Jaa

Lukuaika: 10 minuuttia

AKP:n vastaisia mielenosoittajia vuonna 2013 Istanbulin ydinkeskustassa Beyoglussa. Kuva: Kari Vitikainen.

Vieraskynän kirjoittaja Kari Vitikainen analysoi vuonna 2017 hyväksytyssä väitöskirjassaan turkkilaisten imaamisaarnaajalukioiden oppikirjojen ilmentämää maailmankatsomusta. Vitikainen asui vuosina 2001-2014 Istanbulissa työskennellen eri tehtävissä, jotka keskittyivät turkkilaiseen yhteiskuntaan ja vähemmistöjen asemaan turkkilaisessa todellisuudessa

Turkissa on viime vuosina tehty merkittäviä koulutuspoliittisia muutoksia. Muutokset ovat herättäneet huolta tai keränneet kiitosta, riippuen millaisesta maailmankatsomuksellisesta maisemasta käsin niitä tarkastellaan. Asettamalla tapahtumat laajempaan historialliseen kehykseen on nähtävissä, että kyse ei ole hetkellisistä päähänpistoista, vaan koko Turkin tasavaltalaisuuden ajan jatkuneesta taistelusta kahden maailmankatsomuksen välillä.

Vierailin vuonna 2003 itäisessä Turkissa, Diyarbakırin kaupungissa. Isäntäperheemme  tytär oli juuri aloittanut koulunkäynnin ja halusi ylpeänä esitellä lukutaitoaan meille vieraille.  ”Ayşhe rakastaa Atatürkiä. Mehmet rakastaa Atatürkiä. Birgül rakastaa Atatürkiä. Me kaikki rakastamme tasavaltaa”, kuului ekaluokkalaisen aapisestaan lukema läksy. Nyt liki 16 vuotta myöhemmin on mielenkiintoista pohtia, rakastavatko aapisen Ayşhe, Mehmet ja Birgül Atatürkkiä ja tasavaltaa entiseen malliin? Vielä 2000-luvun alkupuolella Atatürkiä oli rakastettava. Nyt Turkissa on tilaa olla myös rakastamatta.

Vuonna 2002, vuosi ennen Diyarbakırissa kuulemaani aapisen lukua, Recep Tayyip Erdoğanin johtama Oikeus- ja kehityspuolue (AKP) oli tullut Turkin parlamentin merkittävimmäksi puolueeksi. Seuraavina vuosina AKP valloitti turkkilaisia instituutioita askel kerrallaan. Liki samaan tahtiin katosivat Atatürkin kuvat valtion virastojen Internet-sivuilta.

AKP:n valtaan nousulla oli välitön vaikutus Turkin koulutuspolitiikkaan – erityisesti islamilaisen koulutuksen asemaan.

Ymmärtääkseen valtaapitävien maailmankatsomusta, kannattaa kiinnittää katse koulutuspolitiikkaan ja koulutuksen sisältöön. Kouluissa luodaan perustaa tulevaisuudelle opettamalla lapsille ja nuorille tietoja, taitoja ja arvoja, joita vallassa olevat pitävät tärkeinä. AKP:n valtaan nousulla oli välitön vaikutus Turkin koulutuspolitiikkaan. Erityisesti tämä näkyi islamilaisen koulutuksen aseman parantumisena.

AKP:n ajamat koulutuspoliittiset muutokset tulevat ymmärrettävämmiksi, kun niitä arvioidaan pidemmällä aikajänteellä. Koulut ovat olleet politiikan  pelinappuloina koko tasavaltalaisuuden ajan. Vastakkaisina osapuolina pelissä ovat olleet sekulaarisuutta, turkkilaista nationalismia, tasavaltalaisuutta ja valtiojohtoisuutta ajava kemalistinen kansanosa ja toisaalla osmaniajan kultaisia vuosia haikaileva, muslimi-identiteettiään korostava uskonnollinen kansanosa. Turkin tasavallan historiassa valtiojohtoista uskonnollista koulutusta on sekä tuettu että suitsittu riippuen siitä, kumpi yllämainituista osapuolista on ollut vallassa. Paremman kokonaiskuvan saamiseksi on palattava reilu sata vuotta ajassa taaksepäin.

Osmanien valtakunnassa peruskoulutus toteutettiin pääasiassa moskeijoiden yhteydessä toimivissa yksityisten säätiöiden rahoittamissa kouluissa. Opettamalla Koraania ja islamin periaatteita pyrittiin kasvattamaan hyviä muslimeja. Juutalaiset ja kristityt vastasivat omiensa kouluttamisesta omissa uskonnollisissa yhteisöissään.

Eyüpin moskeijan sisäänkäynniltä Istanbulissa. Kuva: Kari Vitikainen

Viime vuosisadan vaihteessa perusopetuksen jälkeinen islamilainen koulutus tapahtui moskeijoiden yhteydessä toimivissa medres-kouluissa. Korkeimmalla tasolla koulutusta annettiin 1400-luvulta alkaen Fatih ja Sülemaniye medresien kaltaisissa yliopistomaisissa oppilaitoksissa ja lakikouluissa, joista valmistuivat uskonnolliset ja maalliset johtomiehet.

Opettamalla oppilaille Koraania ja islamin periaatteita pyrittiin kasvattamaan hyviä muslimeja Osmanien valtakuntaan.

1800-luvulla suhteet länsimaihin tiivistyivät, ja sen myötä länsimainen koulutusjärjestelmä teki tuloaan myös Osmanien valtakuntaan. 1800-luvun loppuun tultaessa uskonnollisen peruskoulutuksen ja uskonnollisen jatkokoulutuksen rinnalle perustettiin länsimaisin periaattein toteutettuja maallisia opinahjoja. Viimeisinä vuosina ennen Turkin vapaussotaa (1919-1923) ja Osmanien valtakunnan loppua Turkin koulutusjärjestelmä oli moninaisuudessaan ja päällekkäisyyksissään kaoottisessa tilassa.

Tasavallan synnyttyä vuonna 1923 Turkissa suoritettiin tasavallan perustajan ja ensimmäisen presidentin Kemal Atatürkin johdolla koulutusuudistus. Uudistuksen tavoite oli perustaa keskusjohtoinen, moderni ja kansallinen koulutusjärjestelmä, joka loisi kansakunnalle vanhoista sidoksista vapaan uuden identiteetin. Islamilaiset medresit sekä vähemmistöjen ja ulkomaalaisten lähetysjärjestöjen ylläpitämät koulut lopetettiin ja koulutus siirrettiin Turkin opetusministeriön alaisuuteen. Uudistuksen myötä valtio otti myös imaamikoulutuksen vastuulleen, perustaen imaamikouluja. Ylempää teologista koulutusta tarjonneiden medresin tilalle perustettiin modernisoituja teologisia tiedekuntia.

Siirtyminen valtion ylläpitämiin imaamikouluihin ja teologisiin tiedekuntiin ei kuitenkaan sujunut ongelmitta. Uskonnollinen koulutus jäi nopeasti modernisoituvan Turkin tasavallan muiden uudistusten jalkoihin, ja opiskelijamäärät kuihtuivat olemattomiksi. Muutokset johtivat muutaman vuoden sisällä koko uskonnollisen koulutuksen alasajoon. Viimeiset imaami-saarnaajakoulut suljettiin vuoteen 1930 mennessä ja teologinen tiedekunta vuonna 1933.

Uskonnollinen koulutus jäi modernisoituvan Turkin jalkoihin, ja opiskelijamäärät kuihtuivat olemattomiksi.

Turkin kansan syvät rivit ovat kuitenkin pohjimmiltaan varsin uskonnollisia. Parikymmentä vuotta kemalistista huumaa ja edistysajattelua ei voinut pyyhkiä pois pitkän ja loisteliaankin historian aikana syntynyttä muslimi-identiteettiä. 1940-luvun lopulle tultaessa sosiaalipoliittiset muutokset ja Turkin siirtyminen monipuoluejärjestelmään johtivat uskonnollisen koulutuksen uuteen tulemiseen. Vuonna 1949 imaamikouluja avattiin kurssimuotoisena eri puolille Turkkia, ja teologinen tiedekunta avattiin uudelleen Ankaran yliopiston yhteyteen. Lukuvuodesta 1950-1951 alkaen kurssimuotoinen imaamikoulutus muuttui nelivuotisiksi imaamisaarnaajakouluiksi. Vuonna 1954 mahdollistettiin nelivuotisen keskikoulutasoisen imaamikoulutuksen jatkaminen kolmivuotisella lukiolla.

Iftaria-odotellessa-paastokuukauden-aikana-Istanbulin-keskustassa. Kuva: Kari Vitikainen

Vuoden 1971 sotilasvallankaappaus muutti jälleen poliittista ilmapiiriä. Vallankaappauksen jälkimainingeissa imaamien koulutus lopetettiin keskikoulutasolla, ja imaamikoulutus muuttui nelivuotiseksi keskikoulun jälkeiseksi ammattilukioksi. Samassa yhteydessä vuonna 1972 kouluille annettiin edelleenkin käytössä oleva nimi “Imaamisaarnaajalukio” (İmam Hatip lisesi). Imaamisaarnaajalukioiden tehtäväksi määriteltiin valmistaa työntekijöitä uskonnolliselle palvelusektorille huolehtimaan imaamin ja saarnaajan toimesta ja koraanikursseista.

Sotilasvallankaappauksen myötä suljetut imaamisaarnaajakeskikoulut avattiin kuitenkin uudelleen vuonna 1974. 70-luvun loppupuoli oli uskonnollisen koulutuksen kannalta erityisen suotuisaa aikaa. Kun vuonna 1974 imaamisaarnaajakeskikouluja oli 58 ja lukioita 71, vuoteen 1980 tultaessa luvut olivat 339 ja 249.

Sotilaat kaappasivat vallan uudelleen vuonna 1980. Tämänkin vallankaappauksen myötä uusien imaamisaarnaajakoulujen perustaminen pysähtyi muutamaksi vuodeksi, joskin lukuvuoteen 1990-1991 mennessä koulujen lukumäärä oli edelleen noussut niin, että keskikouluja oli 382 ja lukioita 379.

Parikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1997, ns. post-modernin vallankaappauksen yhteydessä hyväksytyn lain myötä lopetettiin jälleen keskikoulutasolla toimivat imaamisaarnaajakoulut. Myös imaamisaarnaajalukioista valmistuneiden pääsy yliopistoon vaikeutui merkittävästi. Tämä asetti imaamisaarnaajalukiot eriarvoiseen asemaan muihin lukioihin verrattuna, minkä seurauksena oppilasmäärä väheni huomattavasti.

Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti AKP:n valtaannousun myötä vuonna 2002. Heti seuraavana vuonna imaamisaarnaajalukioihin ilmoittautuneiden opiskelijoiden lukumäärä alkoi nousta. Vuoden 2011 aikana korkeakoululakiin ja pääsykoesääntöihin tehdyillä muutoksilla imaamisaarnaajalukioista valmistuneet saivat jälleen yhtäläiset mahdollisuudet jatkaa opintojaan yliopistoissa myös muissa kuin teologisissa tiedekunnissa. Yleinen uskonnollisten arvojen vahvistuminen, usko AKP:n haluun tukea imaamisaarnaajakoulujen toimintaa ja jatko-opintomahdollisuuksien turvaaminen tekivät  imaamisaarnaajalukioista jälleen houkuttelevan koulutusvaihtoehdon islamilaisia arvoja tärkeänä pitäville perheille.

Vuonna 2012 Turkissa siirryttiin paljon keskustelua aikaan saaneeseen 4+4+4 koulutusjärjestelmään. Uudistuksen myötä oppivelvollisuus muuttui kahdeksanvuotisesta kaksitoistavuotiseksi. Uudistuksen keskeinen osa oli imaamisaarnaajakeskikoulujen avaaminen. Tavallaan 4+4+4 uudistuksen juuret löytyvät kuitenkin jo vuodesta 1950, jolloin ensimmäisen kerran aloitettiin keskikoulutasoinen imaamisaarnaajakoulutus.

4+4+4 uudistuksen juuret löytyvät jo vuodesta 1950, jolloin keskikoulutasoinen imaamisaarnaajakoulutus aloitettiin.

AKP:hen kriittisesti suhtautuvat näkevät  koulutuspoliittiset muutokset askeleena turkkilaisen yhteiskunnan islamilaistamisessa. Imaamisaarnaajakoulujen vastustajat maalaavat kuvaa kouluista ”poliittisen islamin takapihoina” ja ”shariaa haluavien koulutuslaitoksina”. Salaliittoteorioita ei hillitse se, että moni imaamisaarnaajalukiosta valmistuva päätyy oikeustieteen tai julkishallinnon puolelle. Myös itse presidentti Erdoğan ja monet muut valtion hallinnon keskeiset toimijat ovat imaamisaarnaajalukioiden kasvatteja.

AKPn vastaisista mielenosoituksista vuonna 2013. Kuva: Kari Vitikainen.

Viime vuosina koulutuspoliittisilla päätöksillä ja budjettivaroin imaamisaarnaajakouluille annettu tuki näkyy selvästi myös Turkin opetusministeriön tilastoissa. Kun lukuvuonna 2011-2012 imaamisaarnaajalukioita oli 537 ja oppilaita 268 245, lukuvuonna 2017-2018 kouluja on 1605 ja opiskelijoita 514 806. Lisäksi avoimissa imaamisaarnaajalukioissa opiskeli lukuvuonna 2017-2018 yhteensä 112 697 opiskelijaa. Kuudessa vuodessa koulujen opiskelijamäärä nousi yli 52 prosenttia.

Lähes 11% Turkin nuorista saa uskonnollisen toisen asteen koulutuksen

Turkin opetusministeriön tilastojen (2017-2018) mukaan toisella asteella opiskelee 5 689 427 oppilasta, mikä tarkoittaa, että uskonnollisen toisen asteen koulutuksen saa tällä hetkellä lähes 11% Turkin nuorista.

Vaikka imaameille palkan maksava Turkin valtion uskontoasiainvirasto (T.C. Diyanet İşleri Başkanlığı.) on viime vuosina merkittävästi lisännyt henkilökuntansa määrää, vain pieni osa imaamisaarnaajalukioista valmistuneista päätyy uskontoasiainviraston palvelukseen. Vuonna 2017 uskontoasiainviraston palkkalistoilla toimi noin 103 000 imaamia, muezzia tai koraanikoulun opettajaa. Suuri osa Turkin imaameista on saanut ammattikoulutuksensa imaamisaarnaajalukioissa. Uskontoasiainviraston tavoite on kuitenkin nostaa imaamien koulutuksen tasoa ja palkata enemmän yliopistojen teologisista tiedekunnista valmistuneita imaameja.

Koska yli puolet imaamisaarnaajalukioissa opiskelevista on tyttöjä, jotka eivät voi toimia imaamin ja muezzinin toimissa, on selvää, että imaamisaarnaajalukioiden ensisijainen tavoite on joku muu kuin vuonna 1972 asetettu tavoite “tuottaa uskontovirkamiehiä uskonnolliselle palvelusektorille”. Siksi näyttääkin vahvasti siltä, että AKP:n johdolla Turkissa on palattu osmaniajan medres-koulutuksen tavoitteisiin eli pyrkimykseen kasvattaa hyviä muslimikansalaisia. Selvää on, että samalla kasvatetaan uutta AKP:n linjalle uskollista äänestäjäsukupolvea.

Jos maallistunut väestönosa pitääkin kouluja uhkana, niin konservatiivinen muslimiväestö kokee imaamisaarnaajalukiot hyvinä ja hyödyllisinä. Turkin talous ja sosiaalialan tutkimussäätiö (TESEV) kartoitti imaamisaarnaajakouluja käsittelevässä tutkimuksessaan (2004) imaamisaarnaajalukioiden valinnan syitä. Tutkimuksen mukaan imaamisaarnaajalukioiden opiskelijat arvostavat koulujen uskonnonopetusta ja ovat tulleet kouluihin omasta tai perheen tahdosta juuri uskonnon opetuksen takia. Opiskelijat arvostivat myös koulujen perhemäistä ilmapiiriä ja ympäristöä, joka kannustaa pysymään poissa huonoista tavoista.

Kun imaamisaarnaajalukioiden vastustajat näkevät koulut radikaalin islamin synnytysosastoina, koulujen puolesta puhuvat näkevät kouluilla tärkeän roolin radikaalin islamin hillitsemisessä. Opetusministeriön ja uskontoasiainviraston johtajuuden ja kontrollin maan uskonnollisessa elämässä ja koulutuksessa ajatellaan pitävän radikaalit toimijat kurissa ja varjelevan Turkkia uskonnolliselta kaaokselta, joka on nähtävissä esimerkiksi Afganistanissa ja Pakistanissa.

Miten kävi Mehmet, Ayşhe ja Birgülin?

Rakastaako turkkilaisen aapisen Mehmet, Ayşhe ja Birgül edelleen Atatürkiä? Atatürkiin liittynyt henkilöpalvonta on vähentynyt, mutta maan isällä on edelleen vankka asema kansallisten symbolien joukossa. Turkin opetusministeriön vuonna 2018 hyväksymän  aapisen ensi lehdiltä löytyy edelleen Turkin lippu, kansallislaulun sanat ja Atatürkiä ja turkkilaisuutta ylistävä vala. Keskiasteeseen kuuluvien imaamisaarnaajalukioiden oppikirjojen alussa on lipun ja kansallislaulun lisäksi Atatürkin paatoksellinen puhe Turkin nuorisolle. Kirjojen ensilehdiltä löytyy myös tuttu kuva harmaantuneesta Atatürkista, kasvoillaan lempeä ilme. Nämä elementit ovat kuuluneet turkkilaiseen oppikirjaan samalla varmuudella kuin Suvivirsi on kuulunut suomalaisten koulujen kevätjuhlaan.

Mutta jonkinlaisesta koulutuksen sisältöön liittyvästä muutoksesta kertonee se, että Atatürk ei enää esiinny aapisen sisäsivuilla, vaikka kirjasta muutoin löytyykin pari pientä isänmaallista runoa. AKP:n arvoista nouseva isänmaallisuus on erilaista kuin kemalistinen isänmaallisuus, jolla on vuosia ollut merkittävä asema turkkilaisessa koulutuspolitiikassa. Kemalismi painotti turkkilaista kansallivaltiota, valtion ja uskonnon eroa ja sekularistisen valtiojärjestyksen merkitystä. Presidentti Erdoğanin ja AKP:n visio yhtyy niihin maailmankatsomuksellisiin virtauksiin, joissa haikaillaan osmaniajan kunnian päiviä, jolloin Turkki oli islamilaisen maailman johtaja ja merkittävä toimija myös suurvaltapolitiikassa. Vuonna 2010 kemalistista kansanosaa järkytti vuodesta 1933 kouluissa luetun “Atatürk-valan” poistaminen koulujen pakollisista käytänteistä. Mikäli nykyinen kehityssuunta jatkuu, kemalistiset painotukset ja symbolit tulevat vähenemään entisestään turkkilaisesta oppimateriaalista. Samaan aikaan islamin asema tulee vahvistumaan.

Samalla kun koulutuspoliittiset muutokset ja oppisisällöt ilmentävät päättäjien maailmankatsomusta, ne ilmentävät väestössä tapahtuvaa maailmankatsomuksellista muutosta. Lopulta keskustelussa Atatürkin kuvasta oppikirjan ensilehdillä tai keskustelussa Suvivirrestä suomalaisen koulun kevätjuhlassa on kyse samasta asiasta. Kyse on erilaisten maailmankatsomusten mittelöstä, erilaisista arvoista, jotka ovat aina läsnä ihmisyhteisön elämässä kullekin ajalle ominaisella tavalla.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa