Jaa

Lukuaika: 5 minuuttia

The Ulkopolitistin kausi alkaa käännekohdassa. Yksin kuluneeseen viikkoon on mahtunut sarja korkean tason kokouksia, joissa valtiojohdot ovat määrittäneet maailmanpolitiikan suuntaa – ja syventäneet keskinäisiä jakolinjojaan. Maailma on tiiviimpi ja verkottuneempi kuin koskaan ennen. Samaan aikaan monenkeskinen sopiminen ja yhteiset päämäärät tuntuvat  luisuvan entistä kauemmas todellisuudesta. 

Maanantaina päättyneen johtavien teollisuusmaiden G7-kokouksen pressitilaisuudessa Ranskan presidentti ja kokouksen isäntä Emmanuel Macron korosti positiivista viestiä ja positiivisia saavutuksia. Vaikka positiivisuus toistui päätöstiedotustilaisuudessa kymmenen kertaa, kokouksen pohjavireestä ei jäänyt epäselvyyttä. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1975 kokous päättyi ilman yhteistä julkilausumaa. Perinteiseen julkilausumaan ei edes pyritty. Kokousta edeltävässä tiedotustilaisuudessa Macron kuvasi demokratian olevan syvässä kriisissä, joka ei allekirjoituksilla aukene.

G7-kokousta seurasi Euroopan unionin ulkoministerien epävirallinen Gymnich-tapaaminen Helsingissä. Iso-Britannia antoi kokoustajille minglausaiheita jäädyttämällä parlamenttinsa pisimmäksi aikaa sitten toisen maailmansodan.

 Kokoussalien ulkopuolella uutisotsikot ovat kertoneet Amazonin tulipaloista ja Brasilian haluttomuudesta vastaanottaa apua. Jo lyödyt metsäpaloennätykset saavat päivä päivältä uusia mittasuhteita. Samaan aikaan tilanne Hongkongissa kärjistyy, Venäjällä valmistaudutaan uusiin mielenosoituksiin, ja toivonpilkahdukset Iranin ja Yhdysvaltojen välisestä liennytyksestä vaikuttavat hiipuneen.

Viikon tapahtumia kelatessa hengästyy. Uutistahti on kova, ja ilma kipinäherkkä. Lämpötila muuttuu nopeasti, ja sanojen taakse piiloutuneista merkityksistä on vaikea saada kiinni. Ymmärtääkseni viikon tapahtumia ja neuvotteluilmastoa päädyin jälleen Saksan liittokanslerin Angela Merkelin Instagram-tilille.

G7-kokouksesta julkaistiin yllä oleva kuvasarja. Kolmesta kuvasta kahdessa on Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. Merkelin ilme on vakava, ja jos ei hyökkäävä, niin vahvasti torjuva. Kuva, jossa Merkel istuu YK:n pääsihteeri António Guterresin kanssa, on rento. Kaksi ystävää iltapäiväauringossa.

Viesti ja jakolinjat ovat selkeät. Yhdysvallat ja Euroopan johtajat etääntyvät entisestään, ja poterot syvenevät. Tältä Macronin mainitsema demokratian kriisi näyttää. Maailman suurimpien talousalueiden, Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen, välit ovat kylmät. Eikä kyseessä  ole enää poikkeus vaan suunta, jolla on hyvät jatkomahdollisuudet vuoteen 2024 saakka.

Viikko sitten The Ulkopolitistin emeritus toimituspäällikkö Matti Pesu analysoi poliittista ilmapiiriä Ykkösaamussa. Ilmapiiriä tarkasteltiin keskipitkän matkan ohjusten kieltosopimuksen eli NFI-sopimuksen purkautumisen kautta. Yhdysvallat vetäytyi elokuun alussa sopimuksesta, joka solmittiin 80-luvun lopussa olosuhteissa, joissa lännen ja Neuvostoliiton luomien blokkien välillä oli vahvaa liennytystä.

”Se, että tämän ajan sopimukset raukeavat, kertoo siitä, että olemme siirtyneet uuteen aikaan ja uuteen maailmanpoliittiseen järjestykseen, jossa vanhat sopimukset natisevat”, Pesu totesi. Kansainvälistä politiikkaa tehdään entistä epävakaimmissa sääolosuhteissa. Epävakauden kasvu ei kerro ainoastaan säästä. Se kertoo ilmaston muuttumisesta. 

Kun sadetutkaa ei ole, analyysien tarve kasvaa

Tämä on ilmapiiri, jossaThe Ulkopolitist käynnistää kautensa. The Ulkopolitist aloittaa noin 130 ulko- ja turvallisuuspoliittista analyysia ja 20 podcastia lupaavan julkaisukautensa tietäen, että edessä on Britannian ero Euroopan unionista, Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjan kiihtyminen, kauppasodan kierrosten kiristäminen, hellittämätön muuttopaine eteläisestä Afrikasta pohjoiseen ja ilmastokatastrofin hiljainen konkretisoituminen.

Tämän uuden sääilmiön keskellä The Ulkopolitistia voisi verrata meteorologiin. Esimerkki yksinkertaistaa, mutta havainnollistaa kollektiivin roolia ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja kansainvälisten ilmiöiden selittäjänä. Vertauksen Akilleen kantapää on se, että toisin kuin meteorologien, The Ulkopolitistin on vaikeampi arvioida, milloin taas paistaa. Politiikan kehitystä voi ennustaa skenaarioilla muttei sadetutkalla. Koska leipälajimme on analyyseissä, The Ulkopolitist tarkastelee ilmastoa eli isoa kuvaa, kehityksiä, trendejä ja poikkeamia.

Kuten kaikissa tähänastisissa pääkirjoituksissamme, aloitamme tänäkin vuonna suurempana ja vaikuttavampana kuin koskaan. Tekijätiimimme on yli 90 vahva ja viipotamme kolminumeroisissa luvuissa, jos jo aktiivisista tekijöistä eläköityneet, mutta mukana vaikuttavat ulkopolitistit lasketaan mukaan. Rivimme on pitkä, ja verkostomme laaja. Ulkopolitisteja on tällä hetkellä (ainakin) viidessä eri Suomen kaupungissa. Suomen lisäksi verkostossamme on osaajia ympäri maailman.

Huomenna käynnistyvä kausi korkataan ilmastorahoitusta käsittelevällä analyysilla, josta tie kulkee Kongon demokraattisen tasavallan kautta Israelin uusintavaaleihin ja hallituksen ulkopolitiikkaan. Tänä vuonna suuntaa ja neuvoja meille antaa myös teiltä lukijoilta saamamme palaute. Tahdomme enemmän flirttiä ja vähemmän kapulakieltä. Haluamme tuoda tiedon visualisoinnit ja tapahtumat osaksi toimintaamme. Odotamme kaudelta paljon ja tahdomme olla parempia kuin ennen.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisen ilmapiirin kipinöidessä emme jää tuleen makaamaan. Panostamme entistä parempaan keskusteluun perusteltujen näkökulmien, debatin ja asiantuntijuuden kautta. Mandaattimme ei perustu positiivisten viestien julkaisemiseen, vaan tiedon ja ymmärryksen lisäämiseen. Ne ovat työkaluja, joiden terävyys mitataan syksyn aikana useaan otteeseen.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa