Etelä-Kiinan meren kiristyneissä aluekiistoissa piilee eskalaation riski, jota Filippiinit pyrkii välttämään kaikin keinoin. Saarivaltio tasapainoilee kahden suurvallan välillä: puolustusyhteistyö nojaa yhä tiiviimmin Yhdysvaltojen tukeen, mutta myös aluevesien ja kansainvälisen oikeuden rajoja koettelevaan Kiinaan on ylläpidettävä rakentavaa dialogia. Washingtonin ja Pekingin välisen tasapainon säilyttäminen edellyttää Filippiineiltä päättäväisiä mutta pragmaattisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja.

Filippiinien ja Kiinan väliset yhteenotot Etelä-Kiinan merellä ovat viime vuosina lisääntyneet ja kehittyneet yhä aggressiivisemmiksi. Filippiinien viranomaiset ovat raportoineet, kuinka Kiinan rannikkovartiosto on toistuvasti häirinnyt Filippiinien hallinnoimia saaria ja merialueita, ampunut filippiiniläisiä aluksia vesitykeillä, ohittanut aluksia vaarallisesti ja törmäillyt niihin tarkoituksellisesti.

Kiinan mukaan Filippiinit on vastuussa alusten yhteentörmäyksistä ja riskialttiista ohituksista. Maa on todennut olevansa valmis “päättäväisiin toimiin”, mikäli Filippiinit ei lopeta “provokaatioita” kiistellyillä merialueilla. Samalla Kiina on pyrkinyt määrätietoisesti vahvistamaan vaikutusvaltaansa Etelä-Kiinan merellä rakentamalla sinne sotilastukikohtia ja estämällä filippiiniläisten alusten liikkumista niiden omilla aluevesillä – Länsi-Filippiinien merellä, mikäli Filippiineiltä kysytään.

Tapahtumat ovat jatkumoa 1900-luvun alkupuolella puhjenneille Etelä-Kiinan meren aluekiistoille, jotka kärjistyivät 1970-luvulla alueen luonnonvaroihin, kalastukseen, merenkulkuun sekä aluevesien rajoihin ja omistusoikeuteen liittyvien erimielisyyksien myötä. Filippiinien presidentti Ferdinand Marcos Jr. on systemaattisesti tuominnut Kiinan kyseenalaiset toimet Filippiinien yksinomaiseen talousvyöhykkeeseen (EEZ) kuuluvilla merialueilla. Saarivaltio on vahvistanut rannikkovartiostoaan ja syventänyt puolustusyhteistyötä pitkäaikaisen liittolaisensa Yhdysvaltojen kanssa, jolle Filippiinien tukikohdat ovat tärkeitä työkaluja Kiinan aluepyrkimysten patoamisessa.

Presidentti Marcos on ottanut selkeämmän linjan Kiinan toimien vastustamisessa kuin edeltäjänsä Rodrigo Duterte, mutta pyrkinyt samalla välttämään tilanteen eskaloitumista ja avointa konfliktia Etelä-Kiinan merellä. Filippiinien turvallisuuspoliittisissa intresseissä on sen omiksi katsomiensa merialueiden puolustaminen luonnonvarojen, perinteisen kalastuselinkeinon ja kansallisen suvereniteetin turvaamiseksi. Se pyrkii paljastamaan Kiinan kyseenalaiset strategiat luottaen Yhdysvaltojen poliittiseen ja sotilaalliseen tukeen. Vaikka saarivaltio on pyrkinyt ankkuroimaan toimintansa kansainvälisen oikeuden periaatteisiin, turvallisuuspoliittinen tasapainoilu kahden suurvallan välillä ei ole helppo tehtävä.

Pitkään jatkuneet aluekiistat vaarassa eskaloitua 

Filippiinien suurimman saaren Luzonin läheisyydessä sijaitseva Scarboroughin matalikko (Scarborough Schoal) on toiminut toistuvasti Filippiinien ja Kiinan välisten yhteenottojen areenana. Kiina on vaatinut aluetta itselleen ja sijoittanut sinne rannikkovartiostoaan siitä huolimatta, että aluepyrkimykset hylättiin Haagissa vuonna 2016 YK:n merioikeusyleissopimuksen (UNCLOS) vastaisina. Vaikka päätös oli juridisesti merkittävä, se ei kuitenkaan käytännössä ratkaissut aluekiistoja. Siksi Filippiinit seuraa tiiviisti – muiden viimeaikaisten kehityskulkujen lomassa – Kiinan suunnitelmia perustaa Scarboroughiin luonnonsuojelualue. Saarivaltio katsoo, että suunnitelmat ovat Kiinan tekosyy uusille aluevaltauksille: projektia on verrattu 1990-luvun tapahtumiin, jolloin Kiina perusti sotilastukikohdan Filippiinien talousvyöhykkeellä sijaitsevalle Mischief-riutalle (Miscief Reef).

Etelä-Kiinan meren aluekiistat ovat asettaneet Filippiinit hankalaan asemaan. Maa pyrkii turvaamaan omat merialueensa ja suvereniteettinsa, mutta samalla se haluaa säilyttää kulttuuriset ja kaupallis-taloudelliset suhteensa Kiinaan. Vilkkaasti liikennöidyn Etelä-Kiinan meren kautta kulkee yli 60 prosenttia maailman meriliikenteestä, mikä tekee siitä merkittävän kansainvälisen kauppareitin. Vaikka Filippiinit arvosteleekin Pekingin menettelytapoja ja kansainvälisen oikeuden vastaisiksi todettuja aluevaatimuksia, se pyrkii välttämään suoraa konfliktia Kiinan kanssa. Diplomaattiset toimet dialogin ja yhteistyökyvyn ylläpitämiseksi ovat nousseet ratkaisevaan asemaan, jotta erimielisyydet eivät kärjistyisi entisestään.

Etelä-Kiinan meren yhteenottojen myötä Filippiinit on lisännyt valvontaa rannikkoalueillaan ja hakee sekä kansainvälistä tukea että diplomaattisia ratkaisuja mahdollisen eskalaation hillitsemiseksi. Se luottaa etenkin liittolaisensa Yhdysvaltojen tukeen, joka on toistuvasti tuominnut Kiinan toimet kansainvälisen oikeuden vastaisina, ja syyttänyt Pekingiä niin sanottujen harmaan alueen taktiikoiden (gray zone tactics) käytöstä. Rauhan ja aseellisen konfliktin väliselle harmaalle alueelle sijoittuvilla strategisilla toimilla pyritään horjuttamaan toisen valtion yhteiskuntajärjestelmää ja hyödyntämään sen haavoittuvuuksia. Kiina on painostanut Filippiinejä esimerkiksi saartamalla aluksia, rakentamalla infrastruktuuria kiistellyille saarille ja kasvattamalla poliittis-sotilaallista läsnäoloaan Etelä-Kiinan merellä.

Manila on vastannut Kiinan painostukseen strategialla, jota se kutsuu “määrätietoiseksi läpinäkyvyydeksi” (assertive transparency). Lähestymistavan tavoitteena on paljastaa ja tehdä näkyväksi Kiinan harmaan alueen strategiat, toimenpiteet ja narratiivit. Tässä Filippiinit luottaa erityisesti sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän legitimiteettiin. Kiinasta maalataan kuvaa yhteisten pelisääntöjen rikkojana, mikä aiheuttaa sille merkittävää kansainvälistä mainehaittaa, ja voi vähitellen pakottaa sen jopa lopettamaan harmaan alueen taktiikoiden käytön.

Vaikka Manilan linja ei ole pystynyt konkreettisesti hillitsemään Kiinan painostavaa toimintaa, se on onnistunut lisäämään tietoisuutta Kiinan järjestelmällisesti hyödyntämistä harmaan alueen taktiikoista. Samalla Filippiinit on sysännyt Pekingin moraalisen paineen alle ja vaatii sitä ottamaan julkisesti vastuuta kansainvälisen oikeuden vastaisista operaatioistaan.

Filippiinien ja Yhdysvaltojen syvenevä puolustusyhteistyö

Washingtonin tuki on Filippiineille ensiarvoisen tärkeää sekä alueellisen suvereniteetin puolustamisessa että perinteiselle kalastuselinkeinolle keskeisten aluevesien turvaamisessa. Samalla se on myös merkittävä turvallisuuspoliittinen riski: Kiina on toistuvasti syyttänyt Filippiinejä tahallisesta provosoinnista ja Yhdysvaltojen etujen ajamisesta. 

Filippiinit ja Yhdysvallat solmivat vuonna 2014 laajennetun puolustusyhteistyön sopimuksen (EDCA, Enhanced Defence Cooperation Agreement), jonka myötä Filippiinit luovutti viisi tukikohtaa Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön. Yhdysvallat saa tuoda ja varastoida niihin muun muassa asejärjestelmiä, ammuksia ja ajoneuvoja esimerkiksi yhteisiä harjoituksia varten. Sopimuksen puitteissa Yhdysvallat osallistuu myös Filippiinien asevoimien modernisointiin ja puolustuskyvyn kehittämiseen. Vuonna 2023 Yhdysvaltojen asevoimat saivat pääsyn neljään uuteen tukikohtaan, ja maiden laivastot ryhtyivät jälleen partioimaan yhdessä Filippiinien aluevesillä Etelä-Kiinan merellä.

Yhdysvaltojen tuki ja sen tuoma kansainvälinen huomio ovat olleet ratkaisevassa asemassa, jotta Filippiinit ei jäisi yksin Kiinan painostuksen alle. Kahdenväliset puolustussopimukset kuten EDCA ja MDT (Mutual Defense Treaty) luovat uskottavan pelotteen, jonka avulla Filippiinien on mahdollista puolustautua Pekingin aluepyrkimyksiä vastaan. Yhdysvallat on kertonut puolustavansa Filippiinejä tarpeen niin vaatiessa, ja sen laivasto on haastanut Kiinaa Etelä-Kiinan merellä jo vuosien ajan. Ensi vuonna Filippiinien ja Yhdysvaltojen on tarkoitus järjestää yhteensä yli 500 sotaharjoitusta, mikä tiivistää edelleen maiden välistä turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on teroittanut entisestään liittovaltion suhtautumista Kiinan pyrkimyksiin ja luvannut vahvistaa Filippiinien ja Yhdysvaltojen sotilaallista yhteistoimintaa. Tämä osoittaa maiden välisen strategisen kumppanuuden kehittyvän kohti systemaattisempaa puolustusyhteistyötä, joka mahdollistaa nopeamman reagoinnin Etelä-Kiinan meren yhteenottoihin hilliten niiden kehittymistä aseelliseksi konfliktiksi.

Filippiinit geopolitiikan polttopisteessä 

Filippiinien luovuttamat sotilastukikohdat tarjoavat Yhdysvalloille tärkeitä strategisia mahdollisuuksia, jotka helpottavat Kiinan toimien valvomista. Siksi Filippiinien turvallisuuspolitiikassa ei ole kyse vain kansallisesta puolustuksesta – saarivaltio on osa laajempaa kertomusta kahden suurvallan välisestä valtakamppailusta. Jotta Filippiinit voi ylläpitää uskottavaa pelotetta Kiinaa vastaan, diplomaattinen, sotilaallinen ja taloudellinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on välttämätöntä. Kiinan toimia on mahdollista hallita ainoastaan niin kauan, kuin Peking uskoo, että jokaiseen harmaan alueen operaatioon ollaan valmiita vastaamaan tarpeen vaatimalla intensiteetillä.

Vaikka Yhdysvaltojen sotilaallinen tuki luo Filippiineille sen kaipaamaa turvaa, saarivaltio tarvitsee yhä koordinoidumpaa turvallisuuspolitiikkaa, jonka tarjoamilla työkaluilla Kiinan aluepyrkimyksiin on aidosti mahdollista vastata. Pekingin yhä lisääntyvä vaikuttaminen niin sanotulla harmaalla alueella voi muussa tapauksessa heikentää merkittävästi Filippiinien kansallisen puolustuksen ja viranomaisten uskottavuutta, ja sitä kautta maan aluevesien suvereniteettia.

Geopoliittisen sijaintinsa vuoksi Filippiineillä on keskeinen rooli myös Taiwanin kysymyksessä, joka on olennainen osa Kiinan ja Yhdysvaltojen valtakamppailua Tyynellämerellä. Myös presidentti Marcos on todennut, kuinka Filippiinit joutuisi väistämättä mukaan mahdolliseen Taiwanin sotilaalliseen konfliktiin maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Tämä vahvistaa Yhdysvaltojen intressiä kehittää Filippiinien asevoimia ja Etelä-Kiinan meren strategista yhteistyötä samalla, kun Peking syyttää Manilaa “tulella leikkimisestä” ja Kiinan sisäisiin asioihin puuttumisesta.

Presidentti Marcosin aikana Filippiinit on systemaattisesti uudistanut sotilaallisia valmiuksiaan samalla, kun se on vahvistanut siteitään Washingtoniin. Manilan turvallisuuspoliittinen katse kohdistuu yhä terävämmin mahdollisen eskalaation uhkaan Etelä-Kiinan merellä. Tähän lukeutuvat paitsi Filippiinien ja Kiinan kahdenväliset aluevesikiistat, myös tulenarka Taiwanin tilanne. Kiina tulee mitä todennäköisimmin pitämään kiinni itsepintaisista aluevaatimuksistaan myös jatkossa. Manilan on siis navigoitava diplomaattisen dialogin sekä uskottavan pelotteen ja puolustuksen välimaastossa, jotta sen on mahdollista turvata kansalliset intressinsä kiistellyillä merialueilla.

Etelä-Kiinan meren turvallisuuspoliittinen tilanne haastaa samalla koko sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän uskottavuutta. Kun kansainvälisiä normeja ei noudateta, valtioiden välinen luottamus rapistuu, “harmaan alueen” strateginen vaikuttaminen lisääntyy ja riski merkittävien eskalaatioiden puhkeamiselle kasvaa. Räjähdysherkässä tilanteessa Filippiinien on säilytettävä tasapaino Washingtonin ja Pekingin välillä – päättäväisen mutta pragmaattisen turvallisuuspolitiikan keinoin.