Presidentti Javier Milein eksentrinen persoona ja rajut poliittiset toimenpiteet ovat jakaneet argentiinalaiset vannoutuneisiin faneihin ja vastustajiin. Harva uskoi Milein voiton mahdollisuuksiin vuoden 2023 presidentinvaaleissa, mutta toistaiseksi johtaja on säilyttänyt nopeasti saavutetun suosionsa. Mihin Milein rakettimainen nousu Argentiinan politiikan huipulle perustuu?

Argentiinan äkkikäännös oikealle kohotti kulmakarvoja ympäri maailmaa. Vaikka tyytymättömyys presidentti Alberto Fernándezin hallitukseen oli laajalti tiedossa, oli lempinimellä “hullu” tunnetun Javier Milein nousu presidentiksi yllätys niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Vaalimenestyksen taustalla vaikutti erityisesti neljä tekijää: syvä ja pitkällinen talouskriisi, koronapandemia, maan 2010-luvulla kiihtynyt poliittinen polarisaatio sekä globaali äärioikeiston vahvistuminen.

Argentiinan taloudesta on vaikea löytää pitkää kasvun tai edes vakauden aikakautta 1900-luvun puolivälin jälkeen. Jatkuvan epävarmuuden keskellä varttuneiden sukupolvien tärkeimpänä vaatimuksena onkin ollut jo kauan taloudellisen tilanteen parantuminen. Myös politiikassa talous on ollut prioriteettinä, ja ratkaisuja on etsitty hyvin erilaisin keinoin, mutta laihoin tuloksin. Milein kovat otteet talouden suunnan kääntämiseksi tarjosivat radikaalin strategian selättää maan krooninen kriisitila. Istuva presidentti onkin onnistunut peson inflaation hidastamisessa, mikä vakuuttaa kansalaisia talouden suunnan muutoksesta ja ylläpitää kannatusta.

Vuosikymmeniä jatkuneet talousongelmat ovat murentaneet argentiinalaisten uskoa yhteiskuntajärjestelmään. Ennen nousuaan presidenttiehdokkaaksi Milei vieraili usein mediassa poliittisen eliitin kriitikkona teatraalisin elkein. Värikkäät mielipiteet tuotiin esille jopa performanssin keinoin. Milei esiintyi alter ego “Kenraali AnCapina” puhuen anarkokapitalismin puolesta trikoot ja viitta yllään. Kasvava poliittinen luottamuspula loi presidentinvaaleihin Milein kokoisen aukon, joka tarjosi vaihtoehdon perinteisille ehdokkaille ja heidän edustamilleen instituutioille.

Milein nousu politiikan kärkeen tapahtui koronapandemian aikana ja sen jälkimainingeissa. Argentiinan talous oli erityisen kovilla – köyhyys, epätoivo ja näköalattomuus kasvoivat. Maassa oli myös useiden vuosien ajan erittäin tiukat liikkumisrajoitukset, jotka lisäsivät kansalaisten tyytymättömyyttä poliittisiin päättäjiin ja erityisesti pandemian aikana vallankahvassa olleeseen presidentti Fernándeziin. Lisääntyneen kritiikin lisäksi pandemia tarjosi Mileille toisenkin lyömättömän edun: kampanjointi siirtyi turkujen ja torien sijaan verkkoon, erityisesti sosiaaliseen mediaan.

Somekanavien algoritmit perustuvat vahvoihin tunnereaktioihin. Yhä enemmän visuaalisuutta painottava viestintämme sekä huomiotalous janoavat uutta, yllättävää ja jopa shokeeraavaa materiaalia. Performanssitaiteen parissa marinoitunut Milei tuotti verkkoon sisältöä, jonka näkyvyyttä vastaan perinteisten ehdokkaiden oli käytännössä mahdotonta kilpailla. Kuinka monen kiinnostuksen jaksaa herättää harkittu ja hidas poliittinen linjapuhe, jos vaihtoehtona löytyy moottorisahan kanssa heiluva ehdokas nahkatakissa?

Presidentti Milein valinta perustui myös vastenmielisyyteen ja suoranaiseen vihaan, jota osa argentiinalaisista tuntee “peronismia” eli Argentiinassa pitkään hallinnutta poliittista ideologiaa kohtaan. 1950-luvulla syntynyt poliittinen liike sai nimensä perustajaltaan, presidentti Juan Domingo Perónilta. Useita sosiaalipoliittisia uudistuksia toteuttanut kenraali loi peronismille maineen liikkeenä, joka ajaa keskivertoargentiinalaisen asiaa ja on heikomman puolella. Perón johti maata karismalla sekä keskittämällä valtaa presidentille.

Vaikka Perónin presidenttikauden aikana toteutettiinkin useita merkittäviä tasa-arvoa edistäviä uudistuksia, kehittyi peronismista ajan kuluessa termi, jonka nimissä on tehty hyvin vaihtelevaa politiikkaa. Suuret näkemyserot ovat usein johtaneet liikkeen sisäisiin ristiriitoihin ja kilpailuun. Pysyväksi piirteeksi kehittyi vallan vertikaalinen rakenne ja suvereeni johto huipulta käsin. Peronismi onkin kuin joulukuusi, jonka koristeet vaihtuvat punaisen ja sinisen välillä tähden paikalla kököttävän kärkihahmon ideologian mukaan. Vasemmalta oikealle ja takaisin vaihtavat peronistit olivatkin olleet Argentiinassa valta-asemassa lähes keskeytyksettä 1990-luvulta lähtien ennen Milein valintaa. 

Milein edeltäjänä toiminut presidentti Fernández oli peronismin manttelinperijä. Vaikka hänen talouspolitiikkansa olikin enemmän keskustaoikeistolaista, monet näkivät hänet jatkona vuodesta 2007 vuoteen 2015 Argentiinaa johtaneen presidentti Cristina Fernández de Kirchnerin linjalle. Fernández de Kirchner kohtasi hallituskausillaan kiihkeää vastustusta, minkä lisäksi hän on saanut tuomion vakavista korruptiosyytteistä. 2010-luvun aikana poliittista polarisaatiota alettiin kuvailla termillä “La Grieta”, suomeksi kuilu. Olit joko peronistien puolella tai heitä vastaan.

Peronismin herättämä vastareaktio ja toisaalta myös sen valama poliittinen kulttuuri selittävät osaltaan Milein voittoa ja jatkuvaa suosiota. Vaikka nykyhallituksen uudistukset ovat ajaneet yhä useamman köyhyyteen, osalle argentiinalaisista riittää, että politiikkaa johtaa joku vanhan vallan ulkopuolinen. Lisäksi Argentiina on tottunut näkemään presidentin paikalla persoonallisen, lähes kulttimaisen hahmon.

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, presidentti Milein kannatuksen takana on äärioikeiston globaali nousu. Ääriajattelun valtavirtaistuessa myös Argentiinan julkiseen keskusteluun on noussut näkemyksiä, joita vaihdettiin aiemmin pienen piirin kesken mate-ringissä tai kierrätettiin suljetuilla sähköpostilistoilla. Puheenvuoroissa kyseenalaistetaan 1970-luvun oikeistodiktatuurin terrorismi ja 30 000 kadonneen argentiinalaisen lukumäärä.

Oikealle kallistuva politiikka ei sinänsä ole Argentiinassa ainutlaatuista. Poikkeuksellisen presidentti Milein hallinnosta tekee sen väkivaltainen retoriikka ja toiminta sekä esimerkillisenä pidetyn diktatuurin perintöä purkavan “Muisto, totuus ja oikeus” -demokratiaprosessin avoin kritisointi. Yhteiskunnan jännitteet kiristyvät entisestään.

Jaetun menneisyyskäsityksen murentamisen lisäksi Milei on käynyt lupaustensa mukaisesti instituutioiden kimppuun. Säästötoimenpiteiden ohella moottorisahan terän alla on ollut esimerkiksi oikeus mielenosoituksiin sekä inklusiivisen kielen käyttö. Äärimmäisen vapauden puolesta puhuva presidentti pyrkii päämäärää kohti kaventamalla kansalaisyhteiskunnan tilaa ja itseilmaisua.