Jaa

Lukuaika: 14 minuuttia
Brexit banneri

Kuva: Stephen Darlington, julkaistu Flickr-kuvapalvelussa CC BY 2.0 -lisenssillä.

Brexit-saaga on koostunut teatraalisista käänteistä, joissa entiset liittolaiset ovat kääntyneet toisiaan vastaan ja pitkän linjan poliitikot, mukaan lukien Winston Churchillin lapsenlapsi, ovat joutuneet luopumaan poliittisesta urastaan. 

Konservatiivinen puolue on ollut täynnä pääministerihaaveita elätteleviä kansanedustajia, jotka välillä ovat toistensa vihollisia ja välillä toistensa tukijoita. Tuki- ja vihollisverkostojen ymmärtäminen alkaa olla täysipäiväinen työ brexitin seuraajilla. Kansanäänestystä seuranneen kesän 2016 jälkeen jokainen päivä on saattanut tuoda mukanaan uudet vaalit, jonkun merkittävän ministerin eroamisen tai joidenkin merkittävien toimijoiden välirikon. Toisin sanoen brexitissä olisi potentiaalia espanjalaiseen saippuaoopperaan. 

Kuten jokainen saippuaoopperan seuraaja tietää, jokaisella hahmolla on oma tärkeä roolinsa sarjan juonessa. Eri hahmot nousevat eri aikoina eri suuruisiin rooleihin saaden katsojien vihan ja sympatian osakseen. Kaikilla ei ole kuitenkaan aikaa seurata brexit-saagaa täysipäiväisesti, joten kiireisille faneille on tehty palvelus:  The Ulkopolitist on koonnut alle kaikki brexitin tärkeimmät hahmot ja tiivistänyt heidän tärkeimmät roolinsa juonen kulussa. Tämän roolikartan avulla myös uudet seuraajat voivat liittyä mukaan jännitysnäytelmään. 

Boris Johnson

Kuva: Andrew Parsons, julkaistu Flickr- kuvapalvelussa CC BY 2.0 -lisenssillä.

Boris (BoJo) Johnson, oikealta nimeltään Alexander Boris de Pfeffel Johnson, on tällä hetkellä tarinan keskeisin hahmo. Viime vuosina BoJo oli eräänlainen koominen kevennys, sillä hänen epäkorrekti ja rasavilli olemuksensa valloitti ihmisten sydämet. Brexit-juonta tarkemmin seuranneet muistavat BoJon roolin Lontoon pormestarina, jonka suurimmat saavutukset lienevät Lontoon vuoden 2012 olympialaisten isännöinti sekä kaupunkipyörien tuominen Lontooseen. BoJon humoristinen rooli kätki kuitenkin alleen syvän kunnianhimon. Viihdyttävän kaverin takana olikin mies, joka halusi aina vain enemmän valtaa ja elätti toiveita liittolaistensa ohittamisesta. Tällä hetkellä pääministeri Johnson kamppailee häntä pääsääntöisesti vastustavan parlamentin kanssa Britannian EU-eron toteuttamisesta ja brexitiin kyllästyneiden kansalaisten suosiosta. Johnson on luvannut Britannian eroavan hinnalla millä hyvänsä. Hänen poliittinen uskottavuutensa on nyt tästä kiinni.

David Cameron

Kuva: Britannian ulkoministeriö, julkaistu Flickr -kuvapalvelussa CC BY 2.0 -lisenssillä.

David Cameron on Britannian entinen pääministeri, joka pitkään luuli olleensa Borisin liittolainen. Cameron sai pitkään äänestäjien, ellei sympatian, niin ainakin hyväksynnän sliipatulla ja sivistyneellä imagollaan. Cameron kuitenkin harjoitti politiikkaa, joka vahvisti Britannian yhteiskunnallista eriarvoisuutta: yliopistojen lukukausimaksujen korotus ja sosiaalietuuksien leikkaaminen eivät ainakaan lisänneet hänet suosiotaan. Suurin huoli Cameronille oli kuitenkin, että tyytymättömyys oman puolueen joukoissa Euroopan unionia kohtaan nousi sellaisiin mittasuhteisiin, ettei hän enää kyennyt tekemään työtään kunnolla. Nämä hänen Torypuolueensa merkittävät taustahahmot eivät olleet draaman seuraajille ilmeisiä, mutta Cameronille ne merkitsivät paljon – ehkä osittain siksi, että puolueessa toimivien nuoruusajan ystävysten välinen kilpailu puhkesi kukkaan, ja brexit oli hyvä keino tehdä kilpailijoille jäynää. Lähes koko ikänsä toisensa tunteneet David Cameron ja Boris Johnson valitsivat lopulta eri tiet: Johnson päätti olla tukematta ystävänsä pro-EU-politiikkaa ja asettui brexit-kampanjan kärkihahmoksi, oletettavasti, koska hän näki tilanteessa keinon saada itselleen näkyvyyttä. Lopulta Cameron hävisi EU-kansanäänestyksen ja menetti työnsä. Tämän jälkeen hän on kadonnut myös näytelmästä. Muutama viikko sitten hän tosin pistäytyi kertomassa, kuinka pettynyt on Johnsoniin.

Theresa May

Kuva: Yandisa Monakali, julkaistu Flickr-kuvapalvelussa CC BY 2.0 -lisenssillä.

Theresa May Jokaisessa hyvässä televisiosarjassa on musta hevonen, yllättäjä, villi kortti, josta ensin kukaan ei olisi luullut paljoa, mutta joka yllättää kaikki nousemalla tärkeään rooliin. Cameronin entinen sisäministeri loi imagon kovana ja lujahermoisena naisena, joka vuonna 2016 pääministeripaikan auettua tuli, näki ja voitti. Hän jätti Johnsonin ja muut miehet tappelemaan keskenään ja nousi lopulta itse pääministeriksi. Valitettavasti May teki onnettomia päätöksiä kautensa aikana. Hän esimerkiksi  piti turhat ennenaikaiset vaalit ja menetti parlamentissa enemmistön hankaloittaen täten brexitin toteutusta. Hänen uransa pääministerinä kesti kolme vuotta, ennen kuin oman puolueen luottamus katosi, ja aika oli lopulta tullut Johnsonin pääministeriydelle. Yksi saagan liikuttavimmista hetkistä koettiin, kun tunteettomana pidetty May jätti itkuiset jäähyväiset pääministerin virka-asunnon edessä.

Michael Gove

Kuva: Policy Exchange, julkaistu Wikimedia Commonsissa.

Michael Gove Kukaan edellä esitellyistä henkilöistä ei olisi päätynyt kohtaloonsa, ellei tarinassa olisi kestävä perushahmo, joka tekee juonen pohjatyötä nousematta itse varsinaisesti otsikoihin. Gove on entinen toimittaja ja Cameronin hyvä ystävä, joka on politiikkona ajanut Britannian eroa EU:sta jo pidemmän aikaa. Asia nousi hänen ja Cameronin väliin siinä määrin, että entisten liittolaisten välit menivät poikki. Gove nousi kuninkaantekijän rooliin vuoden 2016 pääministerikisassa, jossa hän odottamattomasti päätti olla tukematta Johnsonia pääministeriksi ja asettuikin itse ehdolle. Täten hän pilasi Borisin pääministerin haaveet siltä osin ja avasi tien Maylle. Gove on edelleen kuvioissa mukana, mutta kukaan ei tiedä, mikä hänen seuraava siirtonsa on, ja ketä kohtaan hän on oikeasti lojaali. Govin paras liittolainen onkin hänen vaimonsa Sarah Vine, joka sattuu olemaan myös Britannian toiseksi luetuimman iltapäivälehden Daily Mailin kolumnisti luoden näin brexitin ja euroskeptisen median välille kuuman linjan.

Nigel Farage

Kuva: Gage Skidmore, julkaistu Wikimedia Commonsissa.

Nigel Farage Mitä ilmeisemmin kansanäänestystä brexitistä ei olisi tapahtunut, ellei europarlamentaarikko Nigel Farage olisi jaksanut pitää kahden vuosikymmenen ajan melua EU:sta. Ironista asiassa on, että koko tämän ajan Faragen palkan maksoi Euroopan parlamentti. Nigel perusti Britannian EU-eroa ajavan UKIP-puolueen vuonna 1993. Alussa David Cameron luonnehti UKIP:tä “joukoksi sekopäitä”, mutta joutui pian huomaamaan, että UKIP muodosti konservatiiveille suuren uhan. Niinpä hän päätyi lupaamaan kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä seuraavien vaalien voittamiseksi. Sittemmin Farage on joutunut napit vastakkain omiensa kanssa ja perustanut uuden Brexit-puolueen. Farage on leikkinyt Boris Johnsonin kanssa kissaa ja hiirtä välillä tukien häntä väläyttämällä koalition mahdollisuutta ja välillä kritisoimalla hänen liian lepsua brexit-politiikkaansa. Yhteistä tarinan muille henkilöille on se, että heistä kukaan ei tule toimeen Faragen kanssa. Muumeissa Farage olisi siis Haisuli.

Jeremy Corbyn

Kuva: Sophie Brown, julkaistu Wikimedia Commonsissa.

Jeremy Corbyn Tarinassa oleellista osaa näyttelee oppositiojohtaja, jonka pääasiallinen työ on estää hallitusta toteuttamasta suunnitelmiaan. Tämä on päivänpolitiikassa normaalia dynamiikkaa, mutta brexit-saagassa erityisen herkän aiheesta tekee se, että Corbynin uskotaan itse salaa toivovan Britannian eroa EU:sta. Ennen kansanäänestystä hän äänesti jokaista eurooppalaista integraatiota koskevaa lakia vastaan. Tällä hetkellä Corbynin tehtävänä on kuitenkin konservatiivien brexit-lupauksen, tai ainakin Britannian kannalta epäedullisen sopimuksettoman eron, estäminen. Tämän saavuttamiseksi Corbyn on muuttanut brexitiä koskevan kantansa useamman kerran. Yksi asia ei silti ole muuttunut – hän on yrittänyt kampittaa konservatiivihallitusta koko prosessin ajan.

Michel Barnier

Kuva: ALDE, julkaistu Flickr-kuvapalvelussa CC BY 2.0 -lisenssillä.

Michel Barnier on Euroopan unionin ruumiillistuma eroneuvotteluja käytäessä. Siinä missä Britannian vastinparit Barnierille ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin (saagan tarkat seuraajat muistanevat nimiä kuten Dominic Raab ja David Davies), Barnier on pysynyt. Hän on ollut viestissään johdonmukainen siitä, että EU on valmis EU:n sääntöjä kunnioittavaan johdonmukaiseen erosopimukseen, kunhan Britannia itse ensin päättää, mitä se  haluaa. Huomattavaa on myös, että Barnier on onnistunut pitämään EU:n rivit suljettuina ja edustamaan jäljelle jäävää 27 EU-maata yhtenä äänenä.

Leo Varadkar

Kuva: European People’s Party (EPP), julkaistu Flickr-kuvapalvelussa CC BY 2.0 -lisenssillä.

Leo Varadkar on noussut otsikoihin brexit-neuvottelujen kiihtyessä ja sopimuksettoman eron mahdollisuuden lisääntyessä. Etnisen väkivallan varjo Pohjois-Irlannissa painaa Irlannin pääministerin Varadkarin näkökulmasta eroneuvotteluja, koska käytännössä kukaan ei halua rajaa Pohjois-Irlannin ja Irlannin välille. Koska Irlanti on EU-maa, brexitin myötä keskelle Irlannin saarta pitäisi muodostaa EU:n ulkoraja. Kahden valtion välillä on niin paljon henkilö- ja tavaraliikennettä, että brexit on molempien maiden johtajille varsinainen päänsärky. Oman osuutensa ongelmaan tuo rajan symbolinen merkitys alueella, jonne saatiin neuvoteltua rauhansopimus vasta vuonna 1997. Johnson ja Varadkar ovatkin käyneet paljon kahdenvälisiä neuvotteluja ja yrittäneet saada hyvin haastavaan pulmaan ratkaisua. Käytännössä Varadkar on siis noussut eräänlaiseksi välittäjäksi EU:n ja Britannian välille.

Arlene Foster

Kuva: Frank Jürgen Richter, julkaistu Wikimedia Commonsissa.

Arlene Foster on arvokonservatiivisen Pohjois-Irlannin unionistipuolueen DUP:in johtaja. Kun May hävisi vuoden 2017 vaaleissa konservatiivienemmistön, hän joutui muodostamaan koalition Fosterin kanssa. DUP ajaa Pohjois-Irlannin brittien etua ja haluaa olla niin tiukasti osa Britanniaa kuin mahdollista. Tämä tarkoittaa, että mikään raja Pohjois-Irlannin ja Britteinsaarten välillä ei tule kysymykseen. Foster on ollut hyvin tietoinen siitä, että ilman hänen puoluettaan hallitus on toimintakyvytön, ja on ajanut Pohjois-Irlannin brittien etua niin paljon kuin mahdollista. Fosterin pohjoisirlantilaiset ovatkin olleet piikki konservatiivien lihassa viime vuosina, koska heidän vaatimuksensa ovat rajoittaneet  konservatiivien liikkumatilaa. Nähtäväksi jää, miten DUP menestyy seuraavissa vaaleissa, ja mikä sen rooli brexitissä tulee olemaan.

Donald Tusk

Kuva: ALDE, julkaistu Flickr-kuvapalvelussa CC BY 2.0 -lisenssillä.

Donald Tusk Tarinassa on Barnierin lisäksi myös toinen EU:n ruumiillistuma: Euroopan neuvoston puheenjohtaja, “EU:n presidentti” Donald Tusk. Donaldin näkyvin rooli saagassa on ollut suurimmalta osin kirjeiden vastaanottajan rooli. Britannian parlamentti on pakottanut lainsäädännöllään Johnsonin kirjoittamaan kirjeen, jossa pyydetään jatkoaikaa erosopimuksen neuvottelulle. Sitten Johnson lähetti toisen ja kolmannen kirjeen, joissa hän vakuutti olevansa eri mieltä ensimmäisen kirjeen sisällöstä. 

 

Dominic Cummings Valtaa pitävillä päähenkilöillä on lähes jokaisessa tarinassa neuvonantaja, jonka vaikutusvallan alla he ovat, usein ulkopuolisten tarkkailijoiden suureksi harmiksi. Brexit-tarinassa tämä rooli kuuluu Johnsonin Rasputiniksikin kutsutulle Cummingisille, joka toimi Leave-kampanjan arkkitehtina ja kampanjapäälikkönä. Kampanjan aikana EU:sta levisi paljon sellaisia tietoja, jotka myöhemmin paljastuivat valheiksi tai ainakin harhaanjohtaviksi väitteiksi. Kuuluisin esimerkki on ympäri valtiota ajanut bussi, jonka kyljessä luki valheellisesti Britannian lähettävän EU:lle joka viikko 350 miljoonaa euroa, jonka voisi käyttää terveydenhuoltoon. Parlamentti pyysi Cummingsia selittämään näitä valheita, mutta hän ei koskaan ilmestynyt paikalle. Johnson nimitti pääministeriksi tultuaan Cummingsin erityisneuvonantajakseen, ja hänen on arveltu olevan Johnsonin melko hyökkäävän ja periksiantamattoman johtamistyylin takana. Jos Cummingsin suunnittelema johtamistyyli ei tuota ajallaan suoritettua eroa EU:sta, hänen työpaikkansa saattaa olla vaarassa. 

Oliver Letwin

Kuva: Britannian valtiovarainministeriö, julkaistu Wikimedia Commonsissa.

Oliver Letwin (oik.) on entinen konservatiivikansanedustaja, joka erotettiin syyskuun alussa puolueestaan yhdessä 20 muun konservatiivin kanssa, koska he äänestivät pääministeriä vastaan estääkseen sopimuksettoman eron.  Kun Johnson haki konservatiivien johtajaksi, hänellä oli yksi selvä lupaus: Britannia jättäisi EU:n lokakuun 31. päivään 2019 mennessä, joko sopimuksen kanssa tai ilman. Lokakuun alkuun mennessä kävi kuitenkin selväksi, että vaikka erosopimus saataisiinkin valmiiksi, käytännössä aikataulu olisi liian tiukka parlamentin hyväksynnälle ja siten erosopimuksen lailliseen voimaantuloon ennen lokakuun loppua. Letwin vei parlamentissa läpi lain, joka vaati jatkoaikaa Britannian EU-erolle. Sellaista erosopimusta ei voi hyväksyä, joka ei ole saanut laillista vahvistusta. Käytännössä tämä laki esti sopimuksettoman eron lokakuun loppuun mennessä. 

Jacob Rees-Mogg

Kuva: Cantab12, julkaistu Wikimedia Commonsissa.

Jacob Rees-Mogg on yksi näkyvimmistä brexitin kannattajista. Hänen hyvin vanhanaikainen ja yläluokkainen imagonsa on herättänyt huvittuneisuutta, ihailua ja kritiikkiä tehden hänestä yhden tunnetuimmista konservatiivipoliitikoista. Rees-Mogg on tällä hetkellä parlamentin päiväjärjestyksestä vastaava ministeri, mutta häntä on veikattu myös tulevaksi pääministeriksi. Aiemmin syksyllä Rees-Mogg herätti närkästystä löhöilemälllä parlamentin penkillä kesken brexit-väittelyn.

Gina Miller

Kuva: Keith Edkins, julkaistu Wikimedia Commonsissa.

Gina Miller on yllättäen pääasiallinen syy siihen, että brexit ei ole toistaiseksi vielä tapahtunut. EU:n säännöt eivät nimittäin normaalisti edellyttäisi parlamentin hyväksyntää maan eroamiselle Euroopan unionista, mutta liikenainen Gina Miller haastoi Britannian hallituksen oikeuteen. Oikeus päätti, että hallituksella ei ole oikeutta toteuttaa EU-eroa ilman parlamentin hyväksyntää, mikä käytännössä tarkoittaa minkä tahansa erosopimuksen hyväksymistä. Brexit onkin tämän takia jumittanut tammikuusta lähtien, kun parlamentti on kerta toisensa jälkeen hylännyt niin Theresa Mayn kuin Boris Johnsonin erosopimukset. Myöhemmin Gina Miller haastoi Boris Johnsonin hallituksen oikeuteen ja voitti siitä seuranneen oikeudenkäynnin elokuussa ilmoitetusta parlamentin pakkolomasta. Boris Johnson yritti luoda itselleen työrauhaa ja voittaa aikaa oman joko sopimuksettoman tai sopimuksellisen brexitinsä toteuttamiseksi määräämällä kansanedustajat pidennetylle kesätauolle. Britannian korkein oikeus kuitenkin määräsi toimenpiteen  demokratian toimintaperiaatteiden vastaiseksi.

John Bercow

Kuva: Valkoinen talo, julkaistu Wikimedia Commonsissa.

John Bercow on Britannian EU-eroa ajavien inhokiksi noussut parlamentin puhemies. Bercow on saanut paljon mediahuomiota ilmoittamalla käänteentekevien parlamenttiäänestysten tulokset. Hänen uniikki tapansa pyytää järjestystä kaaoksen keskellä ja hänen huomiotaherättävät kravattinsa ovat olleet monelle brexit-saagan huvittava sivujuoni. Käytännössä Bercow’lla on ollut kuitenkin merkittävä rooli brexitin hidastamisessa, sillä hän on käyttänyt puhemiehen valtuuksiaan välillä luovasti estääkseen “Johnsonia rikkomasta lakia” Brexitin puoltajat pitävät Bercow’n toimia epädemokraattisina keinoina brexitin sabotoimiseksi.

 

Jennifer Arcuri on tarinan todellinen yllättäjä ja kaikkein saippuopperamaisin käänteentekijä. Yhdysvaltalainen IT-yrittäjä sai oletetusti Johnsonilta noin 100 miljoonan punnan (115 miljoonan euron) edestä valtion rahoitusta sekä kutsun olla mukana Britannian ulkoministeriön matkoilla Lähi-idässä syistä, joiden arvellaan liittyvän intiimiin suhteeseen Johnsonin kanssa. Molemmat osapuolet ovat kiistäneet korruptioväitteet, mutta eivät suhdetta. Jos julkisten varojen väärinkäyttö pystytään katteettomasti todistamaan, istuva pääministeri voidaan haastaa oikeuteen julkisten varojen väärinkäytöstä. Siinä tapauksessa brexit-tarinassa voisi tapahtua vaikka kuinka kutkuttavia käänteitä. Tapaus on tällä hetkellä poliisitutkinnassa.

Nicholas Soames

Kuva: Chris McAndrew, julkaistu Wikimedia Commonsissa.

Nicholas Soames Lopuksi on mainittava Winston Churchillin kummitus, joka on varjostanut Britannian EU-jäsenyyttä alusta lähtien. Monien brexitin kannattajien mielestä Churchill määritteli  Britannian roolin Euroopassa toteamalla:“Olemme Euroopan kanssa, mutta emme osa sitä”. Churchillin lapsenlapsi Sir Nicholas Soames on pitkän linjan konservatiivipoliitikko, jolla on sukunsa ansiosta selkeä historiallinen symboliarvo. Soames äänesti sopimuksetonta brexitiä vastaaan, minkä takia Johnson karkotti hänet konservatiivipuolueesta 20 muun edustajan kanssa ja lopetti samalla hänen poliittisen uransa. Brexitistä  ei ole muodostunut vain vaikutusvaltaisten titaanien taistelu, vaan siitä on tullut myös historiallisten tulkintojen taistelu. Churchillin tulkinta Britanniasta Eurooppaa tukevana, mutta siitä erillisenä saarivaltiona, on saanut hyvin erilaisia tulkintoja ja sen miekkaan on jo tähän asti kaatunut moni, jopa hänen lapsenlapsensa. Saagassa tapahtui kuitenkin odottamaton käänne, kun noin kahden kuukauden jälkeen Johnson kutsui Soamesin takaisin puolueeseen yhdessä yhdeksän muun kansanedustajan kanssa. 

Joku tästä titaanien taistelusta selviää voittajana. Onko se Johnson, vai nauraako lopuksi David Cameron? Jäljellä on seuraajien iloksi vielä monta, ellei tuotantokautta, niin ainakin tuotantokuukautta.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa