Sasu Katajamäki jatkaa The Ulkopolitistin Arktinen horisontti -juttusarjaa. Jäänkovat analyysit ilmestyvät kahden viikon välein. Lue sarjan ensimmäinen, napa-alueen geopolitiikkaa käsittelevä juttu täältä. Sarjan toinen, Yhdysvaltojen arktisen alueen politiikkaan pureutuva analyysi löytyy täältä.

Itä-Aasian maiden näkökulmasta Arktisen alueen taloudelliset mahdollisuudet ja yhteistyörakenteet ovat nyt vahvassa muutoksessa. Japani ja Etelä-Korea arvioivat uudelleen alueen yhteistyön riskejä ja mahdollisuuksia Ukrainan sodan muuttaessa Koillis-Aasian geopoliittista karttaa. Venäjän ja Kiinan tiivistyvä yhteistyö uhkaa taas johtaa pahimmillaan arktiseen uusjakoon – tulevaisuuteen, jossa maiden toimet määrittävät entistä vahvemmin kuinka aluetta kehitetään ja hyödynnetään sekä taloudellisiin että sotilaallisiin käyttötarkoituksiin. 

Arktisen alueen merkitys Itä-Aasian maille – Kiinalle, Etelä-Korealle ja Japanille – linkittyy nykypäivänä vahvasti sekä taloudellisiin mahdollisuuksiin että tulevaisuuden uhkakuviin. Vaikka yksikään Itä-Aasian maista ei kuulu arktisten valtioiden joukkoon, Koillis-Aasian alueen kehityskulut heijastuvat epäsuorasti yhä enemmän myös arktiselle alueelle. Alueen militarisoituminen, merireitit Aasian ja Euroopan välillä sekä energiaturvallisuus ovat yhä tärkeämpiä tekijöitä, jotka ohjaavat Itä-Aasian maiden arktista politiikkaa. Samalla pitkän ajan kehityskulut ja mahdollisuudet alueen suhteen ovat vielä osin epäselviä, sillä taustalla vaikuttavat Ukrainan sota, Venäjä-pakotteet ja Koillis-Aasian muuttunut turvallisuustilanne. 

Kiinan kasvava globaali taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta on viime vuosikymmenellä näkynyt myös arktisella alueella. Maa on pyrkinyt aktiivisesti laajentamaan läsnäoloaan alueella investoimalla energia- ja mineraalivarantoihin ja monialaiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Kiinan arktisten ambitioiden taustalla ovat yleisesti sen taloudellisen kehityksen, energiatuonnin ja kansallisen turvallisuuden tarpeet, mutta viime aikoina lisääntynyt sotilaallinen yhteistyö Venäjän kanssa on myös herättänyt kysymyksiä Kiinan pitkän ajan tavoitteista alueella. 

Kiinan lisäksi Arktinen alue nousi viime vuosikymmenen aikana myös Japanin ja Etelä-Korean poliittiselle kartalle. Etelä-Korea ja Japani loivat 2010-luvun aikana omat arktiset strategiansa ja liittyivät Kiinan tavoin tarkkailijoiksi Arktiseen neuvostoon. Tuolloin myös sekä Japani että Etelä-Korea arvioivat, että jään sulaminen avaisi mahdollisuuksia uusien Eurooppaan kulkevien kauppareittien, kuten Venäjän hallinnoiman Koillisväylän, yhteiskehittämiselle.

Ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan maat pyrkivät yleisesti osallistumaan varsinkin tieteelliseen yhteistyöhön alueella ja Venäjän suuriin energiahankkeisiin, kuten Yamalin niemimaan maakaasuhankkeeseen (Yamal LNG).  Japanin kansainvälinen yhteistyöpankki (JBIC) rahoittikin vielä Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2016  Yamal-projektia 400 miljoonan dollarin lainalla ja Etelä-Korean telakat toimittivat Venäjän tilaamia jäänmurtajia projektin tarpeisiin. Viime vuosien kehityskulut ovat kuitenkin pakottaneet maat uudelleenarvioimaan pitkäaikaisia hankkeitaan ja investointeja Venäjän arktisille alueille. Osa suunnitelluista hankkeista ja aiemmista sitoumuksista, kuten esimerkiksi Etelä-Korean ja Venäjän laivanrakennusyhteistyö, on myös jäädytetty muuttuneessa tilanteessa. 

Tulehtuneet Venäjä-suhteet sekä Japanin ja Etelä-Korean uudet suuntaviivat

Japanin ja Etelä-Korean mahdollisuudet osallistua Arktisen alueen kehittämiseen ovat yleisesti heikentyneet. Syyt tähän käyvät ilmi karttaa tarkastelemalla: Itä-Aasian maiden pääsy arktiselle alueelle on pitkälti kytköksissä Venäjän maantieteelliseen alueeseen ja meriväyliin. Yhdysvaltain liittolaismaina Japanin ja Etelä-Korean suhteet Venäjään ovat heikentyneet merkittävästi Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Taustalla ovat vaikuttaneet niin Venäjä-pakotteet kuin myös maiden omat kiistat Venäjän kanssa.  Venäjän tiivistyvä sotilaallinen yhteistyö Pohjois-Korean kanssa sekä Japanin ja Venäjän kiista Kuriilien saarten hallinnasta ovat syventäneet railoa Venäjän, Japanin ja Etelä-Korean välillä. 

Japani ja Etelä-Korea ovat kuitenkin yrittäneet pitää energiayhteistyönsä Venäjän kanssa erillään muista heikentyneistä suhteista. Etelä-Korea ei ole liittynyt Venäjään kohdistettuihin fossiilisen energian vientipakotteisiin, ja Japanin energiantuonti Venäjältä on myös pysynyt vakaana sodan aikana. 

Trendi on kuitenkin mahdollisesti kääntymässä. Japani ja Etelä-Korea katsovat pitkällä tähtäimellä Venäjän arktisten alueiden sijasta muille alueille turvatakseen energiansaantinsa. Maiden liittolaissuhteet Yhdysvaltoihin ovat saaneet myös arktisia ulottuvuuksia Trumpin uuden hallinnon myötä, kun Japani ja Yhdysvallat sopivat helmikuussa mahdollisesta 44 miljardin dollarin Alaskaan sijoittuvasta LNG-yhteishankkeesta pääministeri Ishiba Shigerun vieraillessa Yhdysvalloissa. Maaliskuun alussa Etelä-Korea ja Yhdysvallat sopivat puolestaan työryhmän perustamisesta vahvistaakseen yhteistyötään laivanrakennusteollisuudessa, erityisesti jäänmurtajien ja sotalaivojen osalta. 

Yhdysvaltojen, Japanin ja Etelä-Korean uudet hankkeet valottavat Yhdysvaltojen uutta arktista fokusta, joka kilpailee Venäjän ja osittain myös Kiinan vision kanssa alueen tulevaisuudesta. Hankkeet sitouttavat yhä vahvemmin Japanin ja Etelä-Korean arktiseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa. Samalla taustalla on huoli Kiinan ja Venäjän yhteistyön syvenemisestä sekä kehityskuluista, jotka  luovat Kiinalle mahdollisuuden vahvistaa jalansijaansa arktisilla alueilla. 

Venäjä-suhde on avainasemassa Kiinan arktisessa politiikassa

Kiinan ja Venäjän tiivistynyt yhteistyö arktisella alueella on herättänyt runsaasti keskustelua viime aikoina, sillä Ukrainan sodan myötä kansainvälisesti eristetty Venäjä on alkanut tukeutua entistä enemmän Kiinaan myös arktisten alueidensa kehittämisessä. Kiina on aiemmin keskittynyt erityisesti alueen energiavaroihin. Kiinalainen valtionyhtiö China National Petroleum Corporation (CNPC) ja Kiinan Silkkitie-rahasto omistavat esimerkiksi kolmanneksen Yamal LNG -hankkeesta. Viime vuosien aikana yhteistyö on kuitenkin laajentunut entisestään, erityisesti merireittien kehittämiseen ja litiumvarantojen hyödyntämiseen. 

Venäjä ja Kiina perustivat viime vuonna yhteisen alakomission, joka keskittyy Venäjän hallinnoiman Koillisväylän kehittämiseen. Sovittu yhteistyö tulee kattamaan muun muassa uusien jäänmurtajien tilauksia sekä yhteistä varustamotoimintaa ja merikuljetuksia. Aloitteen tavoitteena on tehdä Koillisväylästä tulevaisuudessa kilpailukykyinen vaihtoehto nykyisille merireiteille, kuten Suezin kanavalle. 

Venäjä luo nyt Kiinalle tilaa osallistua näihin hankkeisiin, mikä samalla edistää Kiinan arktisia tavoitteita. Syvenevä yhteistyö onkin toiminut jo esimerkiksi väylänä Kiinalle kehittää sen merivoimien operointikykyä arktisissa olosuhteissa. Viime vuonna Kiinan merivartioston alukset partioivat ensimmäistä kertaa Pohjoisella jäämerellä yhdessä venäläisten alusten kanssa. Näihin yhteisiin partioihin ja meriturvallisuuteen liittyviin yhteistyöaloitteisiin kytkeytyy Kiinan pyrkimys rakentaa merivoimat, jotka kykenevät toimimaan kaikissa olosuhteissa, myös arktisilla alueilla.

Kiinan ja Venäjän toimet arktisella alueella pakottavat  tarkastelemaan myös muita alueen tulevaisuuteen liittyviä uhkakuvia. Kiina on priorisoinut arktisissa tieteellisissä hankkeissaan teknologioita, joilla on selviä kaksikäyttömahdollisuuksia, kuten satelliittiteknologiaa, jäänmurtajien kehitystä ja merenpohjan kartoitusta. Tutkimustyö on tuottanut myös tulosta, sillä Kiina on rakentanut useamman jäänmurtajan itse ja kehittänyt myös merenalaiseen toimintaan tarvittavia huipputeknologioita. Merenalainen toiminta ja merenpohjien tutkimus edistävät myös esimerkiksi maan sukellusveneiden kehitystä. 

Syvenevä yhteistyö huolestuttaa niin Kiinan naapureita kuin Natoakin

Taloudellinen ja teknologinen yhteistyö Kiinan ja Venäjän välillä luo perustan yleisesti myös muiden Kiinan arktisten tavoitteiden toteutumiselle. Arktinen yhteistyö vahvistaa esimerkiksi Kiinan omaa laivanrakennuskapasiteettia sekä ilmailu- ja avaruusteknologian kehitystä. Kiina ja Venäjä sopivat vuonna 2023 satelliittiyhteistyön vahvistamisesta ja kolmen mittausaseman perustamisesta kumpaankin maahan. Kiina on pitkään halunnut perustaa arktisille alueille kattavan verkoston satelliittien operointiin tarvittavia maa-asemia, jotka ovat tärkeitä sekä siviili- että sotilaskäytössä. Yhteistyö on tällä tavoin alkanut kattaa uusia osa-alueita ja laajentunut potentiaalisesti sotilaallisesti sensitiviisillekin alueille. 

Laajeneva yhteistyö Koillisväylän suhteen on yleisesti linjassa Kiinan alkuperäisen jääsilkkitie-ajatuksen kanssa, jossa Kiina osallistuu ’arktisen alueen läheisyydessä sijaitsevana valtiona’ jäämerireittien kehittämiseen. Kalliiden arktisten hankkeiden toteuttaminen vaatii sitoutumista pitkällä aikavälillä ja merkittäviä investointeja kiinalaisilta valtionyhtiöiltä, mutta samalla arktinen yhteistyö palvelee myös maan kansallisen turvallisuuden tarpeita. 

Vaikka arktinen alue ei ole Kiinalle ensisijainen poliittinen prioriteetti, on Xi Jinping korostanut, että strategiset merireitit ja näiden reittien turvallisuus ovat Kiinalle elintärkeitä. Strategisten merireittien lisäksi esimerkiksi napapiirien ja syvänmeren alueiden turvallisuus on eritelty Kiinan kokonaisturvallisuuden kehikossa prioriteettialueiksi. Viime vuonna julkaistu kiinalaisten sotilastaustaisten asiantuntijoiden Yang Zhenin ja Ren Yanyanin artikkeli Venäjän ja Kiinan syvenevästä meriyhteistyöstä avaa myös kiinnostavasti yhteistyön strategista merkitystä: jo pelkän maiden välisen sotilaallisen yhteistyön mahdollisuus pakottaa Yhdysvallat varautumaan niiden yhteistoimintaan Euroopan ja Aasian tulevaisuuden konflikteissa. 

Kiinan ja Venäjän suhde ei ole yksinkertainen, eivätkä niiden tavoitteet aina tue toisiaan täydellisesti. Yhteinen sotilaallinen läsnäolo, muiden maiden pääsyn rajoittaminen tärkeille merireiteille sekä mahdolliset kiistat ja konfliktit arktisten alueiden hallinnasta ovat kuitenkin konkreettisia tulevaisuuden uhkakuvia, joita vasten alueen uusimpia kehityskulkuja peilataan. Nämä kehityskulut huolestuttavat nyt niin Itä-Aasian maita kuin Natoa, sillä niihin sisältyy mahdollisuus alueellisen tasapainon perustavanlaatuiseen muutokseen.