Theresa May voitti Britannian konservatiivien brutaalin valtakamppailun Brexit-äänestyksen jälkeen. Kylmäpäisen pääministerin välit Eurooppaan ovat viilenneet, mutta suhde Trumpin Yhdysvaltoihin saattaa toimia yllättävän hyvin – monestakin syystä.

”Kaveritokratian” loppu

Theresa May työskenteli pankkialalla sekä konservatiivien neuvonantajana ennen tultuaan valituksi Britannian alahuoneeseen vuonna 1997. May eteni konservatiivien piirissä nopeasti ja toimi tärkeissä oppositiorooleissa. Konservatiivien vuoden 2010 vaalivoiton jälkeen May sai sisäministerin salkun. May nosti kärkihankkeekseen maahanmuuton vähentämisen ja oli muun muassa huomiota herättäneen “Go home”-kampanjan takana, jossa maata kulkevien rekkojen kyljissä kehotettiin laittomia maahanmuuttajia poistumaan maasta.

Perustavanlaatuinen asia Mayn pääministeriyden ymmärtämisessä on, että May oli tärkeästä sisäministerin roolistaan huolimatta ulkopuolinen Cameronin ”Notting Hill setistä”. Tämä nuorten ja vauraiden konservatiivien hyvä veli -verkosto muodosti Cameronin sisäpiirin. Cameronin hävittyä kansanäänestyksen konservatiivien sisäpiiri järjesti dramaattisen valtakamppailun, josta May jättäytyi täysin ulkopuolelle ja rakensi omaa imagoaan maltillisena, kylmäpäisenä ja vakaana johtajana. Strategia toimi, ja May särki ulkopuolisena kyseisen verkoston. Uuden elämäkerran mukaan May kantoi suurta kaunaa Notting Hill setiä vastaan, koska koki heidän aliarvioivan hänet. Sisäpiiriläiset kertovat Mayn halveksuneen valtiovarainministeri George Osbornia kriittisestä ja ylimielisestä käytöksestä häntä kohtaan. Mayn ensimmäinen teko pääministerinä olikin Osbornin erottaminen, jonka lisäksi pitkä lista entisiä Cameronin luottohenkilöitä sai lähteä.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä henkilökohtainen revanssi. Cameronin kabinetti kuvasti aikakautta Britannian politiikassa, jossa vallan kahvassa olivat varakkaat ja hyvin koulutetut. Etonissa ja Oxfordissa yhdessä opiskelleet miehet hallitsivat politiikkaa siinä määrin, että internetissä kiersi kansalaisaloite, joka kannusti kutsumaan Brexitiä nimellä ”Eton mess”, perinteisen jälkiruoan mukaan. May on myös valmistunut Oxfordista, mutta Cameronin ja Osborninin kaltaisen etuoikeutetun ja vauraan perheen sijasta hän tulee vakaasti keskiluokkaisen anglikaanisen rovastin perheestä. May on myös tietoisesti pyrkinyt eroon elitismistä julkisessa imagossaan. Tämä on tärkeätä Britannian kaltaisessa luokkayhteiskunnassa, jossa menestyvän poliitikon tulee vedota ihmisiin yli luokkarajojen. May tahtookin saada taakseen niin ylemmän kuin alemman keskiluokan ja on siksi puhutellut populismilla ”tavallista väkeä”, siinä missä Cameron yhdistettiin ylempiin luokkiin.

Mayn missiona on ollut uuden maalaisjärkeä ja kansalaisten valtaa korostavan aikakauden aloitus ja pysyminen taloudellisen liberalismin piirissä. Mayn politiikan voisi tiivistää mahdollisuuksien tasa-arvon politiikaksi. Yksi Mayn ajamista uudistuksista on niin kutsuttujen grammar schoolien eli julkisilla varoilla toimivien eliittikoulujen palauttaminen, jota on myyty nimenomaan mahdollisuuksien tasa-arvona.

May on ottanut UKIP:n populismin haasteen hyvin vakavasti ja on itse profiloitunut populistisena johtajana, joka asettaa tavalliset ihmiset eliitin sijaan etusijalle. Tämä on tärkeä myös siksi, koska Euroopan yhdentymisprosessi on ollut Britanniassa perinteisesti eliitin agendalla – Euroopan vastaisuus on Maylle myös oiva keino lähestyä ihmisiä, jotka eivät ymmärtäneet poliittisen eliitin tarvetta olla EU:n jäsen.  May ilmoitti konservatiivien liittokokouksessa pitämässään linjapuheessaan, että ”ihmiset äänestivät muutoksen puolesta ja muutoksen on tultava”. Mayn kansalaislähtöinen suhtautuminen muistuttaa suuresti Margaret Thatcherin tyyliä, jossa hän kampanjoi maalaisjärjen käytön puolesta. Ensimmäisellä pääministerin kyselytunnilla May tietoisesti matki Thatcherin puhetyyliä ojentaessaan opposition johtajaa Jeremy Corbynia.

Kilpajuoksu Washingtoniin

UKIP:n entisen puheenjohtajan Nigel Faragen hyvät suhteet Donald Trumpiin on uhka Maylle. Farage tapasi Trumpin heti tämän tultua valituksi presidentiksi. Mayn tarve luoda nopeasti hyvät suhteet Washingtoniin oli suuri, ja hän kiiruhti tapaamaan Trumpia ensimmäisenä valtionjohtajana.

May haluaa saada Britannian ja Yhdysvaltojen välille toimivan kumppanuuden, sillä vaarana on, että Brexitin seurauksena Britannia jää sivuun Euroopan sisämarkkinoilta. Trump olisi Maylle tässä tilanteessa paras strateginen kumppani. Yhdysvaltojen ja Britannian välillä on vallinnut perinteinen “erityinen kumppanuus”, jonka vaaliminen on Maylle ensiarvoisen tärkeätä. May vaikuttaakin pelkäävän, että kyseinen kumppanuus pääsee unohtumaan Trumpilta. Tämän takia May kutsui kiireesti Trumpin valtiovierailulle Britanniaan.  May on joutunut tilanteeseen, jossa hän ei juuri voi nuhdella Trumpin vallankäyttöä, koska on suuresti riippuvainen hänestä, erityisesti jos EU säilyy yhtenäisenä Brexit-neuvotteluissa. Mayn hyvät suhteet matkustuskielloista määränneeseen Trumpiin saivat Britanniassa aikaan merkittäviä protesteja. Jotkut protestoijat rinnastivat Mayn Trump-politiikan 1930-luvun pääministerin Neville Chamberlainin myöntyvyyspolitiikkaan.

On tärkeää muistaa, että Mayllä ja Trumpilla on ollut jo pitkään hyvin samankaltaisia näkemyksiä maahanmuutosta. Sisäministerinä Mayn suuri hanke oli maahanmuuton rajoittaminen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksesta irtautuminen. Rinnakkaisuuksia löytyy useita: ulkopuolisuus, elitismin vastaisuus (vaikka kuuluvat molemmat eliittiin), populismi, maalaisjärkeen vetoaminen ja tiukka maahanmuuttovastaisuus. Voikin olla, että May ja Trump saavat aikaiseksi hyvät kahdenväliset suhteet. May epäilemättä laskeekin tämän varaan. Eri asia on, osoittautuuko tämä pitkällä tähtäimellä kannattavaksi. Lyhyellä tähtäimellä Maylla ei ole kuitenkaan vaihtoehtoja, sillä EU-johtajien kesken hän on hyvin epäsuosittu, kuten EU-tapaamiset ovat osoittaneet.  Hänen suunnitelmansa olla silta USA:n ja EU:n välillä ei saanut suosiota EU:n Maltan huippukokouksessa.

Missä Brexit?

”Brexit means Brexit” on Theresa Mayn tunnetuimpia ilmoituksia. Se on lähinnä surullisenkuuluisa, koska kukaan ei tiedä, mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Pysähtyneisyys aiheen ympärillä on herättänyt asiantuntijoiden piirissä kritiikkiä. Sen sijaan mielipidekyselyt osoittavat kansalaisten melko vahvan tyytyväisyyden Mayhin, joskin kyse saattaa olla vaihtoehdon puutteesta, koska työväenpuolue on heikko opposition sisäisen hajanaisuuden takia. Markkinat, EU ja Britannian kansalaisetkin ovat saaneet odotella rauhassa, tuleeko Brexitistä niin sanottu kova vai pehmeä, eli irtautuuko Britannia kokonaan EU:sta vai pysyykö se Norjan kaltaisena maksavana kumppanina.

Marraskuussa vuotanut muistio maalasi optimistisen kuvan Britannian neuvotteluasemasta. Muistion mukaan Britannia halusi ”saada kakun ja syödä sen” eli saada EU:n vapaakauppaedut maksamatta mitään tai kuulumatta minkään sopimuksen piiriin. Ajatus tyrmättiin Brysselissä, ja Mayn hallituksen linja muuttui talven mittaan yhä enemmän kovan Brexitin suuntaan.  Tämä tarkoittaisi sitä, että Britannia luopuisi EU:n kauppasopimuksista ja kävisi mantereen kanssa kauppaa maailman kauppajärjestön säännöillä, esimerkiksi Australian tavoin.

Suunnitelma on saamassa lihaa ympärilleen, vaikkei edelleenkään ole selvää tietoa niin Brysselissä kuin Lontoossakaan siitä, miten ja millä aikataululla asia hoidetaan. Mayn muutamat tiukat puheenvuorot aiheesta ovat rauhoittaneet markkinoita, mutta Mayn tiukka äänensävy on toistaiseksi ainoa tae siitä, että asiat ovat hallinnassa. Tärkeä seikka Brexitin toimeenpanemisessa on myös parlamentin rooli prosessissa: Mayn suureksi ongelmaksi Britannian korkein oikeus määräsi, että parlamentin on äänestettävä aiheesta. Tämä estää Mayn aloittamasta Brexit-prosessia yksin ja hidastaa aikataulua entisestään.

Tiukka asenne tavaramerkkinä

Brexit on antanut Maylle mahdollisuuden osoittaa suurimmat kykynsä poliitikkona: kylmäpäisyyden ja johdonmukaisuuden. May ei ole koskaan ollut EU:n suuri kannattaja. Vuona 2015 konservatiivinen The Spectator-lehti jopa arvioi Mayn mahdollisuutta toimia “No”-leirin keulahahmona, sillä Mayn tiukka maahanmuuttovastaisuus ei sopinut yhteen EU:n kannattamisen kanssa. Lopulta hän päätyi tukemaan Cameronia, mutta oli selkeän innostumaton “Yes”-kampanjasta.  May on aina ollut selvä prioriteeteissään ja uskollinen omalle kannattajakunnalleen. On esitetty, että paras tapa ymmärtää Mayn kansallismielistä, konservatiivista anglikaanisuuttaan on mennä hänen äänipiiriinsä Etelä-Englannin Maidenheadiin – vauraaseen ja konservatiiviseen maalaiskylään.

May on avoimesti nationalistinen konservatiivi ja taloudellinen liberaali, joka haluaa omien sanojensa mukaan kunnioittaa tavallisten brittien tekemää kovaa työtä. Hän on aina pitänyt yhteyttä äänestäjiinsä ja ollut omalle väelleen uskollinen. Liittolaisia on palkittu. Ero on suuri hänen edeltäjäänsä Cameroniin, jota luonnehdittiin huonoksi johtajaksi ja jonka kritisoitiin olevan ideologisen epäjohdonmukaisuuden lisäksi olevan kiinnostunut lähinnä itsestään.

Oli Mayn maahanmuuttopolitiikasta mitä mieltä tahansa, ainakin hän on ollut siinä johdonmukainen, eikä hän esimerkiksi tinkinyt siitä viime syksyn matkallaan Intiaan, mikä oli jo suorastaan uhkapeliä ottaen huomioon Britannian suuren tarpeen hyville bilateraaleille kumppanuuksille. Mayn tiukkuus, arvot ja johdonmukaisuus muistuttavat suuresti Thatcheriä. Kun ottaa huomioon, että Thatcher ja May ovat toistaiseksi ainoat naispääministerit Britanniassa, voi vetää johtopäätöksen, että kyseinen tyyli on maassa ainoa tie huipulle.

Come what May?

Se, miten May pärjää jatkossa riippuu siitä, miten hän saa Britannian kukoistamaan EU:n ulkopuolella. Tietenkin tämä kysymys ei ole pelkästään riippuvainen Maystä itsestään, vaan riippuu maailmantalouden ja -politiikan kehityksestä sekä siitä, miten muut EU-maat päättävät asioida EU:sta irtautuvan Britannian kanssa. Nyt näyttää siltä, että Euroopan mantereelta on turha toivoa ymmärrystä, mutta Trumpin ja Mayn suhde saattaa toimia hyvin uudessa maailmanpoliittisessa dynamiikassa. Mayn kannalta tärkeätä on myös se, että Trump jatkaisi Naton aktiivista roolia maailmanpolitiikassa, koska Brexitin myötä EU:n turvatakeet lakkaavat. Britannia joutunee eronsa myötä tilanteeseen, jossa sen pitää houkutella kaupankäyntiä ja investointeja alhaisilla veroilla veroparatiisien mallin mukaan, mikä taas on ristiriidassa Mayn populistisen, kansalaislähtöisen agendan kanssa.

Mayn pääministerikausi voisi kehittyä kahteen suuntaan: Ensimmäinen vaihtoehto on, että pitkäksi venyneet neuvottelut syövät hänen suosiotaan, ja parlamentti ei hyväksy eroa EU:sta, mikä voisi aiheuttaa Maylle tappion niin vaaleissa kuin poliittisessa uskottavuudessa. Sinänsä parlamentin tukea ei tarvita eroon EU:sta ja Mayn myös odotetaan saavan enemmistön tuki, mutta tilanne voi monimutkaistua ja pitkittyä Mayn tappioksi. Toinen skenaario taas on, että May sopeutuu uuteen tilanteeseen luomalla erityisen hyvät suhteet Trumpin Yhdysvaltoihin ja muihin mantereisiin hyvin uusliberaalilla talouspolitikalla. Jos May onnistuu pitämään kohderyhmänsä eli “kunnialliset, työtä tekevät” britit onnellisena panostamalla uusliberalismista huolimatta terveydenhuoltoon ja työllisyyteen, May saattaa hyvinkin sementoida statuksensa toisena rautarouvana, joka aloitti Britannian uuden, jälkieurooppalaisen aikakauden.