Jaa

xi-seta

(Kuva: Wikimedia)

Kiinan presidenttinä vuonna 2013 aloittaneen Xi Jinpingin on sanottu olevan jopa koko planeetan vaikutusvaltaisin henkilö. Vähintäänkin hän on Kiinan vahvin johtaja sitten itsensä puhemies Mao Zedongin (1893–1976). Xi hallitsee Kiinan massiivista Kansan vapautusarmeijaa, ohjaa maailman toiseksi suurimman talouden kokonaisvaltaista uudistusta ja kaiken lisäksi miehen väitetään rakentavan ympärilleen jumalaista henkilökulttia, joka auttaisi häntä lujittamaan valta-asemansa lopullisesti. Lööpeillä on tapana revitellä ja kauhistella pessimistisesti erityisesti Kiinan kehitystä, mutta aihetta on parempi lähestyä kylmäpäisesti ja varovaisesti. Mikä mies on siis Xi Jinping ja mikä on hänen paikkansa Kiinan poliittisessa valtakoneistossa?

Maon diktatuurista kollektiiviseen johtotapaan

Vahvasta autoritaarisesta otteestaan huolimatta Kiinan poliittinen järjestelmä ei ole enää vuosikymmeniin rakentunut puhtaasti yhden ”vahvan miehen” ympärille. Mao Zedongin lähes jumalhahmoon rinnastettavan henkilökultin ja tuhoisien poliittisten seikkailujen jälkeen Kiinan johto saavutti konsensuksen, jonka mukaan valtaa ei tulisi enää koskaan keskittää yhden johtajan käsiin. 1980-luvun uudistusten aikakaudella vakiintui niin kutsuttu ”kollektiivisen johdon periaate”, jonka mukaan maan kirkkaimpaa kärkeä edustavalla kommunistisen puolueen politbyroon pysyväiskomitealla on kyllä aina ensimmäinen vertaistensa joukossa, mutta hän joutuu toimimaan osana puoluejohdon kokonaisuutta ja hänen tulee luopua vallasta viimeistään kahden viisivuotiskauden päätteeksi. Lisäksi Kiinassa haluttiin välttää Neuvostoliiton loppuvuosien kaltainen ”vanhusten valta” säätämällä pysyväiskomiteaan nousemisen yläikärajaksi 67 vuotta.

Kollektiivisen johdon periaate ja sitovat ikärajat ovat toimineet enemmän tai vähemmän harmonisesti pian 40 vuotta, mutta järjestelmän katsotaan vakiintuneen varsinaisesti presidentti Jiang Zeminin (vk. 1989–2002) luovutettua valta-asemansa Hu Jintaolle (vk. 2002–2012). Käytännössä kommunistisen puolueen johto uudistetaan viiden vuoden välein järjestettävissä puoluekokouksissa. Ulkopuoliset eivät tarkkaan tiedä mitä Zhongnanhain hallintokorttelin muurien sisäpuolella tuolloin tapahtuu – joidenkin huhujen mukaan konsultaatiot äityvät toisinaan suoranaisiksi nyrkkitappeluiksi – mutta arvatenkin puolueen sisäiset intressiryhmät neuvottelevat pysyväiskomitean uudesta rakenteesta ikärajojen ja tiettyjen protokollasääntöjen muodostamissa raameissa. Tätä logiikkaa seuraten voidaan ennustaa, että mikäli 1960-luvulla syntyneet politbyroon jäsenet, Hu Chunhua ja Sun Zhengcai välttyvät vakavilta poliittisilta skandaaleilta, eivätkä ajaudu poliittisten vastatuulten vietäviksi, he voivat odottaa rauhassa omaa vuoroaan ja nousta viimeistään syksyllä 2022 maan korkeimpaan johtoon.

Vaikka suljettujen ovien takana väännetään ja suhmuroidaan, Kiinan kommunistinen puolue esittää itsensä ulos päin ideologisesti monoliittisena toimijana, joka puhuu yhdellä äänellä ja operoi kirkkaan konsensuksen alaisena. Tosiasiassa tämä 88 miljoonan jäsenen muodostama puolue on hyvin monimuotoinen ilmestys, sillä nykypäivänä sen jäseneksi kelpaavat talonpoikien ja työläisten rinnalle myös kaikki muutkin, yritysjohtajista älymystön edustajiin. Puolueen korkeimmalla tasolla eliitti on lisäksi jakautunut aiempien presidenttien, Jiang Zeminin ja Hu Jintaon ympärille muodostuneisiin ryhmittymiin, jotka kamppailevat kiivaasti saadakseen nimitettyä omat edustajansa tärkeimpiin tehtäviin.

Nykyinen presidentti Xi Jinping on Jiang Zeminin suojatteja. Hän kuuluu myös niin kutsuttujen ”prinssien” (princelings) jalosukuiseen punaiseen aristokratiaan, jonka olemassaolo on erikoinen muistutus dynastisen perinteen sitkeydestä Kiinassa, vaikka kommunistien piti periaatteessa pyyhkiä moiset feodalistiset hullutukset historian hämärään. Kyse on Aasiassa laajemmastakin ilmiöstä: Etelä-Koreassa valtaa ovat pitäneet Parkit, pohjoisessa puolestaan Kimit. Myanmarin vaalit voittaneen NLD-puolueen johtaja Aung San Suu Kyi on arvostetun vallankumoustaistelijan Aung Sanin tytär, kun taas Intiassa omaa vuoroaan odottelee kongressipuolueen seuraava Nehru–Gandhi-dynastian perillinen, Rahul Gandhi.

Kiinan prinssien vanhemmat olivat Kiinan ”perustajaisiä”, legendaarisia kommunistisotureita, jotka kärvistelivät ”pitkällä marssilla”, taistelivat urheasti japanilaisia ja korruptoitunutta Kiinan kansallispuoluetta vastaan ja rakensivat tarmokkaasti uutta Kiinaa, kun maa oli viimeinkin saatu vapautettua imperialistien ja heidän kätyriensä ikeen alta syksyllä 1949.

Myös Xi Jinpingin isä, Xi Zhongxun (1913–2002) osallistui puolueen mytologian kannalta keskeisimpiin tapahtumiin, kuten Japanin-vastaiseen sotaan kommunistien päätukikohdasta Yan’anista käsin, ja hänen vallankumouksellisuuden CV:nsä on siten erinomaisilla meriiteillä rikastettu. Lisäksi Xi Zhongxun muistetaan maltillisena järjen miehenä, joka painotti aina neuvotteluratkaisua raa’an voimankäytön sijaan.

Kuten lähes kaikki maltillisempaa linjaa kannattaneet puoluepamput, myös Xi Zhongxun puhdistettiin kulttuurivallankumouksen aikana (1966–1976), mutta hän pääsi kuitenkin palaamaan politiikkaan Maon kuoleman jälkeen. Xi johti viimeisimpänä tehtävänään Kiinan vaurainta Guangdongin provinssia ollen perustamassa niin sanottuja erityistalousalueita (special economic zones), joiden avulla Kiina otti ensimmäisiä haparoivia askeliaan kohti kapitalismia. Ennen vetäytymistään politiikasta 1980-luvun lopulla, Xi Zhongxun tunnettiin yhdessä Deng Xiaopingin ja Chen Yunin kaltaisten perustajaisien kanssa yhtenä ”kahdeksasta arvovaltaisesta vanhuksesta”, jotka valvoivat ja myös dominoivat Kiinan poliittista kehitystä omalla läsnäolollaan.

Xi Jinpingin nousu vallan ytimeen

Xi Jinping syntyi Pekingissä 15. kesäkuuta 1953 kommunistisen ”uuden Kiinan” valmistautuessa nelivuotispäiviinsä ja rakentaessa sosialismia Neuvostoliiton veljellisen ohjauksen alaisuudessa. Kansantasavallan alkuvuosina kollektiivista johtotapaa kunnioitettiin, mutta valta lipui vähitellen puhemies Maon käsiin kulminoituen 1960-luvun kulttuurivallankumouksessa, jolloin Maoa pidettiin jo lähes jumalallisena olentona ja hänen ajatuksiaan uskonnollisena doktriinina.

Kun vanhemman polven kommunistijohtajia puhdistettiin vallan keskuksesta, Kiinan nuoret kaupunkilaiset puolestaan ajettiin vuosiksi maaseudulle ”oppimaan kansalta” todellista proletaarista mentaliteettia. Koska Xin isä oli puhdistettu puolueelle vihamielisenä aineksena, ei hän kyennyt suojelemaan poikaansa, joka joutui yhdessä miljoonien muiden kanssa lähtemään maaseudun karuihin ja takapajuisiin oloihin.  Xi pääsi palaamaan ihmisten ilmoille vasta vuonna 1975, 22-vuotiaana.

Palattuaan Pekingiin Xi opiskeli kemiantekniikkaa yhdessä Kiinan arvostetuimmista yliopistoista, Tsinghuassa, ja siirtyi työelämään sopivasti Deng Xiaopingin talousuudistusten lähtiessä käyntiin. Nousujohteiseen uraan on sittemmin mahtunut monenlaista tehtävää sekä kommunistisen puolueen että Kiinan valtionhallinnon näköalapaikoilta: Xi työskenteli esimerkiksi Fujianin maakunnan kuvernöörinä ja sittemmin vauraan Zhejiangin maakunnan sekä Shanghain kaupungin puoluesihteerinä – käytännössä ylimpänä virkamiehenä. Lopulta Xi kutsuttiin pääkaupunkiin, missä hän muun muassa organisoi Pekingin vuoden 2008 kesäolympialaisia, johti ideologisesti erittäin merkittävää kommunistisen puolueen puoluekoulua ja kohosi lopulta varapresidentiksi, mikä on virkanimikkeenä lähinnä symbolinen, mutta lupaa hyvää uran kannalta. Työn ohessa Xi ehti vielä opiskella lakitieteen tohtoriksi, joskin aavistuksen kyseenalaisin kriteerein. Uraan mahtuu monipuolista kokemusta sekä valtion että puolueen tärkeimmiltä näköalapaikoilta.

Vuoden 2012 syksyllä järjestetyssä kommunistisen puolueen puoluekokouksessa oli ilmeisesti ennalta sovittu, että johtajaksi on valittava joku ”prinsseistä” puolueen legitimiteetin ja arvovallan lujittamiseksi. Tehtävään oli tarjolla käytännössä kaksi hyvää vaihtoehtoa: Bo Yibon (myös yksi ”kahdeksasta arvovaltaisesta vanhuksesta”) poika Bo Xilai, sekä Xi Zhongxunin jälkeläinen Xi Jinping.

Bo Xilai, jota on jälkikäteen pidetty trumppimaisena populistina, alkoi rakentaa johtamaansa Chongqingin megakaupunkiin omaa uusvasemmistolaista valtakuntaansa, joka vetosi hyvin kansaan, mutta herätti puoluejohdon epäilykset. Keväällä 2012 kamelin selän katkaisi Bon vaimon sotkeutuminen englantilaisen liikemiehen murhaan, ja niinpä Bo tuomittiin nopeasti korruptiorikoksista elinikäiseen vankeuteen kommunistisen puolueen vakavimmassa legitimiteettikriisissä sitten Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn 1989. Samalla puolueelle annettiin suorasukainen viesti: populistisesta sooloilusta ja keskushallinnon vastaisen linjan vetämisestä rangaistaan edelleen ankarasti.

Populisti-Bon puhdistaminen avasi ladun Xille, joka oli viisaasti pitänyt matalaa profiilia läpi koko uransa. Hän otti ohjat syksyllä 2012 nousemalla puolueen pääsihteeriksi, ja keväällä 2013 hänet ”valittiin” protokollan mukaan Kiinan presidentiksi. Xi oli maailmalle suuri mysteeri. Hänestä tiedettiin lähinnä hänen työtaustansa ja että hän pitää amerikkalaisista elokuvista, mutta miehen ideologisesta suuntautumisesta ei ollut minkäänlaista käsitystä. Monet tarkkailijat uskoivatkin optimistisesti Xin ryhtyvän jopa liberaaleihin poliittisiin uudistuksiin.

Xin linjaksi selkiytyi kuitenkin pian sekä kommunistisen puolueen että oman henkilökohtaisen valta-aseman lujittaminen ja keskittäminen. Haaveet vapaasta ja demokraattisesta Kiinasta on sen sijaan tungettu entistä syvemmälle romukoppaan. Mitä vallan keskittäminen on tarkoittanut käytännössä? Xi on haalinut itselleen nopeasti presidentille tavanomaisestikin kuuluvan Kansan vapautusarmeijan ylipäällikkyyden ja nimittänyt itsensä useamman merkittävän johtoryhmän puheenjohtajaksi; tärkeimpinä uudet, vuonna 2013 perustetut ”kansallisen turvallisuuden komitea” sekä ”kokonaisvaltaisten talousuudistusten” johtava pienryhmä. Pienryhmät ovat merkittäviä, koska ne kokoavat tietyn asiakokonaisuuden (talous, Taiwan, turvallisuus jne.) kannalta tärkeimmät päätöksentekijät yhteiskunnan eri alueilta samaan hämärään kabinettiin neuvottelemaan, ja siten tavallaan ohittavat valtion virallisen protokollan.

Titteleiden ja tehtävien lisäksi Xitä on alettu virallisestikin kutsua puolueen ”johdon ytimeksi” (core of leadership). Kiinan kakkosmies, pääministeri, on perinteisesti näytellyt varsinkin maan talouspolitiikassa merkittävää roolia, mutta nykyinen pääministeri, Li Keqiang, on jäänyt selvästi Xin varjoon lähinnä maasta toiseen lentelevänä, bisnesdiilejä solmivana neuvottelijana. Hänen – puhumattakaan muista seisovan komitean jäsenistä – tekemisensä ja sanomisensa ovat saaneet huomattavasti vähemmän painoarvoa kuin Xin, joka komeilee Kiinan päälehtien etusivulla lähes päivittäin ja jonka jokaista puhetta ja fraasia analysoidaan suurennuslasin kanssa.

Vallan keskittämisen rinnalla Xi aloitti pian virkaan astumisensa jälkeen massiivisen korruptionvastaisen kampanjan, jossa on jahdattu sekä alemman tason ”kärpäsiä” että valtiotason ”tiikereitä”, kuin myös rahasäkkien kanssa ulkomaille paenneita virkamiehiäkin. Xin läheisimpiin ystäviin ja liittolaisiin kuuluvan Wang Qishanin johtama kampanja on käynyt säälittä käsiksi myös hyvin korkea-arvoisiin johtajiin. Senioriteettia jo kulttuuristakin syistä kumartavassa Kiinassa politbyroon seisovan komitean ja siten poliittisen uran taakseen jättäneet poliitikot ovat perinteisesti olleet kritiikin ulottumattomissa, mutta niin vain eläkkeelle vetäytynyt Zhou Yongkangkin haettiin pian Xin valtaannousun jälkeen korruptiotuomioistuimen nöyryytettäväksi ja tuomittiin loppuelämäkseen vankilaan.

Korruptionvastainen kamppailu on tulkittu usein Xin poliittiseksi puhdistukseksi ja synkimmät Kiinan tarkkailijat, kuten hongkongilainen Willy Lam epäilevät että Kiinassa ollaan hyvää vauhtia siirtymässä kollektiivisen johdon välivaiheesta takaisin yhden vahvan miehen järjestelmään. Lam uskoo, että Xi tulee rikkomaan vakiintuneita kausi- ja ikärajoituksia jo ensi vuoden puoluekokouksessa, mutta myös vuonna 2022, jolloin hänen itsensä tulisi eläköityä. Pessimistien mukaan Kiina on siis hyvää vauhtia matkalla putinismin kaltaiseen, vanhan koulukunnan diktatuuriin, jossa vahvat johtajat istuvat huipulla niin kauan kuin kehtaavat.

Kollektiivisen johtotavan loppu?

Maon kaltaiseen jumalkuninkaan asemaan Xi ei kuitenkaan enää nouse ja myös yksinvallan syventämisellä on huomattavia esteitä. Xin vahvan aseman on mahdollistanut se, että kommunistisen puolueen ylin johto, politbyroon pysyväiskomitea, koostuu tällä hetkellä lähes yksinomaan Jiang Zeminin ryhmittymän jäsenistä – vain pääministeri Li kuuluu kilpailevaan Hu Jintaon ryhmittymään. Yleisesti heikkona pidettyä Hu Jintaon hallintoa vaivasi juuri ylimmän johdon jakautuneisuus, mutta nyt Kiinassa on jälleen johto, joka kykenee toimenpiteisiin hyvin tehokkaasti. Tämä on kenties ollut puoluejohdon tavoitteenakin: Kiinan uudistamisessa eletään kriittisiä hetkiä, eikä välttämättömien päätösten toteutumista haluta jättää poliittisten kuppikuntien välisen kädenväännön armoille.

Talouden ja asevoimien uudistukset ovatkin lähteneet nopeasti käyntiin ja myös ulkopolitiikassa on tehty massiivisia avauksia, joita The Ulkopolitist on aiemmin käsitellyt artikkelisarjassaan. Myös ennennäkemätön korruptionvastainen kampanja ja sen laajuus todistavat Xin hallinnon vahvaa asemaa. Vaika kampanjalla epäilemättä siivotaan Xin poliittisia vihollisia seuraavaa, vuoden 2017 puoluekokousta silmällä pitäen, on sen todellinen syy poliittista peliä painavampi, sillä syvälle Kiinan institutionaalisiin rakenteisiin juurtunut korruptio uhkaa vakavasti puolueen legitimiteettiä ja siten myös valta-asemaa. Korruptiosyytteitä onkin jaettu enemmän tai vähemmän tasapuolisesti kaikkien puolueen sisäisten ryhmittymien edustajille, mikä osoittaa ettei kyse ole puhtaasta valtakamppailusta.

Vallan keskittäminen ja erityisesti korruptionvastaiset toimet voivat aiheuttaa myös vastareaktioita, jotka joko rajoittavat Xin valtapyrkimyksiä tai peräti pysäyttävät ne tykkänään. Kampanjat ovat synnyttäneet Xille suuret laumat vihamiehiä, ja lisäksi Kiinan hallintokoneiston kaltaisessa, lähes läpimädässä järjestelmässä istuu tärkeillä paikoilla suuret joukot huolestuneita virkamiehiä, jotka pelkäävät omien ja perheidensä tulevaisuuden vuoksi puolueen kurinpitokomission väen ilmaantumista oviensa taakse. Vallan keskittäminen ja puolueen suursiivous ei suinkaan ole kaikkien intresseissä…

Onko yksinvalta edes itsensä Xin päämääränä? Vaikka kulttuurivallankumouksesta ei julkisesti juuri Kiinassa puhutakaan, on sen kaaoksen ja sekaannuksen aika vielä kirkkaasti muistissa – eikä sen toivota palaavan. Ei ole syytä unohtaa, että Xi todisti itse nuorena miehenä kulttuurivallankumouksen karmeudet, mikä vaikuttaa varmasti hänen poliittiseen maailmankuvaansa. Xi onkin toppuutellut itseään koskevaa ylistävää uutisointia ja käskenyt medioita muun muassa lopettamaan ”Xi-setä” -ilmaisun käyttämisen. Vaikka Xistä selvästikin luodaan kuvaa väsymättä uurastavana valtiomiehenä, henkilökultti tuskin tulee menemään sille asteelle, jossa ratsastetaan hevosella ilman paitaa. Tuskinpa jumalainen henkilökultti enää vapaan tiedonvälityksen ja kansainvälisen integraation aikakaudella läpi menisikään.

Kommunistisen puolueen vastikään päättyneessä, huipputärkeässä täysistunnossa Xi Jinpingin status ”johdon ytimenä” vahvistettiin virallisesti, mutta vastapainoksi korostettiin kollektiivisen johtamistavan periaatteen horjumattomuutta, sekä varoiteltiin johtajia koskevan propagandan vaaroista. ”Johdon ytimen” statuksella revittelevät otsikot myös usein unohtavat, että kaikki Kiinan johtajat (paitsi heikkona pidetty Hu Jintao) ottivat itselleen saman tittelin, eli kyseessä on jossain määrin paluu vahvan johtajan ”normaalitilaan”.

Mikä mies on Xi Jinping? Kysymys jää edelleen leijumaan ilmaan, mutta ainakin puheita Xin diktatuurista voidaan pitää huomattavan yksinkertaistavina ja yksisilmäisinä. Xi on epäilemättä jo noussut yhdeksi kansantasavallan historian voimakkaimmista johtajista, mutta yksinvaltainen asema ei ole puoluejohdon eikä läheskään välttämättä edes Xin itsensä intresseissä. Käsite ”johdon ydin” voi siis olla juuri oikea kuvaamaan presidentin asemaa Kiinan politiikassa: Xi on kollektiivisen johdon ”ydin” mutta ei sen suvereeni diktaattori.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa