistelukentän haasteet, on tarpeellista pohtia, miksi drooneilla on saavutettu menestystä Ukrainassa ja miten asia toimisi kotimaassa.

Ensinnäkin topografia ja kasvillisuus Itä-Ukrainassa on hyvin suotuisa ilmasta tapahtuvalle tiedustelulle sekä teloilla ja pyörillä liikkuville ajoneuvoille. Maisema on tasaista ja pääasiassa peltoja sekä pieniä metsikköjä. Piiloutuminen on vaikeaa, ja edullisillakin sensoreilla voidaan havaita vihollinen melko helposti. Lisäksi puolustaja joutuu levittämään joukkonsa pitkälle rintamalinjalle, koska suuren osan vuodesta vihollinen voi edetä kärjistetysti missä vain. Drooneilla on näin ollen hyvät edellytykset havaita ja tuhota vihollinen laajalla alueella. Tämä pätee myös isoon osaan Puolan ja Baltian maiden itärajasta.

Suomessa mäkinen, metsäinen ja soinen maasto maan itäosissa kanavoi mahdolliset hyökkäysreitit muutamaan tieuraan, joissa kulkemisen voi tehdä huomattavan ikäväksi jo käytössä olevilla miinotteilla, maastoesteillä ja tykistön tulta keskittämällä. Valvottavat alueet eivät toisin sanoen pitkästä itärajasta huolimatta ole ylivoimaisen suuria.

Toiseksi sääolosuhteet Suomessa ovat suuren osan vuodesta vaikeat sekä maassa että matalilla lentokorkeuksilla. Runsas lumi, pehmeä maaperä ja jäätävät lento-olosuhteet asettavat suuria haasteita edullisille laveteille. Lisäksi optiset ja lämpökamerat eivät toimi sumuisessa tai pilvisessä säässä. Osittain samat rajoitteet pätevät myös Ukrainassa, mutta pääosan vuodesta olosuhteet ovat huomattavasti Suomea suotuisammat.

Kolmanneksi Nato-maiden kyky lamauttaa ja tuhota vastustajan ilmapuolustus on aivan toista luokkaa kuin Venäjällä tai Ukrainalla. Tämän vuoksi puolustustilanteessa Natolla olisi mahdollisuus saavuttaa vähintään ajallinen ja paikallinen ilmaherruus. Tämä mahdollistaisi kehittyneempien ja kalliimpien ilma-alusten lentämisen vihollisjoukkojen päällä, jolloin maaoperaatiota kyettäisiin tukemaan tehokkaammin.

Näin ollen droonit täydentävät jatkossa merkittävästi joukkojen toimintaa. Niiden merkityksen korostuminen Ukrainassa ei kuitenkaan johdu ainoastaan droonien ratkaisevasta ylivertaisuudesta tai vallankumouksellisesta muutoksesta sodankäynnissä vaan myös ympäristön ja kaluston rajoitteista. Lavettien kehittyminen sekä se, että tekoäly tulee mukaan päättämään tappavan voiman käytöstä, muokkaavat taistelukenttää merkittävästi. Edelleen maapalan puolustaminen, valtaaminen tai hallussapito vaatii silti myös perinteistä maa-, ilma- ja merivoimaa.