Jaa

kommenttikuva Matti PuranenLatinalainen Amerikka on ollut Yhdysvaltain geopoliittista etupiiriä jo 1800-luvulta lähtien, mutta nyt “takapihalle” on ilmaantunut uusi ja voimakas toimija: Kiina. Kiinan kaupan volyymi ja investoinnit Latinalaiseen Amerikkaan ovat kasvaneet huimaa vauhtia läpi 2000-luvun Yhdysvaltojen huomion siirryttyä muualle. Nyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa suorastaan eristää maansa naapureistaan, mikä tarjoaa Kiinalle erinomaisen tilaisuuden.

Dominikaaninen tasavalta katkaisi viime viikolla diplomaattiset suhteensa Taiwaniin ja tunnusti näin Kiinan kansantasavallan ainoaksi viralliseksi Kiinan hallitukseksi ja ”Taiwanin saaren sen erottamattomaksi osaksi”. Dominikaanisen tasavallan suurlähetystö muuttaa näin Taipeista Pekingiin, ja valtioita, jotka ylläpitävät virallisia suhteita Taiwaniin (Kiinan tasavalta) on jäljellä enää 19; lähinnä Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa. Uutinen ylitti länsimaissa hädin tuskin uutiskynnyksen, mikä on ymmärrettävää, sillä Dominikaaninen tasavalta ei ole kovin merkittävä pelaaja maailmanpolitiikan näyttämöllä ja Taiwanin virallisen valtiollisen aseman mureneminen on ollut kylmä poliittinen realiteetti jo vuosikymmeniä. Lähetystön siirtäminen Pekingiin kuvaa kuitenkin osuvasti laajempia kehitystrendejä, jotka ovat valloillaan läntisellä pallonpuoliskolla. Kiina on tulossa – monien muiden alueiden ohella – myös Latinalaiseen Amerikkaan ennennäkemättömällä voimalla.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mikael Wigell on kiinnittänyt aiheellista huomiota Kiinan laajentuneisiin kauppasuhteisiin, sekä sijoituksiin ja infrastruktuurihankkeisiin Latinalaisessa Amerikassa. Wigellin mukaan Kiinasta on tullut nopeassa tahdissa esimerkiksi Brasilian, Argentiinan ja Perun tärkein kauppakumppani ja Latinalaisesta Amerikasta puolestaan Kiinan toiseksi merkittävin investointikohde heti Aasian jälkeen. Kasvava kaupan volyymi ja Kiinan tarjoamat massiiviset investointiohjelmat ohjasivat myös Dominikaanisen tasavallan ja Panaman (vuonna 2017) tunnustamaan vallitsevat tosiasiat ja avaamaan viralliset suhteet Kiinan kanssa.

Kaupan ohessa Kiinasta on tullut Latinalaisen Amerikan suurin lainoittaja – Venezuelan tapauksessa jopa surullisenkuuluisan suuri. Lainoilla ja investoinneilla on lähdetty kehittämään lähinnä infrastruktuurihankkeita, kuten Kiinan tapana on ollut muuallakin, esimerkiksi Afrikassa. Agendalla on ollut muun muassa ”kahden valtameren rautatie”, joka yhdistäisi Brasilian ja Perun rannikot toisiinsa. Lisäksi rautatiehanke sisältää tunnelirakenteen Argentiinan ja Chilen välille. Kenties näyttävimmän hankkeen, Keski-Amerikan läpäisevän kanavan, rakennustyöt on jo aloitettu Nicaraguassa. Mikäli Nicaraguan kanava koskaan valmistuu, se tarjoaa Kiinalle oman Panaman kanavan sivuuttavan kulkuväylän Tyyneltä valtamereltä Atlantille.

Kiinan läsnäolo Latinalaisessa Amerikassa tuskin vähenee. Kiinan ulkoministeri Wang Yi kutsui helmikuussa 2018 Chilessä järjestetyssä Kiinan ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisön (CELAC, Community of Latin American and Caribbean States) yhteiskokouksessa kaikki alueen maat mukaan Kiinan ulkopoliittisen lippulaivahankkeeseen, Silkkitien talousvyöhykkeeseen. Kutsu oli selkeä kannanotto sille, ettei talousvyöhyke selvästikään ole enää Euraasiaan tai mihinkään muuhunkaan maantieteelliseen alueeseen rajoittuva hanke. Silkkitiestä on kehittymässä globaali ohjelma, jonka nimissä Kiina muovaa maailmaa oman visionsa suuntaan taloudellisia muskeleitaan armotta käyttäen.

Samaan aikaan kun Kiina vahvistaa läsnäoloaan Latinalaisessa Amerikassa, Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto vaikuttaa pyrkivän suorastaan tuhoamaan välinsä alueen valtioihin. Trumpin mielestä Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus (NAFTA, North American Free Trade Agreement) tulisi räjäyttää, kehitysapua Latinalaisen Amerikan valtioille leikata jopa 35 prosenttia ja Keski-Amerikasta vaeltavan pakolaiskaravaanin muodostamaan ”kansalliseen uhkaan” vastata mobilisoimalla kansalliskaarti pikaisesti raja-aluetta valvomaan. Trumpin visioima muuri Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle olisi myös varsin vahva ja konkreettinen symboli Amerikalle, joka on toden totta luopumassa Monroen opistaan.

Latinalaisen Amerikan valtioiden arvostus Yhdysvaltoja kohtaan onkin kokenut ennätyksellisen romahduksen presidentti Trumpin kaudella: vain 24 prosenttia alueen kansalaisista hyväksyy Yhdysvaltain johdon ja vain 16 prosenttia presidentti Trumpin toimintatavat. Kiina on havainnut tämän kehityksen ja iskenyt rohkeasti avautuneeseen saumaan. Toisin kuin ”America first” -linjaansa toitottava Yhdysvallat, Kiina julistaa ulkopoliittisessa retoriikassaan vapaakaupan ja globaalin ”win-win-yhteistyön” ilosanomaa, joka on suunnattu Silkkitien tavoin kaikkialle maailmaan. Dominikaanisen tasavallan ja Panaman kaltaisten pienten valtioiden kääntyminen Kiinan puoleen kuvaakin suurempaa alueellisesta mullistusta: mikäli Yhdysvallat ei ole enää kiinnostunut Latinalaisen Amerikan tapahtumista, on Kiinasta löytymässä vaihtoehtoinen naapuri, joka tarjoaa taloudellista turvaa ja poliittista hyväksyntää. Mikä parasta, ilman ehdollisia klausuuleita, jotka puuttuvat maiden sisäiseen politiikkaan.

Trumpin eristäytyvästä ja ulkomaailmaa halveksuvasta ulkopolitiikasta huolimatta Yhdysvallat on ollut perin tuohtunut Kiinan lisääntyvästä läsnäolosta Yhdysvaltain perinteisellä ”takapihalla”. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Rex Tillerson totesi helmikuussa, ettei Latinalainen Amerikka kaipaa uusia “imperialistisia valtoja” alueelleen häärimään. Huhtikuussa Yhdysvaltain kauppaministeri Wilbur Ross kritisoi samaan sävyyn Kiinan rohmuavan Latinalaisesta Amerikasta lähinnä raaka-aineita ja kannusti alueen maita siirtämään kauppansa painopistettä takaisin Yhdysvaltain suuntaan. Sekä Tillerson että Ross vannoivat, ettei Yhdysvallat luovuta johtavaa asemaansa läntisellä pallonpuoliskolla ”autoritaaristen maiden käsiin”.

Kiinan Perun suurlähettiläs Jia Guide vastasi Yhdysvaltain kritiikkiin kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajan ja Kiinan hallituksen epävirallisen äänitorven Kansan päivälehden julkaisemassa kirjoituksessa varsin ironiseen sävyyn. Jian mukaan kansainvälistä kauppaa ja taloudellista yhteistyötä ei tule pitää minään ”pakkoavioliittona”, eikä niin ikään illalliskutsuina, joissa isäntä päättää oman päänsä mukaan vieraiden istumajärjestykset ja kattaukset. Jos Yhdysvallat siis väheksyy eteläistä naapurustoaan, niin Kiina vakuuttaa olevansa taloudellinen ja poliittinen kumppani, joka kunnioittaa valtiollista suvereniteettia ja tarjoaa samalla ennennäkemättömiä taloudellisia mahdollisuuksia. Kuinka kauan Latinalainen Amerikka vastustaa Kiinan tarjousta?

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa