Jaa

Kuva: ExxonMobil

Rex Tillerson. Kuva: ExxonMobil

Öljy-yhtiö ExxonMobilin toimitusjohtaja Rex Tillerson on varmistunut Donald Trumpin uudeksi ulkoministeriksi. Vain aika näyttää, minkälaiseksi Trumpin hallinnon politiikka käytännösä muodostuu. Alla kuitenkin muutama spekulaatio Tillersonin henkilöhistoriaan pohjautuen.

Tarkoittaako Exxon-pomon valinta USA:n ulkopolitiikan painopisteen siirtymistä sääntöpohjaisesta globaalista järjestyksestä vahvojen valtaan? Näin tuskin käy. Vaikka Tillersonilla ei ole minkäänlaista taustaa virallisesta diplomatiasta, hänen aikanaan ExxonMobilista on tullut kansainvälisten välimiesoikeuksien äänekkäimpiä puolestapuhujia. Exxonin öljy-yhtiöiden ja hallitusten välillä käyttöön ottamista tuotantosopimuksista, jotka riitatilanteissa tarjoavat mahdollisuuden sovitteluun esimerkiksi Maailmanpankin kautta, muodostui 2000-luvulla malli koko alalle.

Tillerson ei ole milloinkaan luottanut Yhdysvaltain hallituksen kykyyn taivutella kolmansia maita tahtoonsa – esimerkiksi vuonna 2006, kun Exxon oli polttanut näppinsä venäläisen Jukosin kanssa, johon se halusi sijoittaa, Exxon pyysi Bushin hallintoa pysymään asiasta erossa. Näin yhtiö toimi myös Hugo Chavezin puristettua yhtiön pois Venezuelasta ja siirtyi taistelemaan lakiteitse.

Onko Rex Tillerson sitten Kremlin marionetti? Tuskin sitäkään. Tillersonin kokemukset Venäjällä alkoivat 1990-luvun lopulla, kun Exxon lyöttäytyi yhteen Rosneftin kanssa Sahalin I -projektissa Venäjän Kaukoidässä. Sahaliniin liittyviä sopimuksia neuvoteltaessa Tillerson oppi tuntemaan Vladimir Putinin hyvin, mikä ei tosin tehnyt neuvotteluista helppoja. Ensisijainen kiistanaihe kerta toisensa jälkeen oli Exxonin mitätön luottamus poliittisten johtajien, mukaanlukien Venäjän presidentin, lupauksiin. Sen sijaan yhtiö monista kilpailijoistaan poiketen uhkasi kävellä ulos, jos se ei saanut kirjoitettua lakia puolelleen.

Vladimir Putin on vioistaan huolimatta aina lukeutunut Exxonin helpoimpien yhteistyökumppaneiden joukkoon, ja Tillerson nousikin toimitusjohtajaksi vuonna 2006 suurelta osin menestyksekkäästi johtamiensa Venäjän-toimintojen ansiosta. Kansainvälisten öljy-yhtiöiden joukossa Exxonin portfolio ei kuitenkaan ole poikkeuksellisen Venäjä-painotteinen – sen toiminta rajoittuu pääasiassa tuotantoon vaikeimmilla alueilla kuten Arktiksella. Tässä se poikkeaa esimerkiksi BP:sta, joka omistaa suoraan 18,5 % Rosneftin osakkeista.

Rex Tillerson toisaalta vastusti Krimin valtauksen vuoksi asetettuja pakotteita, ainoana suurten öljy-yhtiöiden toimitusjohtajista. Syynä oli hänen mukaansa yleisesti pakotteiden vaikea toimeenpano. Talouslehdistössä on kyllä liikkunut huhuja Exxonin tuloksettomista lobbausyrityksistä pakotteiden höllentämisen puolesta Washingtonissa. Voinee siis sanoa, että pakotteet jäävät Yhdysvaltain työkalupakissa toissijaiseen asemaan.

Entä voiko Tillersonin kuvitella kannattavan kauppamuurien pystyttämistä Trumpin tapaan? Ei voi. Aina 1970- ja 1980-lukujen kansallistamisaalloista lähtien Exxonin kokoluokan yhtiöillä on ollut kaksi kilpailuvalttia: teknologinen osaaminen arvoketjun joka vaiheessa ja toisaalta globaalien arbitraasien, siis hintaerojen, hyödyntäminen. Kaikenlaiset kaupan ja teknologiavaihdon esteet ovat täten myrkkyä Exxonin kaltaisille järkäleille ja toisaalta mannaa tehottomammille, valtio-omisteisille kilpailijoille. Vuonna 2007 puheessaan Tillerson kritisoi poliitikkojen toiveita Yhdysvaltain energiaomavaraisuudesta ja painotti, että avoin, globaali markkina tarjoaa maalle myös suurimman energiaturvallisuuden. Kontrasti Kremlin, Rosneftin ja jopa Donald Trumpin puheisiin ei voisi olla suurempi.

ExxonMobil luetaan monesti ilmastonmuutoksen vastaisen työn pahimpiin jarruttajiin eikä suinkaan syyttä. Yhtiön julkinen kanta ilmastonmuutokseen kuitenkin vaihtui Tillersonin kaudella, ja ensimmäisen kerran yhtiö ilmoitti kannattavansa hiilidioksidiveroa jo vuonna 2009. Se uskoo voivansa päihittää kilpailijansa co2-tehokkuudessa ja toisaalta ei uskonut liittovaltion kykyyn hallinnoida EU:ssa valittua päästökauppajärjestelyä, jota esimerkiksi kilpailijat Shell ja Chevron tukivat. Ei siis ole lainkaan sanottua, etteikö ulkoministerinsä puolesta Yhdysvallat enää liittyisi globaaleihin ilmastosopimuksiin.

Lopulta nousee vielä kysymys presidentin ja Tillersonin koordinaatiosta. Huolimatta Donald Trumpin imagosta kansainvälisen liiketoiminnan magnaattina Tillersonin voi sanoa tulevan täysin eri maailmasta. ExxonMobil on Applen ja Microsoftin jälkeen S&P 500-indeksin kolmanneksi suurin yritys, jonka markkina-arvo huitelee 370 miljardin dollarin tienoilla, mikä saa Trump-organisaation noin 4,3 miljardin hintalapun näyttämään pennosilta. Työntekijöitä Exxonilla on 74 000, kun taas Trumpin eri firmoilla näitä on arvioiden mukaan noin 23 000. Tuleva presidentti omistaa kiinteistöjä tai muuta omaisuutta kymmenessä eri maassa – ExxonMobil toimii yli kahdessasadassa, siis miltei kaikkialla maailmassa. Se miten miesten toimintatavat osuvat yksiin tai minkälaisen vastaanoton poliitikkojen miehittämä kongressi järjestää, jää nähtäväksi.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa