Elämän optimoinnista on tullut hallitsevampi osa etenkin nykynuorten elämää, kun yhä useampi pyrkii käyttämään aikaansa ja energiaansa mahdollisimman tehokkaasti saavuttaakseen mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Syy ilmiöön löytyy 2000-luvun nopeasta muutoksesta kohti yksilö- ja kilpailukeskeisempää yhteiskuntaa.

Opinnot, työelämä, vapaa-aika, sosiaaliset suhteet ja verkostot, seurustelu, harrastukset, liikunta, ulkonäkö, tapahtumat, matkustelu, ruokavalio ja terveys, nukuttujen tuntien määrää unohtamatta. 

Monille nykyelämä voi tuntua loputtomalta tehtävälistojen litanialta ja pienten päivittäisten onnistumisten tavoittelulta varmistaakseen, että elämässään menestyy yhteiskunnan odotusten mukaisesti ja ehtii samalla tehdä tarpeeksi kaikkea haluamaansa. Tämä optimointikulttuuriksi kutsuttu ilmiö määritellään usein sellaisten henkilökohtaisten tavoitteiden ja toiveiden kautta, jotka saavat yksilöt tavoittelemaan parasta versiota itsestään. Ilmiö voi päteä kaikkiin yllä luokiteltuihin asioihin, mutta myös ajatusten selkeyteen, päivittäiseen käytökseen tai silkkaan tehtyjen asioiden määrään itselle asetettujen tavoitteiden tyydyttämiseksi.

Jatkuva itsensä kehittäminen elämän eri osa-alueilla on tietenkin hyve, sillä ilman pyrkimystä siihen ihminen ei kasva yksilönä vaan jämähtää paikoilleen. Näin toteavat monet nykypäivän itseapugurut, sosiaalisen median vaikuttajat ja yritysjohtajat, kuten Tony Robbins ja Satya Nadella. Samoin ovat todenneet merkkihenkilöt, ajattelijat ja filosofit kautta historian takavuosien Winston Churchillistä muinaisen Kiinan Kungfutseen.

Mutta kuten niin moni muukin asia, jatkuva itsensä kehittäminen muuttuu haitalliseksi, kun se valtaa elämästä tilan kaikelta muulta, etenkin sellaisilta asioilta, joita ei voida mitata tehokkuudessa, suorittamisessa tai vertailussa muihin. Maailma ei ole koskaan ennen tarjonnut niin lukemattomia keinoja itsensä kehittämiseksi kuin tänä päivänä, muttei myöskään yhtä lailla painetta itsensä puskemiseksi jatkuvasti äärirajoille.

Uusi uljas sukupolvi

Optimointikulttuuri on ilmiönä varsin uusi ja vähän tutkittu, mutta sen juuret löytyvät 1700–1800-lukujen eurooppalaisesta yhteiskunta-ajattelusta. Tätä edustaa muun muassa Max Weberin ajatus rationalisaatiosta, jonka mukaan yhteiskunta kehittyy jatkuvasti tehokkaammaksi ja arvattavammaksi, koska ihmisillä on luontainen taipumus valita optimaalinen tapa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Weberin huomio loi pohjan optimointikulttuurin nykyiselle muodolle, mutta vasta yksilökeskeisyyden ja kilpailukulttuurin nopea yleistyminen maailmanlaajuisesti 2000-luvun vaihteesta alkaen toi ajatukselle merkittävää huomiota.

Modernisaatio on vaikuttanut globaalisti moniin yhteiskuntiin niin, että perinteiset arvot ja rakenteet ovat murtuneet ja muuttuneet. Monissa maissa etenkin nuorille ihmisille on muodostunut suoranaiseksi velvollisuudeksi rakentaa oma minuutensa itsenäisesti tukeutuen yhä vähemmän yhteiskunnan rakenteisiin ja vaikutteisiin. Samalla esimerkiksi monissa Etelä- ja Itä-Aasian yhteiskunnissa nuoriin iskostetaan jo varhaisessa iässä ajatus siitä, että hyvien arvosanojen eteen on opiskeltava, jotta he voivat päästä hyviin töihin ja siten menestyä elämässään. 

Sen sijaan vielä 1900-luvun loppupuolella nuorten aikuisten elämässä yhteiskunnan perinteisillä auktoriteeteilla, kuten perheellä, uskonnollisella yhteisöllä ja valtiolla, oli keskeinen merkitys sen määrittelemisessä, minkälaista elämää nuorten piti elää. Opintojen jälkeen mentiin töihin, sitten naimisiin, ja lopuksi ryhdyttiin seuraavan sukupolven opastajiksi ja kuuliaisiksi veronmaksajiksi. Yhteiskunta tarjosi nuorille selkeän polun siitä, mitä elämältä saattoi ja pitikin odottaa jo lapsena.

Yhteiskunnan arvojen nopea muutos on johtanut tilanteeseen, jossa vanhat ja yksioikoiset hyvän elämän ideaalit vakituisesta työpaikasta, taloudellisesta itsenäisyydestä ja parisuhteista törmäävät tämän päivän yksilö- ja kilpailukeskeisen epävarman maailman kanssa. Se, mikä oli melkeinpä itsestäänselvää entisille sukupolville, ei ole enää luvattua nykynuorille, ja turhautuminen tilanteeseen on purkautunut muun muassa Intiassa tämän vuoden aikana protesteina vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta vastaan.

Nuoret tavoittelevat yhä samoja asioita kuin aikaisemmat sukupolvet, vaikka ne ovatkin nykynuorille paljon vaikeammin saavutettavia. Kun nuorilla on vaikeuksia saavuttaa näitä asioita, heidän huomionsa kääntyy helposti siihen kaikista välittömimpään asiaan, joka tuntuu olevan ainaisen kehityksen tarpeessa: itseensä. Samalla koulutiellä opitusta suoritus- ja kilpailuasenteesta voi olla hyvinkin vaikeaa kasvaa ulos, jos se on hallinnut koko siihenastista elämää. Silloin itsensä kehittäminen muuttuu jatkuvaksi suorittamiseksi ja kilpailuksi muiden kanssa.

Juokseminen on optimointikulttuuriin hyvin sopiva urheilulaji, koska sitä pystyy harjoittamaan oman aikataulun puitteissa, ja siitä saa helposti ymmärrettävää ja muiden suorituksiin vertailtavaa mittausdataa. Kuva: Shengpengpeng Cai (Kuvalähde)

Siten itsensä kehittäminen ja elämän jokaisen osa-alueen optimointi, oli kyseessä sitten opiskelu- tai työnhakustrategian viilaaminen, verkostoituminen tiettyjen ihmisten kanssa, liikuntaharjoitusten suunnittelu ihanteellisen kehon saavuttamiseksi, vaatekaapin syväluotaaminen tai riittävästä unesta huolehtiminen mustien silmänalusten välttämiseksi, on ennen kaikkea yksilön yritys auttaa itseään saavuttamaan itseltä evätyt hyvän elämän peruspalikat. Mitä paremmin ja nopeammin ihminen onnistuu elämänsä optimoinnissa, sitä helpommin hän voi palata sille yhteiskunnan osoittamalle oikealle polulle, jolla aikaisemmatkin sukupolvet ovat kulkeneet.

Optimointikulttuuria luonnehtiikin jyrkkä kuilu nykynuorten ja heitä vanhempien välillä. Nykynuoret haluavat rakentaa itsestään parhaan mahdollisen version menestyäkseen tämän päivän hektisessä kilpailuyhteiskunnassa, kun taas nykyisenlaisen kilpailukeskeisen yhteiskunnan paineet yksilökeskeisyydestä eivät koskettaneet heidän vanhempiaan yhtä paljon.

Onnellisuusteollisuuden ja mittausdatatulvan puristuksessa

Optimointikulttuurin kylkiäisenä on syntynyt 2000-luvun vaihteessa ”onnellisuusteollisuus”, joka keskittyy nimensä mukaisesti tarjoamaan moninaisia tuotteita ja palveluita onnellisuuden kokemiseksi ja lisäämiseksi. Näitä ovat esimerkiksi videopelit, elokuvat, kirjat, harrastustoiminta, tapahtumat, festivaalit ja turismi.

Nykynuoret ovat onnellisuusteollisuuden suurkuluttajia. Heillä on tietoa ja mahdollisuuksia ottaa osaa vapaa-ajan aktiviteetteihin huomattavasti enemmän kuin edellisillä sukupolvilla. Etenkin, jos muu elämä tuntuu turhauttavalta hakuammunnalta, huomio voi kääntyä itsensä kehittämisen ohella näihin välittömämpiin asioihin, jotka tekevät onnelliseksi tässä ja nyt. Silloin ajan omistaminen mielekkäälle tekemiselle, kuten taideharrastukselle tai matkustamiselle, voi tuoda ihmisen elämään merkitykselliseksi koettua sisältöä ja tarjota vaihtoehtoisia tapoja identiteetin rakentamiselle.

Onnellisuusteollisuuden tarjonnasta on erityisen helppoa tuottaa sisältöä internetiin ja sosiaaliseen mediaan valikoidun ja kiillotetun kuvan antamiseksi omasta elämästään. Tämänkaltainen sisältö vääristää kuitenkin samalla nuorten ja teinien käsitystä siitä, mikä on normaalia ja mikä lavastettua. Monet nuoret kokevat ahdistusta sosiaalisesta mediasta juuri siksi, että he päätyvät tahtomattaan peilaamaan omaa elämäänsä ja tekemisiään muiden menoihin ja kokevat helposti riittämättömyyden tunnetta.

Tällöin sosiaalisen median sisältö voi toimia voimakkaana ja haitallisena kimmokkeena itsensä puskemiselle etenkin ulkonäköön, terveyteen ja statukseen liittyen, jotta nuori voi kokea olevansa parempi ja saavuttavansa yhtä paljon kuin muut. Esimerkkinä tästä voi mainita “looksmaxxing”-ilmiön, jossa teinipoikien ja nuorten miesten kohdalla voi olla kyse niin säännöllisestä ihonhoidosta ja salilla käymisestä kuin myös rajusta laihduttamisesta ja toisten ulkonäön arvostelemisesta kapeiden kriteereiden mukaisesti.

Lisääntyneet vapaa-ajanviettomahdollisuudet, kuten matkustaminen, ovat keskeisessä asemassa nykynuorten elämää verrattuna aikaisempiin sukupolviin. Kuva: Otto Europaeus

Oman lisänsä asetelmaan tuovat lukuisat tuotteet ja palvelut, kuten terveyttä mittaavat laitteet, urheiluapplikaatiot, itseapukirjallisuus ja kauneusleikkaukset, jotka ovat yleistyneet optimointikulttuurin vanavedessä. Esimerkiksi suomalaistaustaisen Ouran uusin älysormus voi mitata yli 50 terveyteen liittyvää asiaa verenpaineesta unenlaatuun ja naisten sukupuoliterveyteen.

Optimointikulttuurin myötä erityisesti terveys on muuttunut asiaksi, jonka voi suorittaa ”oikein” vahtimalla jatkuvasti omaa kehoaan koskevaa mittausdataa. Tämänkaltaisten terveyspalveluiden ja -tuotteiden tarkoitus onkin ennen kaikkea uskotella käyttäjilleen, että mittausdatan loputon tulva voisi tarjota loputtomia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen.

Aivan lopuksi sattuman vaikutusta ei myöskään pidä unohtaa. Esimerkiksi koko elämänsä mahdollisimman pitkän iän tavoittelun ympärille rakentaneella ja itseään “historian biologisesti mitatuimmaksi henkilöksi” kutsuneella miljonääri Bryan Johnsonilla todettiin tämän vuoden kesällä parantumaton autoimmuunisairaus. Tapaus muistuttaa, että vaikka tekisi elämässäännsä kaiken mahdollisimman suunnitellusti, tarkasti ja optimoidusti, loppukädessä puhtaalla tuurilla voi olla hyvinkin merkittävä rooli jokaisen elämässä.

Weber tunnisti jo monet näistä ilmiöistä ja pelkäsi armottoman pyrkimyksen optimaalisten toimintatapojen etsimiseksi vangitsevan ihmiset jäykkään ja kapea-alaiseen ajattelumaailmaan. Mikä on loppukädessä se paras mahdollinen äärimmilleen optimoitu versio itsestämme, tai se piste, jossa olemme saavuttaneet kaiken mahdollisen? Jo pelkästään yhden sukupolven kokemukset 2000-luvulla ovat osoittaneet, ettei moderni optimointikulttuuri rakennu kestävälle pohjalle ihmisten henkisen hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta.