Tansaniaan vuonna 2015 valitusta yllätyspresidentti John Pombe Magufulista odotettiin uuden suunnan ottajaa ja toivon tuojaa koko Afrikan mantereelle. Nyt, puolitoista vuotta vaalien jälkeen, on kuitenkin selvää, että Magufuli hallitsee maataan yhtä autoritaarisella otteella kuin monet muutkin presidentit Tansanian naapurustossa. Afrikan politiikan tutkimukselle Magufuli edustaa tästä huolimatta jotakin ihan uutta.

Magufulin kauden alussa Tansania sai osakseen paljon tunnustusta. Poikkeuksena moniin muihin Afrikassa pidettyihin vaaleihin valta todella vaihtui ja virkaa tehnyt presidentti astui syrjään ilman vastustusta tai väkivaltaa. Valtapuolue CCM:ää edustava Magufuli, jota juuri kukaan ei tuntenut ennestään, miellytti myös monia puolueeseen muuten tyytymättömiä äänestäjiä. Hänet nähtiin jopa maan ensimmäisen presidentin Julius “Mwalimu” Nyereren perinteen jatkajana, muutospresidenttinä, joka jo heti kautensa aluksi ryhtyi kitkemään korruptiota kovemmalla kädellä kuin kukaan muu aikaisemmin.

Magufuli nousi kansainväliseen some-suosioon hashtagilla #WhatWouldMagufuliDo, ja The Ulkopolitistissakin häntä kuvailtiin ”hipsteripresidentiksi”, jonka uudistukset eivät jääneet pelkiksi lupauksiksi. Aiemmissa työtehtävissään, maan julkisista hankkeista vastaavana ministerinä, Magufuli olikin jo tullut tutuksi lempinimellä Bulldozer eli puskutraktori, mikä kuvaa hänen tapaansa saada tahtonsa ja infrastruktuurihankkeensa läpi hinnalla millä hyvänsä.

Myös Afrikan politiikan tutkimuksen näkökulmasta Magufuli aiheuttaa hämmennystä. Klassinen afrikkalainen johtaja käyttää asemaansa ja valtiota väylänä suojellakseen ja edistääkseen omien sidosryhmiensä etua rahallisesti tai palveluilla. Laaja lähipiiri on yleistä etua tärkeämpi. Esimerkiksi tutkijat François Bayart, Patrick Chabal ja Jean-Pascal Daloz ovat tulleet tunnetuiksi tällaisen neopatrimonialistisen, klientelismiä harrastavan afrikkalaisen johtajan tutkimisesta ja kuvailusta. Tämä malli ei sovi korruptiota vastustavaan koko kansan Magufuliin.

Kansalaisyhteiskunnan ja opposition toimintatila kapenee

Samalla kun Magufuli on kitkenyt korruptiota ja onnistunut lisäämään maan verotuloja, on presidentti kuitenkin tehnyt teoillaan selväksi, että toisinajattelijat ja kriitikot hiljennetään Tansaniassa.

Suurin kivi Magufulin kengässä heti hänen kautensa alussa oli puoliautonomisen Sansibarin saaren vaalitulos, joka mitätöitiin epämääräisistä syistä. Kansainvälisen diplomaattiyhteisön tavoin sansibarilaiset itse uskovat, että oppositiopuolue CUF voitti vaalit. Magufuli ja hänen puolueensa CCM eivät kuitenkaan hyväksyneet tulosta tai halunneet päästää saarta opposition käsiin. Viime keväänä saarella järjestettiinkin uusintavaalit, joiden voittajaksi julistettiin CCM. Oppositiopuolue ei edes osallistunut uusintavaaliin. Saarella kuiskuteltiin jopa epävirallisista “turvallisuusjoukoista”, jotka pahoinpitelivät CUF:n kannattajia ja hajottivat heidän kotejaan yöaikaan.

Ihmis- ja kansalaisoikeudet ovat olleet uhattuina Tansaniassa Magufulin kauden alusta lähtien. Jo vaali-iltana kansalaisjärjestöjen itsenäinen vaalivalvontakeskus ratsattiin poliisin toimesta. Kuluneen vuoden aikana erityisesti maaoikeuksia puolustavia aktivisteja on pidätetty epämääräisiin syihin vedoten. Kesällä 2016 hallitus uhkasi kieltää myös useita HIV-järjestöjä, jotka työskentelevät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kanssa. Järjestöt saivat jäädä, mutta kaikki seksuaalivähemmistöille suunnatut ohjelmat on kielletty. Tämä on ensimmäinen kerta kun muissa mantereen maissa levinnyt homovastaisuus on astunut Tansanian poliittiselle areenalle.

Kansalaisyhteiskunnan tilasta vuosittain raportoivan kansainvälisen CIVICUS-järjestön mukaan Tansanian kansalaisyhteiskunta, joka ennen kuului alueen avoimimpiin, on nyt taantunut. Erityisesti media on pakotettu varpailleen. Yhtenä ensimmäisistä teoistaan Magufuli päätti lopettaa ennen suorana TV:ssä lähetetyt parlamentin täysistunnot. Tämä oli kova takaisku tansanialaisille, jotka olivat tottuneet seuraamaan poliittista keskustelua ja kansanedustajia kokoontumalla televisioiden ääreen parlamentti-istuntojen aikaan. Magufuli on myös määrännyt ainakin neljä sanomalehteä ja kaksi radioasemaa suljettavaksi niiden “rauhaa uhkaavan raportoinnin” takia. Tämän kaltainen valtion johdon tietoinen sensurointi ajaa toimittajat väistämättä myös itsesensuuriin. Lisäksi syksyllä 2016 hyväksyttiin kiistanalainen medialaki, joka laajentaa valtion oikeutta ohjata maan mediaa. Lain seurauksena jokaisen yksittäisen toimittajan on saatava toimilupansa valtiolta.

Perinteisen median lisäksi valtio on myös ottanut sosiaalisen median haltuunsa. Tässäkin tapauksessa jo edellisen presidentin aikakaudella hyväksyttiin hyvin ristiriitainen verkkorikoslaki, joka antaa valtiolle oikeuden pidättää sosiaalisessa mediassa “loukkaavasti” käyttäytyvän ihmisen ilman kunnollisia perusteluja. Lain nojalla on pidätetty jo useita ihmisiä, jotka ovat lähettäneet Facebookissa tai Whatsappissa Magufulia kritisoivaa tekstiä tai aineistoa. Joulukuussa 2016 suositun JamiiForums-nettikeskustelufoorumin perustaja, Suomen Slushissakin vieraillut Maxence Melo, pidätettiin useaksi viikoksi, koska hän ei suostunut luovuttamaan palvelun käyttäjien tietoja poliisille. JamiiForumsissa käydään paljon kriittistä keskustelua maan politiikasta.

Myös oppositio on saanut osansa itsevaltaisista toimista. Opposition kokoontumiset ja puoluekokoukset on kielletty sillä perusteella, ettei niitä tarvitse järjestää muulloin kuin vaalien aikaan. Monia oppositiojohtajia on pidätetty ja kuulusteltu. Tilanteesta turhautuneena oppositio päätti järjestää “diktatuuria vastustavan” kansallisen suurmielenosoituksen syyskuussa 2016. Ennen h-hetkeä hallitus näytti valtaansa lennättämällä hävittäjiä Dar es Salaamin yllä ja uhkaamalla mielenosoittajia väkivaltaisella vastaanotolla. Lopuksi maan uskonnolliset johtajat vetosivat oppositioon, jotta se vetäytyisi, eikä mielenosoitusta järjestetty.

Presidentti haluaa uudistaa ilman ulkopuolisten apua

Magufulin toiminta muistuttaa monella tapaa Ruandan presidentin Paul Kagamen politiikkaa. Kagame on saanut maan talouden kasvuun ja korruption kitkettyä sekä kadut siivottua, ja hän nauttii suurta suosiota. Samalla hän on kuitenkin tukahduttanut kansalaisyhteiskunnan ja ohjaa mediaa. Magufulin ja Kagamen samankaltaisuus ei sinällään yllätä. Magufuli teki selväksi jo kautensa alkumetreillä, että hän ihailee Kagamea ja tämän tapaa hallita maataan. Magufulin ensimmäinen virallinen ulkomaanvierailukin suuntautui juuri Ruandaan, jolloin presidentit kehuivat toisiaan kilpaa.

Magufulia ja Kagamea erottaa kuitenkin heidän suhtautumisensa ulkopolitiikkaan. Siinä missä Kagame on ollut innokas luomaan hyvää kansainvälistä imagoa, liittänyt maan Brittiläisen Kansainyhteisöön, hakenut paikkaa YK:n turvallisuusneuvostosta ja pitänyt Tony Blairia hallituksensa neuvonantajana, suhtautuu Magufuli varauksellisesti etenkin länsimaihin. Hän hermostui siitä, että eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset tuomitsivat Sansibarin vaalituloksen, ja hänen raportoitiin varoittaneen erityisesti kaivosalueilla asuvia tansanialaisia siitä, että “imperialistit” haluavat horjuttaa maata demokratian nimissä saadakseen maan luonnonvarat hallintaansa. Magufulin johdolla Tansania myös irtisanoutui EU:n ja Itä-Afrikan välille jo 15 vuotta neuvotellusta EPA-kauppasopimuksesta, joka oli määrä solmia vuonna 2016. Magufuli luonnehti sopimusta eräänlaiseksi kolonialismin muodoksi.

On myös epävarmaa, saako Magufuli Tansanian talouden uudistettua Kagamen tapaan. Maan BKT kasvaa edelleen yli kuusi prosenttia vuodessa, mikä on maailman huippua. Presidentin epäselvä talouspolitiikka ja tempoileva tyyli ovat kuitenkin saaneet investoijat varpailleen. Monet yritykset eivät enää uskalla investoida Tansaniaan, koska tulevaisuuden näkymät ovat epävarmat. Lisäksi maassa täysin normaaliksi tullutta veronkiertoa on nyt pistetty Magufulin toimesta kuriin, mikä pienentää firmojen voittoja. Huimasta talouskasvusta huolimatta Maailman valuuttajärjestö IMF varoitti maata tammikuussa taantumasta, jos talouspolitiikkaa ei stabilisoida.

Afrikan Donald Trump

Magufulin politiikassa on paljon tyypillisiä populismin piirteitä, joista juuri eliitin harrastaman korruption kitkeminen on yksi. Se on perusta presidentin kansansuosiolle, vaikka se asettaa hänet vaaralliseen asemaan valtapuolueen sisällä, jossa yksi jos toinenkin on sotkeutunut korruptiovyyhteihin.

Monet Magufulin teoista ovat yksinkertaisia, mutta näyttäviä. Hän on esimerkiksi julistanut itsenäisyyspäivästä kansallisen siivouspäivän, ollut itse kansan joukossa lakaisemassa katuja ja perunut valtiollisia juhlallisuuksia. Hän vierailee usein TV-kameroiden saattelemana julkisissa laitoksissa, kuten sairaaloissa, ja antaa johtajille potkuja suorassa lähetyksessä. Hänen sloganinsa Hapa Kazi Tu! – Täällä tehdään vain töitä! – on uponnut kansaan ympäri Tansanian.

On jossain määrin loogista, että populististen, helppojen ratkaisujen tarjoaminen monimutkaisiin ongelmiin on tyypillistä politiikkaa maassa, jossa yläkouluun jatkaa vain 30 prosenttia väestöstä ja lukioon vain reilut kolme prosenttia. Yli 30 prosenttia aikuisväestöstä on lukutaidottomia. Afrikkalaisen populismin syitä ja piirteitä on kuitenkin tutkittu vähän.

Siinä missä länsimaalaisia populisteja yhdistää islamin vastaisuus, ovat Magufulin vihollisia vanhat siirtomaat, länsimaiset valtiot sekä yritykset, jotka sekaantuvat maan asiohin ja riistävät edelleen sen rikkauksia. Konkreettinen esimerkki tästä on päätös hylätä EU:n ja Itä-Afrikan välinen EPA-kauppasopimus uuskolonialismin nimissä. Magufuli haluaa harjoittaa kauppapoliittista protektionismia siinä missä Trumpkin.

Presidentin kansallismielisyys näkyy myös maahanmuuttopolitiikassa, jonka yhteydessä Magufuli on tiukentanut työlupien saantia ja ajanut tuhansittain paperitta maassa olevia ulkomaalaisia pois maasta. Ajojahtiin ovat joutuneet länsimaalaisten lisäksi kaikki ulkomaalaiset, erityisesti kenialaiset, joita on syytetty tansanialaisten työpaikkojen viemisestä. Tämän tyyppinen nationalismi on nousussa monessa Afrikan maassa. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa maahanmuuttajia muista Afrikan maista on pahoinpidelty, jopa tapettu, ja heidän kotejaan poltettu.

Magufulia yhdistää muihin vallassa oleviin populisteihin myös vahva mediakriittisyys. Vaikka journalismin taso on Tansaniassa hyvin vaihtelevaa – tai ehkä juuri siksi – on median kontrolloiminen hänelle tärkeää. Näin toimiessaan Magufuli ei positiivisista ominaispiirteistään huolimatta uhmaa mantereella meneillään olevaa demokratian vastaista trendiä, jossa yhä useampi presidentti haluaa hallita autoritäärisesti ja tukahduttaa kriitikoiden äänet.

Erityisesti tämän valossa on ironista, että moni kotimaassaan populismin tuomitseva liberaali länsimaalainenkin tuntuu sortuvan sen ihannointiin ainakin Magufulin kohdalla. Ehkä mantereelle kaivataan niin kovasti “hyviä” poliittisia johtohahmoja, että toivo ajaa kriittisen tarkastelun edelle.

Aika näyttää, onko Magufulillakin tavoitteena pysyä vallassa yli perustuslaissa määritellyn valtakauden, kuten muiden muassa naapureillaan Ruandassa, Kongon Demokraattisessa Tasavallassa ja Burundissa, vai jatkaako hän Tansaniassa hiljalleen vahvistunutta demokratiakehitystä ja onnistuu muuttamaan poliittista kulttuuria aidosti paremmaksi. Tällä hetkellä Magufuli kuitenkin näyttäytyy populistisena ja autoritaarisena hallitsijana, joka toteuttaa uudistuksia nopeasti ja kovaa kuin puskutraktori. Eikö kuulosta ihan Donald Trumpilta?