Japanin jähmeä järjestelmä vastaa heikosti riisipolitiikan kriiseihin
Pihla Kukkonen | 21.09.2026
Japanin ruokakauppojen riisihyllyt ovat olleet ajoittain tyhjinä, ja kaupat ovat saattaneet rajoittaa myytävän riisin määrää asiakasta kohden. (Kuvalähde)
Hormuzinsalmen sulkeminen, ilmaston lämpeneminen ja rakenteelliset ongelmat asettavat paineita Japanin riisintuotannolle. Jähmeän järjestelmän on kuitenkin vaikea taipua muutosten edessä. Turvatakseen kansallisen ruokaturvallisuutensa ytimen, eli riisin, tulisi Japanin riisipolitiikan kyetä sopeutumaan nykypäivän haasteisiin.
Keskustelu riisin ympärillä on käynyt Japanissa kuumana. Maan riisipolitiikkaan kohdistuu vahvoja muutospaineita, sillä riisin saatavuus on ollut ajoittain heikkoa ja kuluttajahinnat ovat nousseet rajusti viime vuosina. Vuoden 2023 kovista helteistä johtunut heikko sato ja sitä seurannut vuoden 2024 vaje riisin tarjonnassa paljastivat sisäänrakennetut heikkoudet järjestelmässä, jonka toiminta alkoi sakata muun muassa näiden häiriöiden vaikutuksesta. Riisin kysynnän ja tarjonnan epäsuhta sekä ylikuumentuneet riisimarkkinat ovat johtaneet aiemmin edulliseksi koetun hyödykkeen hinnan rajuun nousuun. Vuonna 2025 riisin hinta Japanissa nousi 90 % vuoden 2024 tasosta.
Riisin saatavuuteen liittyvät haasteet ovat nousseet esiin laajemmin sen jälkeen, kun Iran sulki Hormuzinsalmen maaliskuussa 2026. Keskeisen kulkuväylän sulkemisella oli merkittäviä vaikutuksia niiden Aasian maiden maatalouteen, jotka tuovat suuren osan lannoitteistaan Hormuzinsalmen kautta. Yhdysvaltojen ja Iranin välisen sodan ensimmäisinä viikkoina esimerkiksi urean hinta nousi yli 40 %. Kaakkois-Aasian maiden paineet kasvoivat entisestään Kiinan asettaessa rajoitteita useiden maataloudelle keskeisten lannoitelajikkeiden viennille. Rajoitusten taustalla on Kiinan tarve ylläpitää kansallista ruokaturvallisuutta, sillä maan omavaraisuusaste ruuan suhteen on laskenut huomattavasti 2000-luvun aikana.
Kiina tuottaa yli 25 % maailman lannoitteista, joten sen asettamat vientirajoitteet horjuttavat koko alueen ruokaturvaa. Ruokaturvallisuus on jokaisen valtion olemassaolon edellytys, sillä nälkäinen väestö horjuttaa koko yhteiskunnan vakautta. Japanissa riisi muodostaa ruokaturvallisuuden kulmakiven, kun taas muiden ruokatuotteiden saatavuuden suhteen ollaan joustavampia. Siksi haasteisiin riisin saatavuudessa suhtaudutaan poikkeuksellisella vakavuudella. Ajattelutavan juuret juontavat toiseen maailmansotaan, jolloin riisin osuus ihmisten ruokavaliossa oli paljon nykyistä keskeisempi ja sen saatavuus väliaikaisesti romahti.
Jähmeä järjestelmä ei jousta kriisien edessä
Toisen maailmansodan aikana valtio osti kaiken riisin suoraan viljelijöiltä, asetti sille hinnan ja myi säädellyn määrän riisiä kuluttajille. Ruuan sääntelyä ohjasi Food Management Act, jonka tarkoitus oli suojella väestöä nälänhädältä. Kun muiden ruokatuotteiden säännöstely päättyi sodan jälkeen, pysyivät riisintuotanto ja myynti kuluttajille edelleen tiukasti valtion kontrollissa. Riisi nähtiin ruokaturvan perustan ohella osana japanilaisen kyläkulttuurin ja uskonnollisen elämän ydintä. Jos riisin hinta olisi ollut suoraan markkinoiden päätettävissä, olisi siitä tullut kuin mikä tahansa tavallinen ruokatuote ilman kansallista erityisasemaa.
1950-60-lukujen talouskasvun aikana riisin tuotantokapasiteetti ja tarjonta kasvoivat merkittävästi hallituksen politiikkatoimien seurauksena. Tarjonnan kasvaessa kotimainen kysyntä kääntyi kuitenkin alaspäin, kun japanilaisten ruokavalio länsimaistui. Normaalissa tilanteessa tämä olisi johtanut riisin hintojen laskuun, mutta valtio oli edelleen velvoitettu ostamaan riisin viljelijöiltä etukäteen määritellyllä rahasummalla ja tarjoamaan sen myyntiin hinnalla, josta kuluttajat eivät olleet valmiita maksamaan. Näin myös riisin ylijäämä valtion varannoissa kasvoi ja valtion elintarviketalouden alijäämä pysyi korkeana.
Japanissa riisi muodostaa ruokaturvallisuuden kulmakiven, kun taas muiden ruokatuotteiden saatavuuden suhteen ollaan joustavampia.
Ratkaisuksi tilanteeseen valtio kehitti gentan-järjestelmän, joka kannusti maanviljelijöitä kasvattamaan vähemmän riisiä, suosimaan muita viljelylajikkeita tai jättämään maan kylvämättä. Näin valtion ei tarvinnut ostaa niin paljon riisiä kalliilla hinnalla ja sen alijäämä pieneni jonkin verran. Järjestelmä toi mukanaan kuitenkin uudenlaisia ongelmia, joiden vaikutukset näkyvät yhä tänä päivänä Japanin maataloudessa. Järjestelmä kyllä mahdollisti riisinviljelijöiden taloudellisen selviytymisen, mutta se ei sallinut näiden menestyvän yli tietyn tason. Lisäksi gentan ei tuonut helpotusta riisin korkeisiin kuluttajahintoihin.
Järjestelmä on lukuisia kertoja osoittanut joustamattomuutensa kriisien edessä. Vuoden 1993 kylmän sään aiheuttaman heikon sadon seurauksena kotimainen riisi katosi kaupan hyllyiltä, koska viljelyn vähentämisen seurauksena riisiä ei ollut juurikaan varastossa puskurina. Vastatoimena hallitus loi riisin varastointijärjestelmän ja purki aiempaa riisiin liittyvää sääntelyverkostoa. Vuoden 2018 lakiuudistuksen seurauksena hallitus ei enää asettanut tavoitteita viljelypinta-alan vähentämisen suhteen. Kyse ei kuitenkaan ollut perustavanlaatuisesta järjestelmänmuutoksesta, sillä valtio yhä tänäkin päivänä kannustaa viljelijöitä sille mieluisiin päätöksiin erilaisten taloudellisten tukien kautta.
Eriäviä näkemyksiä riisipolitiikan tulevaisuudesta
Gentan-järjestelmän perintö on johtanut nykytilanteeseen, jossa riisintuotannon on vaikea sopeutua muutoksiin ja häiriötilanteisiin. Japanin ruokaomavaraisuuden aste putosi rajusti jo 1960- ja 90-lukujen välillä ja on nykyisin vain 37 %. Hormuzinsalmen sulkeminen on lisäksi koetellut jo ennestään vaikeuksissa ollutta maataloussektoria. Vuoden 2023 jälkeisten riisin saatavuuden häiriöiden vuoksi valtion riisivarannot olivat pudonneet vuosien 2024 ja 2025 välillä 910 000 tonnista 100 000:een, joten maan lähtötilanne keväällä 2026 alkaneessa globaalissa kriisissä oli heikko. Lisäksi Japani tuo lähes kaksi viidesosaa lannoitteistaan Kiinasta, mikä lisää maan haavoittuvuutta nykytilanteessa.
Japanin hallituskokoonpanot ovat viime vuosina vaihtuneet nopeaan tahtiin, ja niiden välillä on ollut voimakkaita näkemyseroja riisipolitiikan suunnasta. Vuosien 2024-2025 Shigeru Ishiban hallitus pyrki nostamaan riisin tuotantomääriä laskeakseen hintoja, kun taas sitä seurannut nykyinen Sanae Takaichin hallitus on tavoitellut kysynnän ja tarjonnan tasapainoa. Yksimielisyyttä on ollut vaikea löytää, sillä eri ratkaisut palvelevat eri tahoja. Suuremmat riisin tuotantomäärät hyödyttävät kuluttajia edullisemman hintatason vuoksi, mutta ylituotannon riski uhkaa maanviljelijöiden elinkeinoa, kun taas vähäisemmät tuotantomäärät suojaavat viljelijöitä, mutta näyttäytyvät kuluttajille korkeampina hintoina.
Riisipulaan voisi saada apua myös tuomalla riisiä ulkomailta, mutta hallitukset toisensa perään ovat suhtautuneet ajatukseen varovasti.
Maanviljelijöitä tukevalla politiikalla oli aiemmin vahva kannatus, kun maaseudun vaalipiirit muodostivat merkittävän osan valtapuolue liberaalidemokraattisen puolueen (LDP) äänestäjäkunnasta. Korkeita riisinhintoja kannattaneet poliitikot tulivat valituiksi, kun taas järjestelmätason muutoksen ajamisella ei voitettu äänestäjien suosiota. Myös maaseudun osuuskuntien yhdistys, Japan Agricultural Cooperatives (JA), kannatteli gentan-järjestelmää muun muassa kontrolloimalla tukien jakamista viljelijöille. Maatalousyhteisöjen sisäinen dynamiikka osaltaan edesauttoi järjestelmän säilymistä. Kun tukia jaettiin kollektiivisesti kyläyhteisöille, vaikutti yksittäisen viljelijän niskoittelu järjestelmää vastaan myös muiden viljelijöiden toimeentuloon.
Sittemmin maaseudun suhteellinen painoarvo vaaleissa on laskenut muun muassa maaseudun väestön ikääntymisen vuoksi, mutta tiukoissa vaalikamppailuissa järjestäytyneillä maaseudun äänestäjillä voi yhä olla ratkaiseva merkitys lopputuloksen kannalta.
Vuonna 2025 hallitus vapautti omia riisivarantojaan riisin hintatason hillitsemiseksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun varantoja vapautettiin muusta syystä kuin luonnonkatastrofin tai haastavien sääolosuhteiden aiheuttamien saatavuushäiriöiden hillitsemiseksi. Vaikutus oli kuitenkin maltillinen, koska riisi saapui kauppoihin viiveellä ja vaikutus hintoihin näkyi vasta pidemmällä aikavälillä. Takaichin hallitus myös päätti hiljattain laskea ruuan arvolisäveron nykyisestä 8 %:sta 1 %:iin kahdeksi vuodeksi alkaen vuodesta 2027 lievittääkseen kotitalouksiin kohdistuvia taloudellisia paineita.
Riisipulaan voisi saada apua myös tuomalla riisiä ulkomailta, mutta hallitukset toisensa perään ovat suhtautuneet ajatukseen varovasti. Tällä hetkellä maahan voi tuoda vain 770 000 tonnia riisiä vuodessa, ja kiintiön ylittävästä riisistä veloitetaan tullimaksuja. Vuonna 2025 Japani ja Yhdysvallat neuvottelivat yhdysvaltalaisen riisin tuontimäärien lisäämisestä, mutta lopputuloksena oli vain yhdysvaltalaisen riisin suhteellisen osuuden kasvattaminen vuosittaisissa kiintiöissä. Taustalla ei ole vain valtion politiikka, vaan kansan keskuudessa tiukasti istuva ajatus japanilaisen riisin ylivertaisuudesta suhteessa tuontitavaraan. Korkeat hinnat ja saatavuuden häiriöt ovat kuitenkin käynnistäneet poliittisen keskustelun tuontirajoitusten poistamisesta, ja myös kuluttajat ovat ilmaisseet avoimuutensa ulkomaista riisiä kohtaan.
Pienenevä väestö uhkaa maanviljelyn tulevaisuutta
Viimeaikaisilla ratkaisuilla järjestelmän syvälle juurtuneet ongelmat tuskin korjaantuvat. Gentanin seurauksena Japanin maatalous on kehittynyt vahvasti tukipainotteiseksi, ja viljelijät ovat sisäistäneet ajattelutavan, jossa valtio tekee tuotantomääriä ja myyntihintoja koskevat päätökset heidän puolestaan.
Myös Japanin vanheneva väestö asettaa haasteensa maatalouden tulevaisuudelle. Yhä harvempi nuori haluaa jatkaa maanviljelyä kotiseudullaan, jossa maataloudesta saadut tulot ovat rajallisia ja työ vaativaa suhteessa urbaanin elämän mukavuuksiin. Valtio on yrittänyt kannustaa japanilaisia muuttamaan harvaan asutuille pikkupaikkakunnille Tokion ulkopuolella erilaisten tukiohjelmien avulla. Tukea ei kuitenkaan saa määrättömästi, eikä se takaa elinkeinon kannattavuutta maaseudulla pitkällä tähtäimellä.
Ei kuitenkaan ole poissuljettua, etteikö lisääntyvää muuttoliikettä metropoleista maaseudulle tapahtuisi tulevaisuudessa, kun palkkataso junnaa paikallaan eikä kaupunkielämä välttämättä tuokaan ihmisille odotettua korkeaa elintasoa. Maanviljelyn teknologisoituminen ja ulkomainen työvoima voivat myös osaltaan tarjota helpotusta maaseudun tilanteeseen: esimerkiksi vuonna 2023 86 % Japanin kunnista ilmaisi halukkuutensa palkata lisää ulkomaista työvoimaa hillitäkseen kunnan väkiluvun romahtamista.
Väestörakenteen vinouman lisäksi ilmastonmuutos asettaa paineita riisinviljelylle. Vaikka kuumuus ei välttämättä johda niukempaan satoon, ovat ilmastonmuutoksen vaikutukset riisin laatuun arvaamattomia. Paremmin kuumuutta kestäviä riisilajikkeita on jo kehitteillä, mutta on epävarmaa, miten halukkaita kuluttajat olisivat ostamaan muunneltua riisiä.
Japanin riisipolitiikan uudistaminen on vaikeaa, koska ihmisille kyse ei ole pelkästä tavallisesta kulutushyödykkeestä.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka riisin rooli Japanin ruokakulttuurissa on keskeinen, ei sen rooli väestön ravitsemuksessa ole yhtä kriittinen kuin esimerkiksi Kaakkois-Aasian maissa. Japanilaisten ruokatottumukset ovat vuosikymmenten saatossa länsimaistuneet, kun vehnä, liha ja maitotuotteet ovat muodostuneet jokapäiväiseksi osaksi kansan kulutustottumuksia. Poliittisesta näkökulmasta riisi on kuitenkin edelleen osa Japanin ruokaturvallisuuden ydintä.
Japanin riisipolitiikan uudistaminen on vaikeaa, koska ihmisille kyse ei ole pelkästä tavallisesta kulutushyödykkeestä. Riisi nivoutuu osaksi poliittista, taloudellista ja kulttuurista verkostoa, eikä erityisesti kulttuurisista perinteistä irrottautuminen onnistu käden käänteessä. Riisin tuotannon tulevaisuuden turvaamiseksi on uusien ratkaisujen kehittäminen ja vanhoista malleista irtautuminen kuitenkin välttämätöntä. Muuten yhä uudet kriisit horjuttavat jo ennestään haurasta järjestelmää.
Kirjoittaja: Pihla Kukkonen
Editointi: Saska Suvikas ja Eero Tuorila
Kielenhuolto: Saana Kääriäinen

Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.