G20-puheenjohtajuus siirtyi loppuvuodesta 2024 ensimmäistä kertaa Afrikan mantereelle, kun Etelä-Afrikasta tuli ryhmän viimeisin jäsenmaa, joka isännöi huippukokousta. Kokouksen teemaksi Etelä-Afrikka on valinnut solidaarisuuden, tasa-arvon ja kestävyyden. Inklusiivisuutta korostavat puheenjohtajuuskauden teemat ovat kuitenkin kärjistäneet välejä Yhdysvaltoihin. Etelä-Afrikka johtaa G20-maita hetkenä, jolloin multilateraalinen päätöksenteko on murroksessa.

G20-ryhmä perustettiin Kaakkois-Aasian talouskriisin jälkeen vuonna 1999 edistämään kansainvälisen talouden vakautta, ja vuosien varrella se on laajentunut käsittelemään myös esimerkiksi turvallisuuden kysymyksiä. Ensimmäinen G20-maiden huippukokous järjestettiin Yhdysvalloissa vuonna 2008, jolloin puhjenneen talouskriisin myötä kokoukset nostettiin valtion päämiesten tasolle. Vuoden 2008 huippukokouksen tavoitteena oli ennen kaikkea yhteistyön tiivistäminen sekä globaalin rahoitusjärjestelmän uudistaminen. Nykyään G20-maiden yhteinen osuus koko maailman bruttokansantuotteesta on noin 85–90 prosenttia.

G20-ryhmän muodostavat 19 maata, Euroopan unioni ja Afrikan unioni. Ryhmän puheenjohtajuus on kiertävä, ja marraskuussa 2024 se siirtyi Brasilialta Etelä-Afrikalle, josta tuli ensimmäinen G20-maiden puheenjohtajana toimiva Afrikan valtio. Afrikan unioni, joka muodostuu 54 valtiosta, liittyi ryhmään vasta vuonna 2024 täysivaltaisena jäsenenä. Aiemmin se on osallistunut ryhmään kutsuttuna kansainvälisenä järjestönä.

Puheenjohtajuuskaudellaan Etelä-Afrikka pyrkii ratkaisemaan kriittisiä globaaleja haasteita erityisesti Afrikan kehityksen näkökulmasta. Keskeisenä painopisteenä korostuva köyhyyden, työttömyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen on linjassa myös Afrikan unionin Agenda 2063 -ohjelman tavoitteiden kanssa. Strategisena kehyksenä toimiva ohjelma pyrkii edistämään osallistavaa ja kestävää kehitystä Afrikan alueella. Vuoden 2025 puheenjohtajuuskauden prioriteetiksi on valittu myös sukupuolten tasa-arvon edistäminen. Erilaisten kansainvälisten järjestöjen lisäksi Etelä-Afrikka on kutsunut kaudelleen mukaan 19 maata, jotka eivät kuulu G20-ryhmään – näiden joukossa on myös Suomi. 

Tässä maailmanajassa G20 näyttäytyy ennen kaikkea pyrkimyksenä ylläpitää multilateraalista eli monikansallista yhteistyötä. Konsensuksen löytäminen kokouksissa on kuitenkin ollut kuluneina vuosina hankalaa. Erimielisyyksiä ovat aiheuttaneet niin Ukrainan sota kuin esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden rooli. Suurvaltapoliittinen kilpailu ja kasvavat geopoliittiset jännitteet haastavat myös vapaan kauppajärjestelmän periaatteita, joihin G20 on sitoutunut. Lisäksi sisäiset erimielisyydet ovat hidastaneet G20-ryhmän reagointia globaalin etelän velkakriisiin. 

Inklusiivisuus ja velka puheenjohtajuuskauden keskiössä

Inklusiivisuus näkyy Etelä-Afrikan puheenjohtajuuskauden ohjelmassa vahvasti. G20-maiden ulkoministerikokouksessa Johannesburgissa Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa korosti puheessaan globaalien haasteiden, kuten ilmastokriisin, taloudellisen eriarvoisuuden, elintarvikepulan sekä geopoliittisten jännitteiden yhteenlinkittymistä. Ramaphosan mukaan inklusiivisuus näkyy muun muassa siinä, miten näihin haasteisiin vastataan ja kuinka niitä koordinoidaan. Inklusiivisuus vaikuttaa olevan Ramaphosalle vakioteema kansainvälisillä areenoilla, sillä aihe oli vahvasti esillä jo vuoden 2023 BRICS-huippukokouksessa Johannesburgissa.

Inklusiivisuuden lisäksi Etelä-Afrikka on korostanut puheenjohtajuuskaudellaan erityisesti kehittyvien maiden velkataakkaa. Aiheena velka ei ole ennennäkemätön G20-kokouksissa, mutta se on kiistatta ajankohtainen: Afrikan maiden velkamäärä lähes kolminkertaistui vuosien 2010–2022 välillä ja korkomaksut yli kaksinkertaistuivat. Velan huolestuttavaan kasvutrendiin ovat vaikuttaneet vuoden 2008 talouskriisi ja koronapandemia mutta myös Venäjän hyökkäyssodan takia keskeytyneet viljalähetykset Ukrainasta.  G20 esitteli vuonna 2020 yhteisen velkahelpotusohjelman, mutta ainoastaan Tšad, Etiopia, Ghana ja Sambia ovat hakeneet velkahelpotusta sen puitteissa. 

Koska kasvavat velkakustannukset ja velkataakka heikentävät maiden kykyä rahoittaa kehitystä, on monissa Afrikan kehittyvissä maissa velanotosta muodostunut noidankehä. Kun valtion varat kuluvat velanhoitokustannuksiin, maat eivät pysty investoimaan esimerkiksi kansalaisten koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Tämä vahingoittaa talouskasvun mahdollisuuksia, mikä puolestaan lisää velanottoa entisestään.

Ramaphosa ärsyttää Yhdysvaltojen johtoa

Ramaphosa näyttäytyy G20-kokouksen asetelmassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vastavoimana. Esimerkiksi siinä missä Trump on toteuttanut ilmastolle haitallista politiikkaa, Ramaphosa on korostanut vahvojen ilmastotoimien tärkeyttä. Lisäksi Etelä-Afrikan valitsemat solidaarisuuden, kestävyyden ja inkluusion teemat puheenjohtajakaudelleen eivät välttämättä miellytä Trumpia. 

Samaan aikaan Ramaphosa kuitenkin tasapainoilee sisäpolitiikassa vuoden 2024 Etelä-Afrikan yleisvaalien jälkeen muodostetun hallituskoalition (Government of National Unity, GNU) kanssa, johon kuuluu yhteensä kymmenen puoluetta. Viimeistä viisivuotiskauttaan tekevä Ramaphosa haluaa tulla muistetuksi progressiivisena johtajana. Hänen valtakauttaan ovat kuitenkin leimanneet taloudelliset vaikeudet, energiakriisi ja erityisesti nuorten työttömyys. 

G20-puheenjohtajuuskauden kynnyksellä Ramaphosa hyväksyi merkittävät koulutukseen ja terveydenhuoltoon liittyvät lait. Koulutusuudistus muun muassa laajentaa oppivelvollisuutta koskemaan myös varhaiskasvatusta ja mahdollistaa rangaistukset vanhemmille, jotka eivät huolehdi lastensa koulunkäynnistä. Samalla sen on tarkoitus rajoittaa koulujen päätösvaltaa opetuskielen valinnassa, mikä on herättänyt vahvaa vastarintaa erityisesti afrikaansinkielisten keskuudessa. Terveydenhuoltouudistus puolestaan pyrkii tekemään hoitoonpääsystä yhdenvertaisempaa kansallisen sairausvakuutusrahaston avulla. Sen kautta valtio ostaisi terveyspalveluja sekä julkisilta että yksityisiltä toimijoilta. Uudistusta on nimitetty taloudellisesti täysin kestämättömäksi ratkaisuksi aikana, jolloin Etelä-Afrikan terveydenhuolto on jo valmiiksi ylikuormittunut. 

Lisäksi Ramaphosa allekirjoitti vuoden 2025 alussa kiistellyn maan pakkolunastuslain, jota Trumpin miljardöörikumppani Elon Musk on arvostellut kovin sanankääntein. Eteläafrikkalainen Musk on ollut mediassa erittäin kriittinen synnyinmaataan kohtaan ja esimerkiksi väittänyt, että Etelä-Afrikan hallinto ajaa avoimesti ”valkoisten kansanmurhaa”. Muskin kriittiset lausunnot kotimaastaan ovat mitä luultavimmin vaikuttaneet Trumpin suhtautumiseen Etelä-Afrikkaa kohtaan, vaikkakin Trump kritisoi maan pakkolunastuslakia jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan. 

Etelä-Afrikan ja Yhdysvaltojen väliset jännitteet kiristyivät entisestään, kun Yhdysvaltojen ulkoministeri Marco Rubio ilmoitti helmikuussa 2025 jättävänsä osallistumatta G20-maiden kokoukseen. Rubion mukaan Etelä-Afrikan intressit ovat kyseenalaiset sen pyrkiessä käyttämään hyväksi G20-puheenjohtajuutta monimuotoisuuden, tasa-arvon sekä ilmastotyön edistämiseksi. Rubio viittasi viestipalvelu X:ssä Etelä-Afrikan lietsovan Amerikka-vastaisuutta puheenjohtajuuskauden teemojen kautta. Kiristyneiden välien tuoreimpana käänteenä Trump karkotti Etelä-Afrikan Washingtonin-suurlähettilään Ebrahim Rasoolin Yhdysvalloista sen jälkeen, kun tämä kutsui ”Make America Great Again” -liikettä valkoisen ylivallan tuotokseksi. 

Trumpin politiikan välirikot eivät rajoitu vain Etelä-Afrikkaan vaan vaikuttavat laajemminkin Afrikan maiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuoden 2025 alussa Trumpin hallinto irtisanoi ja lomautti lähes kaikki Yhdysvaltain kansainvälisen kehitysyhteistyöviraston USAID:n työntekijät sekä jäädytti sen varat 90 päiväksi. Tuki on osoittanut Yhdysvaltojen perinteistä sitoutuneisuutta Afrikan tukemiseen ja ollut merkittävä useille toimijoille, jotka työskentelevät esimerkiksi hivin ja aidsin hoidon sekä ehkäisyn parissa. Myöhemmin Yhdysvaltojen korkein oikeus linjasi, ettei Trumpilla ollut valtuuksia USAID:n henkilöstön massairtisanomisiin, vaan viraston lakkauttaminen kokonaan vaatisi käytännössä kongressin päätöksen.

G20 Etelä-Afrikan puheenjohtajuuskauden jälkeen

Etelä-Afrikalla on kuluneina vuosina ollut useita vaikuttamisen paikkoja kansainvälisen politiikan areenoilla, joista G20-puheenjohtajuus on vain yksi. Elokuussa 2023 maa emännöi Johannesburgissa BRICS-huippukokouksen, jossa muun muassa Egypti, Etiopia, Iran ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat kutsuttiin liittymään osaksi BRICS-maita. Saman vuoden joulukuussa Etelä-Afrikka nosti Israelia vastaan YK:n kansainvälisessä tuomioistuimessa kanteen, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhan toteuttamiseen Gazassa. Vaikuttamisen paikoista esimerkkinä toimivat myös kansainväliset ilmastoneuvottelut, joissa Etelä-Afrikka on painottanut sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja vaatinut hiilidioksipäästöjen vähentämisen rahoitusta sekä ilmastokriisin vaikutusten torjumista korkean tulotason mailta. 

Kansainvälisen politiikan näkökulmasta Ramaphosan ja Trumpin vastakkainasettelu G20-asetelmassa voi näyttäytyä räikeänä. Vastakkain vaikuttavat olevan nationalistinen oman edun tavoittelu ja irtautuminen kansainvälisistä sopimuksista sekä toisaalta kansainvälisten normien vaaliminen ja inklusiivisuus. G20-puheenjohtajuus on presidentti Ramaphosalle jälleen tilaisuus korostaa globaalia solidaarisuutta samalla, kun eteläafrikkalaiset odottavat johtajaltaan ryhtiliikettä kotimaan politiikassa.

Nyt Etelä-Afrikka johtaa G20-maita multilateraalisen päätöksenteon murroksessa. Viimeiset neljä aikaisempaa G20-puheenjohtajamaata – Saudi-Arabia, Indonesia, Intia ja Brasilia – ovat pitäneet kokouksissa esillä erityisesti kehittyvien maiden intressejä. Onko G20-ryhmän tulevaisuus uhattuna, kun puheenjohtajuus siirtyy vuoden 2025 lopulla Etelä-Afrikalta Yhdysvalloille? 

Brasilian soveltavan taloustieteen instituutin (IPEA) johtajan Keiti da Rocha Gomesin mukaan Yhdysvallat siirtänee G20-kokouksen painopistettä pois ilmastonmuutoksen, kestävän kehityksen ja tasa-arvon teemoista, jotka ovat tyypillisesti olleet tärkeitä erityisesti ryhmän kehittyville valtioille. Gomes on kuitenkin optimistinen G20-ryhmän tulevaisuuden suhteen ja uskoo, että Yhdysvaltojen puheenjohtajuuden vaikutus ryhmän toimintaan on väliaikaista, ja korostaa G20:n juuria vuoden 2008 globaalissa talouskriisissä. Gomesin mukaan ryhmä pystyy jatkossakin toimimaan epävarmoissa olosuhteissa sekä tarjoamaan ratkaisuja globaalin talouden ongelmiin.

Vaikka Yhdysvaltojen puheenjohtajakausi ei perustavanlaatuisesti vahingoittaisi G20-ryhmän dynamiikkaa, sen voi silti katsoa heijastelevan laajempaa multilateraalisten päätöksenteon muutosta. G20:lle ei välttämättä lupaa hyvää, että sitä huomattavasti vanhemmat kansainväliset instituutiot, kuten YK ja Nato, ovat myrskyn silmässä. Samalla globaalin talous- ja rahoitusjärjestelmän haasteet syvenevät entisestään esimerkiksi ilmastokriisin edetessä. Ryhmän sisäisistä ristiriidoista huolimatta on vaikeaa nähdä tulevaisuutta, jossa esimerkiksi Afrikan velkaongelmiin löydetään konkreettisia ratkaisuja ilman G20-huippukokouksen tapaista kansainvälistä foorumia. Vaarana on, että maat, joiden ääntä esimerkiksi Etelä-Afrikka on pyrkinyt vahvistamaan, jäävät jatkossa marginaaliin.