Kaksi intialaista muutosmatkalla eli Saatanalliset säkeet aloittelijoille

Kirjoittajan henkilökuva
Omar Fasolah | 05.02.2025
Tekstiartikkelin kuva. Kuva: Maija Harju

Eräs jo mainetta kerännyt kirjailija julkaisi vuonna 1988 neljännen romaaninsa, jonka Iranin hengellinen johtaja Ruhollah Khomeini myöhemmin tuomitsi. Kirjailija sai tappajat peräänsä, ja hänen kirjastaan on tullut myöhemmin jopa jonkinlainen sananvapauden symboli. Harva kuitenkaan tuntee kirjan sisältöä sen tarkemmin. Tarkasteli aihetta joko kirjallisuudentutkimuksen tai sitten kansainvälisten suhteiden näkökulmasta, on Saatanalliset säkeet globaali ilmiö par excellence.

Brittiläis-intialaisen Salman Rushdien Saatanalliset säkeet (suom. Arto Häilä) on puhuttanut ihmisiä jo vuosikymmenien ajan. Kirja tunnetaan erityisesti ajatollah Ruhollah Khomeinin antamasta fatwasta, jonka vuoksi kirjailija on joutunut piilottelemaan henkensä puolesta ja joutui viimeisimpänä tapauksena murhayrityksen kohteeksi elokuussa 2022. Loppuvuodesta 2024 kirja sallittiin Intiassa 36 vuotta kestäneen kiellon jälkeen. Paljon on ehtinyt vettä virrata Thamesissa, ja kirjan ympärille on muodostunut pahamaineinen kehä.

Kirjan tarinaa vuosien ajan median kautta seuranneet tietävät pahamaineisuuden juontavan juurensa siihen, että Rushdie käytti islamin varhaishistoriaa ja profeetta Muhammedin elämäkertaa inspiraation lähteenä. Tämä yhdistettynä muun muassa surrealistiseen bordellikohtaukseen, jossa näyttelevät profeetan vaimojen mukaan nimetyt prostituoidut, ovat loukanneet monien tunteita ja vakaumusta jättäen monet muut kirjassa esiintyvät asiat vähemmälle huomiolle. Toisaalta kirja on juuri tästä syystä herättänyt paljon kiinnostusta.

Moni utelias on kuitenkin luovuttanut lukemisen jo ensimmäisillä sivuilla johtuen kirjan vaikeaselkoisuudesta, mutta kultivoitunut lukija huomaa paholaisen lymyilevän myös rivien välissä. Yhtymäkohtia ei nimittäin voi olla huomaamatta Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teokseen, jonka Rushdie on nimennyt yhdeksi esikuvistaan. Vaikka kirja rönsyileekin viittauksia historian ja taide-elokuvien kautta indo-persialaiseen kulttuuriin, on teos loppujen lopuksi lähinnä maagisen realismin ryydittämä kuvaus yksilön matkasta itseensä.

Sivujen välistä kerrottua

Kirjan päähenkilöinä on kaksi intialaista viihdetaiteilijaa, joiden matkat risteävät painajaismaisella tavalla. Uransa hindujumalia näyttelemällä tehnyt Gibreel Farishta on menestynyt elokuvatähti, joka on kärsinyt äskettäin mielisairaudesta ja joka on rakastunut englantilaiseen vuorikiipeilijään Alleluia Coneen. Hänen varjossaan kulkee ääninäyttelijä Saladin Chamcha, jolla on ollut riitaa isänsä kanssa.

Farishta ja Chamcha tapaavat lennolla Mumbaista Lontooseen, kun sikhiterroristit kaappaavat koneen ja räjäyttävät vahingossa pommin. Lentokone tuhoutuu Englannin kanaalin yllä, ja kun kaksi Intian muslimia seisoo lumisella Englannin rannikolla ainoina eloonjääneinä, toteaa Farishta heidän olevan uudelleen syntyneitä.

Pian tämä konkretisoituu selvemmin, sillä Chamchalle kasvaa sarvet. Gibreel saa sädekehän ja alkaa nähdä outoja unia, jotka muistuttavat paljon profeetta Muhammadin tarinaa. Lisäksi hän näkee välähdyksiä seuraajiaan pyhiinvaellukselle Mekkaan johdattavasta naisprofeetta Aishasta ja salaperäisestä maanpaossa olevasta uskonnollisesta johtajasta. Chamcha edustaa tavallaan saatanaa, ja Gibreel nimensä mukaisesti taas arkkienkeli Gabrielia. Omituinen parivaljakko kuvaa eräänlaista yksilön sisällä piilevää hyvän ja pahan manifestaatiota.

On tärkeä mainita, että Chamchan – jonka nimi tarkoittaa lusikkaa tai hännystelijää – hahmo pohjaa Rushdien omiin kokemuksiin. Rushdie on kuitenkin torjunut puheet autofiktiosta, koska henkilö kasvaa täysin eri tavalla kuin luojansa. Chamcha kuitenkin haluaa palavasti kuulua johonkin ja olla englantilainen, mutta englantilaiset ovat tehneet sen erittäin vaikeaksi.

Mamu on mamu, vaikka voissa paistais

Niin kutsutussa maahanmuuttajakirjallisuudessa käsitellään usein siirtolaisten lähtömaiden yhteiskunnallisia taustoja, rasismia ja muukalaisvihaa sekä juurettomutta ja oman identiteetin etsimistä, jotka ovat vahvasti läsnä myös Saatanallisissa säkeissä. Rushdie on itse todennut kirjan julkaisun aikoihin hieman itsestään selvästi, ettei ole enää intialainen samalla tavalla kuin jos olisi jäänyt Mumbaihin.

– Tunnen oloni Mumbaissa edelleen kodiksi tavalla, jota en tunne missään muualla, mutta tunsin, että minun täytyi lakata sanomasta niin itselleni. Siitä oli tullut hyödytöntä fiktiota, eikä enää vastannut sitä mikä on totta. Koti on nyt toisessa paikassa, ja sinne toiseen ei enää pääse, Rushdie kuvaili BBC:n haastattelussa.

Nämä ajatukset punoutuvat kirjassa myös esimerkiksi kuvaukseen Chamchan ja hänen isänsä suhteesta. Rushdien mukaan on kuitenkin vaarallista ajatella sen kertovan hänen ja hänen isänsä väleistä. Tässä hengessä Rushdie kuitenkin raottaa isän ja pojan myrskyistä taivalta, minkä kautta kirja pureutuu ylisukupolvisuuden ja sovinnon teemoihin. Vihtahousujen tai ihmepelastusten takana voi siis nähdä yleismaailmallisen ja ajattoman teeman muutoksesta, jota romaanissa ruoditaan kahdesta keskenään risteävästä näkökulmasta.

Yhtäältä kirja käsittelee siirtolaisuutta ja kertoo yksilössä tapahtuvista muutoksista, jotka ilmenevät ihmisen lähdettyä kotoaan ja astuttuaan ensimmäisen kerran uuteen maahan. Teos hahmottaa ajan kulumista ja sitä, kuinka siirtolaisuus muuttaa ihmisen ajatuksia ja persoonallisuutta. Toisaalta kirja pohtii myös sopeutumista ja selviämistä uusien olosuhteiden asettamista haasteista. Unikohtaustensa kautta kirja kysyy tärkeimpänä kysymyksenään, että mitä uusi idea – tai laajemmin tulkittuna ehkä ihminen – tekee ollessaan heikko ja kuinka hän toimii ollessaan vahva.

Hieman ehdottoman mutta ajatuksia herättävän näkemyksen mukaan heikolla on tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Heikkona on mahdollisuus tehdä kompromisseja, suostua sopimuksiin sekä yhteiskuntaan sopeutuen löytää oman paikkansa ja selviytyä. Toisaalta on myös mahdollista pysyä itsepintaisena ja päättäväisenä. Sellaisena, joka mieluummin taittuu kuin taipuu tuulessa ja joka varmuudella lyödään 99 kertaa murskaksi, mutta sadannella kerralla muuttaa maailman.

Toinen kysymys taas on hieman suoraviivaisempi: ollako vahvana ollessaan armollinen ja suvaitsevainen? Voikin pitää kohtalon ivana, että vuonna 1990 Rushdie itse pyysi muslimeilta anteeksi kirjansa vuoksi, mutta 18 vuotta myöhemmin ritariksi lyöty Sir Salman Rushdie pyörsi puheensa sanomalla, ettei kadu mitään. Senkin voi nähdä sopeutumisena – tai ehkä vain hyvänä markkinointitemppuna.

Kirjoittaja kelaa aikaa taaksepäin

Kirjallisuus on aina sidoksissa aikaan ja paikkaan, ja Saatanallisten säkeidenkin kohdalla on huomioitava ajallinen konteksti. Kirja julkaistiin aikana, jolloin minuuttaan uudella tavalla tarkasteleva sukupolvi astui esiin ja toi nämä uudenlaiset käsitykset yleiseen tietoisuuteen. Samalla maailma muuttui niin kirjoittajan kuin lukijoiden ympärillä: kirjan voi siis nähdä omalla olemassaolollaan todistavan kulttuurikentällä tapahtuneita muutoksia. Saatanallisissa säkeissä voi hahmottaa kolme keskenään limittynyttä tasoa.

Kirjan taustalla voi nähdä eteläaasialaisen siirtolaisuuden ja diasporan kehittymisen. Kun ensimmäiset merkittävät siirtolaismäärät saapuivat Etelä-Aasiasta Brittein saarille 1950-luvulla, pystyivät ihmiset matkustamaan vapaasti osana brittiläistä kansainyhteisöä. Myöhemmin Isoa-Britanniaa 1960-luvulla vaivannut työvoimapula veti puoleensa ihmisiä, ja useimmilla siirtolaisilla oli tarkoituksena tehdä paljon töitä, jotta heidän lapsensa voisivat kouluttautua ja saisivat vanhempiaan paremman elintason. Monet kuitenkin jäivät, kun maahanmuuttoa ja liikkumista alettiin rajoittaa. Lisäksi monet ensimmäisistä tulijoista yrittivät tuolloin myös ilmeisesti sopeutuessaan elää brittiläisemmin kuin britit itse, mutta myöhemmin jo ennestään kirjava diaspora on saanut enemmän sävyjä.

Kirjan läpäisevät myös transnationaalit ilmiöt, joihin osaksi se on myös itse päätynyt. Kirjan kirjoittamisen aikoihin 1980-luvulla suuret myllerrykset islamilaisessa maailmassa pyyhkäisivät maiden läpi ja vaikuttivat sitä kautta ihmisten mieliin. Sekulaari nationalismi väistyi petroislamin, Iranin vallankumouksen sekä Afganistanin sodan tieltä. Nämä muutokset muokkasivat myös ajattelutapoja ja ihmisten suhtautumista uskontoon.

Merkittävimpänä seikkana voi tarkastella sitä, että aiemmin pitkät välimatkat ja liikkumisen hitaus sitoivat siirtolaiset tiukemmin ympäristöönsä, mutta teknologian ja tiedonkulun nopea kehitys toivat heille vanhan kotimaan lähemmäksi. Voi olettaa, etteivät aikaisemmin maahan muuttaneet jälkeläisineen välttämättä pohtineet omaa identiteettiään samalla tavalla kuin uusi sukupolvi, joka eli pienentyvässä ja vapautuvassa maailmassa. Loistavina esimerkkeinä tästä voi nähdä Hanif Kureishin kynästä lähteneet Esikaupunkien buddha -romaani tai Poikien pesula -elokuva, jotka kuvaavat eteläaasialaiseen identiteettiin liittyviä kysymyksiä sateenkaariväen näkökulmasta.

Saatanalliset säkeet 2.0

Kirjaa sovitettaessa oikeaan kontekstiin on otettava huomioon myös, että Rushdie edustaa kuitenkin intialaisen diasporan eliittiä. Vauraan liikemiehen poikana hänet lähetettiin 14-vuotiaana Englantiin opiskelemaan. Yhtään henkilön lahjakkuutta vähättelemättä voidaan myös todeta, että historian maisteriksi Cambridgen yliopistosta valmistuneella ja suurimman osan 1970-luvusta Lontoossa mainosalalla työskenneellä Rushdiella on ollut varmasti sosiaalista ja kulttuurista pääomaa menestyksensä saavuttamiseen.

Taustojen valottaminen herättää pohtimaan, että ovatko kirja ja sen maailmankuva vanhentuneita. Aiemmin Euroopan ulkopuolisesta siirtolaisuudesta ja liikkumisesta on luettu pääasiassa eliitin kokemuksia, mutta myöhemmin on noussut esiin myös työläisten ja alempien yhteiskuntaluokkien näkökulmia. Erilaisista taustoista ja sosioekonomisista taustoista huolimatta molemmista näkökulmista voidaan löytää jotakin yhteistä ja universaalia, joita Rushdie on onnistunut kuvailemaan.

Kiinnostavaa on lisäksi pohtia, millaisen muodon kirja saisi, mikäli se kirjoitettaisiin tänään. Kirjassa sivutaan paljon kirjoitusaikanaan orastaneita ilmiöitä, kuten kulttuurikentän monimuotoistumista sekä maailmanlaajuista jihadismia, jotka ovat jo aiheina arkipäiväistyneet. Kirja myös huokuu myöhemmin 1990-luvulla läpilyönyttä postmodernismia, jossa korkea- ja populaarikulttuuri paiskaavat kättä. Tavallinen intialainen maahanmuuttaja kun ei välttämättä keksi kirjoittaa viittauksia Truffaut’n Taskurahoihin.

Lisäksi voi olla vaikea ajatella, miten yksi kaunokirjallinen tuotos tulisi samalla tavalla saamaan globaalisti niin paljon huomiota ja ravisuttamaan maailmanpolitiikkaa. Saatanalliset säkeet on tietenkin aikansa tuote, mutta samalla maahanmuuttaja- sekä jälkikolonialistisen kirjallisuuden virstanpylväs, jota voi edelleen lukea kuvauksena kokemuksista, jotka voivat tapahtua ja nimenomaan tapahtuvat missä vain koska tahansa uudestaan ja uudestaan.

Kirjoittaja kiittää Etelä-Aasian tutkimuksen yliopistonlehtori Mikko Auteretta mahdollisuudesta keskustella aiheesta. Tekstin mahdolliset virheet tai epäkohdat ovat vain ja ainoastaan kirjoittajan vastuulla.

KIRJOITTAJA: OMAR FASOLAH

EDITOINTI: RAIKU KORHONEN, TUUKKA LAMPI, PAULIINA PARVIAINEN

KIELENHUOLTO: MATTI MARJAMÄKI


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.