Jaa

Meksikon armeijan erikoisjoukot huume-etsinnöissä Michoacánin osavaltiossa. Kuva: Diego Fernández/Jjafjjaf, Wikimedia Commons.

Huumeiden kuljetusreittejä Amerikan kaksoismantereella ohjaavat lukuisat järjestäytyneet kansainväliset rikollisverkostot. Ne ovat pääroolissa The Ulkopolitistin “huumetrilogian” toisessa osassa, jossa valotetaan rikollisjärjestöjen maailmalle ulottuvia huumeiden salakuljetusreittejä ja toimintatapoja Amerikoissa.

Kuten tämän kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa kävi ilmi, Latinalaisessa Amerikassa on pyritty kitkemään huumeiden tuotantoa ja niiden kulkeutumista länsimaihin Yhdysvaltojen johdolla käydyllä huumesodalla. Tästä huolimatta latinalaisamerikkalaiset huumevirrat ovat pikemminkin siirtyneet ja rikollisjärjestöt kehittyneet yhä verkostoituneemmiksi sen sijaan, että kauppa olisi heikentynyt. Myös tuotantomäärät ovat olleet laskun sijaan nousussa. Valtavan tuotannon myötä syntyvät huumeiden salakuljetusreitit kulkevat lähes kaikkiin ilmansuuntiin. Monilla niistä on pitkä historia.

Latinalaisamerikkalaisen huumekaupan historian voi karkeasti jakaa neljään jaksoon. 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1945 marihuanan ja oopiumin (laitonta) kauppaa hallitsivat meksikolaiset. Perulaiset kävivät samoihin aikoihin pääasiassa laillista kokaiinikauppaa. Kaikki Meksikon kautta Yhdysvaltoihin päätyneet huumeet eivät kuitenkaan olleet latinalaisamerikkalaista tuotantoa. Koska meksikolaiset oopiumiunikon viljelijät eivät 1920- ja 30-luvuilla pysyneet kysynnän perässä, ostivat Ciudad Juárezin huumekauppiaat oopiumia ja morfiinia Intiasta ja Myanmarista asti.

Toinen jakso huumekaupan historiaa kesti toisen maailmansodan päättymisestä 1960-luvulle saakka. Tuolloin huumekauppa järjestäytyi ammattimaisten kauppaa käyvien verkostojen ansiosta. Kokaiinia, joka oli juuri kielletty Perussa Yhdysvaltain ja YK:n painostuksen vuoksi, kulkeutui verkostoja pitkin Perusta Kuuban kautta yhdysvaltalaisiin kaupunkeihin. Boliviassa kokaiinia tuotettiin vielä laillisesti ja vuoden 1952 vallankumouksen jälkeen se ruokki perulaista laitonta huumekauppaa. Kuuba puolestaan asemoitui 1940- ja 50-luvuilla paitsi huumeiden kauttakulkumaaksi, myös kokaiinin viihdekäytön keskukseksi. Kokaiinin kultakausi Havannassa kuitenkin loppui pian vuoden 1959 vallankumouksen seurauksena, jolloin paikalliset huumekauppiaat pakenivat eri puolille Amerikkoja muun muassa Argentiinaan, Floridaan ja Meksikoon.

Huumekaupan kolmannessa vaiheessa 1960-luvulta vuoteen 1984 keskiöön nousi Kolumbia. Samalla bisnes muuttui aiempaa väkivaltaisemmaksi. Kolumbian 1960- ja 70 -luvuilla romahtanut tekstiiliteollisuus ajoi runsaasti kolumbialaisia siirtolaisiksi, minkä seurauksena muodostuneet verkostot tarjosivat valmiit jakelukanavat maassa samaan aikaan kasvaneelle huumetuotannolle. Aluksi suosituin huumeiden kuljetusreitti kulki Karibian kautta Floridaan, jonne virtasi kolumbialaisen kokaiinin lisäksi Karibian saarilla kasvatettua marihuanaa. Jouduttuaan Yhdysvaltain valvovan silmän alle kolumbialaiskartellit alkoivat solmia yhteyksiä ensin keskiamerikkalaisiin ja sitten myös meksikolaisiin salakuljettajiin. Nyt huumeita alkoi saapua Yhdysvaltoihin entistä enemmän maan lounaisosien kautta, ja Kolumbia alkoi vähitellen menettää asemaansa kokaiinin kuljetuksessa Meksikolle.

1980-luvun loppupuolelta lähtien alkaneessa neljännessä vaiheessa Meksiko on palannut hallitsemaan huumekauppaa ja kärsimään siihen liitetystä väkivallasta. Meksikon huumekartellit olivat saaneet toimia pitkälti valtiovallan siipien suojassa koko Instituutionaalisen vallankumouspuolueen PRI:n pitkän, vuodesta 1921 aina vuoteen 2000 ulottuneen valtakauden ajan. Tuolloin linja painottui pitkälti rauhanomaiseen yhteiseloon muutamia huumekauppaan liittyviä pidätyksiä ja valtion harjoittamia satunnaisia huumekasvien hävittämistoimia lukuun ottamatta. Kun PRI:n yksinvalta vaihtui monipuoluejärjestelmään, järjestäytyneen rikollisuuden ja valtion eri toimijoiden välit rikkoutuivat, sillä PRI ei enää pystynyt takaamaan rankaisemattomuuden kulttuuria.

Albertasta Amazonasille

Edellä kuvattu Etelä-Amerikasta Keski-Amerikan tai Karibian kautta Yhdysvaltoihin suuntautuva huumevirta ei suinkaan ole Amerikan mantereen ainoa. Kuten jo sarjan edellisessä osassa tuotiin esille, huumeita tuotetaan myös Kanadassa. Niiden päämarkkinat sijoittuvat nekin Yhdysvaltoihin. Brittiläisen Kolumbian marihuana on perinteisesti ollut maan suosituin tuote. Sen lisäksi rajan ylittävät naapurimaan opioidikriisiä pahentavat aineet kuten fentanyyli. Huumeiden lisäksi Kanadasta saapuu Yhdysvaltoihin myös laittomia siirtolaisia, mutta ainakaan toistaiseksi ei Yhdysvalloissa toistaiseksi ole vaadittu muuria Kanadan rajalle.

Yhdysvaltain ja Kanadan väliset huumevirrat eivät kuitenkaan ole yksisuuntaisia. Se kävi ilmi esimerkiksi viime joulukuussa, kun Kanadan tulli sai käsiinsä Albertassa yli sadan kilon kokaiinierän. Sen arvon arvioitiin olevan vähittäismyynnissä vajaasta seitsemästä reiluun kahdeksaan miljoonaan dollariin. Etelä- ja Keski-Amerikasta Yhdysvaltain poikki Kanadaan saapuneet huumeet eivät ole uusi ilmiö. Niiden ympärille kehkeytynyt järjestäytynyt rikollisuus on jo kauan ollut maan riesana. Meksikolaiskartellit ovat kasvattaneet läsnäoloaan etenkin Vancouverissa, josta on kehittynyt mannertenvälisen huumekaupan solmukohta. Kaupungin kautta kuljetetaan kannabista, amfetamiinia ja ekstaasia Aasian ja Euroopan markkinoille. Vastineeksi näistä tuotteista Kanada pääsee nauttimaan eteläamerikkalaisen kokaiinin lisäksi mm. afganistanilaisesta heroiinista.

Eteläamerikkalaisella kokaiinilla on määränpäitä myös muualla kuin pohjoisessa. Vaikka valkoista puuteria päätyy tuottajamaista Keski-Amerikkaan, Karibialle ja Argentiinaan asti, pitää kysyntää kotimaanosassa yllä erityisesti Brasilia. Se on maailman toiseksi suurin kokaiinin kuluttajamarkkina. Brasilian Amazonasin osavaltiolla on yksistään 3209 kilometriä pitkä raja tuottajamaiden Perun ja Kolumbian kanssa, minkä lisäksi yhteistä rajaa Perun ja Bolivian kanssa on myös Acren, Rondonian, Mato Grosson ja Mato Grosso do Sulin osavaltioilla yhteensä yli 4000 kilometriä. Tästä alueesta iso osa on eristäytynyttä, vaikeakulkuista sademetsää, mikä luo jo itsessään otolliset olosuhteet huumeiden salakuljetukselle.

Brasilia on maailman toiseksi suurin kokaiinin kuluttajamarkkina.

Amazonasin osavaltion yleisestä turvallisuudesta vastaava ministeriö arvioi vuonna 2017, että pelkästään Perusta Brasiliaan suuntautuvan huumekaupan arvo on vuosittain noin 4,5 miljardia dollaria. Koko alueen kokaiinikaupan arvo onkin todellisuudessa moninkertainen, kun siihen lasketaan myös Kolumbiasta ja Boliviasta peräisin olevat huumeet. Kauppaa alueella käyvät useat isot brasilialaiset järjestäytyneet rikollisjärjestöt, joista vaikeakulkuisessa sademetsässä toimii aktiivisesti kolme suurta: PCC (Primeiro Comando da Capital), CV (Comando Vermelho) ja FDN (Família do Norte). Kaikki kolme toimivat useassa alueen osavaltiossa halliten kuljetusreittejä sekä paikallista huume- ja asekauppaa. Näistä PCC hallitsee suurinta osaa alueista ja sen onkin viime vuosina nähty kehittyneen erittäin järjestäytyneeksi organisaatioksi, joka on aktiivisesti vallannut kuljetusreittejä koko maassa. Näiden kansallisestikin laajalti aktiivisten järjestöjen lisäksi Amazonin alueella toimii myös paikallisia rikollisorganisaatioita, jotka kilpailevat samoista reiteistä kolmen edellä mainitun kanssa.

Toimenpiteet huumekauppaa vastaan ovatkin kohdanneet vähintään yhtä paljon haasteita sen eteläisillä kuljetusreiteillä ja käyttöalueilla kuin pohjoisillakin. Koko Amazonin aluetta vaivaavat vaikeakulkuisuuden lisäksi riittämättömät resurssit huumekaupan kitkemiseksi. Amazonasin osavaltiossa on arvioitu, että jalkautuva Polícia Militar tarvitsisi yhteensä 15 000 poliisia ja tutkiva siviilipoliisi noin 2700 poliisia, jotta ne voisivat taata tehokkaat vastatoimet. Tällä hetkellä ensin mainittuja on alueella käytettävissä vajaat 9000 ja jälkimmäisiä alle 2000.

Huumekaupan hallintaan liittyvillä vaikeuksilla on myös laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Brasiliassa on viime aikoina nähty huume- ja asekauppaan kytkeytyvän väkivallan lisääntymistä. Eri rikollisjärjestöt ovat taistelleet paitsi itse kokaiinikaupan herruudesta myös kuljetusreittien hallinnasta Kolumbian viime vuosina lisääntyneen kokaiinintuotannon takia. Konfliktit ovat johtaneet väkivaltaisiin ja tuhoisiin vankilamellakoihin, joissa on kuollut satoja vankeja. Mellakoita puhkeaa erityisesti vankiloissa, koska useat vangitut rikollisjärjestöjen johtajat ohjaavat huume- ja asekauppaa vankiloista käsin. Kuljetusreiteistä kilpaillaan telkien takana. Brasiliassa tällaisia konflikteja on viime aikoina nähty kahden suurimman järjestön, uutta markkina-aluetta valloittaneen PCC:n sekä perinteisen riolaisen CV:n, välillä.

Huumeet kulkevat maassa, vedessä ja ilmassa

Osa Andeilta juontavista huumevirroista jää Brasiliaan, mutta osa jatkaa Argentiinaan ja Paraguayhin tai Atlantin yli Eurooppaan. Viimeksi mainittu reitti on lisännyt viime aikoina suosiotaan, kun kokaiinin kulutus Yhdysvalloissa on laskenut ja kysyntä muille korkeatuottoisille markkinoille samalla lisääntynyt. Brasilia onkin vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut Eurooppaan suuntautuvan kokaiinikaupan pääasialliseksi kauttakulkumaaksi. Vuoteen 2008 asti asema oli Venezuelalla. Eurooppaan suuntautuva huumekauppa on erittäin tuottoisaa liiketoimintaa: kilo kokaiinia maksaa Brasiliassa 8500 euroa. Eurooppaan saapuessaan hinta on noussut jo 90 000 euroon.

Euroopan reitti kulkee pääasiassa Brasilian väkirikkaimman kaupungin São Paulon kautta maan suurimpaan satamaan Santosiin, josta kokaiini jatkaa matkaansa Eurooppaan joko suoraan tai Afrikan kautta. Kyse on kansainvälisestä yhteistyöstä. Brasilialaiset rikollisorganisaatiot tekevät tiivistä yhteistyötä sekä afrikkalaisten että eurooppalaisten järjestöjen, kuten esimerkiksi Italian mafian kanssa. Erityisesti Nigeriasta on tullut tärkeä kauttakulkumaa kokaiinille, sillä São Paulossa on suhteellisen suuri nigerialaisväestö, josta nigerialaiset rikollisjärjestöt ovat rekrytoineet jäseniä auttamaan huumeiden salakuljetuksessa Brasiliasta Euroopan markkinoille. Etelään suuntautuva kokaiinikauppa muodostaa merkittävän osan koko Amerikan mantereen huumevirroista ja sitä hallitsevat hyvinkin järjestäytyneet ja kansainvälisesti verkostoituneet rikollisjärjestöt.

Silloin kun se on mahdollista huumeita salakuljetetaan niin Latinalaisessa Amerikassa kuin maailmanlaajuisestikin yleisimmin maateitse. Meriteitse kuljetettavat huumelastit ovat kuitenkin useimmiten kooltaan maateitse kuljetettavia huomattavasti suurempia. Kolmas ja riskialttein vaihtoehto on kuljetus lentoteitse. Huumekauppaa kuvaavat tilastot ja reittikartat eivät anna täydellistä kuvaa kaupan laajuudesta, määristä tai reiteistä, sillä viranomaisten ja muun muassa YK:n tiedot perustuvat pääasiassa pysäytettyihin ja takavarikoituihin huumelasteihin. Huumeiden salakuljetukseen käytetyt reitit saattavat muuttua nopeasti joko yhteiskunnallisten muutosten johdosta tai viranomaisten toimien seurauksena.

Huumeita salakuljetetaan niin Latinalaisessa Amerikassa kuin maailmanlaajuisestikin yleisimmin maateitse.

Viranomaiset kohdistavat iskunsa usein paikallisesti, minkä seurauksena salakuljettajien on helppo muuttaa reittejään ja luoda siten myös uusia kuljetustapoja. Toisaalta myös tiedetään, että tietyt vakiintuneet kuljetusreitit ovat hyvinkin kestäviä eivätkä viranomaisten iskut ole pystyneet riittävän tehokkaasti estämään niiden käyttöä. Näitä reittejä voivat olla esimerkiksi Latinalaisesta Amerikasta käytetyt Tyynenmeren reitit, jossa salakuljetukseen hyödynnetty alue on pinta-alaltaan Yhdysvaltojen kokoinen. Lisäksi Tyynellämerellä on havaittu, että kuljetukseen hyödynnettyä aluetta on laajennettu sitä mukaa kun viranomaiset ovat tulleet liian lähelle.

Yhdysvaltain eteläisen sotatoimialueen karttojen perusteella onkin havaittavissa, että viime vuosina erityisesti Itäinen Tyynimeri on kasvanut kokaiinin salakuljetusalueena. 68 prosenttia dokumentoidusta eli takavarikoidusta kokaiinista kulkee alueen kautta. Kuljetusalusten lähtösatamia ovat koko Kolumbian länsirannikko, Ecuadorin Esmeraldas ja Manabí sekä muun muassa El Salvadorin La Libertad-satamakaupunki. Vielä jokin aika sitten meriteitse huumeita salakuljettavat alukset eivät kulkeneet Galapagossaarille, sillä meriolosuhteet edellyttävät isompia aluksia. Tämäkin reitti on kuitenkin otettu viime aikoina jälleen käyttöön, mikä hankaloittaa valvontaa salakuljetusalueen kasvaessa. Huumeiden salakuljettajat ovat osoittaneet merellä myös erityistä kekseliäisyyttä tavoitellessaan mahdollisimman suurten lastien vientiä kerralla. Viranomaiset ovat pysäyttäneet Tyynellä valtamerellä muun muassa itsetehtyjä sukellusveneitä.

Myös Keski-Amerikassa erityisesti Costa Ricassa ja Panamassa on nähty lisääntynyttä liikennettä merireiteillä. Hondurasiin puolestaan suuntautuu paljon ilmaliikennettä ensisijaisesti Venezuelasta. Näiden suoraviivaisten kuljetusreittien ohella myös Karibian aluetta käytetään aktiivisesti huumekauppaan. Dominikaaninen tasavalta on ollut pitkään alueen pääkauttakulkumaa, mutta myös Puerto Ricossa on nähty merkittävää kasvua liikennöinnissä ainakin vuonna 2016. Puerto Ricon kohdalla viime vuoden tuhoisa hurrikaanikausi on tosin voinut vaikuttaa myös huumekauppaan viime aikoina.

Merkille pantavaa on, että huumekauppiaat näyttävät Karibian alueella välttelevän erityisesti Kuubaa, Nicaraguaa ja Haitia. Kaksi jälkimmäistä ovat kaksoismantereen köyhimpiä valtioita, joista jo ennestään hauras Haiti on viime vuosina kärsinyt myös erittäin tuhoisista luonnonkatastrofeista. Köyhyyden voisi olettaa edistävän rikollisuutta ja huumekauppaa, mutta todennäköisesti etenkin Haitin kohdalla puutteellinen infrastruktuuri ja kieli ovat laimentaneet kiinnostusta alueen hyödyntämiseen.

Meksikon huumeiden vastainen sota muutti kartellien toimintatapoja

Pohjoiseen suuntatuvalla maareitillä Meksiko on väistämätön kauttakulkumaa. Sen merkitys on viime vuosikymmeninä lisääntynyt samalla kun huumebisnes on muuttunut yhä väkivaltaisemmaksi. Tärkeä vedenjakaja on Meksikon niin kutsuttu huumeiden vastainen sota, jonka maan silloinen presidentti Felipe Calderón käynnisti vuonna 2006. Tuolloin maassa toimi neljä hyvin identifioitua huumekartellia. Calderonin taktiikkana oli laittaa kartelleille kova kovaa vastaan alistamalla ja osin korvaamalla paikallisia poliisivoimia Yhdysvaltain kouluttamilla armeijan joukoilla. Tämä siitäkin huolimatta, että armeijan valjastaminen tähän rooliin on maan perustuslain vastaista.

Calderón pyrki heikentämään voimakkaita kartelleja pidättämällä tai surmaamalla niiden merkittävimmät johtajat sekä pilkkomalla niitä osiin, jotta kartellien alueellinen ja poliittinen vaikutusvalta heikentyisi. Vuosina 2006-2012 Meksikossa pysäytettiin joko pidättämällä tai surmaamalla 25 maan 37 etsityimmästä huumepomosta. Calderonin ja nykyisen presidentin Enrique Peña Nieton jatkamalle kartellien hävittämiselle perustuva taktiikka on jättänyt jälkeensä pienempiä, mutta usein väkivaltaisempia rikollisryhmittymiä, ja luonut puitteet uusille reviiritaisteluille.

Usein kyseiset pienikokoiset rikollisryhmät omistautuvat huumekaupan ohella muille rikoksille, kuten kidnappauksille, murhille ja kiristyksille. Ne eivät vaadi yhtä mittavia logistiikkakeskittymiä tai kontakteja kuin huumekauppa. Ryhmien harjoittaman väkivallan kärsijöitä ovat siviilit. Hajotetut rikollisliigat ovat myös löyhemmin johdettuja, itsenäisempiä ja siten arvaamattomia ja vaikeampia nujertaa.

Esimerkiksi Pohjois-Meksikon länsirajalla toimivan Cartel del Golfon arvioidaan rakentuvan noin 12 itsenäisestä ryhmittymästä, joista kaikki eivät tule toimeen keskenään eivätkä jaa samoja päämääriä. Huumepomojen pidättämiseen ja liigojen hajottamiseen keskittynyt taktiikka ei olekaan onnistunut vähentämään rikollisuutta tai väkivaltaa. Vaikka presidentti Enrique Peña Nieto on hiljattain korostanut pyrkivänsä vähentämään väkivaltaa huumepomojen vangitsemisen sijaan, kipusivat murhaluvut vuonna 2017 jälleen uuteen ennätykseen. Saman vuoden lopulla hyväksytty uusi kansallisen turvallisuuden laki institutionalisoi ja normalisoi armeijan roolin poliisin yläpuolella huumeiden vastaisen sodan operaatioissa. Meksikon huumesodan on toistaiseksi arvioitu vaatineen noin 200 000 ihmisen hengen, minkä lisäksi arviolta 30 000 ihmistä on kadonnut. 1950-60-luvuilla luksuslomakohteena tunnettu Acapulco on päätynyt rikollisliigojen harjoittaman väkivallan takia useita vuosia maailman kolmen vaarallisimman avointa sotaa käymättömän kaupungin joukkoon.

Meksikolaiset kartellit hallitsevat tällä hetkellä Yhdysvaltojen kuljetus- ja jakelureittejä, eikä niillä ole Yhdysvaltain huumepoliisin DEA:n mukaan merkittävää haastajaa. Kolumbialaiset tekevät kokaiinin kuljetuksen ja myynnin osalta yhteistyötä meksikolaisten toimijoiden kanssa ja reilut 85 prosenttia Yhdysvalloissa kulutetusta kokaiinista ja metamfetamiinista kulkee Keski-Amerikan ja Meksikon, loput Karibian maiden kautta. Meksikon kartelleilla on melko tarkoin säädelty aluejako paitsi Meksikon, myös Yhdysvaltain sisällä, joskin valta-asetelmat muuttuvat etenkin huumeiden vastaisten operaatioiden seurauksena. Meksikolaisille kartelleille tyypillistä on eräänlainen yksityisyritysmäisyys ja maailmanlaajuinen toimintaympäristö.

Joaquín “El Chapo” Guzmánin pitkään johtama Sinaloan kartelli, jota on kutsuttu myös Tyynenmeren kartelliksi, on Yhdysvaltain ja koko maailman mittapuulla Meksikon voimakkain kartelli. Sillä on jalansija yhteensä 48:ssa Yhdysvaltain osavaltiossa ja suhteita rikollisliigoihin, jotka toimivat ympäri maailmaa. Kartelli syntyi Pohjois-Meksikon “kultaisen triangelin” alueella, jossa tuotetaan merkittävä osa maan oopiumiunikosta. Yhdysvalloissa kartelli hallitsee lähes yksin maan koillisosaa Mainesta Virginiaan, lukuunottamatta Rhode Islandia. Se on vahvasti läsnä lähes kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Sinaloan kartellin valtti on sen historia perheyrityksenä, minkä seurauksena kartellin eri soluilla on vahvempi sisäinen luottamus ja samankaltaiset toimintatavat.

Niillä Yhdysvaltain alueilla, joissa Sinaloa ei pidä yksinvaltaa, asetelmat ovat monisyisemmät ja pelureita löytyy enemmän. Juarezin kartellilla on Rhode Islandin ohella voimakas ote Floridasta, Oklahomasta, Arizonasta ja New Mexicosta. Cartel del Golfolla on puolestaan vahva jalansija Texasissa, joskin lisäksi niin kutsutut Temppeliherrat (Caballeros Templarios) ja näytöstyylisistä teloituksistaan tutuksi tullut Zetas ovat läsnä. Kauhua niittänyt Zetas hallitsee Texasin osien lisäksi yksin enää vain Wisconsinia. Se on menettänyt merkittävän osan alueistaan ja johtohahmoistaan myös Meksikon sisällä. Kukoistaessaan 2010-luvun alkupuolella se hallitsi käytännössä koko Meksikon itärannikkoa, mutta nykyään sen alue käsittää lähinnä eteläiset Campechen ja Tabascon sekä pohjoisen Nuevo Leonin osavaltiot. Zetas onkin siirtynyt osin harjoittamaan muita rikollisuuden muotoja kuten kidnappauksia, kiristyksiä, rahanpesua, bensiinivarkauksia ja ihmiskauppaa.

Meksikon sisällä hallinta-alueiden herruudesta kisaa Sinaloan kartellin lisäksi Cartel de Jalisco Nueva Generación eli CJNG, joka irtosi Sinaloan kartellista vuonna 2010 ja on kasvanut muutamassa vuodessa hallinnointialuettaan merkittävämmäksi Meksikossa ja maailmanlaajuisesti. MataZetas-nimellä eli “Zetasin tappajina” tutuksi tullutta kartellia pidetään tällä hetkellä Meksikon vaarallisimpana ja väkivaltaisimpana kartellina, jolla on toimintaa arviolta 20:ssa Meksikon 31:sta osavaltiosta ja suhteita Aasian, Afrikan, Australian ja Oseanian toimijoihin saakka. Tämä Zetasin arkkivihollinen on onnistunut heikentämään useamman kartellin toimintaa Meksikon sisällä, minkä seurauksena muun muassa Temppeliherrojen ja Familia Michoacana -kartellien elintila on huomattavasti kaventunut. Näin Meksikon ykköskartellit, CJNG ja Sinaloa, ovat molemmat erittäin hyvin kansainvälisesti verkottuneita, mutta myös toistensa vihollisia.

Huumekauppa kulkee aina pari askelta sitä vastaan taistelevia viranomaisia edellä.

Kansainvälinen huumebisnes siis elää ja voi hyvin. Yhdysvaltain johtaman huumesodan puitteissa kohdennetut iskut tuotantopaikkoihin ja kuljetusreitteihin eivät ole huumekauppaa kitkeneet, vaan ennemminkin kannustaneet rikollisryhmiä avaamaan uusia reittejä ja lisäämään huumetuotantoa. Kun viranomaiset iskevät yhdelle reitille, salakuljettajat siirtävät välittömästi kuljetukset toisaalle. Huumekauppa – kuten moni muukin laiton toiminta – kulkeekin aina pari askelta sitä vastaan taistelevia viranomaisia edellä.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa