Viktor Jerofejevin Suuri Gopnik kertoo katujen kasvatista, josta tuli Venäjän johtaja, ja kansasta, joka seurasi häntä. Polveileva, ajoittain räävitön ja hauska romaani on epämukava mutta osuva diagnoosi presidentti Putinista, sodasta ja venäläisten kansanluonteesta. Se ei säästä kritiikiltä myöskään länttä eikä Venäjän liberaalia oppositiota. 

Suuri Gopnik on Jerofejevin autofiktiivinen romaani, joka kuvaa nyky-Venäjää ja presidentti Vladimir Putinin valtaannousua. Romaani julkaistiin alun perin Saksassa vuonna 2023, ja suomeksi sen on kääntänyt Pauli Tapio. Kirja kommentoi myös Ukrainan sotaa ja kritisoi Venäjän lisäksi länttä sekä venäläistä oppositiota. Samalla se toimii kirjailijan henkilökohtaisina hyvästeinä kotimaalleen. 

Viktor Jerofejev (s. 1947) kuuluu Venäjän tunnetuimpiin nykykirjailijoihin. Hän oli tunnettu toisinajattelija jo Brežnevin ajan Neuvostoliitossa, jossa hän toimi oppositiohenkisten nuorten kirjailijoiden Metropol-almanakan toimittajana. Hänen isänsä Vladimir Jerofejev oli neuvostoliittolainen diplomaatti ja Stalinin läheinen työtoveri.

Vuonna 1998 hän aloitti valtaapitäviä kritisoivan Apokrif-televisio-ohjelman juontajana. Kirjailijana hänet tunnetaan muun muassa teoksista Venäläisen sielun ensyklopedia (1999) ja Hyvä Stalin (2004). Jerofejev muutti Venäjältä Saksaan vuonna 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan. 

Jerofejev ei siloittele sanojaan: Suuren Gopnikin filosofisen pohdinnan sekaan mahtuu myös viiltävää kritiikkiä, pilkkaa ja suoranaista pornografiaa. Henkilökohtaiset kokemukset limittyvät historiallisiin tapahtumiin, ja henkilöhahmojen kirjo on laaja. Teoksessa esiintyvät niin venäläiskirjailijat ja satuhahmot kuin oppositiopoliitikot Boris Nemtsov ja Aleksei Navalnyikin. Tekstin rönsyilevyys tekee lukukokemuksesta paikoin haastavan, sillä lukija joutuu jatkuvasti pohtimaan, missä kulkevat todellisuuden ja fantasian rajat. 

Suuri Gopnik on tehnyt törkeydestä hyveen

Jerofejevin itsensä ohella kirjan päähenkilö on Suuri Gopnik, Venäjän hallitsija. Sana gopnik tarkoittaa venäjän kielessä pikkurikollista tai huligaania, ja sillä viitataan alaluokkaiseen katurikollisten nuorisokulttuuriin. Sana tuo mieleen slaavikyykyssä Adidaksen verkkarit jalassaan tupakkaa polttavan ja riitaa haastavan nuoren miehen. Suuri Gopnik on tietenkin presidentti Vladimir Putin.

Gopnik-vertaus on Putinin kohdalla erityisen osuva, koska hän on rakentanut julkisuuskuvansa kovuuden ja törkeyden varaan. Moni lukija muistaa kuvat paidattomasta valtiomiehestä ratsastamassa hevosella ja Tšetšenian sodan aikaisen lupauksen terroristien “tappamisesta paskahuussiin”. 

Kirjassa Suuren Gopnikin taustapiruna häärää Pieni Yöstalin. Suuri Gopnik suhtautuu häneen aluksi varauksellisesti, mutta alkaa myöhemmin jopa ylpeillä seuralaisestaan. Sama käänne on tapahtunut Venäjällä, jossa Josif Stalinista on tullut vaiettavan perinnön sijaan ylistetty esikuva. 

Suuren Gopnikin maailmankuvaan ja toimintaan ovat vaikuttaneet köyhä lapsuus sodanjälkeisessä Leningradissa, tausta KGB:ssä ja neuvostoliittolainen imperialismi. Romaanissa nämä tekijät ajavat Suurta Gopnikia kostamaan Neuvostoliiton tappion kylmässä sodassa seurauksista välittämättä.

Ajatus Suuresta Gopnikista on oikeastaan paradoksi, sillä gopnikit yhdistetään yleensä vähäosaisiin nuoriin. Kuitenkin, kuten kirjassa todetaan, ”yhdellä gopnikilla on käynyt uskomaton mäihä; paradoksaalisella tavalla kääpiöstä on tullut jättiläinen”. Suuri Gopnik on vaikuttanut ihmisiin ja tehnyt valtionjohdosta, virkamiehistä ja kansalaisistakin gopnikeja. “Gopnikit ovat Venäjän uusi aatelisto”, Jerofejev kirjoittaa.

“Aikamme koitti, ja kaikki muuttui tyhmemmäksi”

Kirjassa toistuvana kielikuvana kulkee viruksen tavoin leviävä tyhmyyden epidemia, josta kärsivät niin älyköt, virkamiehet, media,oppositio kuin kokonaiset valtiotkin. Venäjällä epidemia on mahdollistanut propagandan, Suuren Gopnikin vallan ja hyökkäyssodan Ukrainaan. Tyhmyys on toki yksinkertaistus, mutta se tavoittaa joitain nykyajan nopeista muutoksista, jotka usein tuntuvat käsittämättömiltä. 

Jerofejevin mukaan tyhmyyden epidemialta ei ole säästynyt länsikään. Iso-Britannia tyhmeni ja äänesti Brexitin puolesta. Yhdysvallat tyhmeni ja valitsi presidentikseen Donald Trumpin. Euroopassa tyhmyys näkyy myös äärioikeiston kasvaneena kannatuksena.

Jerofejeville länsi näyttäytyykin heikkona, hajanaisena ja kyvyttömänä vastustamaan Suuren Gopnikin hyökkäyssotaa. Pakotteet eivät pure kansaan, joka on tottunut pärjäämään vähällä. Lännen heikkous jopa provosoi Suurta Gopnikia, joka tarttuu jokaiseen mahdollisuuteen osoittaa voimaansa. 

Kun basiliskista tuli yksisarvinen 

Kirjassa Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan syttyy kohtauksessa, jossa kertoja viettää viininhuuruista iltaa georgialaisen ja liettualaisen naisen seurassa. Juuri kun pidot ovat parhaimmillaan, uutisissa kerrotaan basiliskin syntymästä. Pian uutinen kuitenkin korjataan, kyseessä ei olekaan basiliski vaan ihmeellinen yksisarvinen. Kohtaus tiivistää venäläisen propagandan luonteen: todellisuus voidaan hetkessä kääntää päälaelleen.

Sota ei kuitenkaan syttynyt tyhjiössä. Sitä edelsivät propaganda ja vainot, joiden seurauksena moni lähti länsimaihin tai vetäytyi politiikasta. Kirjailijan sanoin “jäljelle jäivät vain sellaiset, jotka ovat kyllin lujaa tekoa käyttääkseen myrkkyä dopingaineena.” 

Suuren Gopnikin propagandassa kaikki poikkiteloin asettuvat maat, Ukrainasta Yhdysvaltoihin ja jopa Israeliin, leimataan natseiksi ja russofobeiksi. Propaganda puree, koska venäläiset ovat Jerofejevin mukaan luonnostaan epäileväisiä ja kokevat muun maailman uhkaavan heitä. Tälle syynä ovat Venäjän historialliset traumat aina mongolien valtauksista Neuvostoliiton romahtamiseen asti.

Entä miten sota loppuu? Jerofejev näkee kolme mahdollista lopputulosta: Suuren Gopnikin kuoleman ja sitä seuraavan vallanvaihdoksen, Kiinan ja Yhdysvaltojen puuttumisen sotaan tai Ukrainan tuhon. Toisaalta Jerofejev turvautuu yllättäväänkin optimismiin, kun hän arvelee sodan voivan johtaa Venäjällä menneisyyden toimien kriittiseen tarkasteluun, jopa itseruoskintaan. 

Venäjän idea on Gopnik

Jerofejev ei säästä kritiikissään myöskään Venäjän kansaa. Hänen mukaansa venäläinen intelligentsia tekee virheen, kun se syyttää vain valtaapitäviä ja näkee kansan historian passiivisena uhrina eikä toimijana omassa elämässään. Romaanin kansalaiset ovat ikään kuin pieniä gopnikeja, jotka jakavat saman mentaliteetin ja ovat nostaneet Suuren Gopnikin johtajakseen. 

Tästä mentaliteetista kasvaa Venäjän johtava ideologia, jota Jerofejev kutsuu maagiseksi totalitarismiksi: Venäjä ei suostu elämään samassa todellisuudessa muiden kanssa. Sen on joko valloitettava maailma tai kohdattava maailmanloppu. Tämän vuoksi myös sota Ukrainassa saa teoksessa eksistentiaalisen merkityksen.

Venäjän idea on pohdituttanut länsimaisia ajattelijoita niin kauan kuin Venäjä on ollut olemassa. Jerofejevin vastaus ideaksi on juuri gopnik: Venäjää johtaa katujen kasvatti, jonka maailmassa moraali, demokratia ja ihmisoikeudet ovat heikkouden merkkejä ja toisten alistaminen päämäärä.

Suuri Gopnik vaatii lukijaltaan paljon, sillä poukkoilevien tapahtumien ja pohdintojen seuraaminen vaatii keskittymistä. Kirjaan paneutuminen kuitenkin palkitsee lukijansa syvällisellä analyysillä siitä, miten Venäjä on ajautunut nykyiseen tilanteeseensa. Jerofejevin uskottava kritiikki sekä räävitön ja paikoin absurdi huumori tekevät lukukokemuksesta samanaikaisesti viihdyttävän ja ajatuksia herättävän. Kirja muistuttaa lukijaansa siitä, että Venäjää ei voi ymmärtää vain länsimaisista lähtökohdista, vaan samalla on ymmärrettävä Venäjän historiaa, kulttuuria ja kansanluonnetta.