Kirjoittajalta Teemu Häkkinen

Kansanäänestykset ulkopolitiikan välineenä

Kansanäänestykset ovat nykypäivän Euroopassa suosittu tapa tehdä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Suomen kohdalla Nato-jäsenyys nousee usein esiin todennäköisenä kansanäänestyskohteena. Käytännössä kansanäänestyksen tapainen suoran demokratian väline kiertää helposti edustukselliselle demokratialle asetettua vastuuta. Eurooppalaisen integraation tarina tuntuu nyt olevan sidoksissa siihen, miten kansanäänestyksen keinoin kyetään päättämään kiistanalaista asioista. Kansanäänestys on omaksuttu poliittiseksi instrumentiksi ennen kaikkea kansallisen ulkopolitiikan hoidossa. Kansanäänestykset Kreikan leikkauspolitiikasta vuonna 2015, Britannian EU-jäsenyydestä vuonna 2016, Unkarin siirtolaispolitiikasta lokakuussa 2016 sekä käytännössä Italian tuleva perustuslakikansanäänestys ovat kaikki esimerkkejä, jotka liitetään suoraan tai epäsuoraan Euroopan integraation kehitykseen. Eikä tarvitse mennä kauas Euroopan unionin ytimestä kun törmätään Ukrainan kriisiin ja siinä Krimin...

Lue lisää

Valtio, mihin menet?

Ajankohta on nyt sopiva pohdinnoille, missä vaiheessa sodasta katoaa väkivalta ja astumme keskelle tosiasiallista sotaa, jota emme todennäköisesti ymmärrä olevan olemassa. Tämä sota, joka saattaa jossakin vaiheessa hyödyntää vakivaltaa, kohdistuu kuitenkin ennen kaikkea kunkin tietämykseen ympärillään tapahtuvista asioista. Saara Jantunen viittasi tähän vuonna 2015 ilmestyneessä Infosota-kirjassaan, ja esimerkiksi tämän verkkolehden sivuilla Antti Paronen on pohtinut viidennen sukupolven sotaa sotana, jota emme edes välttämättä tunnista. Tällaiset kommentit ovat kiinnostavia, koska ne törmäävät tavanomaiseen käsitykseemme olotilastamme. Samalla sotaan avataan näkökulma, jonka mukaan väkivallan käyttö on vain yksi instrumentti, ja että keskeinen huomio liikkuu siinä, miten ihmisten kokemat käsitykset muuttuvat. Suomalaisessa julkisessa...

Lue lisää

Muuttuva lainsäädäntö muokkaa Suomen turvallisuuspoliittista kulttuuria

Suomessa on ollut viime aikoina esillä useita asioita, joissa mitataan sitä, mikä on puolustusvoimien rooli yhteiskunnassa ja toisaalta sitä, mikä on puolustushallinnon rooli siinä kaikessa. The Ulkopolitist -kollega Miika Raudaskoski tarttui jo taannoin kirjoituksessaan ”Kotitekoista ulkopolitiikan sameutta” suomalaiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, joka sai uutta vettä myllyynsä puolustushallinnon aikeista järjestää sotilaallisia yhteisharjoituksia Yhdysvaltojen kanssa Suomen maaperällä. Harjoittelukysymys tuli esiin suhteellisen nopealla varoitusajalla, mutta toisaalta aiheesta käyty keskustelu aiheutti yllättäviäkin juonenkäänteitä. Paljon porua aiheuttanut harjoittelukysymys on kiinnostava asia siinä, miten päätökset tuntuivat ainakin päällisin puolin ohittaneen osan poliittisesta hallinnosta. Myös harjoitusasian politisointi on kiinnostava ilmiö, ja kertoo jotain suomalaisesta keskustelukulttuurista. Käynnissä on kuitenkin kiinnostavampia...

Lue lisää

Kuka saa soittaa sodan kelloja?

Ruotsin maavoimien komentaja Anders Brännström varoitti tammikuussa joukkojaan suursodan todellisesta uhasta Euroopassa. Median tiedustellessa kommenttia ruotsalaisen varoitteluun Suomen maavoimien operaatiopäällikkö Petri Hulkko puolestaan tulkitsi suursodan retoriseksi vaikuttamiskeinoksi. Majuri James Mashiri, ammattisotilas ja turpo-bloggari puolestaan kritisoi Hulkon näkemystä suomalaisen perinteisen turvallisuuspoliittisen keskustelun ilmentymäksi ja muistutti katsomaan tosiasioita. Mashiri myöhemmin avasi aihetta lisää YLE:n haastattelussa ja muistutti tarpeesta analysoida Venäjän kehitystä avoimesti. Historiallisten anakronismien etsintä ja sovittaminen nykypäivään ei ole tarkoituksenmukaista, eikä myöskään historiallisten tapahtumien käyttäminen suorina vertauskohteina. Silti Brännströmin kommentti nykytilanteen yhtymäkohdista toista maailmansotaa edeltäneeseen ajanjaksoon on kiinnostava. Mahdollinen suursota ei olisi toisinto toisesta maailmansodasta modernin sodankäynnin vuoksi, eikä vastaavaan...

Lue lisää