The Ulkopolitist Point on The Ulkopolitistin kolumnipalsta, jonka kirjoittajat tarttuvat ulkopolitiikan ajankohtaisiin ja kiinnostavimpiin ilmiöihin.

Yli kahdeksaan metriin kohoava muuri sekä Río Grande -joki erottavat Yhdysvallat ja Meksikon toisistaan. Rajoja luodaan kuitenkin myös kielellä ja mielikuvilla. Kartat ovat vallankäytön välineitä, jotka jakavat ihmiset meihin ja muihin. Tätä hyödyntää myös Valkoinen talo, joka julistaa X:ssä herruuttaan läntisellä pallonpuoliskolla. Millaisia rajoja piirretään Amerikkojen mantereella tulevien vuosien aikana? Entä millaiset rajat jäävät karttaprojektioiden ulkopuolelle?

Rajojen tutkimus on kehittynyt maantieteellisestä tutkimuksesta omaksi akateemiseksi alakseen. Antropologi Sarah Greenin mukaan rajojen käsite on laajentunut karttaan merkattavista viivoista toimintaan, prosesseihin sekä mielikuvituksen tuotoksiin. Rajoja ja niiden merkityksiä luodaan jatkuvasti uudestaan. 

Erilaisia maa-alueita voitaisiin jaotella Amerikkojen mantereilla valtioiden rajojen lisäksi esimerkiksi kielen perusteella. Tällaisessa kartassa esille nousevat useamman valtion alueella asuvat alkuperäiskansat, kuten mapuchet eteläisessä Chilessä ja Argentiinassa. Plurinationaalinen Bolivia puolestaan jaettaisiin useampaan eri palaseen – maassa asuu 36 alkuperäiskansaa, joista kaikki puhuvat omaa kieltään. Asuinseutujen jakautuminen muistuttaa, että valtioiden rajat harvoin huomioivat todellisia yhteisöjä.

Kysymys ei ole siitä, onko raja “oikeassa” vai “väärässä” paikassa. Rajat järjestävät suhteita uudestaan ja määrittävät, kuka joutuu neuvottelemaan olemassaolostaan.

Kielikartat kertovat myös muuttoliikkeestä. Vaikka raja, joka erottaa Yhdysvallat ja Meksikon toisistaan, on militarisoitu, kulttuurinen raja maiden välillä on huokoinen vuosikymmeniä jatkuneen maahan- ja maastamuuton tuloksena. Espanjan kielen vahvaa asemaa rajan molemmin puolin selittää myös historia – eteläisimmät osavaltiot kuuluivat Meksikolle vuoteen 1848 saakka. Nykyinen raja määrittää erilaisia ehtoja ihmisille riippuen siitä, millä passilla ja mistä suunnasta he sen ylittävät.

Klassikkoteoksessaan Borderlands Gloria Anzaldúa kuvaa Meksikon ja Yhdysvaltojen välistä rajaa avoimeksi haavaksi, una herida abierta. Anzaldúa tulkitsee rajat psykologisiksi, kulttuurisiksi ja ruumiillisiksi tiloiksi. Hänen mukaansa kielten, kulttuurien ja kuulumisen välissä eläminen tuottaa hybridi-identiteettejä. Rajat eivät ole vain politiikkaa vaan sisäinen tila, jossa ihminen elää. 

Yhdysvaltojen kiristyvässä ilmapiirissä on osa ihmisistä rajattu ulkopuolisiksi. Anzaldúan teoretisoimat sisäiset tilat ovat nykyilmapiirissä näkyviä, myös kansalaisten välillä kulkevia rajoja. Pidätykset ja mielenosoitukset kertovat erilaisten poliittisten liikkeiden määritelmistä sille, kuka tai ketkä ovat osa yhteiskuntaa ja missä ja millä tavalla erilaiset kehot voivat olla läsnä.

ICE:n pidätykset pyrkivät tekemään ideologisen rajan selkeäksi myös maantieteellisesti. Epämieluisat yksilöt on parempi karkottaa tai ainakin sulkea tarkasti vartioituihin pidätyskeskuksiin. 

Vaikka puheet ja teot kiihtyvät niin Yhdysvaltojen kuin Meksikon puolella, maiden välinen yhteistyö porskuttaa eteenpäin tavalliseen tapaan monella osa-alueella. Kauppa käy maiden välillä vilkkaana, ja taloudet ovat tiukasti yhteenkietoutuneita. Yhdysvalloista lähetettiin Meksikoon vuonna 2025 yli 56 miljardin dollarin edestä rahalähetyksiä. Niiden taustalla on tietysti sukulaisille rahaa lähettävät, Yhdysvaltoihin muuttaneet meksikolaiset. Meksikossa puolestaan on erittäin usean yhdysvaltalaisen yrityksen tehdas, jolle jatkuva nearshoring-kehitys povaa jatkoa myös tulevaisuudessa.

Trump on heittänyt ilmoille ajatuksen, kuinka “Meksikolle täytyy tehdä jotain”. Puheet viittaavat huumekartelleihin, joiden presidentti väittää johtavan maata. Yhdysvallat julisti kartellit terroristijärjestöiksi vuoden 2026 alussa, mikä käytännössä mahdollistaa sotilaalliset “erikoisoperaatiot” myös Meksikon puolella.

Meksiko on järjestelmällisesti torjunut ajatuksen maan suvereniteetin loukkaamisesta.

Yhdysvallat tuskin haluaa vallata maata Meksikolta, koska nykyinen rajamuuri toimii hyvin väestön hallinnassa. Mitä tiukemmin rajalla pystytään hallitsemaan maahantulijoita, sitä paremmin karkoitukset toimivat sekä retoriikan että käytännön tasolla. Lisäksi nykyinen yhteistyö Meksikon kanssa on Yhdysvalloille erittäin edullista ja mahdollistaa mittavan vaikutusvallan Meksikon politiikkaan.

Trumpin hallitus on kuitenkin saavuttanut uutta valtaa Etelä-Amerikassa hyppäämällä Meksikon yli. Presidentti Nicolás Maduron kaappaus on johtanut tilanteeseen, jossa Venezuela on jo Yhdysvaltojen rajojen sisällä, ainakin presidentin mielikuvituksessa. Truth Socialissa jaetussa maailmankartassa Stars and Stripes maalaa Venezuelan puna-valko-siniseksi. 

Yhdysvaltojen asema Venezuelassa kuvastaa rajaa, joka piirretään toiminnan ja prosessien kautta. Öljyvarojen hyödyntäminen ja nykyisen hallinnon tiukka ohjaus nappaa Venezuelan tiukasti osaksi Yhdysvaltojen vaikutuspiiriä, vaikka maan suvereenius on nimellisesti tallella. Venezuelan ohjaus epäsuositun hallituksen kautta on Yhdysvalloille erittäin edullista – resursseja voi käyttää ilman virallista tilivelvollisuutta kansalaisille.

Yhdysvallat harjoittaa samankaltaista vallankäyttöä Tulimaassa asti. Presidentti Javier Milein johtama Argentiina on Trumpin hallitukselle enemmän kuin liittolainen. Maan ulottaminen Yhdysvaltojen etupiiriin näkyy runsaskätisenä taloudellisena apuna Argentiinalle. Yhdysvallat uhkasi vetää apupaketin pois, ellei Milein puolue voittaisi välivaaleja lokakuussa 2025. Painostus tuotti tulosta, ja Milei jatkaa vallassa. 

Röyhkeä vaalitulokseen vaikuttaminen nostaa esille ideologisen rajan, joka muuttuu konkreettiseksi vallankäytöksi talouden keinoin.

Viimeaikoina yhä useammat Latinalaisen Amerikan maat ovat valinneet johtoon oikeistolaisen presidentin. Vaikka puolueiden takana vaikuttavat usein samat rahoittajat, kaikkea ei voi tietenkään laskea Yhdysvaltojen toiminnan tulokseksi vaan aidoksi konservatiivien kannatukseksi.

Politiikka on pohjimmiltaan vallankäyttöä ja vaikuttamista, eivätkä Yhdysvaltojen toimet Etelä-Amerikassa ole ainutkertaisia. Osa tutkijoista on jopa maininnut, että esimerkiksi Venezuelan tapauksessa on virkistävää, että kiinnostus öljyvaroihin myönnetään suoraan liberaalin vapautusretoriikan sijaan. 

Rajojen tarkastelu mielikuvituksen, puheiden, talouden ja poliittisen ideologian kautta kuitenkin valottaa alueen kehityskulkuja. Osa rajoista jäänee ikuisesti häilyviksi ja huokoisiksi. Toiset sementoidaan toiminnan ja prosessien kautta osaksi lainsäädäntöä ja toimivaltaa. 

Pysyviltäkin tuntuvat rajat saattavat liikkua nopeasti. Yhdysvaltojen eteläraja ei ole ainoastaan maantieteellinen paikka vaan suhde, jossa valta, talous ja politiikka määrittävät, kuka saa liikkua, kuulua ja päättää.