Etsimme sinua, The Ulkopolitistin tuleva tekijä. Mahdollisuutesi hypätä matkaan on koittanut.

The Ulkopolitist | 25.05.2021

Kuva: Unsplash / Mostafa Meraji.

The Ulkopolitist on vuonna 2011 perustettu ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä kansainvälisen politiikan ilmiöitä käsittelevä verkkomedia. Nyt etsimme joukkoomme uusia kirjoittajia, toimittajia, tuottajia, tekniikkavelhoja ja viestijöitä. Julkaisu pyörii rakkaudesta lajiin -periaatteella eli raa’alla vapaaehtoisvoimalla. Kollektiivi koostuu noin 100 tekijästä.

The Ulkopolitistin ydintoiminta koostuu kolme kertaa viikossa julkaistavista analyyseista, kommenteista ja arvioista. Tämän lisäksi viitoitamme tietä podcast-ulottuvuudessa ja tuomme ulko- ja turvallisuuspolitiikan ilosanomaa julki Facebookissa, Twitterissä, LinkedInissä ja Instagramissa (kyllä, saat luotsata meidät TikTokiin, jos se on se juttu). Ydintoiminnan lisäksi järjestämme tapahtumia, joiden saralla kasvupotentiaali on suurta – niin interwebissä kuin kasvokkain. Syksyllä 2021 juhlimme median 10-vuotistaivalta.

Olemme vakiinnuttaneet asemamme Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisten julkaisujen kärkikastissa ja haemme mukaan osaajia, jotka näkevät The Ulkopolitistin mahdollisuutena kehittyä kirjoittajina, toimittajina, tuottajina, tekniikkavelhoina ja viestijöinä sekä ajankohtaisen keskustelun kävijöinä, verkostoitumista unohtamatta. Olemme kasvunälkäinen joukko ja kaipaamme riveihimme tekijöitä, joilla on tahto kasvattaa The Ulkopolitist uusiin mittoihin. 

Tekijöiltä edellytetään oma-aloitteisuutta ja aitoa tahtoa tehdä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta keskustelusta entistä parempaa. Meidän kanssamme ei tarvitse pohtia, saako tehdä. Kysymys on pikemminkin siitä, mitä ja miten tehdään. Arvostamme tekijäjoukossamme moniarvoisuutta ja -äänisyyttä, joten rohkaisemme kaikenlaisista taustoista tulevia tekijöitä hakemaan mukaan.

Kollektiivimme kokoontuu kuukausittain toimituskokouksiin ja afterworkkaamaan parhaassa seurassa. Maantieteellinen sijainti ei ole kynnyskysymys, sillä toimituksemme arki pyörii Slack-sovelluksessa ja kokouksia ja tapahtumia on uuden koronanormaalin siivillä järjestetty entistä enemmän verkossa.

Myös uusilta tekijöiltä edellytämme Slack-keskustelujen säännöllistä seuraamista ja toimituksen muihinkin työskentelytapoihin sitoutumista. Tahdot aidosti olla mukana kasvattamassa verkkomediaa uusiin sfääreihin.

Lisätietoa ulkopolitisteista löytyy täältä. Verkkomedian taustoista voi lukea täältä.

Etsimme joukkoomme seuraavia tekijöitä:

Eurooppa

Kirjoittajia: Eurooppa-toimitus etsii uusia kirjoittajia. Ennen kaikkea toivomme innokkaita tekijöitä, joilla olisi visioita Euroopan kehityksestä, menneisyydestä ja nykyisistä haasteista, alueellisesta/temaattisesta osaamisesta riippumatta. Arvostamme sitoutuneisuutta – jos todella haluat olla antaumuksella mukana paremman Eurooppa-keskustelun kirittäjänä, tämä on mahdollisuutesi!

Suomi

Kirjoittajia: Suomi-toimitus etsii tiimiinsä lisää innokkaita kirjoittajia. Haemme henkilöitä, joilla on tuntemusta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä aiempaa kokemusta analyysien kirjoittamisesta tai editoimisesta. Myös tietous pohjoismaisesta yhteistyöstä luetaan eduksi.  

Aasia ja Tyynimeri

Kirjoittajaa: Aasian ja Tyynenmeren toimitus etsii joukkoonsa uutta Kiina-asiantuntijaa, joka tuntee ja osaa avata maan yhteiskunnan ja ulkopolitiikan kiemuroita. 

Afrikka ja Lähi-itä

Saharan eteläpuolinen Afrikka / Kirjoittajia: Afrikka-toimitus etsii innokkaita kirjoittajia kaikista Afrikkaa koskevista ilmiöistä. Konfliktit ovat analyyseissä usein vahvasti edustettuina, joten tervetulleita ovat myös hakemukset kirjoittajilta, jotka tuntevat Afrikan maiden yhteiskunnallisia tai kulttuurisia ilmiöitä näiden kysymysten ulkopuolelta. 

Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka / Kirjoittajia: Etsimme Lähi-itä-toimitukseen 1–2 uutta kirjoittajaa. Meillä on jo vankkaa osaamista mm. Tunisiasta, Marokosta, Iranista ja Egyptistä, mutta kaipaisimme esimerkiksi Pohjois-Afrikkaa tai kurdialueita ja -kysymyksiä tuntevia tekijöitä. Jos sinulla on vankkaa osaamista jostain Lähi-idän erityisosa-alueesta (kulttuuri, uskonto, pop-kulttuuri, historia, ympäristökysymykset, pakolaisuus tai mikä vain muu), otamme mielellämme uusia kirjoittajia myös tältä saralta. 

Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka / Toimitussihteeri: Kirjoittajien lisäksi etsimme Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka -toimitukselle uutta vetäjää. Toimitussihteeri vastaa siitä, että toimituksen vastuulla olevat tekstit toimitetaan, oikoluetaan ja kuvitetaan sekä julkaistaan sovitun aikataulun mukaisesti ulkopolitist.fi-verkkosivulla. Toimitussihteeri voi halutessaan myös kirjoittaa juttuja ja delegoida vastuitaan oman toimituksensa toimittajille. Toimitussihteerin tehtävässä tärkeintä on innokkuus johtaa toimituksen työtä ja kehittää julkaisua, mutta Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ajankohtaisten kysymysten tuntemisesta ja journalistisesta kokemuksesta on tehtävässä suurta hyötyä. Jos ihmisten parissa työskentely ja tekstien editoiminen on juttusi, hae rohkeasti mukaan!

Konfliktit ja turvallisuus

Kirjoittajia: Konfliktit ja turvallisuus -toimitus hakee 1–2 kirjoittajaa täydentämään kokoonpanoa. Tärkeintä on aito kiinnostus sukeltaa globaalien turvallisuuskysymysten pariin ja tahto tarjota laadukasta analyysiä esimerkiksi suurvaltakilpailun suurista linjoista ja konfliktialueiden marginaali-ilmiöistä aina populaarikulttuurisiin tuotteisiin. Kirjoittaminen tulee olemaan pääroolisi, mutta tulevaisuudessa arvostamme, jos olet kiinnostunut syventymään myös tekstien toimittamiseen.

Viestintä- ja tapahtumatiimi

Tarvitsemme riveihimme 1–2 viestintähenkistä reippailijaa. Vahvuuksiksi katsomme aina innostuksen ja kiinnostuksen rakentaa vetävää somesisältöä, ja tänä vuonna kaipaamme erityisesti visuaalisen puolen osaajia tai video-osaajia. Osaatko ja palatko halusta päästä kuvittamaan tai rakentelemaan somemaailmaan videoita The Ulkopolitistin aihemaailmasta? Hae meille. Viestijänä pääset syvälle The Ulkopolitistin maailmaan. 

Lisäksi etsimme upeita tapahtumaosaajia. Jos olet kiinnostunut ulko- ja turvallisuuspoliittisten tapahtumien tuottamisesta, ideoinnista ja kehittelystä, hae meille. Olet tärkeä lenkki The Ulkopolitistin näkyvyyden ja vaikuttavuuden edistämisessä.

Podcast-tiimi, tekniikka ja muut

Podcast-tiimi: Haemme riveihimme 1–2 podcast-jaksojen suunnittelusta, editoinnista ja vieraiden buukkaamisesta kiinnostunutta tekijää. Vahvuuksiksi katsomme aikaisemman teknisen kokemuksen äänen ja kuvan leikkaamisesta, editoinnista ja mahdollisesti myös ohjelmien juontamisesta. Olet itseohjautuva ja työskentelet luontevasti myös kiireellisissä toimeksiannoissa. Jaksot nauhoitetaan ja niihin liittyvät työt tehdään usein iltaisin, arkisin klo 18–21. Hae mukaan tiimiin, pääset kehittämään Suomen kuunnelluinta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyvää podia uusiin sfääreihin! 

Tekniikkatiimi: The Ulkopolitistin pieni mutta tehokas tekniikkatiimi etsii uutta tekijää. Etsimme WordPressin sielunelämää ymmärtävää devaajaa, jolle myöskään design ei ole vierasta. Voit olla myös enemmän designiin painottunut tekijä, joka kuitenkin tulee toimeen myös WordPressin teknisemmän puolen kanssa. Ulkopolitistin sivusto käyttää Microsoftin Azure-pilveä ja Cloudflaren sisällönjakeluverkostoa, joten myös niiden parissa pääsee halutessaan puuhaamaan. Lisäksi kokemus Dockerista tai ainakin kiinnostus sen opetteluun on plussaa. Tekniikkatiimi on The Ulkopolitistin toiminnalle kullanarvoinen. Pääset mukaan tiimiin, jonka työllä on todella suuri merkitys.

Muut:Tiedätkö jotain, mitä me emme tiedä? Kiinnostavatko sotilasstrategiat ja konfliktien tai vaikka rauhan filosofiset ulottuvuudet? Jätä avoin hakemus ja kerro, mihin suuntaan tahtoisit viedä The Ulkopolitistia ja miten.

* * *

Roolit

Kirjoittajat ovat julkaisun selkäranka ja tuottavat pääosan The Ulkopolitistin sisällöstä. Kirjoittajat ammentavat asiaosaamistaan juttujen ideointiin ja kirjoittavat teräviä artikkeleita maailmanpoliittisista ilmiöistä. Kirjoittajilta edellytetään sitoutumista vähintään kahden jutun kirjoittamiseen julkaisukauden aikana (syyskuu-kesäkuu). Kirjoittajat usein osallistuvat myös toisten kirjoittajien tekstien kommentointiin.

Toimittajat pyörittävät lehden arkea, työstävät julkaisuaikataulua yhdessä kirjoittajien kanssa sekä viilaavat juttujen rakennetta ja kieltä. Toimittajan ja kirjoittajan roolit eivät sulje toisiaan pois. Myös toimittajat voivat kirjoittaa ja kirjoittajat toimittaa.

Toimitussihteeri vastaa siitä, että toimituksen vastuulla olevat tekstit toimitetaan, oikoluetaan ja kuvitetaan sekä julkaistaan sovitussa aikataulussa ulkopolitist.fi-situvstolla verkkomedian toimitusohjeen mukaisesti. Toimitussihteeri voi halutessaan myös kirjoittaa juttuja ja delegoida vastuitaan oman toimituksensa toimittajille. 

Viestintätiimi pitää huolen siitä, että sisältömme löytää lukijat, asiantuntijamme näkyvät mediassa ja olemme median aallonharjalla.

Podcast-tiimi tuottaa joka toinen viikko julkaistavan podcast-jakson. Tiimi on tullut tutuksi myös videotuotannosta sekä kaupallisista yhteistyöprojekteista muun muassa ulkoministeriön ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston kanssa. Parhaillaan podcastia julkaistaan yhteistyössä HS Vision kanssa.

Tekniikkatiimi vastaa The Ulkopolitistin verkkosivun toiminnasta, tietoturvasta ja teknisestä toteutuksesta ja huolehtii siitä, että verkkosivustomme toimii myös silloin, kun käytämme analyyseissa asiasanoja, joista suuret valtiovallat ja pikkurikolliset eivät pidä.

* * *

Hakuohjeet

Hae mukaan lähettämällä meille sähköpostia seuraavien liitteiden kera.

Liitä hakemukseesi:

  1. Ansioluettelo
  2. Vapaamuotoinen motivaatiokirje (max. 1 liuska)
  3. Kirjoittajat:
    – Juttuehdotus (otsikko + 2–5 lauseen synopsis)
  4. Viestijät ja muut:
    – Kolme ehdotusta (1–3 lausetta/kpl) siitä, miten tehdä The Ulkopolitistista entistä upeampi

Lisäksi, jos sinulta löytyy:

– Kirjoittajat: kirjoitus- tai työnäyte (esim. essee tai artikkeli)
– Viestijät ja muut: portfolio

Nimeä sähköpostisi: HAKEMUS – Toimituksen nimi
(esim. HAKEMUS – Suomi / HAKEMUS – Viestintä)

Nimeä tiedostot: Toimitus_SUKUNIMI_ETUNIMI_tiedostotyyppi
(esim. Suomi_MAIJU_MEIKÄLÄINEN_CV / Viestintä_MAIJU_MEIKÄLÄINEN_Portfolio)

Lähetä hakemuksesi osoitteeseen [email protected] viimeistään sunnuntaina 6.6. klo 23.59.

Kysymyksiin vastaa podcast-tuottaja ja tuleva päätoimittaja Annastina Haapasaari ([email protected]).


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.