Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Camilo Catrillancan murha johti suuriin mielenosoituksiin ympäri Chileä. Kuva: German Andres Rojo Arce / Wikimedia Commons / CC BY-SA 4.0

Nuoren mapuche-kansaan kuuluneen Camilo Catrillancan kuolema Etelä-Chilessä viime marraskuussa johti viikkoja kestäneisiin mielenosoituksiin, tuhopolttoihin ja yhä jatkuviin vaatimuksiin sisäministerin eroamisesta. Miksi poliisin luoteihin menehtynyt Catrillanca nostettiin mapuche-konfliktin marttyyriksi, ja mitä koko tapahtumasarja kertoo Chilen suhtautumisesta alkuperäiskansoihinsa?

Viime vuoden marraskuun 14. päivä poliisi ampui aseistamattoman 24-vuotiaan Camilo Catrillancan operaatiossa Ercillan kylän liepeillä La Araucanían alueella Etelä-Chilessä yrittäessään jäljittää autovarkauksiin syyllistyneitä henkilöitä. Mapuche-kansaan kuuluneet Catrillanca ja tämän seurassa ollut 15-vuotias poika kohtasivat neljän poliisin ryhmän ajaessaan traktorilla syrjäisellä metsätiellä lähellä paikkaa, jonne varastetut autot oli tiettävästi piilotettu. Catrillanca käänsi traktorin kohti tulosuuntaa nähtyään jalkaisin kulkeneen poliisiryhmän, minkä jälkeen poliisi avasi tulen kohti traktoria. Yksi luodeista osui Catrillancan takaraivoon, mutta matkustajana ollut 15-vuotias säästyi vammoitta ja pidätettiin. Sairaalassa myöhemmin samana päivänä menehtynyt Camilo Catrillanca oli mapuche-aktivisti ja paikallisen lonkon, heimopäällikön, lapsenlapsi. Kummankaan osallisuudesta autovarkauksiin ei löytynyt todisteita.

Heti tapahtumien jälkeen poliisi hävitti kypäräkameraan tallentuneen videon tilanteesta. Poliisi väitti muistikortin hävittämisen johtuneen siitä, että kortilla oli intiimejä kuvia kameraa kantaneen poliisin vaimosta. Tutkinnassa selvisi, ettei Catrillancalla ollut asetta eikä tämä ollut tehnyt vastarintaa ja että tapaukseen liittyneet poliisit yrittivät todisteita tuhoamalla ja väärin todistuksin estää tapauksen selvittämisen.

Catrillancalla ei ollut asetta eikä tämä ollut tehnyt vastarintaa. Poliisit yrittivät estää tapauksen selvittämisen.

Catrillancan kuolema ja poliisin toimintaa koskevien tietojen leviäminen käynnisti ympäri Chileä sarjan suuria mielenosoituksia, joissa vaadittiin oikeutta La Araucanían alueen mapucheille, poliisivoimien demilitarisointia ja sisäministeri Andrés Chadwickin eroa. Mielenosoitukset jatkuivat useita päiviä, ja osan protesteista poliisi hajotti kyynelkaasun ja vesitykkien avulla. La Araucaníassa mielenosoitukset yltyivät viikkoja kestäneiksi väkivaltaisiksi tuhopoltoiksi ja yhteenotoiksi poliisivoimien kanssa. Chilen kongressin vasemmistokoalitiot Ex Nueva Mayoría ja tätä radikaalimpi Frente Amplio vaativat sisäministerin erottamisen lisäksi useiden muiden korkeiden virkamiesten ja poliisijohdon eroa. Lopputuloksena neljä Catrillancan murhasta epäiltyä poliisia, useita korkeita poliisijohtajia, mukaan lukien niin koko Chilen poliisilaitoksen johtaja kuin La Araucanían aluejohtaja, erotettiin presidentti Sebastián Piñeran käskystä. Sisäministeri Chadwick, presidentti Piñeran serkku, sai pitää paikkansa opposition ja mielenosoittajien kuukausia jatkuneesta painostuksesta huolimatta.

Miksi sitten tapaus Catrillanca paisui näin suuriin mittasuhteisiin ja miksi jälkipyykkiä pestään edelleen, vielä puoli vuotta tapauksen jälkeen? Vastaus löytyy Chilen valtion ja mapuche-kansan välisestä konfliktista, jonka juuret juontavat aina 1800-luvun puoleenväliin.

Alkuperäiskansan ja valtion ongelmallinen suhde

Mapuchet ovat Chilen ja Argentiinan eteläosista peräisin oleva alkuperäiskansa, joka käsittää noin 85 % Chilen alkuperäisväestöstä. Chilessä mapucheksi identifioituvia on vajaat kaksi miljoonaa, yhteensä 10 % Chilen väestöstä. Argentiinassa mapucheja on noin 200 000. La Araucanía, yksi Chilen 18 hallinnollisesta alueesta, on mapuchejen historiallista asuinaluetta, vaikkakin nykypäivänä mapucheja asuu ympäri Chileä. La Araucanían väestöstä mapucheja on arviolta neljännes. Chilen ja mapuche-kansan välinen konflikti käynnistyi vuonna 1861, kun valtio alkoi levittää sotilaallista ja taloudellista valtaansa mapuche-alueille tavoitteenaan maatalouden laajentaminen. Ennen tätä La Araucanía oli ollut irrallaan sekä espanjalaisen siirtomaavallan että chileläisen keskusjohdon hallinnasta. Reilussa kahdessa vuosikymmenessä Chilen armeija kuitenkin miehitti alueen ja La Araucanía chileläistettiin lähes kokonaan. Tänä päivänä rikkaista luonnonvaroistaan huolimatta La Araucanían alue on yksi Chilen köyhimmistä ja jopa kolmannes väestöstä elää köyhyydessä.

1990-luvulla Pinochetin diktatuurin jälkeen mapuchet alkoivat vaatia lisää oikeuksia metsäteollisuuden hallitsemassa La Araucaníassa, jossa suuren osan maa-alasta omistaa metsäyhtiö Arauco. Yhtiö on tunnettu useista ympäristörikoksistaan Chilessä sekä yhteistyöstä Stora Enson kanssa Uruguayn Montes del Platan sellutehtaalla. Vuonna 1997 mapuche-aktivistit polttivat kolme Araucon kuorma-autoa, mikä kiihdytti konfliktia entisestään. Siitä lähtien aktivistit ovat käyttäneet radikaaleja keinoja, kuten metsien ja ajoneuvojen polttamista, tiesulkuja ja nälkälakkoja taistelussaan La Araucanían omistajuudesta. 2000-luvulla valtio alkoi soveltaa Pinochetin diktatuurin aikaista antiterrorismilakia konfliktin ratkaisussa. Antiterrorismilaki mahdollistaa muun muassa kovemmat tuomiot, pidemmän tutkintavankeuden ja nimettömien todistajien käytön tutkinnan aikana. Kyseenalaisen lain lisäksi poliisi on syyllistynyt väärinkäytöksiin, kuten luvattomaan teletiedusteluun ja todisteiden väärentämiseen.

Konfliktin kärjistyminen ja osapuolten keinojen koveneminen on johtanut loppumattomalta tuntuvaan väkivallan kierteeseen. Mapuche-aktivistien tuhotyöt muun muassa metsäyhtiöiden omaisuutta kohtaan johtavat entistä kovempaan poliisivoiman käyttöön, josta puolestaan syntyy vieläkin syvempi epäluottamuksen ja vihan juopa valtion ja alkuperäiskansan välille. Camilo Catrillanca ei suinkaan ollut ensimmäinen poliisiväkivallan uhriksi joutunut mapuche, vaan viimeisen 16 vuoden aikana konfliktissa on menehtynyt seitsemän mapuchea ja kaksi poliisia. Lisäksi mapuche-konflikti on vaatinut yhden uhrin Argentiinassa, minkä seurauksena myös rajan toisella puolella kansa lähti kaduille osoittamaan mieltään.

Edelliset hallinnot niin oikealta kuin vasemmalta ovat vuorollaan yrittäneet löytää rauhanomaista ratkaisua mapuche-konfliktiin. Alkuvuonna 2018 oikeistopresidentti Piñera lanseerasi Plan Araucanían, jonka tavoitteena on tuoda rauhaa ja taloudellista kehitystä alueelle. Samanaikaisesti on poliisia kuitenkin järjestelmällisesti militarisoitu: yhtä aikaa Plan Araucanían julkistamisen kanssa Piñera ilmoitti 80 poliisin vahvuisen erikoisjoukon sijoittamisesta alueelle. Camilo Catrillancan ampuneet poliisit kuuluivat juuri tähän operatiiviseen poliisin erikoisjoukko GOPEen (Grupo de Operaciones Policiales Especiales). GOPE on raskaasti aseistettu, panssariajoneuvoin ja rynnäkkökiväärein varustettu kriisinhallintajoukko, joka koulutettiin Kolumbiassa. Poliisin militarisoituminen ei kuitenkaan ole tuonut rauhaa La Araucaníaan, pikemminkin päinvastoin. Catrillancan murhan jälkeen Piñera veti GOPE-joukon pois La Araucaníasta ja korvasi sen kevyemmin varustetuilla poliisin erikoisjoukoilla (Fuerzas Especiales de Carabineros), jotka keskittyvät enemmänkin järjestyksen ylläpitoon kuin kriisinhallintaan. Joka tapauksessa hallituksen ratkaisu konfliktiin on järjestysvallan lisääminen pikemmin kuin konfliktin juurisyihin puuttuminen.

Hallituksen ratkaisu konfliktiin on järjestysvallan lisääminen pikemmin kuin konfliktin juurisyihin puuttuminen.
Maankäyttö konfliktin perimmäisenä syynä

Chilen mapuche-konfliktin pohjimmaiset syyt ovat samankaltaisia kuin monissa muissa alkuperäiskansojen ja valtion välisissä konflikteissa. Kysymys on ennen kaikkea maasta, sen käytöstä ja omistajuudesta. Monet konfliktit ovat syntyneet kansallisvaltioiden levittäydyttyä alkuperäiskansojen asuttamille maille, joilla valtiot ovat alkaneet toteuttaa kolonialistista yhtenäistämispolitiikkaa. La Araucanían miehityksen jälkeen aiemmin mapuchejen asuttama maa jaettiin uudisasukkaille viljelysmaiksi ilman alkuperäisväestölle maksettua korvausta ja paikalliset päätettiin “sivistää”. Toisin sanoen mapuchet piti saada luopumaan maansa lisäksi kulttuuristaan ja kielestään, jotta heistä tulisi “chileläisiä”.  

Alkuperäiskansojen kulttuurit ja elämäntavat ovat ylipäänsä heikosti yhteensopivia kaiken läpitunkevan kansallisvaltion idean ja kapitalistisen maailmanjärjestyksen kanssa. Alkuperäiskansat ovat alkaneet vaatia takaisin niiden historiallisia asuinmaita, mikä on vaikea tai jopa mahdoton pyrkimys ylivoimaiselle enemmistölle maailman valtioista. Tästä kertoo muun muassa se, että vain 22 valtiota on ratifioinut alkuperäis- ja heimokansoja koskevan YK:n yleissopimuksen ILO 169:n, jossa luodaan normeja muun muassa maaoikeuksien ja luonnonvarojen käyttöön. Chile ratifioi sopimuksen vuonna 2008, mutta viime aikoina julkiseen keskusteluun on ilmaantunut kannanottoja sopimuksesta irtautumisen puolesta erityisesti poliittisen kentän oikealta laidalta. Suomi kuuluu niihin maihin, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen mutta eivät ratifioineet sitä.

La Araucanían alueella metsäyhtiöt omistavat 1,7 miljoonaa hehtaaria maata, mikä on neljä kertaa enemmän kuin mapuchejen omistuksessa oleva alue. Tästä syystä suuri osa aktivistien tuhotöistä kohdistuu juuri suuriin metsäyhtiöihin, jotka ovat istuttaneet metsien tilalle eukalyptusplantaaseja. Vuodesta 1993 voimassa ollut alkuperäiskansalaki mahdollistaa sen, että valtio ostaa maata ja luovuttaa sen mapuche-yhteisöille. Maan uudelleenjako ei kuitenkaan ole onnistunut ongelmitta. Vuonna 2012 Chilen hallituksen selvitys paljasti, että suuri osa yhteisölle luovutetuista tiloista oli jäänyt asuttamatta perusinfrastruktuurin, kuten juoksevan veden, sähkön ja hoidettujen teiden, puutteen vuoksi eikä yhteisöillä ollut varaa kunnostaa tiloja asuinkelpoisiksi. Arviolta 60 % tiloista oli tyhjillään. Hallitus on ollut haluton investoimaan kunnostustöihin.

Camilo Catrillancan tapaus osoitti, miten räjähdysherkkä tilanne Chilessä vallitsee valtion ja mapuche-kansan välillä. Kuumentunut konflikti on koonnut laajan kansalaisliikkeen vaatimaan mapuchejen ja muiden alkuperäiskansojen oikeuksien parantamista. Julkinen keskustelu on ollut vilkasta, mutta vallassa olevan oikeiston ja vasemmisto-opposition näkemykset konfliktin ratkaisusta ovat niin kaukana toisistaan, että osapuolet puhuvat toistensa ohi eikä todellista dialogia pääse syntymään.

Konfliktia tuskin ratkaistaan asein ja polttopulloin, vaan neuvottelemalla maankäytön uudelleenjärjestelystä. Suurimpina esteinä ovat molemminpuolinen syvä epäluottamus sekä metsäyhtiöiden ja valtion taloudelliset intressit. Chilen valtion on todella tunnustettava alkuperäiskansojen oikeudet maahan ja oman kulttuurinsa harjoittamiseen, ennen kuin edistyksestä konfliktin ratkaisussa voidaan edes haaveilla. Ensiksi on kuitenkin saatava katkaistua väkivallan kierre, jonka ensimmäisenä askeleena lienee La Araucanían demilitarisointi.

.

Suurimpina esteinä konfliktinratkaisulle on molemminpuolinen syvä epäluottamus sekä metsäyhtiöiden ja valtion taloudelliset intressit.
Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa