Alexander Stubbilla on takanaan ensimmäinen vuosi Suomen tasavallan presidenttinä. Vuoteen on mahtunut Itämeren turvallisuustilanteen tarkastelua, maailmanpoliittisia myllerryksiä ja turvallisuuskonferensseja. Kansainvälisessä valokeilassa paistattelun ohella kotimaassa on herännyt kysymyksiä pääministerin poissaolosta. Onkin aika luoda katsaus siihen, mistä Stubbin ensimmäinen vuosi presidenttinä muistetaan. 

Vuoden 2025 maaliskuun ensimmäisenä päivänä tuli vuosi täyteen siitä, kun Alexander Stubb vannoi tasavallan presidentin virkavalansa. Presidenttikausi käynnistyi perinteisellä valtiovierailulla Ruotsiin, minkä jälkeen vuorossa olivat muun muassa Kultaranta-keskustelut, Kiina-vierailu, Ukrainan rauhankonferenssi, Naton huippukokous Washingtonissa, Itämeren alueen Nato-maiden huippukokous ja Maailman talousfoorumin kokous Sveitsissä. Vuosi on kaikkinensa pitänyt presidentin kiireisenä. 

Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan piirissä tapahtuneet muutokset ovat lisänneet presidentin kalenteriin täytettä. Stubbin ei ole tarvinnut keksiä itselleen aiheita, joista puhua eikä paikkoja, joissa esiintyä, sillä presidenttiä ovat työllistäneet kaapelivauriot Itämerellä, Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisten jälkeen käynnistynyt maailmanpolitiikan myllerrys sekä Ukrainalle suunnatun tuen osoittaminen. 

Presidentin läsnäolo keskeisillä turvallisuuspolitiikan areenoilla on saanut osakseen kiitosta taitavasta esiintymisestä ja johtajuudesta. Toisaalta presidentin esiintymiset ovat myös herättäneet kysymyksiä siitä, miksi Suomea edustaa presidentti pääministerin sijaan ja kuinka työnjako näiden kahden välillä sujuu. 

Kansainvälisessä valokeilassa

Kansainvälisen tason huipputapaamiset ovat pitäneet presidentin julkisuudessa, ja Stubb on saanut nauttia maailmanpolitiikan areenoiden valokeilasta. Samalla Stubb on päässyt hyödyntämään kielitaitoaan ja sujuvaa esiintymistään viestiessään Suomen linjasta maailmalle. 

Suomi ja Viro järjestivät tammikuussa Naton aloitteesta koolle kutsutun Itämeren Nato-maiden kokouksen, kun Venäjän varjolaivaston epäiltiin vaurioittaneen tahallisesti Estlink 2 -sähkön­siirtoyhteyskaapelia. Kokouksen lopputulemana tuotiin esiin yhteinen julkilausuma Itämeren tehostetusta valvonnasta. Pikaisella aikataululla Suomessa järjestetty kokous oli osoitus Suomen aktiivisesta toiminnasta.

Tärkeisiin kahdenvälisiin keskusteluihin ja turvallisuusarkkitehtuuria käsitteleviin paneelikeskusteluihin Stubb on päässyt osalliseksi Münchenin kansainvälisessä turvallisuuskonferenssissa. Suomen ulkopolitiikan kruununjalokiveäkään ei unohdettu, kun konferenssissa pitämässään puheenvuorossa Stubb toivoi elvyttävänsä Helsingin hengen. Tällä viitattiin vuonna 1975 Helsingissä järjestettyyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin (ETYK), joka oli pitkällisen diplomaattisen prosessin tulos ja joka toi Suomelle suurta kansainvälistä näkyvyyttä.

Keskustelujen ja puheenvuorojen lisäksi kokouksissa otetut potretit viestivät presidentin olleen osallisena tärkeässä seurassa. Stubb onkin päässyt tapaamisissa otetuissa kuvissa etualalle muiden merkittävien maiden johtajien kanssa. Lontoossa järjestetyssä Ukraina-kokouksessa Stubb istutettiin etualalle lähes samaan rivistöön Ranskan presidentti Emmanuel Macronin, Ison-Britannian pääministeri Keir Starmerin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin rinnalle. Kokoukseen osallistui toistakymmentä valtionjohtajaa Euroopasta, Kanadasta ja Turkista. Keskeinen sijainti kuvissa on osaltaan lohkaissut palan kansainvälisestä sädekehästä myös Suomen presidentille. 

Presidentin hyvät suhteet Ukrainaan

Kuluvana kevättalvena otsikoihin nousi, kuinka Yhdysvallat lopetti aseavun ja tiedustelutiedon antamisen Ukrainalle. Vaikka tukea Ukrainalle lopulta jatkettiin, jätti se pysyvän jäljen Ukrainan ja Euroopan transatlanttisiin suhteisiin. Siksi Suomen on täytynyt yhdessä muun Euroopan kanssa terästää omaa viestiään ja tukeaan Ukrainalle. 

Presidentille Ukraina-politiikka tarkoittaa hyvien suhteiden vaalimista, ja Stubb onkin päässyt myös vierailemaan Ukrainassa. Kiovassa järjestetyssä huippukokouksessa presidentti osoitti Suomen tukea Ukrainalle, ja Stubbin pitämä puhe sai osakseen kansainvälistä huomiota. Puheessaan Stubb toi ilmi, kuinka kyse ei ole vain Ukrainasta, vaan viime kädessä kansainvälisestä oikeudesta ja koko maailmanjärjestyksestä. 

Myös henkilökohtaisella tasolla Stubb on ollut tiiviissä yhteydessä presidentti Zelenskyin kanssa. Presidentit ovat soittaneet toisilleen ja päässeet turvallisuuskokouksissa keskustelemaan keskenään. Kirsikkana kakun päällä Zelenskyi saapui puolisonsa kanssa maaliskuun puolivälissä Suomeen presidenttiparin vieraaksi. Vierailu lujitti maiden välistä suhdetta, ja Suomi pääsi jälleen osoittamaan kannatustaan Ukrainan ponnisteluille.

Kotimaiset asiantuntijat ovat kehuneet Stubbin osoittaneen johtajuutta Ukraina-kysymyksissä, ja Stubbin Ukraina-politiikka onkin koettu onnistuneeksi. Koko uransa ajan Euroopan integraatio on ollut Stubbin keskeisenä fokuksena. Voidaankin nähdä, että Stubbin toimet presidenttinä jatkavat samalla linjalla. Stubb pyrkii tiivistämään Euroopan integraatiota, tällä kertaa turvallisuuspolitiikan piirissä.

Mutta missä on pääministeri?

Kansainvälisen suosion lisäksi arvioon presidentin onnistumisesta liittyy myös kysymys siitä, kuka Suomessa vastaa ulkopolitiikasta. Vaikka Stubb virkaanastujaisissaan painotti yhteistyötä valtioneuvoston kanssa, on Stubbin ensimmäisen presidenttivuoden aikana pohdittu julkisuudessa presidentin ja pääministerin välistä työnjakoa. Presidentti on ollut päättävissä pöydissä, kun taas pääministeri on loistanut niistä poissaolollaan.

Presidentin sijasta pääministerin läsnäolo kansainvälisissä huippukokouksissa on tärkeää eduskunnan oikeuksien kannalta. Pääministeri on vastuussa eduskunnalle, jonka kautta parlamentaarinen valvonta toteutuu. Samaa velvoitetta ei ole presidentillä. Pääministerin jättäytyessä kokouksista jää myös eduskunnan harjoittama ulkopolitiikan parlamentaarinen valvonta toteutumatta. 

Tärkeäksi valtiosääntökysymykseksi presidentin ja pääministerin välinen työnjako osoittautuu myös presidentin edustaessa Suomea kokouksissa, joissa keskustellaan hankinnoista, varoista ja rahasta. Toisin kuin pääministerillä ja valtioneuvostolla budjettivalta ei kuulu presidentille. Presidentillä ei ole tällöin päätösvaltaa, sillä se lepää valtioneuvostolla. 

Perustuslaissa presidentin valta määritellään niin, että Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Yleisen valtio-opin apulaisprofessori Hanna Wass onkin peräänkuuluttanut, että perustuslakia tulisi selkeyttää tämän osalta. Wassin mukaan presidentin ja pääministerin ulko- ja turvallisuuspoliittisen johtajuuden välillä piilee perustuslaillinen jännite, jonka myötä on vaikea saavuttaa pysyvää tasapainotilaa, ennen kun kummankin roolit on selkeytetty lainsäädännössä.

Myös valtio-opin professori Tapio Raunio on tuonut esiin kritiikkiä presidentin esiintymisistä kansainvälisissä kokouksissa pääministerin sijaan. Raunio on korostanut, että eurooppalaisissa kokouksissa paikalla pitäisi olla valtioiden eniten valtaa käyttäviä poliittisia johtajia, eli yleensä pääministereitä. Stubb on esimerkiksi osallistunut Britanniassa järjestettyyn Euroopan poliittisen yhteisön kokoukseen, vaikka se olisi Raunion mukaan kuulunut pääministerille. 

Yksi perustelu sille, miksi presidentti edustaa pääministerin sijaan, liittyy presidentin ja pääministerin työnkuvien eroihin. Pääministeri on hallitusta johtaessaan kiireinen, kun taas presidentti voi enimmäkseen täyttää kalenterinsa itse. Tämän johdosta presidentille tarjoutuu enemmän mahdollisuuksia päästä esille ja määrittää itse aikatauluaan – ja tässä Stubb on onnistunut. 

Ensimmäinen vuosi takana, loppukausi edessä

Stubbin ensimmäinen vuosi presidenttinä on ollut maailmanpoliittisesti kova koulu. Johtajuuden lisäksi presidentin on kehuttu olevan joustava ja paljon liikkeessä. Valtiovierailujen ja kansainvälisten puheenvuorojen lisäksi presidentin työlistaa ovat venyttäneet odottamattomat käänteet. Yhdysvaltain ja Ukrainan välisen ajoittain jännittyneen suhteen sekä Yhdysvaltain ja Venäjän välisen avautuneen keskusteluyhteyden seurauksena Euroopan päättäjät havahtuivat turvallisuuspolitiikan muutoksiin. Muuttunut tilanne on poikinut turvallisuuskonferensseja, joissa Stubb on tuonut esiin Suomea osana eurooppalaista yhteisrintamaa.

Itämerellä tapahtuneet kaapelirikot ovat osoittaneet, että turvallisuushuolet voivat vaikuttaa myös Suomeen. Stubb pääsi toimimaan roolissaan Nato-Suomen presidenttinä ja osoitti Nato-maiden olevan hereillä Euroopan turvallisuustilanteen käänteissä. Stubbille tarjoutunee vastaisuudessakin tilaa estradilla.

Presidenttinä Stubb on päässyt hyödyntämään aikaisemmissa uravaiheissaan muodostamiaan hyviä henkilökohtaisia suhteita ja verkostoja. Lisäksi Stubbilla on kattavaa tietämystä Euroopasta ja kansainvälisen järjestelmän pelisäännöistä, mikä hyödyttää presidenttiä toimissaan. Kuitenkin presidentti voi vastaisuudessa joutua tasapainottelemaan yhä enemmän kahdenvälisten suhteiden ja eurooppalaisen viiteryhmän välillä. Suhteet Yhdysvaltoihin vaativat ulkopoliittista osaamista, ja samalla tulisi seistä tiukasti osana eurooppalaista rintamaa.

Presidentin johtajuutta tarkasteltaessa on syytä kiinnittää huomiota presidentille suotuihin valtaoikeuksiin ja niiden rajoissa pysymiseen. Presidentin ja valtioneuvoston välinen työnjako ulkopolitiikan johtamisessa tuntuu olevan alituisessa määrittelyjen ja rajanvetojen tilassa. Uuden lisänsä soppaan tuo se, että Nato-Suomen vallan rajojen määritys on edelleen kesken. Kysymykset siitä, missä tilanteissa pääministeri edustaa presidentin sijaan vai edustavatko molemmat yhdessä, ovat edelleen ajankohtaisia. Kansalaisille jääkin tehtäväksi seurata, terävöityykö presidentin ja pääministerin välinen työnjako Stubbin presidenttikauden edetessä. 

Stubbin ensimmäinen vuosi presidenttinä on saatu taputeltua, ja edessä on vielä seuraavat viisi vuotta – puhumattakaan mahdollisesta jatkokaudesta. Presidentin tehtävään näyttää henkilöstä riippumatta kuuluvan nopea imu maailmanpolitiikan kentille, sillä sama tapahtui myös Stubbia edeltäneen presidentti Sauli Niinistön ensimmäisellä kaudella. Stubbin presidenttikaudella työ Euroopan yhteistyön tiivistämisessä lisääntynee entisestään. Siihen työhön tarvitaan myös valtioneuvostoa presidentin rinnalle.