Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan nykyisen järjestyksen epävakauden taustalla ovat muutokset kansainvälisessä valtarakenteessa, minkä myötä Yhdysvaltojen johtoasema on häviämässä. Tarkempi taloudellisten ja sotilaallisten mittareiden analyysi kuitenkin paljastaa tulevaisuuden olevan edelleen amerikkalainen.

Presidentti Alexander Stubb totesi uudenvuoden puheessaan, että ”kansainvälinen järjestys on murroksessa. Menossa on vallan uudelleenjako, josta käydään kamppailua niin globaalissa lännessä kuin etelässäkin”. Presidentti ei ole analyysissään yksin. Myös turvallisuuspoliittisessa selonteossa huomautetaan kehittyvien maiden yhteistyötä edistävän BRICS-ryhmän painoarvon laajentumisesta ja erityisesti Venäjän ja Kiinan kasvavasta vastavoimasta Yhdysvaltojen johtavalle asemalle. Murroksen teemaa on pohtinut teoksessaan myös nykyinen Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala.

Suomen ulkopoliittinen johto selvästi katsoo, että kansainvälisen kentän peruspalikat ovat liikkeessä. Tämän näkemyksen mukaan Yhdysvaltojen niin sanottu yksinapainen hetki on päättynyt, kun Washingtonin suhteellinen valta-asema on heikentynyt. Yhdysvaltojen suhteellisen aseman heikkenemisen mahdollisuus on myös noteerattu kansainvälisillä kentillä. Esimerkiksi kansainvälisen politiikan tutkija Graham Allison on todennut Kiinan ja Yhdysvaltojen ajautuvan tämän vuosisadan aikana konfliktiin, sillä Yhdysvaltojen johtoasema on heikentymässä.

Kyseinen analyysi saattaa kuitenkin nojata vaillinaiseen tietoon. Nimittäin kansainvälisen valtarakenteen muutosten arvioinnissa käytetyt mittarit ovat luonteeltaan epämääräisiä. Viime vuosina kehitetyt uudet vallan mittarit haastavat ajatusta Yhdysvaltojen heikkenevästä asemasta. Niiden valossa Suomen ulkopoliittisen johdon tilannearviota kansainvälisen järjestelmän suunnasta on syytä pohtia kriittisesti.

Järjestelmä luo järjestystä

Mitä ensinnäkin tarkoitetaan kansainvälisellä järjestyksellä ja järjestelmällä? Arkisessa ja poliittisessa puheessa näitä käsitteitä käytetään usein synonyymeinä toisilleen, mutta tutkimuksessa niiden välillä on keskeinen ero. Järjestyksellä (order) tarkoitetaan sovittuja sääntöjä, instituutioita ja periaatteita, jotka johtavat valtiot ovat kehittäneet ajamaan ja ylläpitämään omaa etuaan. Esimerkkinä voi käyttää toisen maailmansodan päättymisestä tähän päivään asti vallinnutta liberaalia sääntöpohjaista järjestystä. 

Järjestelmä (system) puolestaan kuvaa vallan jakautumista valtioiden välillä. Tätä voidaan mitata esimerkiksi materiaalisten muuttujien kuten talouden koon ja puolustuskyvyn avulla. Järjestelmän rakennetta kuvataan usein johtavien valtioiden määrän mukaan. Kylmän sodan aikana järjestelmä oli kaksinapainen, ja Neuvostoliiton romahdettua se muuttui yksinapaiseksi. Jos johtavia valtioita on puolestaan useita, kutsutaan järjestelmää moninapaiseksi.

Käsitteellinen ero järjestyksen ja järjestelmän välillä on merkittävä. Nimittäin järjestys peilaa aina järjestelmän tilannetta, ja täten järjestelmä on etusijalla suhteessa järjestykseen. Säännöt suosivat aina niitä valtioita, joilla on toisiinsa nähden enemmän valtaa, sillä miksipä johtava valtio noudattaisi sille epäsuotuisia sääntöjä. Näin ollen, jotta analyysi Yhdysvaltojen heikkenemisestä pitäisi paikkansa, tulisi sen tarkoittaa myös sen valta-aseman kutistumista kansainvälisessä järjestelmässä. Mittarien valossa tällaista kutistumista ei ole havaittavissa.

Vanhat vallan mittarit

Kansainvälisen politiikan tutkija Joseph Nye on todennut, että ”valta, kuten rakkaus, on helpompi kokea kuin määritellä tai mitata”. Tämän vuoksi järjestelmää mallintavat mittarit ovat usein epäsuoria, eli ne mittaavat jotain muuta kuin itse valtaa. Silti niiden kautta pystytään tarkkailemaan myös vallan suhteellista jakautumista. Ylivoimaisesti yleisin poliitikkojen käyttämä epäsuora mittari on bruttokansantuote (BKT), joka mittaa rahassa valtion tuottamia lopputuotteita. Taloudellisen kyvykkyyden ollessa tärkeä valtaresurssi bruttokansantuotetta usein käytetään karkeana arviona valtion kansainvälisestä vallasta.

Alla olevassa kuvaajassa on verrattu Yhdysvaltojen ja valittujen BRICS-maiden BKT:ta. Siitä näkyy, miten Kiina on kirinyt Yhdysvaltojen kantaan viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Muiden BRICS-maiden kehitys on ollut maltillisempaa. Kuvaajan pohjalta voisi olla perusteltua tehdä Suomen ulkopoliittisen johdon kanssa samansuuntainen arvio. Yhdysvaltojen suhteellinen asema on kaventunut ja Kiina on noussut sen haastajaksi.

Kansallisten kyvykkyyksien indeksi (Composite Index of National Capabilities, CINC) on toinen, varsinkin tutkijoiden suosima, epäsuora mittari valtasuhteille. Indeksi yhdistää valtion väestön, taloudellisen tuotannon ja puolustuskyvyn mittareita ja vertailee tästä syntyvää lukua muihin valtioihin. Tuloksena on luku nollan ja yhden välillä, mikä osoittaa valtion osuuden koko maailman yhteenlasketuista kyvykkyyksistä. Mitä lähempänä arvo on yhtä, sitä enemmän valtiolla on suhteellista valtaa. 

Alla oleva kuvaaja vertaa Yhdysvaltojen ja valittujen BRICS-maiden kansallisia kyvykkyyksiä indeksin antamien tulosten perusteella. Indeksin mukaan Kiina on jo ohittanut Yhdysvallat, ja Intia on nopeasti kirimässä Yhdysvaltojen etumatkaa kiinni. Täten ei ole yllättävää, että monet tutkijat ovat päätelleet amerikkalaisten yksinapaisen hetken olevan historiaa.

Kolmas yleisesti käytetty mittari ei edellisten tapaan tue tulkintaa Yhdysvaltojen vallan rapautumisesta. Puolustusmenojen kehitystä tarkasteltaessa on selvää, että Yhdysvallat on edelleen omassa kategoriassaan, kuten on on kuvattu alla olevassa kuvaajassa. Toki on myös huomattava, että Kiinan puolustusmenojen kasvu on kylmän sodan päättymisen jälkeen ollut merkittävässä kasvussa. Tämä saattaa olla monien Yhdysvaltojen suhteellisen aseman heikentymistä puoltavien analyysien taustalla.

Uudet vallan mittarit

Yllä kuvatut mittarit ovat suosiostaan huolimatta herättäneet huomattavaa kritiikkiä. Tutkijat ovat huomauttaneet erityisesti siitä, että BKT ei ota huomioon valtion väestön kokoa. Väkiluvultaan suurempi valtio luonnollisesti tuottaa enemmän, ja näin myös sen BKT kasvaa. Erityisesti valtaa mitattaessa on otettava huomioon myös se, että väestö tarvitsee osan näistä tuotteista elääkseen. Tätä osuutta tuotannosta ei voida käyttää valtiollisen vallan kuten panssarivaunujen tai sotalaivojen rakentamiseen.

Tutkijat Theresa Anders, Christopher Fariss ja Jonathan Markowitz ovat kehittäneet ylijäämäkansantuotteen (Surplus Domestic Product, SDP) käsitteen ratkaisuksi tähän ongelmaan. Tiivistäen tutkijaryhmä ehdottaa, että bruttokansantuotteesta vähennetään yhteiskunnan ylläpitoon tarvittavat menot. Vähennyksen jälkeen jäljelle jää kansantuotteen osuus, jonka päättäjät voivat käyttää valtaa tuottavien asioiden hankkimiseen. Tämä on se osuus taloudesta, jota voidaan hyödyntää asehankinnoista sotilaiden palkkoihin, ja täten se kuvaa taloudellista valtaa täsmällisemmin.

Alla olevassa kuvaajassa esitetään BKT sekä SDP valituille BRICS-maille ja Yhdysvalloille. Diagrammin avulla on helppo huomata, että varsinkin Kiinan ja Intian osalta suhteellinen etäisyys USA:han kasvaa, kun väestön perustarpeisiin tarvittava tuotanto otetaan huomioon. Vaikka Kiina on kirinyt muiden BRICS-maiden ohi, on ero Yhdysvaltoihin on edelleen merkittävä.

Ylijäämäkansantuotteen antamaa mittaria voidaan vielä jalostaa suhteuttamalla se vertailtavien maiden puolustusmenoihin. Tuloksena saatava arvo kertoo, kuinka paljon valtio käyttää ylijäämästään asejärjestelmiin ja sotilaisiin. Mitä suurempi suhdeluku on, sitä vähemmän puolustusmenoja on mahdollista kasvattaa. 

Tämän suhdeluvun kuvaaja (alla) viimeistään asettaa Suomen ulkopoliittisen johdon näkemyksen järjestelmän muutoksesta kyseenalaiseksi. Kuten yllä esitellyt maiden puolustusmenot näyttävät, Yhdysvaltojen aseisiin käyttämä raha on huomattavasti suurempi kuin millään muulla vertailtavalla maalla. Puolustusmenojen suhdetta ylijäämään vertailtaessa USA:n käyttämä raha ei kuitenkaan ole huomattavasti isompi kuin vertailtavilla mailla. Täten Yhdysvalloilla on puolustusbudjetissa samaan tapaan kasvuvaraa kuin muilla vertailtavilla mailla, vaikka amerikkalaisten nykyinen budjetti on jo huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi Kiinalla. 

Kuvaaja myös korostaa talouden kehityksen tärkeyttä, kuten Intian viiva osoittaa. Valtion puolustusmenot ovat kasvaneet tasaisesti, mutta ylijäämän kasvaessa puolustusmenoihin on pitänyt käyttää vähemmän. Samoin sodan vaikutus suhdelukuun on nähtävillä Venäjän viivassa, joka nousi nopeasti Krimin valtauksen jälkeen 2014 ja uudestaan 2021 maan valmistautuessa Ukrainan sotaan.

Toinen huomio valtioiden välisiä valtasuhteita arvioitaessa on, että järjestelmää haastavan  valtion pitäisi pystyä haastamaan myös johtavan valtion laivasto. Ajatuksen logiikka on, että planeetalla, jonka pinta-alasta noin 70 % on vettä, vallan käyttämiseen ja esimerkiksi kaupankäynnin suojaamiseen tarvitaan mittava laivasto. Tämän vuoksi tutkijat ovat kehittäneet mittarin, joka arvioi laivastojen kokoa niiden uppouman (displacement tonnage) mukaisesti. Mittari on karkea, mutta se kuvastaa hyvin ajatusta siitä, että isommat alukset, kuten lentotukialukset, ovat vallan projisoinnin kannalta merkittävämpiä kuin pienemmät.

Alla olevassa kaaviossa on vertailtu Yhdysvaltojen ja valittujen BRICS-maiden laivastojen kehitystä vuosien 2009 ja 2019 välillä. Laskelmat perustuvat Nizan Feldmanin ja Mark Shiptonin tutkimukseen. Myös tämä kuvaaja kyseenalaistaa väitteenYhdysvaltojen johtoaseman heikkenemisestä. Yhdysvaltojen laivaston uppouma (8,6 miljoonaa tonnia) on suurempi kuin kaikkien neljän valitun BRICS-maan laivastojen yhteensä (5,8 miljoonaa tonnia). On siis hyvin epätodennäköistä että nämä valtiot pystyisivät haastamaan amerikkalaista johtoasemaa globaalilla tasolla. Vaikka kuvaajasta voidaan nähdä myös Kiinan laivaston uppouman käännös ylöspäin, on samalla huomattava myös Yhdysvaltojen vastanneen tähän kasvuun.

Tulevaisuus on edelleen amerikkalainen

Tutkijat ja poliitikot ovat viime vuosina innostuneet ennustamaan amerikkalaisen johtoaseman murentumista. Vetoamalla bruttokansantuotteeseen, kyvykkyysindeksiin ja puolustusmenoihin he ovat arvioineet BRICS-maiden haastavan Yhdysvaltojen suhteellisen etumatkan. Uudemmat ja jalostetummat mittarit kuitenkin kyseenalaistavat tämän arvion. Poistamalla mittareista väestömäärien yliarvostus nähdään Yhdysvaltojen aseman olevan edelleen hyvin vahva. Vaikka USA:n puolustusbudjetti on huomattavasti suurempi kuin BRICS-mailla, on huomionarvoista, ettei Yhdysvallat käytä ylijäämästä armeijan kuluihin sen enempää kuin muut maat. Samoin minkä tahansa valtion globaalin valta-aseman kannalta keskeinen laivasto on amerikkalaisilla moninkertaisesti suurempi kuin BRICS-mailla.

Jalostetut mittarit osoittavat, että taloudellisilla ja sotilaallisilla kyvykkyyksillä mitattuna kansainvälinen järjestelmä on edelleen yksinapainen ja amerikkalainen. Täten kansainvälisessä järjestyksessä tapahtuvien murrosten taustalla ei ole Yhdysvaltojen suhteellinen heikentyminen, kuten useissa arvioissa on esitetty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivät säännöt ja instituutiot järjestyksen taustalla voisi muuttua, mutta murroksen lopputulos tulee olemaan edelleen amerikkalaisten päättämä ja hyväksymä.