Jaa

Lukuaika: 2 minuuttia

Kykeneekö EU tekemään merkittäviä päätöksiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vai kastuuko ruuti jäsenmaiden sisäpoliittisissa väännöissä? 

Europolitistin toisessa jaksossa pureudutaan EU:n ilmastopolitiikkaan. Ursula von der Leyenin komission uusi vihreä sopimus lupaa Euroopasta ensimmäisen hiilineutraalin maanosan vuoteen 2050 mennessä. 

Jaksossa arvioidaan paitsi tätä tavoitetta, myös laajemmin komission ehdottamaa viherelvytyspakettia konkreettisten toimien ja kansainvälisten ilmastoraporttien näkökulmista.

Uudessa parlamentissa on myös huomattavasti enemmän vihreitä kuin aikaisemmin. Voidaanko puhua ilmastopositiivisesta kehityskulusta tasaisesti ympäri Unionia, vai onko ilmastoon suhtautumisessa havaittavissa polarisaatiota?

Esimerkiksi Ranskassa keltaliivit osoittivat rajusti mieltään kuukausien ajan polttoaineveron korotuksen johdosta. Onko riskinä, että kunnianhimoinen ympäristöpolitiikka kärjistää näkemyksiä entisestään, ja lisää EU-kritiikkiä jäsenvaltioissa?

Vieraina:

Sirpa Pietikäinen (EPP) on neljännen kauden europarlamentaarikko. Aiemmin hän on toiminut kansanedustajana ja mm. ympäristöministerinä. Koulutukseltaan Pietikäinen on kauppatieteiden maisteri.

Leo Stranius työskentelee Kestävän tulevaisuuden johtajana T-Medialla. Hän on myös Helsingin kaupunginvaltuutettu, ilmastoaktivisti ja ajanhallintavalmentaja, jonka hiilijalanjälki on noin 2-3 tonnia vuodessa. Stranius on julkaissut omaelämäkerran Ekoistin muistelmat ja on järjestämässä Climate Aid -tapahtumaa.

 

Europolitist-podcastista:

Europolitist on toteutettu yhteistyönä The Ulkopolitistin ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston kanssa. Jaksojen aiheina ovat Euroopan unionin syksyn 2019 polttavimmat kysymykset. Niitä ovat muun muassa brexit, ilmastonmuutos, maahanmuutto ja EU:n rooli suurvaltojen puristuksissa.

Kahdeksan osaisessa ohjelmassa vierailee yhteiskunnallisia vaikuttajia, asiantuntijoita, kansalaisia sekä europarlamentaarikkoja. Jaksoja toimittavat Tuomas Lähteenmäki, Annastina Haapasaari ja Anna Saraste. Taustatoimittajina ja leikkauspöydällä työskentelevät Tapio Pellinen, Veera Pennanen sekä Petri Vanhanen. 

Äänitys: 28.10.2019

Juontajat: Anna Saraste, Tuomas Lähteenmäki ja Annastina Haapasaari.

Editointi: Tapio Pellinen

Jingle: Petri Vanhanen

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa