CMI x The Ulkopolitist: Rauhaa vai utopiaa – Rauha itää ruohonjuurissa?

Tekstiartikkelin kuva.
Ulkopolitist · CMI x The Ulkopolitist: Rauhaa vai utopiaa – Rauha itää ruohonjuurissa?

Kuinka lisääntynyt ja mutkikkaasti linkittynyt sosiaalinen liikehdintä vaikuttaa rauhanvälitykseen?

Keskinäisriippuvaisessa maailmassa konflikteihin linkittyy yhä laajemmin mitä erilaisempia toimijoita. Perinteisten valtiotoimijoiden lisäksi mukana on usein lukuisia etnisiä ja poliittisia ryhmiä, terroristijärjestöjä, taloudellista etua hakevia toimijoita ja jopa yksittäisten johtajien ympärille muodostuneita ryhmittymiä. Osa näistä on suoria konfliktiosapuolia, kun taas osa vaikuttaa taustalla ja jopa varjoissa. 

Rauhanvälityksessä toimintaympäristön luotaus ja ymmärtäminen on tässä tilanteessa entistäkin haastavampaa. Mitkä osapuolet voidaan katsoa legitiimeiksi ja kenen intressit oikeutetuiksi?

Toisaalta toimijoiden kirjo näkyy myös liikehdinnässä rauhan puolesta. Protestiliikkeiden määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti vuodesta 2011 yli kymmenen prosentin vuosivauhtia. Ruohonjuuritason toiminnalla on mahdollisuus skaalautua uudella tavalla, ja levitä jopa globaaliksi toiminnaksi, jolla on iso ääni. 

Rauhaa vai utopiaa? -podcastin päätösjaksossa ovat asiantuntijavieraina johtava tutkija Katariina Mustasilta Ulkopoliittisesta instituutista sekä senior advisor Elisa Tarnaala CMI:stä.  Lisäksi jaksossa kuullaan insertti, jossa sudanilainen Nazik Abbas kertoo, kuinka hän toimii naisten poliittisten oikeuksien edistämiseksi maassa paikallisen Mansam-järjestön kautta.

Rauhaa vai utopiaa? -podcast on tarina siitä, miten voisimme paremmin rakentaa rauhaa rauhattomuuden ajassa. Neliosaisen podcastin tuottaa The Ulkopolitist yhteistyössä CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin kanssa. Ohjelma julkaistaan kahden viikon välein keväällä 2023. 

Äänitys: 29.3.2023
Juontajat: Tuomas Lähteenmäki ja Annastina Haapasaari
Äänisuunnittelu ja editointi: Petri Vanhanen
Visuaalinen ilme: Maria Santto / CMI

Jakso on toteutettu yhteistyössä CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin kanssa.

Kuuntele kaikki The Ulkopolitistin podcastit Spotifysta.


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.