Jaa

 

Euroviisuista jo pudonnut Suomen edustaja Darude. Kuva: Eurovision Press Photo.

Vieraskynän kirjoittaja Tuomas Lassinharju on valtiotieteiden maisteri, joka on kirjoittanut pro gradunsa euroviisuista ja perehtynyt euroviisujen ja politiikan suhteeseen.

Israel isännöi tällä viikolla Euroopan suurinta musiikkitapahtumaa ja nauttii satojen miljoonien tv-katsojien huomiosta. Kiivas keskustelu tämänvuotisten euroviisujärjestelyjen ympärillä on jälleen uusi luku koko Israelin poliittisten konfliktien värittämässä euroviisuhistoriassa.

Viime vuonna Eurovision laulukilpailuissa Israelin räväkkä edustaja Netta Barzilai lauloi uhmakkaasti naisten itsemääräämisoikeuden puolesta ja voitti kilpailun ylivoimaisesti kappaleellaan ”Toy”. Sosiaalisessa mediassa riemuittiin, kun voittoon ylsi feministisen sanoman sisältävä laulu. Samaan aikaan somealustat täyttyivät huolestuneista viesteistä. Eurovision laulukilpailun perinteiden mukaisesti voittaneen maan yleisradio saa ensisijaisen oikeuden järjestää seuraavan vuoden kilpailun. Kaksi päivää viisuvoiton jälkeen Israelin ja palestiinalaisalueiden välillä käytiin lukuisia aseellisia ja väkivaltaisia konflikteja, jotka aiheuttivat poikkeuksellisen suuren määrän kuolonuhreja ja tuhansia haavoittuneita.

Tällaisessako maassa pitäisi seuraavana vuonna järjestää jokakeväinen ilottelukarnevaali, jonka imagoon liitetään olennaisesti positiivisia merkityksiä, kuten avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta? Arvostelijat pelkäävät, että Euroviisujen järjestämisvastuun myötä Israelille tarjotaan hopealautasella mahdollisuus niin kutsuttuun valkopesuun. Israel käyttäisi rakkauden ja yhteisöllisyyden juhlaa maineensa kiillottamiseen.

Lukuisat tahot vaativat boikotoimaan Israelissa järjestettävää laulukilpailua protestiksi toistuvista palestiinalaisiin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista. Islannissa kerättiin nettiadressia, johon kertyi lyhyessä ajassa kymmeniä tuhansia nimiä. Syksyllä 2018 sadat kulttuurivaikuttajat ympäri Eurooppaa allekirjoittivat vetoomuksen, jossa Euroopan yleisradioliittoa vaadittiin perumaan Israelin tämänvuotinen euroviisuisännyys ja siirtämään kilpailu toiseen maahan. Israelin voimapolitiikka ja laittomat miehitykset ovat mobilisoineet länsimaisia viihdetaiteilijoita kieltäytymään esiintymästä Israelissa. Protestoinneista huolimatta 64. Eurovision laulukilpailut järjestetään tällä viikolla Tel Avivissa, eikä yksikään osallistujamaa ole jättäytynyt isäntämaan vuoksi kilpailusta pois.

Syksyllä sadat kulttuurivaikuttajat allekirjoittivat vetoomuksen, jossa vaadittiin Israelin euroviisuisännyyden perumista.

Israel on osallistunut Eurovision laulukilpailuun säännöllisesti vuodesta 1973 lähtien. Maa on voittanut kilpailun neljä kertaa (vuosina 1978, 1979, 1998 ja 2018) ja järjestänyt tapahtuman kaksi kertaa aikaisemminkin (vuosina 1979 ja 1999). Israelin yli 45-vuotiseen euroviisuhistoriaan on heijastunut runsaasti poliittisia ulottuvuuksia. Erityisesti Israelin ja arabimaailman välinen konflikti on tehnyt ajoittain Euroviisuista Lähi-idän politiikan pelikentän – ja valkopesusyytöksiä on esitetty ennenkin Israelin isännöidessä kilpailua.

Israelin ja arabimaiden konflikti viisukontekstissa

Eurovision laulukilpailu syntyi 1950-luvun puolivälissä, kun Euroopan yleisradioliitto (European Broadcasting Union, EBU) kehitti valtioiden väliseen Eurovisio-televisioverkkoon kansainvälisiä viihdeohjelmia. Eurovision Eurooppa ei rajoitu maantieteelliseen Eurooppaan. EBUn jäsenvaltioiksi kelpuutetaan maat, jotka sijaitsevat 40. pituuspiirin länsipuolella ja 30. leveyspiirin pohjoispuolella, sekä sellaiset Euroopan neuvoston jäsenvaltiot, jotka sijaitsevat tämän maantieteellisen rajan ulkopuolella. Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maat ovat EBUn jäseniä, joilla on oikeus osallistua Eurovision laulukilpailuihin, mutta Israel oli pitkään ainoa Euroopan ulkopuolinen valtio Euroviisuissa. Kulttuurisesti israelilaiset ovat tunteneet vahvaa yhteenkuuluvuutta Eurooppaan.

Jo Israelin ensimmäinen osallistuminen laulukilpailuun vuonna 1973 aiheutti kilpailun historiassa ennennäkemättömiä jännitteitä. Edellisen vuoden syyskuussa Münchenin olympialaisissa palestiinalainen terroristijärjestö Musta Syyskuu oli murhannut kymmenen israelilaista urheilijaa. Järjestö oli myös uhannut sabotoida euroviisuja, mikäli Israel olisi kilpailussa mukana. Niinpä Euroviisuissa Luxemburgissa turvallisuusjärjestelyt oli kiristetty äärimmilleen ja Israelin euroviisusolistia Ilanitia seurasi kaikkialle seitsemän turvamiestä.

Israelilaisilla euroviisuesiintyjillä on ollut kaikki nämä vuodet kilpailupaikoilla mittavat turvatoimet, minkä vuoksi toimittajat eivät aina pääse haastattelemaan Israelin edustajia yhtä mutkattomasti kuin muiden maiden kilpailijoita. Israelin kolmas euroviisuedustaja Shlomo Artzi on valitellut, ettei hänen euroviisumatkansa Tukholmaan vuonna 1975 ollut erityisen nautinnollinen kokemus, koska ruotsalaiset turvamiehet pitivät Israelin delegaatiota kuin vankina hotellissaan.

Israelin läsnäolo Eurovision laulukilpailuissa aiheutti päänvaivaa EBUun kuuluville arabimaille, jotka televisioivat kilpailun. Useimmiten näissä maissa Israelin kilpailuesitykset sivuutettiin lähettämällä niiden aikana mainoksia tai ylimääräinen uutislähetys. Tilanne muodostui kiusalliseksi vuonna 1978, kun Israel voitti Euroviisut ensimmäistä kertaa laululla ”A-ba-ni-bi”. Kun äänestyksen edetessä Israelin voitto alkoi vaikuttaa väistämättömältä, Jordaniassa televisiokuvassa alkoi esiintyä häiriöitä ja lopulta lähetys katkaistiin. Myöhemmin jordanialaiset saivat lukea, että Belgia oli voittanut Euroviisut. Todellisuudessa Belgia oli sijoittunut toiseksi.

Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän arabimaista ainoastaan Marokko on kilpaillut Euroviisuissa – ja sekin vain yhden ainoan kerran vuonna 1980. Ei liene sattumaa, että kyseessä oli vuosi, jolloin Israel vietti kilpailusta välivuotta. Tunisia ja Libanon ovat kertaalleen ilmoittautuneet mukaan viisuihin, mutta luopuneet leikistä hyvissä ajoin ennen kilpailua, koska osallistuminen samaan tapahtumaan Israelin kanssa olisi ongelmallista.

Euroviisuvoittojen symbolinen merkitys

Vaikka Eurovision laulukilpailuun osallistuvat teknisesti yleisradioyhtiöt, käytännössä viisuissa kilpailevat valtiot. Sen vuoksi viisuvoittoja ei ole mielletty ainoastaan voittaneen sävelmän tai esittäjän voitoksi vaan myös maan tai kokonaisen kansakunnan voitoksi. Israelin neljästä voitosta kolme on ajoittunut vuosiin, jolloin vuonna 1948 perustettu valtio on viettänyt juhlavuottaan.

Israelilaiset euroviisuedustajat ovat useimmiten pyrkineet pysymään lausunnoissaan epäpoliittisina. Esimerkiksi Israelin ensimmäinen viisuvoittaja Izhar Cohen ja Alphabeta-ryhmä ilmaisivat ennen kilpailua lehdistölle, etteivät he välitä politiikasta, vaan heille tärkeintä on musiikki. Kilpailun voiton jälkeen Izhar Cohenin lausuntojen sävy muuttui: ”Henkilökohtainen voitto ei merkitse minulle läheskään niin paljon kuin maani voitto. Tämä oli Israelin kansan voitto. Olen syntynyt ja kasvanut Israelissa ja edustan ensimmäistä sukupolvea juuri 30. juhlavuottaan viettävässä maassani. Tämä oli paras lahja, jonka saatoin maalleni antaa.”

Vastaavasti viime vuonna Netta Barzilain voiton jälkeen Ylen haastattelema israelilainen viisuasiantuntija Alon Levy kommentoi: ”Monet kokevat, että Euroopassa on Israelin vastaista mielialaa. Siksi viisuvoitto on niin tärkeä. Nettahan voitti yleisöäänestyksen Euroopassa. Monet kokevat Israelin tulleen hyväksytyksi.”

Israelin euroviisuvoitoille on liitetty merkityksiä, joissa ilmenee israelilainen narratiivi maan ”hyväksytyksi” tulemisesta. Vastaavasti israelilaiset ovat selittäneet huonon menestyksen johtuneen poliittisista syistä. Mikäli Israel on hävinnyt viisuvoiton täpärästi, Israelin pisteittä jättäneiden maiden äänestyskäyttäytymistä on väitetty poliittiseksi ja Israel-vastaiseksi.

Israelin euroviisuvoitoille on liitetty merkityksiä, joissa ilmenee israelilainen narratiivi maan ”hyväksytyksi” tulemisesta.
Euroviisut Jerusalemissa 1979 – Israel “rauhan asialla”

Eurovision laulukilpailu järjestettiin Israelissa ensimmäisen kerran vuonna 1979. Neljäkymmentä vuotta sitten kilpailuisännyys kirvoitti samanlaista keskustelua kuin tänä vuonna. Turkki ei lopulta osallistunut Jerusalemissa järjestettyyn kilpailuun, vaikka oli jo ehtinyt valita edustajan viisuihin. Lähi-idän arabimaat alkoivat painostaa Turkkia ja uhkasivat kauppasaarrolla, mikäli Turkin edustaja osallistuisi tapahtumaan Israelissa.

40 vuotta sitten Suomessa laulajatar Maarit Hurmerinta pohti Euroviisuihin osallistumisen ongelmallisuutta: ”Euroviisuihin pyrkiminen tuntui minusta henkilökohtaisesti mahdottomalta. Tänä vuonna varsinkin sellaiseen maahan, jossa sota pauhaa, viattomia ihmisiä kuolee, ja sitten viihdeväki saapuu lurexit kimallellen.”

Ruotsissa palestiinalaisjärjestöt julkaisivat useammissa sanomalehdissä maan viisuedustajalle Ted Gärdestadille osoitetun vetoomuksen, jossa häntä vaadittiin puolueettoman maan edustajana boikotoimaan Israelin propagandatilaisuutta.

Vuoden 1979 kilpailun juontaja Yardena Arazi kuvaili haastattelussa euroviisujärjestelyjen suomia mahdollisuuksia: ”Minusta tämä viisuisännyys on Israelille tärkeä nimenomaan siksi, että ihmisten kuva meidän maastamme jonkinlaisena sotaisena Vietnamina sen kautta muuttuisi.”

Eurovision laulukilpailu järjestettiin samalla viikolla, kun Israelin ja Egyptin välinen Camp Davidin rauhansopimus solmittiin. Viisuviikon aikana israelilaiset kilpailujärjestäjät pitivät huolen siitä, että rauhansopimus näkyi ja kuului kaikkialla. Jerusalemin pormestari Teddy Kollak julisti Euroviisujen avajaisjuhlassa: ”Jos Israel nyt voittaa, ensi vuonna kilpailut järjestetään ystävien luona Kairossa!” Rauhaa juhlistettiin Euroviisujen väliaikanumerossa, jossa tanssiryhmät tanssivat tunnettujen juutalaissävelmien tahdissa. Esitys oli nimetty ”Shalom ’79”, Rauha ’79.

Ja kuinka ollakaan: Israel todella voitti Euroviisut omissa kotikilpailuissaan rauhaa ja rakkautta ylistävällä sävelmällä ”Hallelujah”. Kilpailupaikalla toimittajat kirjoittivat ironisesti, kuinka kilpailuareenalla kymmenet vartijat yhtyivät laulamaan ”hallelujaa” – rynnäkkökiväärit käsissään.

Seuraavan vuoden Euroviisuja ei järjestetty Egyptissä eikä edes Israelissa. Israelin yleisradio joutui toteamaan, ettei budjetti riitä toistamiseen kilpailun järjestämiseen.

Rauhaa, symboliikkaa ja kärkevää sanomaa

Vuosien saatossa Israelin edustussävelmistä ei ole puuttunut symboliikkaa. Vuonna 1983 Eurovision laulukilpailut järjestettiin Münchenissä Saksan liittotasavallassa. Neljäkymmentä vuotta holokaustin ja yksitoista vuotta Münchenin veristen olympialaisten jälkeen israelilainen supertähti Ofra Haza lauloi viisulavalla:

”Elossa, olen elossa
Israelin kansa on elossa
Näin lauloi isoisäni isälleni
ja tänään näin laulan minä.”

Israel on valinnut edustussävelmikseen lukuisia rauhanlauluja. Vuonna 2009 juutalainen Mira Awad ja arabikristitty Noa lauloivat koskettavasti ”There must be another way” englanniksi, hepreaksi ja arabiaksi. Seitsemän vuotta aikaisemmin Sarit Hadadin tulkitsema ”Light a candle” ei saanut varauksetonta vastaanottoa: sekä Ruotsin että Belgian euroviisulähetysten selostajat kehottivat katsojia olemaan äänestämättä Israelia vastalauseena palestiinalaisalueilla harjoitetulle voimapolitiikalle.

Kärkevämpiä kannanottoja on esittänyt vuonna 2007 hirtehinen huumoriryhmä Teapacks, jonka aggressiivisen viisuesityksen ”Push the button” tulkittiin kritisoivan Iranin presidenttiä Mahmud Ahmadinejadia ja maan väitettyä ydinasetta. Mutta israelilaiset osaavat tarvittaessa sivaltaa myös omiaan.

Vuonna 2000 ilkikurinen ja punkhenkinen nuorisoryhmä PingPong edusti Israelia laululla ”Sameyach”, jonka sanoituksessa israelilaistyttö valitteli, kuinka televisiossa on aina vain sotia ja kuinka hänellä ei ole mahdollisuutta tavata syyrialaista poikaystäväänsä. Esityksen huipentumana sekstetti heilutti rinnakkain Israelin ja Syyrian lippuja. Israelin televisioyhtiö ei katsonut tempausta hyvällä ja julisti nuorten edustaneen vain itseään. PingPongin jäsenet vakuuttelivat halunneensa tempauksella edistää Israelin ja Syyrian välisiä rauhanneuvotteluja.

Dana International ja kahtiajakautunut Israel

Vuonna 1998 transsukupuolinen Dana International toi Israelille kolmannen euroviisuvoiton diskokappaleella ”Diva”. Kotimaassaan hänet tunnettiin vaikutusvaltaisena seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolestapuhujana, joka oli äänekkäällä kampanjoinnilla saanut Israelin silloisen presidentin Ezer Weizmanin pyytämään anteeksi homovastaisia lausuntojaan. Dana International on euroviisuhistoriassa merkittävä lasikattojen rikkoja, ja hänen voittonsa myötä Israel sai runsaasti myönteistä julkisuutta edistyksellisenä valtiona.

Suhtautuminen Dana Internationaliin oli Israelissa kaikkea muuta kuin ongelmaton. Kun hänet valittiin euroviisuedustajaksi, uskonnolliset puolueet uhkasivat kaataa maan hallituksen. Konservatiivisten ortodoksijuutalaisten torjuva suhtautuminen häneen ei lieventynyt, vaikka hän oli vakuutellut olevansa osa juutalaista kansaa.

Danan voiton seurauksena Israel järjesti vuoden 1999 Euroviisut Jerusalemissa. Useimmiten edellisen vuoden voittaja on esiintynyt viisulähetyksessä, mutta Jerusalemia johtavat ääriortodoksit vastustivat Danan esiintymistä pyhässä kaupungissa. Kompromissina Dana Internationalin esitys lähetettiin nauhalta, vaikka sen sisältö tuskin miellytti kaikkia konservatiiveja: Dana esitti Stevie Wonderin laulun ”Free”, johon oli yhdistetty jemeniläinen juutalainen rukous ”Dror Yikra”. Huvittavaa kyllä, Danan ei toivottu esiintyvän viisulavalla, mutta hän sai silti ongelmitta luovuttaa palkintopokaalin uudelle viisuvoittajalle.

Israelin kahtiajakautunut suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin lienee vaikuttanut merkittävästi siihen, että tänä vuonna kilpailukaupungiksi valikoitui Tel Aviv. Eurovision laulukilpailu on nykyään erityisen suosittu sateenkaarikansan keskuudessa, ja vuosittain tuhannet homoseksuaalit suorittavat oman pyhiinvaellusmatkansa Euroviisuihin paikan päälle. Homomyönteinen Tel Aviv lienee viisuturistille turvallisempi ympäristö kuin esimerkiksi Jerusalem, jossa suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on edelleen huomattavasti tiukempaa.

Onko viha valloillaan?

Eurovision laulukilpailu järjestetään Tel Avivissa, vaikka viime vuonna Jerusalemia väläyteltiin kilpailukaupungiksi. Suurimman kohun aiheutti kulttuuriministeri Miri Regev, joka vaati Euroviisuja järjestettäväksi nimenomaan Jerusalemissa. Regev oli aikaisemmin kohahduttanut siirtämällä Argentiinan ja Israelin välisen ystävyysjalkapallo-ottelun Haifasta Jerusalemiin, minkä seurauksena Argentiinan joukkue päätti boikotoida ottelua. Lopulta Israelin poliittinen johto ilmoitti ykskantaan, että yleisradioyhtiö KANilla on vapaat kädet viisujärjestelyjen suhteen.

EBU ja KAN päätyivät yhteisymmärryksessä tulokseen, että kilpailu olisi syytä järjestää Tel Avivissa, joka olisi poliittisesti huomattavasti neutraalimpi maaperä kuin Jerusalem. Tänä vuonna Jerusalemin valinta kilpailukaupungiksi olisi vaikuttanut entistä vahvemmin poliittiselta provokaatiolta. Donald Trumpin päätös siirtää Yhdysvaltojen suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin kiristi entisestään israelilaisten ja palestiinalaisten välejä. Järjestäessään merkittävän kansainvälisen kulttuuritapahtuman kiistanalaisessa kaupungissa Israel pyrkisi osoittamaan maailmalle kaupungin kuuluvan Israelille ja olevan maan virallinen pääkaupunki.

Yksikään maa ei boikotoi tänä vuonna Israelissa järjestettäviä Euroviisuja – ei edes Islanti, jossa boikottia vaativa nettiadressi keräsi runsaasti nimiä. Mutta kenties islantilaiset ajattelivat, että olisi tehokkaampi keino protestoida paikan päällä kuin jäädä kotiin kiukuttelemaan. Islantia edustaa tänä vuonna hurja industrial-vaikutteinen yhtye Hatari, joka ilmoitti viisuosallistumisensa ainoaksi motivaatioksi Israelin vastustamisen. Ainakin laulun nimi on raflaava ”Hatrið mun sigra” – viha on valloillaan.

.

Yksikään maa ei boikotoi tänä vuonna järjestettäviä Euroviisuja.
Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa