Lihoista ja autoista tehty EU-Mercosur-sopimus on salamyhkäinen kyhäelmä, joka herättää kysymyksen siitä, kenen ehdoilla kauppapolitiikkaa tehdään. 

EU-Mercosur-sopimuksesta on neuvoteltu jo yli 25 vuotta. Kyseessä on EU-maiden, Argentiinan, Paraguayn, Brasilian ja Uruguayn välillä solmittava vapaakauppasopimus, joka loisi toteutuessaan yhden maailman suurimmista, arviolta 700 miljoonan ihmisen vapaakauppa-alueista. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on kuvaillut Mercosur-maiden kanssa tehtyä sopimusta yhdeksi keskeisimmistä virstanpylväistä EU:n taloudelliselle tulevaisuudelle. Myös Suomessa sopimusneuvottelut ovat saaneet positiivisen vastaanoton: esimerkiksi ulkoministeriön mukaan se on “kaivattu piristysruiske” suomalaiselle teollisuudelle.

Mercosur-sopimus sisältää väliaikaisen kauppasopimuksen ja toisen laajemman kumppanuussopimuksen, joista väliaikainen kauppasopimus pitää sisällään muun muassa tullien poistoa koskevia kysymyksiä, kun taas laajempi kumppanuussopimus kattaa niin kaupalliset kuin poliittiset ja sosiaaliset kysymykset sekä ympäristöasiat. Väliaikaisen kauppasopimuksen on tarkoitus olla voimassa, kunnes laajempi kumppanuussopimus astuu voimaan ja se ratifioidaan. 

Mercosur-sopimus alentaisi muun muassa EU:sta vietävien autojen, koneiden ja lääkkeiden tulleja. EU-yritykset saisivat siis etulyöntiaseman, sillä useilla mailla on korkeammat tullit ja muita kaupan esteitä. Esimerkiksi Mercosur-maiden ulkopuolelta tulevien autojen tullimaksu on yleensä noin 35 %. EU-komissio arvioi, että sopimus lisäisi EU-vientiä Mercosur-maihin miltei 40 prosentilla. Vastaavasti EU poistaisi asteittain tulleja suurimmasta osasta Mercosur-maiden tuontituotteista 10 vuoden kuluessa. 

Latinalaisessa Amerikassa Mercosur-sopimusta kuvataan monesti lausahduksella coches por carne – autoja lihaa vastaan, mikä tiivistää osuvasti sopimuksen perusluonteen. Tällä viitataan siihen, että muun muassa Saksa katsoo hyötyvänsä siitä, että se saisi viedä autoja Latinalaisen Amerikan kasvavalle kuluttajajoukolle. Vastaavasti Euroopan markkinat avautuisivat brasilialaiselle lihalle. 

Parhaimmillaan sopimus voisi toimia siltana kahden erilaisen alueen välillä ja vahvistaa luottamusta ja poliittista yhteistyötä EU:n ja Mercosur-maiden kesken. Samalla se tukisi molempien osapuolten strategista autonomiaa ja tasapainottaisi globaaleja taloussuhteita vähentämällä riippuvuutta Yhdysvaltojen markkinoista. EU:n näkökulmasta taas estettäisiin Etelä-Amerikan ajautuminen syvemmälle Kiinan vaikutuspiiriin. 

Maatalouspolitiikka herättää närää Euroopassa

Yksi sopimuksen kiistellyimmistä aihealueista on maatalouspolitiikka. Yksinkertaisuudessaan sopimuksen hyväksyminen merkitsisi sitä, että EU:n ja Mercosur-maiden tuottajille ja viljelijöille avautuisi poikkeuksellinen pääsy toistensa markkinoille ilman korkeita tullimaksuja, työlästä byrokratiaa tai tiukkaa valvontaa.

Sopimuksen puolustajien mukaan sopimuksen hyväksyminen vahvistaisi vientiä, tehostaisi tuotantoa ja monipuolistaisi maataloussektorin toimintaa. Kuluttajan näkökulmasta sopimus voisi merkitä edullisempia kuluttajahintoja ja monipuolisempaa tuote- ja hyödykevalikoimaa. Uuden sopimuksen tavoitteena on myös edistää kestävää kehitystä EU:n standardien mukaisesti. Tämä voi käytännössä tarkoittaa uusia ympäristöystävällisiä innovaatioita, kannustusta vastuullisempaan tuotantoon ja uusia pelisääntöjä maatalouden vihreälle siirtymälle sekä Etelä-Amerikassa että Euroopassa. 

Kaikki Euroopassa eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita. EU-maissa sopimusta on kritisoitu siitä, että se horjuttaa alueen omaa pitkän linjan maatalouspolitiikkaa, jonka tavoite on turvata tasapuoliset edellytykset jäsenmaiden ruoantuottajille. Erityisen vahvaa vastustus on ollut Ranskassa, Puolassa ja Italiassa, joissa viljelijät pelkäävät epäreilua kilpailua ja kotimaisen maatalouden aseman heikkenemistä. Syyskuussa 2024 Brysselin kadut täyttyivätkin traktoreista, kun viljelijät protestoivat etenevää sopimusta vastaan. Myös Euroopan viljelijöitä edustava järjestö Copa Cogeca on nostanut esiin huolen siitä, että Mercosur-maista tuodut elintarvikkeet eivät vastaa EU:n tiukkoja ympäristö- ja laatuvaatimuksia. Järjestön mukaan vaarana on, että kauppasopimus synnyttää eriarvoiset standardit Euroopan ja Etelä-Amerikan välille. Se voisi esimerkiksi sallia EU-maissa kiellettyjen tuotteiden, kuten joidenkin torjunta-aineiden, viennin Mercosur-alueelle. Eurooppalaisten viljelijöiden ja joidenkin EU:n jäsenmaiden voimakas vastarinta on noussut niin merkittäväksi, että sitä pidetään yhtenä niistä esteistä, jotka voivat yhä kaataa koko sopimuksen.

Ruoantuottajien huoli on saanut EU:n rakentamaan sopimukseen turvaverkkoja, joiden avulla pyritään varjelemaan eurooppalaisen maatalouden asemaa. Sopimukseen on sisällytetty EU:n periaatteita koskien muun muassa torjunta-aineiden käyttöä, ruokaturvaa ja eläinten hyvinvointia, millä pyritään tasa-arvoistamaan kauppaa. Lisäksi EU suojaa niin sanottuja herkkiä maataloustuotteita eli tuotteita, joiden tuotanto on taloudellisesti tärkeää ja jotka ovat erityisen alttiita kilpailulle, rajoittamalla niiden pääsyä EU-markkinoille erillisten tuontikiintiöiden avulla. Näin pyritään turvaamaan eurooppalaisten tuottajien asema kaupankäynnissä. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi naudanliha, siipikarja ja sokeri. Nähtäväksi jää, onnistuvatko nämä mekanismit suojelemaan eurooppalaisen maatalouden tulevaisuutta. 

Toisaalta näiden erityisjärjestelyiden takia eurooppalainen maatalous saa selvästi protektionistisen aseman Mercosur-sopimuksessa. Vastaavia erityiskäytänteitä ei sen sijaan sovelleta Mercosur-maiden maatalouteen tai muihin sopimuksen osa-alueisiin. Tämä ero herättää kysymyksen siitä, ovatko sopimuksen osapuolet yhdenvertaisessa asemassa.  

Liiketoiminta edellä? 

EU:lle sopimus on kritiikistä huolimatta tärkeä askel, jolla vähentää riippuvuutta Aasian jättiläisestä Kiinasta nimenomaan kriittisten mineraalien, kuten litiumin, suhteen: niillä EU:pelkää Kiinan pystyvän tulevaisuudessa kirtistämään aluetta.  Mercosur-maat koetaan tässä suhteessa luotettavina kumppaneina. Latinalaisen Amerikan alueella arvioidaan olevan noin puolet maailman litium-varannoista, joista 21 % on Argentiinassa ja 11 % Chilessä.

Litiumin tuotantoon on kuitenkin liitetty lukuisia ympäristö- ja ihmisoikeusriskejä. Moni kaivosalue sijaitsee esimerkiksi alkuperäiskansojen perinteisillä maa-alueilla. Yhteisöt ovatkin kertoneet esimerkiksi vaikutusmahdollisuuksien puutteesta liittyen kaivoshankkeisiin.

Lisäksi litiumin tuotanto esimerkiksi suolatasangoilla vaatii suuria määriä vettä. Kaivoshankkeiden suuri vedenkäyttö uhkaa alueen maataloutta, karjankasvatusta ja muita kaivosalueella elävien yhteisöjen perinteisiä elinkeinoja. Litiumin louhinta voi saastuttaa vesilähteitä raskasmetalleilla ja kemikaaleilla, mikä uhkaa ihmisten terveyttä ja alueen biologista monimuotoisuutta.

Vaikka Mercosur-sopimuksessa on pyritty ottamaan huomioon ihmisoikeus- ja ympäristöriskejä, muun muassa Greenpeace ja katoliset sosiaalista oikeudenmukaisuutta edistävät järjestöt CIDSE ja MISEREOR ovat kritisoineet, että sopimuksen ihmisoikeus- ja ympäristövelvoitteet eivät ole tarpeeksi sitovia tai tehokkaasti valvottavia.

Mineraalien lisäksi myös maatalous on herättänyt Mercosur-maissakin voimakasta kritiikkiä, sillä sopimuksen pelätään vaikuttavan haitallisesti paikallisiin viljelijöihin ja alkuperäiskansoihin. Kansainvälinen viljelijäjärjestö La Via Campesina on arvostellut sopimusta siitä, että Mercosur-maiden viljelijöitä ei ole otettu mukaan neuvotteluihin. Myös Brasilian alkuperäiskansojen ministeri Sônia Guajajara on korostanut, että Mercosur-maiden alueiden resursseista neuvottelevat pääosin yritykset, ja alkuperäiskansojen ääni on jäänyt neuvotteluissa kuulematta. Kansalaisyhteiskunnan varoitukset paljastavat EU-Mercosur-sopimuksen sisäisen ristiriidan: se palvelee bisnestä samalla, kun paikalliset toimijat jäävät syrjään.

Kansalaisyhteiskunta ei ole ainoa taho, joka on kritisoinut sopimusta ulossulkevuudesta ja läpinäkyvyyden puutteesta. Vaikka sopimuksesta löytyy erillinen artikla läpinäkyvyydestä, on sen käytännön toteutus joutunut kritiikin kohteeksi. Mercosur-sopimusta tutkinut väitöskirjatutkija Emilio Del Pupo Helsingin yliopistosta on todennut, että juuri neuvotteluiden epävirallinen ja salaperäinen luonne herättää huolta sen vastuullisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Kritiikki nostaakin esiin tärkeän kysymyksen: onko sopimus syntynyt demokraattisten prosessien kautta vai ainoastaan vaikutusvaltaisten ja varakkaiden toimijoiden keskinäisten neuvottelujen tuloksena?

Syyttelyä kolonialismista ja riittämättömistä ympäristötoimista 

Sopimusta on arvosteltu myös sen kolonialistisesta sävystä ja ympäristötoimien riittämättömyydestä Mercosur-maissa. Euroopan parlamentin vasemmistoryhmän, The Leftin, ja The Jacobin-lehden yhteisjulkaisussa povataan Euroopan vihreän siirtymän tarpeen johtavan muun muassa suurkaivoshankkeisiin Latinalaisessa Amerikassa. Samalla Latinalaisessa Amerikassa ollaan huolissaan Mercosurin olevan vain jatkumoa vanhoille kolonialistisille valtarakenteille. Sopimuksen myötä Mercosur-maiden maatalous- ja raaka-ainevienti oletettavasti kasvaisivat, kun taas EU:sta vietäisiin Mercosur-alueelle jalostettuja tarvikkeita. Kriitikkojen mukaan tämä pitäisi Mercosur-maat riippuvaisina perustuotannosta, aivan kuten kolonialismin aikoina. Osa tutkijoista ja kansalaisjärjestöistä käyttääkin sopimuksesta termiä uuskolonialistinen, koska se ei perustu suoraan valloitukseen, mutta edelleen ylläpitää globaaleja valtasuhteita ja epätasa-arvoa. 

Yksi kansalaisjärjestö, joka on kritisoinut Mercosur-sopimuksen eriarvoistavaa rakennetta, on jo aiemmin mainittu La Via Campesina. Myös sen mukaan pelkkä raaka-aineviennin korostaminen asettaa Mercosur-maat haavoittuvaiseen asemaan, mikä syventäisi globaalia taloudellista epätasa-arvoa alueiden välillä. Myös tutkimuslaitos Global Development Policy Centerin julkaisussa todetaan, että sopimuksen toteutuessa se saattaa lukita Etelä-Amerikan maat teknologiseen ja teolliseen riippuvuuteen, mikä lisää kehityksellistä epätasa-arvoa sekä aiheuttaa taloudellista stagnaatiota. Jos Mercosur-sopimuksesta halutaan tehdä aidosti tasa-arvoinen vapaakauppasopimus, sen on keskityttävä entistä enemmän eriarvoistavien rakenteiden purkamiseen.

Myös sopimuksen ympäristötoimet ovat joutuneet Mercosur-maissa suurennuslasin alle. Vaikka sopimus painottaa sitoutumista Pariisin ilmastosopimukseen ja lupaa konkreettisia toimia esimerkiksi metsäkadon pysäyttämiseksi, monissa Mercosur-maissa näitä lupauksia pidetään epäuskottavina. Kyse on puhtaasti siitä, että tehostetun kaupankäynnin ja tuotannon ei uskota kulkevan käsi kädessä kestävien ja ympäristöystävällisten valintojen kanssa.

Kriitikot ovat huolissaan siitä, että sopimus lisäisi sellaisten tuotteiden, kuten lihan ja soijan, tuotantoa ja vientiä, joilla on suuri negatiivinen ympäristövaikutus. Pelkona on, että kasvava taloudellinen kysyntä kiihdyttäisi metsäkatoa entisestään ja pahentaisi ilmastonmuutosta, heikentäisi luonnon biodiversiteettiä ja horjuttaisi alkuperäiskansojen maaoikeuksia. Traktorimielenosoitusten ohella Brysselin kaduilla on marssinut myös brasilialaisia alkuperäiskansoja, jotka ovat vaatineet, että sopimuksen tulee kunnioittavaa heidän oikeuksiaan sekä todellisia toimia metsäkadon hillitsemiseen. Uhkana on myös se, että mahdolliset mittavat ympäristö- ja kestävyyshaitat päätyvät ainoastaan Mercosur-maiden maksettaviksi. 

Erityisen haavoittuvassa asemassa metsäkadolle on Gran Chaco, Argentiinan ja Paraguayn jakama laaja metsäalue, josta jo neljännes on hakattu karjatalouden ja viljelysmaan tieltä. Se on Brasilian Amazonin sademetsän lisäksi toinen metsäkadon suurimmista uhreista Mercosur-maissa. Vaikka Amazonin metsäkato on tilastojen mukaan kääntynyt laskuun, Brasilian ympäristöministeri Marina Silva muistuttaa, ettei työ metsäkatoa vastaan ole vielä ohi. Tavoite metsäkadon pysäyttämisestä vuoteen 2030 mennessä vaatii yhä määrätietoisia toimia Brasiliassa. Mercosur-sopimuksen allekirjoittaminen voikin muodostua käännekohdaksi. Toteutuessaan se voisi joko vauhdittaa kestävää kehitystä tai päinvastoin saada metsäkadon jälleen nousuun.

Puoltoa ja skeptismiä 

Yksi Mercosurin innokkaista kannattajista on ollut Brasilian istuva presidentti Luiz Inácio Lula da Silva, tuttavallisemmin Lula. Hän on painottanut Mercosurin edistävän monenkeskisempää maailmaa. Lula matkasi viime kesäkuussa pehmittämään Ranskan presidentti Emmanuel Macronia ja lupasi, että erityisesti Ranskan maataloushuoliin kiinnitetään huomiota. Toki Lulakaan ei suhtaudu ympäristökysymyksiin kevyesti. 

“Sanoin Macronille, että avaa sydämesi Brasilialle ja allekirjoitetaan tämä sopimus”, Lula vitsaili vierailunsa tiedotustilaisuudessa. 

Lula joutuu etsimään tällä hetkellä uusia kauppakumppaneita, sillä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on asettanut suuret tuontitullit osalle brasilialaisia tuotteita.

Lula on kolmen presidenttikautensa aikana pyrkinyt edistämään Amazonin sademetsän suojelua. Hän on ottanut uudelleen käyttöön muun muassa Bolsa Verden, joka on eräänlainen ympäristönsuojeluun sidottu sosiaaliturva. Ohjelma kannustaa luonnonvarojen säilyttämiseen ja metsän kestävään käyttöön tarjoamalla Amazonin sademetsissä asuville erittäin pienituloisille brasilialaisille käteismaksuja ja elinkeinokoulutusta. 

Uruguayn, Paraguayn ja Argentiinan johtajat suhtautuvat EU-Mercosuriin vaihtelevasti. Osa toivoo sen tuovan lisää kauppakumppaneita, mutta esimerkiksi Uruguayn entinen presidentti Louis Lacalle Pou on ollut ympäristökysymysten osalta skeptinen. 

Kriittisten äänien mukaan koko sopimus korostaa EU:n kaksinaismoralismia. Esimerkiksi Maan ystävät -järjestö on arvostellut EU:ta siitä, että se on valmis ummistamaan silmänsä Argentiinan presidentin Javier Milein ympäristönvastaiselta politiikalta uusien kauppakumppanien toivossa. Milein “moottorisahapolitiikka” on johtanut esimerkiksi ympäristöministeriön lakkauttamiseen ja leikkauksiin suojelu- ja ennallistamishankkeista

Talous ja arvot samassa pöydässä

On selvää, että toteutuessaan Mercosur-vapaakauppasopimus yhdistäisi kaksi suurta talousmannerta ja avaisi poikkeuksellisia mahdollisuuksia kaupankäynnille, investoinneille ja työmahdollisuuksille. Sillä olisi myös merkittävä vaikutus molempien alueiden geopoliittiseen asemaan. Toisaalta  sopimuksessa on vielä useita epäkohtia, jotka voivat uhata sen toteutumista.

Sopimuksen salamyhkäinen luonne ja epävirallinen neuvotteluprosessi ovat herättäneet laajaa kritiikkiä ja luoneet epäluottamusta sopimuksen motiiveista ja tarkoitusperistä. Tilannetta kuvaa hyvin se, että monelle sopimuksen ympärillä jo yli kaksikymmentä vuotta jatkuneet neuvottelut ovat tulleet täytenä yllätyksenä. 

Samalla voi pohtia sitä, pyhittääkö tarkoitus keinot. Vaikka riippuvuuden vähentäminen Kiinasta ja Yhdysvalloista on jossain määrin perusteltua, herättää sopimus kysymyksiä siitä, kenen etua todella ajetaan. 

Sopimus paljastaa myös perustavanlaatuisen jännitteen taloudellisten intressien sekä kestävien ja eettisten arvojen välillä. Kritisoijien kommenteissa nostetaan esiin se, etteivät arvopohjaiset päämäärät ole toteutuneet luvatulla tavalla. Tämä synnyttää kysymyksen siitä: voiko globaaliin markkinatalouteen perustuva vapaakauppasopimus aidosti huomioida myös kestävät ja eettiset arvot?

Nähtäväksi jää, onko vapaakauppasopimus vain kuorrutettu eettisiä ja ympäristöarvoja korostavilla korulauseilla.