Jaa

Ecuadorin Quitossa vastustettiin femicidioita asettamalla pinkkejä ristejä yhdelle kaupungin pääkaduista. Kuva: Flickr/Agencia de Noticias ANDES

Tekstin toinen kirjoittaja on taloustieteilijä, politologi (kansainvälinen politiikka), kestävän kehityksen kouluttaja sekä viittä vaille valmis nykytanssija Maiju Ranta, joka luotsaa kestävän kehityksen kansalaisjärjestöä Argentiinassa ja toimii ECOSOCissa pienviljelijöiden sekä osuuskuntien edustajana. Aiemmin Ranta on työskennellyt mm. opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä Suomen UNESCO-toimikunnassa.

Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla murhataan joka päivä 12 naista siksi, että he ovat naisia. Vaikka tämä femicidiona tunnettu ilmiö on maailmanlaajuinen, on naisten tappaminen sukupuolensa vuoksi erityisen yleistä alueella. Ilmiötä vastaan taistelee Argentiinasta vuonna 2015 liikkeelle lähtenyt #NiUnaMenos -kampanja, joka on yksi viime vuosien äänekkäimmistä ja laajimmista kansalaisliikkeistä mantereella. Mistä korkeat femicidio-luvut kertovat ja  mitä vaikutuksia Lattareiden omalla #MeToo-liikkeellä on ollut?

Naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä nousi vuoden 2017 lopulla maailmanlaajuinen kohu, kun useat yhdysvaltalaiset elokuvatähdet toivat julkisuuteen Harvey Weinsteinin vuosikymmeniä jatkuneen naisiin kohdistuvan seksuaalisen vallankäytön. Vaikka liike tuli maailman tietoisuuteen vasta hashtagin #metoo myötä, ovat sen juuret oikeastaan jo vuonna 2007 Tarana Burken perustamassa Me too-liikkeessä, jonka tarkoituksena oli tukea seksuaalisen väkivallan kohteiksi joutuneita vähävaraisia ja vähemmistöihin kuuluvia naisia.

Latinalaiseen Amerikkaankin levinneestä #metoo:sta tuli siellä #yotambien ja #eutambem. Näiden liikkeiden rinnalla valtavaa julkista keskustelua on jo vuosien ajan herättänyt naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja murhia vastustava #NiUnaMenos -kampanja (ei yhtään vähemmän) – eikä syyttä. Väkivallan eri muodot ovat yleinen ilmiö Latinalaisessa Amerikassa sekä Karibialla, ja naisten tappoja – femicidioita – vuosina 2004-2009 tilastoineen Small Arms Surveyn mukaan murhatilastojen kärkimaista kahdeksan sijaitsee alueella.

Femicidio peilaa sukupuolten välisiä valtarakenteita raa’alla tavalla

Femicidiolla (tai feminicidiolla) viitataan naisten tappamiseen sukupuolen perusteella. Ilmiö liittyy ennen kaikkea miehen ja naisen väliseen valtasuhteeseen sekä yhteiskuntajärjestelmään, joka on historiallisesti katsonut naisen olevan alempiarvoinen suhteessa mieheen. Femicidio on sukupuolisidonnaisen väkivallan (Gender-based violence, GBV) viimeinen aste: femicidiosta on kyse silloin, kun mies tappaa naisen, koska tämä on nainen. Femicidioon liittyy erityistä raakuutta ja usein myös seksuaalista väkivaltaa, ja naisten tappaminen sukupuolen vuoksi tapahtuukin usein parisuhteessa tai sen päätyttyä. Brasilialaisen sosiologin Lourdes Bandeiran mukaan femicidioissa onkin kyse yhteiskunnassa vallitsevan maskuliinisen vallan konkretisoitumisesta kieroutuneella tavalla.

Vaikka femicidion määrittely etenkin lainsäädännössä on monessa maassa vielä kesken, on käsitteellä suhteellisen pitkät juuret. Ensimmäistä kertaa femicidiosta puhuttiin vuonna 1976, kun pohjoisamerikkalainen sosiologi Diana Russell käytti termiä Brysselissä pidetyssä kansainvälisessä naisiin kohdistuvien rikosten tuomioistuimessa (International Tribunal on Crimes against Women). Russell onkin merkittävän osan urastaan pyrkinyt edistämään femicidio-käsitteen virallista käyttöönottoa Yhdysvalloissa. Vaikka femicidio käsitteenä on nuori, ilmiö sen takana on vuosisatoja vanha, pitäen Russellin mukaan sisällään mm. noitavainot ja kunniamurhat.

Femicidiot ovat yleisiä Latinalaisessa Amerikassa mukaillen näin maanosalle tyypillisesti korkeita väkivaltalukuja. Ilmiön yleisyys kuitenkin vaihtelee myös maiden sisällä: Vuonna 2009 Meksikon Ciudad Juarezissa 19,1 naista 100 000 kohden joutui femicidion uhriksi koko maan tilaston ollessa 2,5 naista 100 000 kohden. Argentiinassa puolestaan väkilukuun suhteutettuna eniten femicidioita tapahtuu maan pohjoisissa provinsseissa, joissa tapahtuu maan muihin provinsseihin nähden vähemmän murhia, mutta esiintyy eniten väkivaltaa.

Maailmanlaajuisesti syyt femicidioille vaihtelevat aina kotiväkivallasta kunniamurhiin, mutta Latinalaisessa Amerikassa se kytkeytyy paitsi naisia miestä alempiarvoisimpina pitävään machokulttuuriin ja ihmiskauppaan, myös useimmiten järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekä huumekartelleihin. Naisen tappamiseen liittyy rikollispiireissä erityistä symboliikkaa, jolla pyritään osoittamaan oman valta-aseman vahvuus suhteessa viholliseen tai valtaa pitäviin. Näin ollen siellä, missä esiintyy paljon väkivaltaa ja laajaa huumekauppaa, esiintyy myös enemmän femicidioita – mm. El Salvadorissa huumekaupan ja siihen liittyvien konfliktien lisääntymisen myötä femicidioiden määrä on viisinkertaistunut.

El Salvadorissa huumekaupan ja siihen liittyvien konfliktien lisääntymisen myötä femicidioiden määrä on viisinkertaistunut.

Ei siis liene yllätys, että julkisessa keskustelussa femicidio on noussut tapetille juuri Latinalaisessa Amerikassa jo paljon ennen #metoo-kampanjan herättämää maailmanlaajuista keskustelua seksuaalisesta häirinnästä. Erityisesti Argentiinassa on kampanjoitu machoväkivallan loppumisen ja femicidion uhrien puolesta.

#NiUnaMenos -kampanja lähti liikkeelle Argentiinasta, jossa siitä on kasvanut poliittinen liike

Toukokuun 11. päivänä 2015 Chiara Páez, raskaanaoleva 14-vuotias koulutyttö, löydettiin haudattuna poikaystävänsä puutarhasta argentiinalaisessa Santa Fen provinssissa. Toimittaja Mariela Ojeda tviittasi tapauksesta kysyen, milloin naisiin kohdistuva väkivalta ja femicidiot loppuvat, linkittäen tapauksen hashtagillä #NiUnaMenos meksikolaisen runoilija Susana Chávezin runoon 1990-luvun Meksikon Ciudad Juárezin femicidioista. Seuraavien päivien aikana Ojedan sekä naispuolisten toimittajien, aktivistien ja näyttelijöiden alulle panemat #NiUnaMenos-tviitit täyttivät espanjankielisen twittermaailman. Páezin tapauksen mediahuomio sekä #NiUnaMenos-viestit herättivät Argentiinan jo ennestään aktiivisen kansalaisyhteiskunnan, ja alle kuukaudessa sadattuhannet ihmiset ympäri maata osallistuivat ensimmäiseen #NiUnaMenos -mielenosoitukseen 3.5.2015. Mielenosoituksessa vaadittiin loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle ja sen äärimmäisimmälle ilmiölle femicidiolle.  

Argentiinassa kansalaisyhteiskunta on ollut aktiivinen femicidion vastustaja. Yksi merkittävimmistä toimijoista on La Casa del Encuentro -järjestö, joka on muun muassa ajanut femicidio-rikosnimikkeen saattamista lainsäädäntöön, sekä ylläpitää epävirallista femicidio-tilastoa, joka perustuu maan suurimpien uutistoimistojen kautta uutisoituihin femicidio-tapauksiin. Järjestön mukaan maassa on tapahtunut 2384 femicidiota vuosien 2008-2016 välisenä aikana. Lisäksi femicidioiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta, ja vuonna 2016 maassa tapahtui keskimäärin yksi femicidio joka 30. tunti. Myös esimerkiksi Brasiliassa on arvioitu, että vuodesta 2016 vuoteen 2017 tapausten määrä kasvoi 16,5 prosentilla. Tilastot  saattavat kuitenkin heijastella myös femicidioiden ympärillä lisääntynyttä keskustelua ja julkisuutta #NiUnaMenos-liikehdinnän myötä.

#NiUnaMenos muuntui nopeasti poliittiseksi liikkeeksi. Jo ensimmäisen mielenosoituksen yhteydessä mm. Ojedan perustama Ni Una Menos -organisaatio ja kymmenet muut kansalaisjärjestöt vaativat maan hallitukselta kansallista toimeenpanosuunnitelmaa sukupuolisidonnaisen väkivallan estämiseksi, esiintuomiseksi ja poistamiseksi sekä riittäviä varoja näiden toimien toteuttamiseksi. Hallitus onkin aloittanut toimeenpanosuunnitelman toteuttamisen, mutta esimerkiksi oikeuskäsittely ja femicidioiden tilastointi valtion taholta ovat edelleen puutteellisia.

Lokakuun 8. päivänä 2016 Lucía Pérez, 16-vuotias koulutyttö, kuoli femicidion uhrina yläluokkaisessa Mar del Platan kaupungissa Buenos Airesin provinssissa. Lucía Pérezin tapaus herätti jälleen poikkeuksellista huomiota, paitsi hyvämaineisen kaupungin idylliä rikkovana, myös erityisen raakana tapauksena. Uhri muun muassa kärsi sydänpysähdyksestä rajun raiskauksen johdosta, hänet pestiin ja hänelle vaihdettiin vaatteet jälkien peittämiseksi ennen sairaalaan vientiä. Tapahtumasta järkyttyneenä jälleen muutamassa päivässä sosiaalisen median välityksellä järjestettiin suurmielenosoitus #MiercolesNegro (musta keskiviikko). Sen kantavana teemana oli macho-väkivallan kitkeminen. Liike kutsui myös kaikki naiset tunnin mittaiseen lakkoon kuvastamaan sitä, mihin naisiin kohdistuva väkivalta äärimmillään johtaa: naisten (ikuiseen) poissaoloon.

#MiercolesNegro kuvasti sitä, mihin naisiin kohdistuva väkivalta johtaa: naisten (ikuiseen) poissaoloon.

#NiUnaMenos sai alkusysäyksen argentiinalaisten toimittajien Twitter-keskustelusta, mutta tänä päivänä se on laaja kansanliike, jonka näkyvin ilmaisu ovat kesäkuussa Páezin sekä lokakuussa Pérezin muistoksi järjestettävät mielenosoitukset. Mielenosoitusten teemat ovat laajentuneet femicidiosta ja machokulttuurin kitkemisestä aborttikeskusteluun. Tällä hetkellä Argentiinan hallitus keskusteleekin abortin täydestä laillistamisesta.  Liike on levinnyt myös muihin maanosan maihin mm. Uruguayhin, Meksikoon, Paraguayhin, Chileen, Peruun, Boliviaan ja El Salvadoriin. Vaikka liike voidaan yleisellä tasolla nähdä yhtenäisenä, se on muovautunut kussakin maassa sen erityisen poliittisen ja yhteiskunnallisen kontekstin mukaisesti. Kolumbiassa naisiin kohdistuva historiallinen väkivalta on vuosikymmenien ajan liittynyt sen pitkään sisäiseen konfliktiin. Lisäksi Kolumbiassa on viime vuosina pidetty esillä naisiin kohdistuvan väkivallan ympärillä vallitsevaa hiljaisuutta.

#NiUnaMenos liikkeenä on nykyajalle tyypillinen sosiaalisen median kautta nopeasti laajalle leviävä kampanja. Se ei silti ole ensimmäinen kansalaisliike Latinalaisessa Amerikassa, joka on pyrkinyt rikkomaan naisiin kohdistuvan väkivallan sekä femicidioiden ympärillä vallitsevaa hiljaisuuden muuria. Kolumbiassa on toiminut La Ruta Pacifica -liike jo vuodesta 1995, joka pyrkii parantamaan niiden naisten asemaa, jotka ovat joutuneet väkivallan uhreiksi konfliktin seurauksena. Perussa puolestaan vuonna 1979 perustettu Flora Tristan -järjestö on toiminut naisten ihmisoikeusasioiden aktiivisena äänitorvena, tilastoiden ja herätellen keskustelua femicidioista jo 2000-luvun alkupuolelta alkaen. Myös Amerikan valtioiden järjestö OAS on ollut aktiivinen: vuonna 1994 se hyväksyi sopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi sekä vahvistamaan sen rangaistavuutta laissa (Inter-American Convention on the Prevention, Punishment and Eradication of Violence against Women, Convención de Belem Do Pará).

Aktiivinen kansalaisliikehdintä kantaa vähitellen hedelmää lainsäädännössä

Sukupuolisidonnainen väkivalta ja femicidiot koskettavat käytännössä koko Latinalaista Amerikkaa. Vaikka tiedetään, että sukupuolisidonnainen väkivalta on yleistä, on siitä ja erityisesti femicidioista edelleen heikosti saatavilla luotettavia tilastoja – useimmissa alueen maista viranomaiset eivät tilastoi femicidioita lainkaan. Tätä aukkoa on joissain maissa, kuten Argentiinassa ja Perussa, pyrkinyt korvaamaan kansalaisyhteiskunta. Myös Meksikossa toimiva kansalaisjärjestö Observatorio Ciudadano Nacional del Feminicidio julkaisee tietoa ja tukee väkivallan uhreja ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tekevä FLACSO-instituutti ylläpitää Brasiliassa Mapa da Violência – sivustoa, joka raportoi säännöllisesti myös naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Tilastojen puute lienee yhteydessä siihen, että yhteiskunnan tasolla femicidio on tunnustettu vasta hiljattain. Femicidio on osa lainsäädäntöä 16:ssa Latinalaisen Amerikan maassa – vielä vuonna 2008 maita oli vasta yhdeksän. Määritelmät eivät kuitenkaan aina ole yksiselitteisiä tai selkeästi tulkittavia. Epämääräinen rikosnimike saattaa lieventää saatavaa tuomiota. Esimerkiksi Argentiinassa femicidio-tapauksia on kirjattu oikeusasteissa esimerkiksi “väkivallan ilmauksena”, joka on merkittävästi heikentänyt rikoksesta saatavaa rangaistusta. Täten femicidioita ei aina tutkita erikseen naisiin kohdistuvina sukupuolisidonnaisina väkivallantekoina. Femicidion ehkäisemisen kannalta olisi kuitenkin tärkeää tunnustaa sen olemassaolo yhtenä väkivallan muotona nimenomaan siksi, että sen vaikuttimena on uhrin sukupuoli.

Femicidion tunnustaminen lainsäädännössä on iso askel, mutta ei nykyisessä muodossaan vielä riittävä estämään femicidioita. Lainsäädäntö itsessään kun ei tarkoita sitä, että poliisitutkinta olisi tehokasta tai että lakia toimeenpannaan oikein. Lisäksi siihen ei sisälly minkäänlaista uhrien suojelua, mikä vaikuttanee merkittävästi siihen, kuinka herkästi naiset esimerkiksi ilmoittavat äärimmäisestä väkivallasta viranomaisille.

Yhteen keskeiseen ongelmaan, viranomaisten osaamiseen ja tiedon puutteeseen, on pyritty viime aikoina vastaamaan yhteistyössä YK:n kanssa. Niin sanottu malliprotokolla femicidioiden tutkimiseen (Latin American Protocol for Investigation of Femicide) ohjeistaa viranomaisia femicidioiden tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn sekä tutkimiseen. Ohjeistuksella on voitu luultavasti edistää rikoksen tunnistamista ja tunnustamista, mikäli paikalliset viranomaiset sitä käyttävät. Samalla sen tarve kertoo merkittävällä tavalla paitsi siitä, kuinka heikko oikeusjärjestelmä useassa maanosan maassa on, myös ennen kaikkea siitä, kuinka hidas prosessi femicidiot mahdollistavan kulttuurin muutos on.

Hiljaisuuden kulttuuri on murtumassa

Sukupuolisidonnaista väkivaltaa esiintyy ympäri maailman. Sitä ylläpitävät vahingolliset yhteiskunnalliset ja kulttuuriset normit sekä käsitykset sukupuolten välisestä valta-asemasta, joka pahimmillaan heijastuu sukupuoleen perustuvan väkivallan hyväksymisessä. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa miehet ovat perinteisesti perheen pääasiallisia päätöksentekijöitä ja omaisuuden haltijoita, ja väkivalta ymmärretään tapana ratkaista konflikteja sekä hyväksyttynä osoituksena miehen ylivoimasta naiseen nähden. Tätä perinteistä ajatusmallia esiintyy vielä paljon, mutta kuten kaikissa yhteiskunnissa, myös Latinalaisessa Amerikassa käsitykset ja kulttuuri elävät sekä muuttuvat – siinä kansalaisyhteiskunnan aktiivisuudella voi olla iso merkitys.

Aktiivinen kansalaisyhteiskunta sekä orastavat toimet viranomaisten taholta parantavat mahdollisuuksia puuttua sukupuolisidonnaiseen väkivaltaan ja femicidioihin. Lisääntynyt keskustelu auttaakin uhrien ja ilmiön laajuuden tunnistamisessa ja ratkaisujen löytämisessä. Lisäksi tarvitaan poliittista tahtoa, lainsäädäntöä ja toimivien instrumenttien täytäntöönpanoa. Laajemmalla tasolla naisten voimaannuttamiseen liittyvät toimet, kuten taloudellisen itsenäisyyden mahdollistaminen sekä tasa-arvoisen kulttuurin edistäminen esimerkiksi koulutuksen ja seksuaalikasvatuksen kautta puolestaan edistävät väkivallan kitkemistä. #NiUnaMenos sekä aktiivinen kansalaisyhteiskunta ovat onnistuneet herättämään kaivattua keskustelua, jotta femicidioiden ympärillä vallinnut hiljaisuuden kulttuuri hiljalleen murtuu.

#NiUnaMenos - Femicidioiden ympärillä vallinnut hiljaisuuden kulttuuri on hiljalleen murtumassa.
Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa