Puerto Ricon poliittinen asema on herättänyt laajaa keskustelua ja ristiriitaisia tunteita, erityisesti saaren monimutkaisesta suhteesta Yhdysvaltoihin. Koomikko Tony Hinchcliffen esittämä alentava kommentti Puerto Ricosta nosti aiheen jälleen suurennuslasin alle. Puheenvuoro paljastaa kuitenkin syvemmän kysymyksen saaren asemasta. Siintääkö tulevaisuudessa itsenäisyys, tasavertainen asema osavaltiona vai nykyisen aseman säilyminen?

”Kelluva roskasaari keskellä merta.” Näillä sanoilla yhdysvaltalainen koomikko Tony Hinchcliffe viittasi Puerto Ricoon republikaanien vaalitapahtumassa syksyllä 2024. Puheenvuoro herätti laajan keskustelun saaren asemasta ja sen kansalaisiin kohdistuvista asenteista. Monet puertoricolaiset raivostuivat Hichcliffille ja pitivät hänen “vitsiään” loukkaavana ja rasistisena.  Myös monet vaikutusvaltaiset puertoricolaisartistit ottivat kantaa keskusteluun. Pahennusta herätti vielä entisestään se, että Hinchcliffe ei pahoitellut sanomisiaan, vaan puolustautui toteamalla, että ”vitsi” perustui yleisiin faktoihin Puerto Ricon kaatopaikkaongelmasta.

Yhdysvaltojen istuva presidentti Donald Trump on kiistänyt, että hänen politiikkansa heijastaisi Hinchcliffen sanomisia ja väittänyt, ettei kukaan rakasta puertoricolaisia yhtä paljon kuin hän. Tästä huolimatta hänen toimensa ovat usein olleet suoraan ristiriidassa näiden väitteiden kanssa. Esimerkiksi vuonna 2017 hurrikaani Marian jälkeen Puerto Rico kärsi infrastruktuurivahingoista ja taloudellisista vaikeuksista. Yhdysvaltojen välinpitämätön tuki Puerto Ricon jälleenrakennusprosessissa herätti laajaa kritiikkiä ja epäluottamusta Trumpin hallintoa kohtaan. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisia muutoksia ja haasteita Puerto Rico tulee kohtaamaan Trumpin toisella presidenttikaudella.

Vaikka Hinchcliffen puheenvuoro oli todennäköisimmin tarkoitettu provokatiivisesti “vitsiksi”, se paljastaa syvemmän yhteiskunnallisen paradoksin Puerto Ricon poliittisesta tilanteesta sekä saaren suhteesta Yhdysvaltoihin. Maantieteellisen sijainnin sekä kulttuurillisten ja kielellisten ominaisuuksien takia Puerto Rico mielletään osaksi Latinalaista Amerikkaa. Samanaikaisesti se on kuitenkin asukasluvultaan Yhdysvaltojen suurin territorio ja itsehallintoalue. Nykyinen poliittinen järjestelmä on herättänyt paljon kritiikkiä, sillä se ei palvele puertoricolaisten omia tarpeita. Se on myös yksi taustasyistä saaren nykyisille sosiaalisille ja taloudellisille haasteille. Yhteiskunnallinen muutos on edellytys saaren paremman ja kestävämmän tulevaisuuden rakentumiselle.

Kahden maan välinen kilpailu rikkaasta satamasta

Puerto Ricon nykyisen poliittisen tilanteen ymmärtämiseksi on tärkeää tarkastella sen monivaiheista historiaa. Saari vallattiin alun perin espanjalaisten toimesta 1400-luvun löytöretkien aikana ja siitä tuli keskeinen osa Espanjan imperiumia. Puerto Rico toimi tärkeänä taloudellisena tuotantokeskuksena, merkittävänä kauppareittien solmukohtana ja sotilasoperaatioiden geopoliittisena tukikohtana. Saaren arvokkuus heijastuu myös sen espanjalaisessa nimessä – Puerto Rico – joka suomeksi tarkoittaa rikasta satamaa.

Siirtomaakauden ilmapiirin mukaisesti alkuperäiskansa ja Afrikasta tuodut orjat alistettiin poliittisesti ja taloudellisesti emämaan tarpeiden täyttämiseen. Tämä luonnollisesti heikensi saaren taloudellista omavaraisuutta ja kavensi kansalaisoikeuksia. Riistoa jatkui pitkään ja vasta 1800-luvulla saarella heräsi aate poliittisen vapauden tavoittelusta. Pitkään jatkuneen paineen ja vaatimusten seurauksena Espanja myönsi lopulta vuonna 1897 Puerto Ricolle Carta Autonómica -asiakirjan, joka antoi saarelle osittaisen itsehallinto-oikeuden.

Espanjan hallinta Puerto Ricossa kuitenkin päättyi äkillisesti seuraavana vuonna, kun saari siirtyi Yhdysvalloille Pariisin rauhansopimuksessa, jossa sovittiin maiden välisen sodan päättämisen ehdoista. Puerto Rico nousi Yhdysvalloille tärkeäksi geopoliittiseksi ja taloudelliseksi keskittymäksi Karibialla. Yhdysvallat hylkäsi edellisenä vuonna annetun itsehallinto-oikeuden ja alkoi toteuttaa omaa poliittista agendaansa saarella. Samalla se pyrki ”amerikkalaistamaan” asukkaita ja saamaan heidät omaksumaan uuden kulttuuri-identiteetin. Itsenäisyyden sijaan Puerto Rico ajautui uuden isäntämaan koloniaaliseen hallintaan.

Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti Jones-Shafroth -lain vuonna 1917, ja puertoricolaiset saivat viimein Yhdysvaltojen kansalaisuuden. Tämä yhteiskunnallisen aseman muodollinen korotus ei kuitenkaan tuonut puertoricolaisille poliittista autonomiaa, sillä Yhdysvallat säilytti hallitsevan aseman Puerto Ricon päätöksenteossa. Poliittinen järjestelmä koki merkittävän muutoksen vasta vuonna 1952, kun Puerto Rico sai commonwealth-statuksen, joka antoi saarelle rajoitetun itsehallinnon. Saavutus oli vuosia kestäneen intensiivisen kamppailun tulos ja takasi kansalaisille enemmän valtaa paikallishallinnossa. Vaikka uusi asema tarjosi puertoricolaisille osittaisen autonomian, se ei merkinnyt täyttä suvereniteettia. Saari on säilyttänyt statuksen aina tähän päivään saakka.

Vaikka Yhdysvaltojen vaikutus edisti Puerto Ricon yhteiskunnallista kehitystä, kuten teollisuuden nousua Operation Bootstrap -talousohjelman kautta, se samalla syvensi saaren taloudellista riippuvuutta mantereesta ja rajoitti sen poliittista itsemääräämisoikeutta. Monet nykyiset haasteet – valtava velkakriisi, hauras terveydenhuoltojärjestelmä ja kasvava työttömyys – juontavat juurensa tästä epätasa-arvoiseen suhteeseen Yhdysvaltojen ja Puerto Ricon välillä. Taloudellinen riippuvuus ja poliittinen alisteisuus heijastavat myös kolonialismin perintöä. Vaikka saaren tilannetta ei voida rinnastaa kolonialismin aikaisiin alistettuihin alueisiin, sitä kutsutaan “maailman vanhimmaksi siirtomaaksi”.

Monimutkainen poliittinen asema ja sen vaikutus yhteiskuntaan

Puerto Ricon commonwealth-status asettaa sen erityiseen asemaan verrattuna muihin Yhdysvaltojen territorioihin. Saari nauttii laajoista oikeuksista omien sisäisten asioidensa hallinnassa, mutta sen poliittinen asema on loppujen lopuksi Yhdysvaltain liittovaltion hallinnon käsissä. Käytännössä puertoricolaisilta puuttuu useita tärkeitä kansalaisoikeuksia, kuten äänestysoikeus liittovaltion vaaleissa ja edustus kongressissa – oikeuksia, jotka automaattisesti kuuluvat Yhdysvaltojen osavaltioiden asukkaille.

Samaan aikaan heillä on kuitenkin yhteiskunnallinen velvollisuus palvella Yhdysvaltain armeijassa ja lisäksi osa liittovaltion maksuista ja veroista ulottuu myös heidän maksettavaksi. Yhdysvalloissa asuvien puertoricolaisten oikeudet kuitenkin poikkeavat saaren asukkaista – virallisissa osavaltioissa asuvilla on esimerkiksi oikeus äänestää presidentin vaaleissa. Tämä tilanne luo epätasa-arvoisen aseman saarella ja mantereella asuvien puertoricolaisten välille. Puerto Ricon poliittinen asema onkin paitsi monimutkainen, myös poikkeuksellinen.

Puerto Ricon rajoitettu poliittinen asema ja päätösvallan puute estävät saarta tekemästä itsenäisiä päätöksiä. Useat haasteista olisivat voineet olla vältettävissä, mikäli saarella olisi ollut laajempi itsemääräämisoikeus. Yksi osa-alue, jossa nämä haasteet näkyvät selkeästi, on talous.

Puerto Ricon taloudellinen tilanne on ollut yksi saaren suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista. Vaikka Yhdysvallat on pitkään käyttänyt Puerto Ricoa taloudellisten etujensa edistämiseen, saaren nykyinen talouskriisi sai alkunsa vasta 1990-luvun lopulla. Tällöin liittovaltion verolainsäädännöstä poistettiin tärkeä veroetu, pykälä 936, joka oli aiemmin tarjonnut merkittäviä verohelpotuksia saarella toimiville yhdysvaltalaisille yrityksille. Poiston seurauksena verotulojen ja työpaikkojen määrä väheni roimasti. Taloudellinen taantuma pakotti Puerto Ricon hallituksen ottamaan suuria lainoja elintärkeiden palvelujen turvaamiseksi, mikä johti siihen, että saaren velka kasvoi valtaviin mittoihin – noin 70 miljardiin dollariin. Talouskriisiä on pyritty hoitamaan esimerkiksi Yhdysvaltojen Puerto Ricolle säätämällä konkurssilaki PROMESA:lla, mutta todellinen muutos loistaa yhä poissaolollaan.

Viime vuosina on nähty valonpilkahduksia talouden elpymisestä. Presidentti Joe Bidenin ja varapresidentti Kamala Harrisin hallinnon toimet, kuten uusien työpaikkojen luominen ja talouden tukeminen, ovat edesauttaneet saaren taloudellista kasvua. Economist Intelligence Unitin talousarvioiden mukaan Puerto Ricon talous kasvoi viime vuonna 2,8 prosenttia ja kuluvan vuoden ennusteet lupaavat lisäkasvua 1,4 prosenttia. Talouskasvu on osittain seurausta inflaation hidastumisesta ja liittovaltion antaman tuen kasvusta. Onnistumisista huolimatta saaren taloudessa on edelleen merkittäviä haasteita, jotka vaativat aikaa ja päättäväisyyttä. Riittääkö nykyinen kasvu edesauttamaan tarvittavia rakenteellisia muutoksia? Nähtäväksi myös jää, miten Donald Trumpin ajama politiikka tulee vaikuttamaan tilanteeseen.

Taloudellisten haasteiden lisäksi luonnonkatastrofit ja koronapandemia ovat pahentaneet Puerto Ricon yhteiskunnallista tilaa. Vuonna 2017 Hurrikaani Maria tuhosi saaren infrastruktuuria, romahdutti peruspalveluja ja aiheutti saarelle humanitaarisen kriisin. Jälleenrakennus on edelleen käynnissä, mutta peruspalvelut ovat yhä heikentyneet monilla alueilla. Koronapandemia puolestaan vaikutti negatiivisesti etenkin alueen matkailuun ja pienyritysten kannattavuuteen lisäten työttömyyttä, köyhyyttä ja taloudellista epävarmuutta. Yhdysvaltojen harjoittama kehityspolitiikka ei ottanut paikallisten näkökulmaa huomioon luonnonkatastrofien ja pandemian jälkeisenä aikana. Vaikka saaren talous onkin osoittanut pientä elpymistä viime vuosina, ovat luonnonkatastrofien ja pandemian vaikutukset jääneet pitkäkestoisiksi, mikä tekee elpymisestä monimutkaisempaa ja kalliimpaa. Heikko talouspolitiikka ja humanitaarinen kriisi ovat myös synnyttäneet muita lieveilmiöitä, kuten muuttoliikkeen pois saarelta. Monet puertoricolaiset ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin parempien elinmahdollisuuksien perässä.

Tulevaisuuden kuvat ovat edelleen epäselvät

Jos nykyinen tilanne on niin ankea, miksei Puerto Rico vain muuta poliittista asemaansa? 

Tilanne ei ole niin yksinkertainen. Yhdysvaltojen vaikutus Puerto Ricon politiikkaan on niin syvälle juurtunutta, että sen purkamiseksi tarvittaisiin merkittäviä ja laaja-alaisia uudistuksia. Saaren tulevaisuus on moniulotteinen kokonaisuus ja herättää laajaa keskustelua saaren asukkaiden keskuudessa. Puerto Ricon poliittiset puolueet ovatkin muotoutuneet pääosin sen mukaan, mitä he ajattelevat saaren poliittisesta suhteesta Yhdysvaltoihin. Nykyisen territorioaseman lisäksi saarella on kaksi vahvaa vaihtoehtoa – itsenäistyminen tai osavaltioksi liittyminen.

Itsenäisyys tarjoaisi Puerto Ricolle mahdollisuuden tavoitella aitoa vapautta. Se voisi itse päättää omista asioistaan ilman Yhdysvaltojen valvontaa ja keskittyä omien etujensa tavoitteluun. Itsenäistymisen tiellä on kuitenkin useita esteitä. Suurin niistä on saaren syvä talouskriisi ja ylivelkaantuminen. On vaikea kuvitella, että Puerto Rico voisi tällä hetkellä kehittyä itsenäiseksi ja taloudellisesti omavaraiseksi valtioksi ilman riskiä yhteiskunnallisesta kaaoksesta. Itsenäisyys tarjoaisi kuitenkin mahdollisuuden murtaa pitkän kolonialistisen perinteen ja antaisi puerticolaisille tilan tulla kuulluiksi. Itsenäisyysliikkeen puheenjohtaja Rubén Berríos Martínez uskoo, että juuri tämä on ainoa tie eteenpäin. Hänen mielestään itsenäisyys olisi paitsi taloudellisen toivon, myös poliittisen ja kulttuurisen uudistumisen alku, joka päättäisi saaren pitkäaikaisen alistuksen Yhdysvaltojen vallan alla.

Osavaltioksi liittyminen tarjoaisi Puerto Ricolle tasavertaisen aseman Yhdysvaltojen osavaltioihin nähden, mikä takaisi täyden edustuksen kongressissa ja oikeuden osallistua presidentinvaaleihin. Entinen Puerto Ricon kuvernööri Ricardo Rosselló on todennut, että osavaltiostatus olisi luonnollinen askel saaren historiassa, joka hyödyttäisi sekä Yhdysvaltoja että puertoricolaisia. Myös Puerto Ricon nykyinen kuvernööri Jenniffer González-Colón on ilmaissut kannatuksensa osavaltiostatukselle, sillä se antaisi asukkaille tasa-arvoiset mahdollisuudet. Osavaltioksi liittymisen prosessi olisi kuitenkin monivaiheinen ja sen toteutumiseen vaikuttaisivat myös Yhdysvaltojen poliittisten puolueiden intressit. Puerto Ricon poliittisen statuksen muutosta ei ollut esimerkiksi mainittu republikaanien vuoden 2024 vaaliohjelmassa. Muutoksen on myös pelätty uhkaavan Puerto Ricon ainutlaatuista kulttuuriperintöä, sillä osavaltiostatus voisi hämärtää saaren kulttuurista identiteettiä ja heikentää saarelaisten oman äänen kuuluvuutta.

Kysymys saaren tulevaisuudesta jakaa puertoricolaisia. Marraskuussa 2024 järjestetty kansanäänestys osoitti, että lähes 60 prosenttia äänesti Puerto Ricon liittymisen puolesta Yhdysvaltain osavaltioksi, noin 30 prosenttia kannatti itsenäisyyttä vapaassa liitossa Yhdysvaltojen kanssa ja vain reilu 10 prosenttia tukee täydellistä itsenäistymistä. Vaikka kansanäänestyksessä ei ollut mahdollisuutta äänestää saaren nykyisen aseman säilyttämistä, suurin osa näkisi parhaimmaksi, että Puerto Rico liittyisi osaksi Yhdysvaltojen liittovaltiota. Luultavasti saaren kohtaloa kuitenkin määrittää puertoricolaisten mielipiteiden sijaan Yhdysvaltojen omat prioriteetit: ”maailman vanhin siirtomaa” on edelleen riippuvainen ulkopuolisen vallan päämääristä.