Jaa

Puolustusministeri Jussi Niinistö ja Bank of Ideas -säätiön perustaja, entinen puolustusministeri Elisabeth Rehn Kansalaispalvelus kokonaisturvallisuuden tueksi -selvityksen julkistamistilaisuudessa.


Yhteiskuntatieteiden maisteri Hannu Salomaa valmistelee valtio-opin väitöskirjaa Tampereen yliopistossa Suomen asevelvollisuudesta käytävästä poliittisesta keskustelusta ja keskusteluun liittyvistä valtataisteluista.
Väitöstutkimus etenee Tampereen yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun professoreiden ohjauksessa. Lisäksi Salomaa opettaa asevelvollisuudesta Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen kandidaattiohjelmassa.

Elisabeth Rehnin Bank of Ideas -säätiön hiljattain julkaisema kansalaispalvelusselonteko tarjosi uuden lisän Suomen asevelvollisuuskeskusteluun tosin toistamalla vanhaa tematiikkaa. Selonteon mukaan nykyinen asevelvollisuus on sotilaallisesti muttei sosiaalisesti kestävä malli. Ajankohtainen keskustelunavaus nosti pinnalle avoimia kysymyksiä, jotka toistavat tuttuja teemoja.

Elisabethn Rehnin Bank of Ideas -säätiö julkaisi 23. toukokuuta visionsa uudesta kansalaispalveluksesta ja raportti nousi nopeasti kiivaan julkisen keskustelun aiheeksi. Kärkäs asevelvollisuuskeskustelu ei ole mitään uutta. Kärsimättömyys asevelvollisuutta koskevien uudistusehdotusten tulkinnassa varjosti myös Risto Siilasmaan asevelvollisuustyöryhmän vuonna 2010 julkaisemaa raporttia. Tuolloin raportissa melko lyhyesti mainittu optio neljän kuukauden varusmiespalveluksesta nousi suuren julkisen huomion kohteeksi.

Bank of Ideas -säätiön julkaiseman selvityksen alussa todetaan, ettei kyseessä ole kattava tutkimus aiheesta, vaan raportin tarkoitus on tarjota perusta jatkotutkimukselle sekä lähitulevaisuudessa toivottavasti toteutuvalle parlamentaariselle selvitystyölle. Raportissa todeltaan muun muassa seuraavasti:

“Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä on rakennettu sotilaallisen puolustustuskyvyn tarpeisiin, ja tuottaa riittävät sodan ajan joukot koko Suomen puolustamiseksi. Sotilaallisesta näkökulmasta tarvetta muutokselle ei siis ole. Tarkasteltaessa nykyjärjestelmää kokonaisturvallisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta tarve muutokselle on kuitenkin olemassa. — Selvityksen lähtökohtana on turvata sotilaallisen puolustuskyvyn tarpeet. Siten esittämämme malli on suunniteltu täydentämään nykyistä järjestelmää ei rapauttamaan sitä.”

Bank of Ideas -säätiön mallissa asevelvollisuuden korvaava kansalaispalvelusvelvollisuus alkaa sähköisellä esivalintakirjeellä, jota seuraa yleiset kutsunnat koko ikäluokalle. Kutsuntojen jälkeen nuorilla on edessään kolme eri polkua: osallistuminen asepalvelukseen, osallistuminen varautumispalvelukseen tai veron maksaminen. Mallissa ase- ja varautumispalveluksen suorittaneet palkitaan tiettyyn ikään saakka tulojen verovähennyksellä eli palveluksen ulkopuolelle jäävät joutuvat maksamaan enemmän veroja.

Raportin mallissa asepalveluksesta vastaavat puolustusministeriö ja puolustusvoimat, joista jälkimmäiselle taataan oikeus valita riittävä henkilömäärä palvelukseen. Varautumispalveluksesta vastaisivat viranomaiset sekä maanpuolustus- ja turvallisuusjärjestöt. Nykyinen asevelvollisuusrekisteri laajennettaisiin kokonaisturvallisuusrekisteriksi.

Selvityksen ehdottama virtuaalisesti ja kurssimuotoisena 30-ikävuoteen mennessä suoritettava varautumispalvelu valmentaa kokonaisturvallisuuden haasteisiin ja korvaa nykyisenkaltaisen siviilipalveluksen. Varautumispalveluksen virtuaalisuutta perustellaan muun muassa kustannussyillä, sillä majoitusjärjestelyjä ja siviilipalveluskeskusta ei siten tarvittaisi. Nykyisen siviilipalveluksen kaltaisen työpalveluksen sijaan mallissa koulutus rakentuisi vapaaehtoisten järjestöjen kursseista sekä harjoituksista, ja varautumispalvelu voisi perustua esimerkiksi siviilipalveluksen koulutusmoduuleja mukaillen. Varautumispalveluksesta vastaisi toistaiseksi lisäselvitystä vailla oleva vastuuministeriö tai -ministeriöt, ja käytännön organisointivastuu olisi maakunnilla. Viranomaisten lisäksi kansalaisjärjestöt osallistuisivat varautumistarpeen määrittelyyn. Varautumispalveluksen pääidea on tukea yhteiskunnan siviilivalmiutta ja -varautumista häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

Julkisessa keskustelussa ei näytetä täysin ymmärtävän, miten kriittisesti Bank of Ideas -säätiö suhtautuu nykyiseen asevelvollisuuteen esimerkiksi yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Asevelvollisuuden on esitetty olevan yhä Suomen puolustuksen selkäranka, vaikka kansalaispalvelusselonteko ja sen ympärillä käytävä julkinen keskustelu keskittyvät pitkälti uuteen varautumispalvelukseen, yhdenvertaisuuteen sekä verolla maksettavaan palvelukseen. Vähemmälle huomiolle jää se, kuinka moni olisi halukas suorittamaan varusmiespalveluksen kansalaisvelvollisuusmallissa tai mikä oli se tapa ja valtuutus, jolla puolustusvoimat pystyisi ottamaan riittävän määrän henkilöitä palvelukseen. Keskeinen kysymys on, kuinka houkutteleva vaihtoehto 5,5-11,5 kuukauden varusmiespalvelus olisi verrattuna muun siviilielämän jatkumisen mahdollistavaan kurssi- ja virtuaalimuotoiseen varautumispalvelukseen saati kansalaispalvelusvelvollisuuden kuittaamiseen verotuksella. Olennainen kysymys on lisäksi se, kuinka paljon varusmiehiä haluttaisiin uudessa kansalaispalvelusmallissa kouluttaa ja kuinka todennäköisesti tämä määrä saavutettaisiin.

Kansakunnan rakentaminen asevelvollisuuden kautta

Asevelvollisuuden tutkijoiden parissa vallitsee laaja konsensus siitä, että nationalistisesti latautunutta asevelvollisuutta on historiallisesti käytetty kansakunnan rakentamiseen. Tämä kuvitteellisen yhteisöllisyyden luominen ja kansan kasvattaminen ovat edelleen läsnä suomalaisen asevelvollisuuden olemuksessa. Tämä on myös havaittavissa esimerkiksi Siilasmaan raportissa ja puolustusministeri Jussi Niinistön Bank of Ideas -säätiön raportin julkistamisseminaarissa pidetyssä puheessa.

Bank of ideas -säätiön selonteossa käsitellään laajasti ne ryhmät, jotka ovat joko asevelvollisuuden ulkopuolella tai joiden asema asevelvollisuuden sisällä ei ole tasa-arvoinen. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta siviili- ja varusmiespalveluksen välinen suhde sukupuoleen, ahvenanmaalaisiin, Jehovan todistajiin, palveluksesta vapautettuihin kaksoiskansalaisiin, palveluksesta kieltäytyviin sekä kieli-, uskonto-, sukupuoli- ja etnisiin vähemmistöihin ovat ongelmallisia kysymyksiä. Bank of Ideas -säätiön mielestä nykyinen tapa valikoida asevelvolliset on sotilaallisesti muttei sosiaalisesti kestävä.

Asevelvollisuuden kohdistuminen tai kohdistumatta jättäminen tiettyihin sosiaaliryhmiin on suurelta osin liittynyt päämäärätietoiseen kansakunnan rakentamiseen. Vain miehiä koskenut asevelvollisuus nojasi nationalistiseen sukupuoli-ideologiaan, jossa sukupuolten välisestä segraatiosta vallitsi konsensus. Suomen sisällissodassa osa punaisista naisista tarttui aseisiin, mitä pidettiin valkoisessa Suomessa porvarillisten naisten arvolle ja roolille sopimattomana. Asevelvollisuus ei ollut sisällissodan jakamassa kansakunnassa erityisesti 1920-luvulla suosiossa, mutta hiljalleen 1930-luvulla sen asema alkoi vakiintua, kunnes talvisodan myötä se nousi nykyisen kaltaiseen vahvaan asemaansa. Aseettoman palveluksen mahdollisuus asevoimien sisällä luotiin jo ensimmäisessä asevelvollisuuslaissa vuonna 1922, jota täydensi vuoden 1931 niin sanottu Lex Pekurinen, joka mahdollisti aseettoman palveluksen myös asevoimien ulkopuolella. Käsite siviilipalvelus otettiin käyttöön vuonna 1969 ja vuonna 1985 vakaumuksen tutkinnasta luovuttiin. Aseistakieltäytyjien määrä on aina ollut hyvin pieni, mutta he ovat saaneet ajoittain jopa suurta julkista huomiota osakseen.

Siviilipalveluksen alistuneisuus asevelvollisuudelle näkyy palveluksen odottamasta niin sanotusta vakaumuksesta. Vaatimus kuitenkin toimii entistä huonommin tilanteessa, jossa suurin osa siviilipalvelusmiehistä tekee valintansa enemmän käytännön kuin vakaumuksen syistä. Yhtälailla Jehovan todistajien vapauttaminen asevelvollisuudesta sopii entistä huonommin nykyaikaan, jossa entistä useamman motiivit aseistakieltäytymiseen eivät ole uskonnollisia vaan poliittisia.

Selvitys kansalaispalveluksesta lähtee siitä, että nykyinen asevelvollisuus on valikoiva. On ilmeistä, että käsitteiden “yleinen” tai vaihtoehtoisesti “valikoiva” käyttö riippuu siitä, kuinka myönteisesti tai kriittisesti asevelvollisuuteen suhtautuu. Kannattajan asevelvollisuus on yleinen, mutta kriitikon valikoiva. 1800-luvun maailmasta kumpuava käsite yleisestä asevelvollisuudesta on osa kansakunnan rakentamista. Jo Suomen suuriruhtikunnaskunnassa asevelvollisuutta kuvattiin sanalla ”yleinen”, vaikka asepalveluksen suoritti vain 10 prosenttia ikäluokasta. Oman pienen armeijan ja asevelvollisuuden olemassaolo osana keisarikunnan puolustusta oli osoitus keisarikunnan Suomea kohtaan tuntemasta luottamuksesta. Tästä syystä armeijan lakkauttaminen ensimmäisen sortokauden alussa oli voimakas symbolinen isku Suomea kohtaan.

Asepalveluksen kautta on rakennettu kuvaa ihannemiehestä hyväkuntoisena ja terveitä elintapoja noudattava kansalaissotilaana. Tämän kansalaisihanteen valossa fyysisesti palvelukseen kelpaamattomien on aina pelätty jäävän B-luokan kansalaisiksi. Toisaalta asepalveluksen suorittaminen on ollut myös keino erilaisille sosiaalisesti marginaalisessa asemassa oleville ryhmille kuten seksuaalivähemmistöille vahvistaa heidän kansalaiskelpoisuuttaan muun kansakunnan silmissä. Varusmiespalvelus on nähty mahdollisuutena integroida maahanmuuttajia yhteiskuntaan – tai kenties pikemminkin kansakuntaan.

Kansalaispalvelusvelvollisuuden suorittamisen suurempien verojen maksamisella on ennakoitu herättävän vastustusta. 1800-luvun Ranskan ja Preussin asevelvollisuusjärjestelmissä oli mahdollista ostaa vapautus palveluksesta, mikä johti asepalveluksen kohdistumiseen köyhään työväenluokkaan. Vauraampi keski- ja yläluokka väisti asepalvelusta taloudellisten resurssien turvin.

Uuden ja vanhan yhteensovittamista

Bank of Ideas -säätiön selvityksen pääkysymys “Miten koko ikäluokkaa koskeva kansalaispalvelus voisi tukea yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta?” pitää sisällään kansalaispalveluksen kaksi tärkeintä ydinkäsitettä: koko ikäluokka sekä kokonaisturvallisuus. Kokonaisturvallisuuden haasteisiin vastaamista on toki mietitty jo nykyisen järjestelmän raameissa, kuten puolustusvoimien virka-avulla ja sen kehittämisellä. Viime vuonna puolustusministeri Niinistö väläytteli siviilipalveluksen uudistamista kokonaisturvallisuuden tarpeita varten. Jo vuonna 2007, kun asevelvollisuuslakia muutettiin viimeksi, eduskunnassa keskusteltiin uudenkaltaisesta palvelusmuodosta asevelvollisuuden rinnalle, jotta nykyjärjestelmään luotaisiin enemmän joustavuutta ja kykyjen monipuolista hyödyntämistä. Visiot uudesta kansalaispalveluksesta kokonaisturvallisuuden ja yhdenvertaisuuden täydentäjänä ovat täten olleet jo aiemmin keskusteluna aiheena, vaikka kansalaispalveluksen haasteena on tuoreimman selvityksen mukaan termin monitulkintaisuus ja tutkimustiedon puute. Edes nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää ei ole tutkittu suuresti sen laajemmassa yhteiskunnallisessa merkityksessä, vaikka asevelvollisuus on kuulunut jo sukupolvien ajan Suomen vaikutusvaltaisimpiin yhteiskunnallisiin instituutioihin.

Raportissa pohditaan myös keinoja hyödyntää Pohjoismaiden ja Baltian puolustusjärjestelmistä kerättyjä kokemuksia kansalaispalveluksen kehittämiseksi. Säätiön visioimassa mallissa on selkeästi otettu mallia muiden Pohjoismaiden valikoivista asevelvollisuuksista, joita myös käydään selvityksessä lävitse. Kyseisten maiden asevelvollisuuksien historiallisesta kehityskaaresta jää kuitenkin käsittelemättä, kuinka Ruotsissa ja Norjassa osittain luovuttiin kylmän sodan päättymisen jälkeen sotilaallisen hyökkäyksen uhkakuvasta. Ruotsissa sotilaalliset uhkakuvat ovat sittemmin tehneet paluun.

Muiden Pohjoismaiden pienimuotoisten valikoivien asevelvollisuuksien olennainen ero suhteessa Suomen asevelvollisuuteen on se, ettei valikoivalla asevelvollisuudella ole samanlaista merkitystä kansakunnan rakentajana, kuin mitä Suomen koko ikäluokan kouluttamiseen tähtäävällä asevelvollisuudella on. On ilmeistä, että kansakunnan rakentajana asevelvollisuus voi toimia tehokkaasti vain silloin, kun koko ikäluokka koulutetaan. Keskeinen kysymys on, miten valikoiva malli perustellaan

Suomen ja muiden Pohjoismaiden asevelvollisuuksien vertailun avulla on mahdollista saavuttaa ymmärrys siitä, että asevelvollisuuden käsite on venyvä. Tässä mielessä Suomen uutisointi Ruotsin “asevelvollisuuden palauttamisesta” on hieman harhaanjohtava, sillä on mahdollista kyseenalaistaa se, kuinka tiukassa mielessä muiden Pohjoismaiden asevelvollisuudet ovat velvollisuuksia, jos palveluksen suorittaminen tai suorittamatta jättäminen nojaa lähes täysin vapaaehtoisuuteen. Uudenkaltainen kansalaispalvelusvelvollisuus vaikuttaa mielenkiintoiselta yhdistelmältä vapaaehtoisuutta ja velvollisuutta, jossa halutaan luopua vanhasta tavasta rakentaa kansakuntaa asevelvollisuuden kautta. Yhdistelmä kuitenkin säilyttää kansakunnan rakentamisen idea kansalaispalvelusvelvollisuuden lähtökohtana.

Raportissa käsitellään kansalaispalveluksen taloudellisia vaikuttimia sekä kustannustehokkuutta. Asevelvollisuuden taloustieteellisen kritiikin voi tiivistää kahteen taloustieteelliseen käsitteeseen: vaihtoehtoiskustannus ja suhteellinen etu. Näistä käsitteistä ensimmäinen mainitaan Bank of Ideas -säätiön raportissa. Palvelusaika tarkoittaa vaihtoehtoisesti poissaoloa opinnoista ja työelämästä, mikä tietää näkymättömiä kustannuksia kansantaloudelle. Tämä kritiikki oli keskiössä myös asevelvollisuuden lakkauttamiseen tähdänneessä Ohi on -kansalaisaloitteessa.

Kansalaispalvelumalli pitää sisällään kiehtovia, vaikkakin todennäköisesti poliittisesti kiistanalaisia taloudellisia ehdotuksia esim. verovähennyksestä, palkallisesta palveluksesta sekä mahdollisuudesta suorittaa kansalaispalveluvelvollisuus maksamalla enemmän veroja. Suhteellinen etu eli työnjaollinen erikoistuminen jää silti selonteossa mainitsematta. Ei ole taloudellisesti tehokasta tehdä erilaisista yksilöistä heidän työtaidoistaan riippumatta varusmiehiä saati varautumismiehiä. Asevelvollisten siviiliosaamista on toki yritetty puolustusvoimissa huomioida. Taloustieteen näkökulmasta maanpuolustus on työtä muiden julkisen sektorin töiden joukossa ja asevelvollisuus työnä maksettavaa veroa.

Tienhaarassa?

Uudenkaltainen kansalaispalvelusvelvollisuus on vielä ideatasolla, ja tarvitsee taustaksi lisää tutkimustietoa. Aloitteeseen sisältyy useita avoimia kysymyksiä. Säätiön julkaisu oli ennen kaikkea keskustelunavaus, mutta tähänastisen julkisen keskustelun huomio ei ole kohdistunut tasaisesti selonteon kaikkiin osioihin. Asevelvollisuudesta käytävä poliittinen keskustelu on jossain määrin siihen liittyvän laajan poliittisen konsensuksen jäykistämää, eikä siinä välttämättä kyetä tunnistamaan ja ymmärtämään eroja kansakunnan rakentamisen ja sotilaallisen maanpuolustuksen välillä.

Kansainvälinen esimerkki maanpuolustuksen käsitteen laajentamisesta on Liettuan ajatus aseettoman vastarinnan yhdistämisestä osaksi muuta maanpuolustusta. Poliittisessa keskustelussa saatetaan luoda vastakkainasettelua oikeudenmukaisuuden ja kansallisen turvallisuuden välille, vaikka kyse on enemmänkin poliittisesta tahdosta ja kyvystä yhdistää nämä kaksi elementtiä.

Politiikan on sanottu olevan mahdollisuuksien taidetta. Maanpuolustuksen politiikka ei ole tästä poikkeus. Ehdotettu kansalaispalvelusmalli näyttäytyy monella tapaa jopa kriittisenä suhteessa nykyiseen asevelvollisuuteen. Sekä aiemmassa kansalaisaloitteessa että hiljattaisessa kansalaispalvelusvelvollisuusmallissa kiteytyvät Suomen asevelvollisuuden potentiaaliset kehityspolut: joko nykyisten palvelusmuotojen laajentaminen vapaaehtoisuuden ja pakollisuuden yhdistelmällä tai nykyisten palvelusmuotojen kaventaminen pelkän vapaaehtoisuuden pohjalla.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa