Käsitys Japanista lähes täysin etnisesti homogeenisenä valtiona ei enää päde. Japanissa asuviin ulkomaalaisiin törmää  kielikouluissa, yliopistoissa, toimistokeskittymissä ja autotehtaissa ympäri maata. Näkyvintä muutos on ollut palvelualalla, ja ulkomaalaisia työntekijöitä on niin kaupoissa kuin ravintoloissa ja baareissa. Nopea muutos on tullut monelle japanilaisellekin yllätyksenä: talouslehti Toyo Keizain vuosi sitten kirjoittama artikkeli kysyykin jo otsikossaan: ”Minkä takia pikkukaupoissa on niin paljon ulkomaalaisia työntekijöitä?”

Maahanmuuttajaväestön kasvu on ollut huimaa: vuonna 2016 OECD-maiden joukossa Japaniin muutti neljänneksi eniten ihmisiä (454 000), ja kaksi vuotta myöhemmin maassa asui kaikkiaan 2,7 miljoonaa ulkomaalaista, joista 771 568 pysyvästi. Kaikkiaan ulkomaalaisia – joista valtaosa tulee Kiinasta, Etelä-Koreasta ja Vietnamista – on nykyisin historiallisen paljon, vaikka he käsittävät vain hieman yli kaksi prosenttia maan kokonaisväestöstä (127 miljoonaa). Vaikka Japaniin tulee nykyisin ennätyksellisen paljon ihmisiä opiskelemaan, elämään ja työskentelemään, keskittyy maan maahanmuuttopolitiikka edelleen lähes yksinomaan vain jälkimmäiseen, talouden ehdot edellä.

Japanin maahanmuuton erittäin lyhyt historia

Maahanmuutto Japaniin ei ole historian valossa tuntematon ilmiö, mutta nykyinen maahanmuuttopolitiikka juontaa juurensa sodanjälkeiseen aikaan. Koska maahanmuutto on perinteisesti yhdistetty Japanissa työvoiman tarpeeseen, ei maahan koettu tarpeelliseksi päästää ulkomaalaisia työntekijöitä edes 1960- ja 70-lukujen nopean talouskasvun aikaan. Työmarkkinoiden tiukentuessa Japani onnistui automatisaation ja naisten työllistämisen lisäämisellä välttämään eurooppalaistyyliseen vierastyöntekijäohjelmaan turvautumisen. Temput loppuivat kuitenkin lopulta kesken, ja maa aloitti 80- ja 90-lukujen taitteessa proaktiivisemman maahanmuuttopolitiikan rakentamisen perustamalla kaksi uutta viisumikategoriaa.

Ensimmäisen kategorian viisumit tarkoitettiin niin kutsutuille nikkei–japanilaisille, jotka ovat Japanista aikoinaan erityisesti Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden siirtolaisten jälkeläisiä. Heille tarjotut uusittavat viisumit mahdollistavat Japaniin muuttamisen ja työnteon ilman rajoituksia. Toisen kategorian viisumit on tarkoitettu harjoittelijoille, jotka pääsevät maahan enintään kolmeksi vuodeksi osana Technical Intern Training Program (TITP) -ohjelmaa. Näissä viisumeissa on useita rajoituksia, eikä niitä voi uusia.

Japanin tarve työvoimalle on nykyään entistä suurempi maan laskevan väestömäärän ja väestön vanhenemisen vuoksi. Japani ei kamppaile yksin näiden ongelmien kanssa, mutta ne yhdistettyinä maailman pisimpään eliniänodotteeseen, alhaiseen syntyvyyteen ja siihen, että Japanin suuret ikäluokat syntyivät hieman aiemmin kuin länsimaissa, on johtanut eläkepommin tippumiseen aiemmin kuin muualla. Vaikka Tokion ja Osakan kaltaisten metropolien väkiluku vielä toistaiseksi kasvaa, muualla Japanissa kehitys luo hyläyttyjä haamukyliä. NHK:n haastattelussa Higashigawa-nimisen kaupungin pormestari sanoikin, että sillä ei ole väliä, ovatko kaupungin asukkaat ulkomaalaisia vai eivät, kunhan asukkaita edes on.

Työntekijät tervetulleita – mutta eivät jäämään

Yksi suurimpia maahanmuuton lisäystä kannattavia tahoja ovat yritykset ja Nippon Keidanrenin kaltaiset yksityisen sektorin edunvalvojat. Maan työmarkkinoiden tilanne on huima: viime vuonna Japanissa oli kaikkiaan 160 avointa työpaikkaa jokaista sataa työntekijää kohden., Tämä yhdistettynä vain 2,2 prosentin työttömyysasteeseen antaa vihjeen siitä, kuinka vaikeaa maassa on löytää työntekijöitä. Vaikeassa tilanteessa yritykset näkevätkin Japanin väestötilanteen olevan jo niin huonolla tolalla, ettei maa kykene ylläpitämään sen poliittista ja taloudellista asemaa ilman työperäisen maahanmuuton lisäystä. Työvoiman tarve on kriittisin IT-, rakennus- ja hoiva-aloilla. Valtaosa työperäisistä maahanmuuttajista päätyy kuitenkin  niin sanotuille kolmen K:n (kitanai, kiken, kitsui eli likainen, vaarallinen ja vaativa) aloille, joita paikalliset välttelevät.

Maahanmuuton vastustus on taas perinteisesti pohjautunut näkemykseen maahanmuuttajista uhkana Japanin yhteiskuntarauhalle ja sen identiteetille. Yksi suurimmista ulkomaalaisvastaisia asenteita selittävistä seikoista onkin Japanin kansallinen identiteetti, joka pohjautuu vahvasti näkemykseen Japanista homogeenisenä ja kulttuurisesti ainutlaatuisena valtiona. Näkemys heijastuu myös poliitikkojen puheissa: pääministeri Shinzo Abe painotti puheessaan vuonna 2014, ettei ulkomaisen työvoiman käyttö, joka on taloudellinen välttämättömyys, ole missään tapauksessa sama asia kuin maahanmuutto. Esimerkiksi perheenyhdistämisen säännöt ovat verrattain tiukkoja, sillä näkemyksen mukaan perheenyhdistämisten salliminen laajemmalle joukolle ulkomaalaisia saattaisi juurruttaa heidät Japaniin.

Ulkomaalaiset harjoittelijat tukevat saarivaltion pienyrityksiä

Teknisten harjoittelijoiden TITP-ohjelma on oiva esimerkki järjestelmästä, jossa kaksi ristiriitaista näkemystä on risteytetty. Nyt jo 30 vuotta toiminnassa ollut järjestelmä yhdistää pääasiassa Aasiasta saapuvat harjoittelijat työnantajaan Japanissa. Ohjelma toimii osana Japanin virallista kehitysapua (ODA), ja sen tarkoitus (ainakin teoriassa) on tarjota harjoittelijoille korkealaatuisia työpaikkoja, joissa opituilla taidoilla he voivat palatessaan auttaa kotimaidensa ja -seutujensa kehityksessä. Ohjelma on myös ollut ilmeisen toimiva japanilaisyritysten näkökulmasta, sillä sen avulla on saatu tuotua halpaa työvoimaa pieniin ja keskikokoisiin yrityksiin erityisesti maan syrjäseuduille.

Ohjelma on kuitenkin saanut maineen reittinä halpatyövoiman tuomiselle maan lukuisiin tehtaisiin, eivätkä harjoittelijat opi välttämättä vaatteiden ompelemista monimutkaisempia taitoja. Samalla ohjelmaa on vuosien varrella syytetty ulkomaisessakin mediassa vakavista ihmisoikeusrikkeistä. Harjoittelijat ovat alttiita hyväksikäytölle, sillä työpaikkaa ei voi vaihtaa ja työnantajalla on täysi oikeus peruuttaa harjoittelusopimus. Harjoittelijoihin kohdistuu toisinaan kaltoinkohtelua, ja jotkut saattavat joutua työskentelemään erittäin vaikeissakin olosuhteissa.

Japanin oikeusministeriön maaliskuun lopulla julkaisema, TITP-ohjelmaan kohdistuneen tutkinnan loppuraportti tarjoaakin karua luettavaa: vuosien 2012–2017 aikana 171 ohjelmaan osallistuvaa menehtyi, ja vuonna 2018 työstään karanneiden tai muuten kadonneiden harjoittelijoiden määrä kasvoi yhdeksään tuhanteen. Ohjelma on kuitenkin edelleen suosittu – Japanin palkkataso on edelleen yleensä huomattavan paljon korkeampi kuin harjoittelijoiden lähtömaissa – ja ohjelmaan osallistui viime vuonna 330 000 harjoittelijaa. Japanin hallituksella ei myöskään todennäköisesti ole halua suututtaa tuhansia työnantajia, jotka ovat riippuvaisia ohjelman kautta tulevista työläisistä. Raportoitujen rikkeiden vakavuuteen nähden valtionhallinnon päätös lisätä valvontaa vaikuttaakin melko vaatimattomalta vastaukselta ohjelman lukuisiin ongelmiin.

Vain harvat turvapaikanhakijat saavat jäädä Japaniin

Japanin alhainen myönnettyjen turvapaikkojen määrä on noussut otsikoihin toisinaan myös Suomessa. Vaikka esimerkiksi vuonna 2017 hakemusten määrä nousi kaikkiaan 19 000:een, myönsi Japani turvapaikan vain kahdellekymmenelle hakijalle, jonka lisäksi 45 muuta hakijaa saivat jäädä maahan humanitaarisen suojelun varjolla. Määrät ovat käsittämättömän pieniä, mutta on pidettävä mielessä, ettei Japaniin asti pääseminen maailman konfliktialueilta ole sen maantieteellisen sijainnin takia erityisen helppoa.

Ylivoimaisesti suurin osa hakijoista tulee esimerkiksi Filippiineiltä, Vietnamista ja Sri Lankasta. Näiden maiden poliittinen tilanne on kuitenkin rauhallinen, joten turvapaikkaa ei monelle kyseisistä maista tuleville ole tarjolla. Hakijoista valtaosa hakeekin turvapaikkaa saadakseen työluvan, sillä aiemmin voimassa olleen lain mukaan turvapaikanhakija sai työluvan odotettuaan turvapaikkapäätöstä puoli vuotta. Koska päätösten saaminen saattaa kestää vuosia, ehtivät monet paiskia töitä usean vuoden ajan ennen kielteistä päätöstä. Tätä väylää ollaan kuitenkin nyt tukkimassa, ja Japanin hallitus päätti viime vuonna aloittaa hakemusten priorisoimisen valtion määrittämän ”todellisen tarpeen” mukaisesti ja rajoittaa samalla työluvan saamisen ehtoja. Hakemusmäärät tippuivatkin viime vuonna reilusti.

Näistä seikoista huolimatta hakijoiden joukosta löytyy kuitenkin myös useita ihmisiä, jotka todella tarvitsisivat turvapaikkaa, ja turvapaikanhakijoita avustavan kansalaisjärjestön arvion mukaan maahan saapuu vuosittain noin parisataa ihmistä, joilla olisi todellinen tarve turvapaikalle. Lisäksi maa tunnustaa turvapaikan tarpeen ainoastaan tapauksissa, joissa uhka todistetusti kohdistuu hakijaan henkilökohtaisesti. Näin ollen esimerkiksi vainottuun vähemmistöryhmään kuuluminen ei yksistään riitä turvapaikan saamisen perusteeksi.

Maahanmuuttopolitiikkaa jenit silmissä

Japanin tuorein maahanmuuttopoliittinen päätös jatkaa maan perinteitä. Japanin parlamentti hyväksyi 8. joulukuuta lakimuutoksen, joka mahdollistaa viiden ja kymmenen vuoden viisumien saamisen yhä suuremmalle joukolle ulkomaalaisia. Lain myötä esimerkiksi työvoimapulasta kärsivien maanviljely-, laivanrakennus-, rakennus- ja terveysalojen työntekijät voivat saada viiden vuoden viisumin aiempaa helpommin. Kymmenen vuoden viisumit puolestaan on varattu erityistaitoja omaaville työntekijöille, joille tarjotaan myös mahdollisuutta pysyvään oleskelulupaan viisumin umpeutuessa. Lailla tähdätään kaikkiaan yli 500 000 uuden työntekijän houkuttelemiseen. Tarve erityisesti rakentajille on akuutti, sillä vuonna 2020 Tokiossa käytäviä olympialaisia varten täytyy vielä viimeistellä joitakin stadioneja ja rakentaa asuintaloja.

Laki edustaa jälleen kerran ilmeisen toimivaksi koettua poliittista kompromissia. Se toimii yrityksille merkkinä, että heidän vaatimuksensa uusista käsipareista on kuultu. Samalla hallituspuolue LDP kuitenkin huomautti jälleen, ettei laki avaa Japania maahanmuutolle, vaan se on tarkoitettu ainoastaan helpottamaan työvoiman saamista. Kuten Arnab Dasgupta kirjoitti The Diplomat -verkkolehdessä,  Japanin maahanmuuttopolitiikan tavoite on edelleen puhtaasti talouskasvun pönkittäminen. Japani toivottaa työvoiman tervetulleeksi, mutta sen hallitusta ei ainakaan toistaiseksi juuri kiinnosta muut mahdolliset hyödyt, joita maahanmuutto voisi tuoda harmaantuvalle saarivaltiolle.