Kulunut kesä on tehnyt Euroopassa näkyviksi haasteet, joita muuttuva ilmasto tuo mukanaan. Uusiin oloihin mukautuminen on tärkeä osa tulevaisuuteen varautumista sen lisäksi, että etsitään ratkaisuja ilmastonmuutoksen juurisyihin. Vaikka teknisillä innovaatioilla ja rahalla onkin roolinsa ilmastonmuutokseen mukautumisessa, varautuminen vaatii ensisijaisesti laajaa poliittista ja arvopohjaista keskustelua turvallisuudesta. 

Menneen kesän kuumuus ja kuivuus konkretisoivat monelle sen, että Eurooppa on maailman nopeimmin kuumeneva manner. Sateisena paikkana tunnetussa Englannissa reilut 70 prosenttia alueesta kärsi kuivuudesta. Puutarhojen kastelukielto oli voimassa viikkoja, eikä kertakäyttögrillejä saanut myydä tulipalovaaran vuoksi. Tonavan veden väheneminen puolestaan sulki ydinvoimaloita Romaniassa ja Unkarissa, kun taas Saksassa Rein-joen kuivuminen uhkaa jo talouskasvua. Uutisotsikot ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista ääri-ilmiöistä hiipivät aina vain lähemmäs Suomea. 

Kuivuudesta ja sen aiheuttamasta nälänhädästä on totuttu lukemaan kaukaisena ongelmana. Tänä vuonna otsikoihin nousi esimerkiksi Afganistanin tilanne, johon myös ilmastonmuutos on vaikuttanut. Vuonna 2020 puhuttiin eteläisen Afrikan tilanteesta ja vuonna 2015 Etiopian. Tämän kesän kuivuus on kuitenkin haastanut myös eurooppalaista ruoantuotantoa. Maissisadosta odotetaan EU:ssa noin kuusi prosenttia pienempää kuin yleensä, mutta Unkarissa menetys voi olla jopa 22 prosenttia. Ranskassa puolestaan 40 prosenttia hernesadosta ja neljännes kesäkurpitsoista voi jäädä saamatta. Ruoan hinta nousee, kun saatavuus vähenee, mikä vaikuttaa yhteiskunnassa heikoimmin toimeentuleviin suhteessa enemmän kuin muihin. 

Tulevaisuus ei lupaa helpotusta, vaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien ennustetaan pahenevan nopeasti. Kysymys ei ole siitä, kärsimmekö vesipulasta ja näemmekö nälkää Euroopassa, vaan milloin se tapahtuu ja keitä se koskettaa. 

Vesi on elämän ehto ja siksi turvallisuuskysymys. Vaikka tähän päivään mennessä ei tunneta tilannetta, jossa kaksi valtiota olisivat sotineet veden takia, maailmassa on 286 valtiorajan ylittävää joki- tai järvialuetta ja 592 tällaista pohjavesijärjestelmää. Nämä joki-, järvi- ja pohjavesialueet ulottuvat 153 eri maan alueelle. Veden väheneminen on näkynyt veteen liittyvien valtioiden välisten konfliktien määrän kasvuna edellisen vuosikymmenen aikana. Riski näiden tilanteiden kärjistymiselle on ilmeinen, ja vedestä voi hyvinkin tulla osasyy valtioiden sotatoimiin.

Vesi on kuitenkin jo aiheuttanut maiden sisäisiä aseellisia yhteenottoja ja väkivaltaa. Esimerkiksi Länsi-Afrikassa väkivaltaisia vesikonflikteja on syntynyt maanviljelijöiden ja karjapaimenten välille. Kuivuuden ja siitä seuraavien toimeentulo-ongelmien on myös havaittu vaikuttavan ääriliikkeisiin liitetyn väkivallan määrään. Tämä kurjistaa asukkaiden oloja entisestään ja kaventaa elinmahdollisuuksia. 

Kun kuivuus ja muut ilmastonmuutoksen ääri-ilmiöt alkavat uhata elämän edellytyksiä, ihmiset joutuvat etsimään paikkansa muualta. Maailmanlaajuisesti luonnonkatastrofeja paenneita on jo enemmän kuin sotaa paenneita. Silti niin kutsuttuja ilmastopakolaisia ei vielä tunnisteta, eikä tunnusteta kansainvälisessä lainsäädännössä erityisenä kategoriana. Heidän tilanteensa ei usein myöskään sisälly YK:n vuoden 1951 pakolaisyleissopimuksen tai vuoden 1967 lisäpöytäkirjan määrittelemiin ehtoihin pakolaisuudesta. Väliinputoajina ilmastopakolaisten asema on heikko. 

Kaikista pakolaisista ja kotinsa jättämään joutuneista ihmisistä suurin osa jää lähiseudulle. YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun mukaan 58 prosenttia ei poistu kotimaastaan ja pakolaisista 65 prosenttia jää naapurimaihin.

Jos samanlaiset liikkumismallit pitävät paikkaansa vielä tulevaisuudessakin, Suomeen tulevat ilmastopakolaiset lienevät samoja eurooppalaisia naapureita, jotka jo vierailevat maassamme trendikkäästi “coolcation”-ilmiön osana etsiessään viileämpiä lomapaikkoja Etelä-Euroopan kesähelteiden vaihtoehdoksi. Saimaalla kävijämäärät ovat jo kasvussa, ja alue sai lisänäkyvyyttä, kun National Geographic listasi sen tänä kesänä loistavaksi viileän loman kohteeksi. Ilmastoturistit voi nähdä hiljaisen ja helposti huomaamattoman muuttoliikkeen ensimerkkinä. Näillä tulijoilla on taloudellisia resursseja matkustaa ja jopa omistaa kakkoskoti mukavuuden nimissä. 

Suomen kasvava kesäturismi on kehityssuunta, jonka pitäisi herätellä keskustelua ilmastonmuutokseen varautumisesta. Ilmastonmuutoksen ääri-ilmiöt ja ilmastopakolaisuus tulevat koskettamaan myös Suomea, vaikkakin hitaammin kuin eteläistä Eurooppaa.

Mukautuminen ilmastonmuutokseen ei rajoitu siihen, että Suomessa asennetaan vähemmän vettä käyttäviä suihkuja ja viljellään uusia kasvilajeja. Se haastaa miettimään, keihin ilmastovarautumisen etuoikeus ulottuu tai keille sen pitäisi kuulua. Ilmastonmuutos ei ole vain tekninen, byrokraattinen tai taloudellinen ongelma, vaan se haastaa poliittisen ja moraalisen käsityksen oikeudenmukaisuudesta. Se, keille vettä ja ruokaa riittää, tulee kertomaan siitä, miten arvostamme ihmiselämää.