Bosnia ja Hertsegovinassa järjestettiin lokakuun alussa kuudennet paikallisvaalit vuonna 1995 päättyneen sisällissodan jälkeen. Vaaliyö päättyi jälleen kerran kansallismielisten puolueiden äänivyöryyn. Vaikka Bosnia on yksi Euroopan köyhimmistä valtioista, jota vaivaa krooninen korruptio, korkea työttömyys, jähmeä hallintorakenne, koulutettujen nuorten aivovuoto, heikot talousnäkymät ja kehno infrastruktuuri, nämä aiheet eivät juurikaan näkyneet poliittisten puolueiden vaalikampanjoissa. Sen sijaan vaaleja sävyttivät nationalismi ja kuukausia jatkuneet ”erimielisyydet” hallitsevan bosniakkipuolueen SDA:n sekä johtavan serbipuolueen SNSD:n välillä.

On hyvä puhua ”erimielisyyksistä” lainausmerkeissä, sillä pinnan alla Bosnian kansallismieliset eliitit tulevat hyvin toimeen keskenään. Julkisuudessa viljelty nationalistinen retoriikka, vihapuhe ja pelonlietsonta ovat osa puolueiden ääneen lausumatonta, mutta yhteisymmärryksessä toteuttamaa vaalitaktiikkaa, jolla äänestäjät palautetaan ruotuun muutaman vuoden välein. Tämä pelkästään etnisyyteen perustuva poliittinen strategia hyödyttää Bosnian kolmea suurinta kansallismielistä puoluetta, sillä bosniakkeja edustava SDA, kroaatteja edustava HDZ ja serbejä edustava SNSD eivät kilpaile samoista äänistä. Sen sijaan niillä on yhteinen vihollinen: muut puolueet.

Vaikka nationalismi on yleiseurooppalainen trendi, jonka vaikutukset olivat nähtävissä naapurimaa Kroatian parlamenttivaaleissa syyskuun alussa, on Bosnian poliittinen tilanne poikkeuksellinen. Bosniassa äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaa 20 vuotta sitten päättyneen sodan muistojen ja katkeruuden ohella äänestäjien pelko vallan valumisesta muille etnisille ryhmille, taloudellinen riippuvaisuus hallitsevista puolueista ja niihin sidotuista työpaikoista sekä maan poliittinen järjestelmä ja perustuslaki, jotka kannustavat etniseen politikointiin.

Näistä syistä nationalistinen strategia on toiminut lähes jokaisissa vaaleissa sisällissodan jälkeen ja käytännössä tehnyt Bosniasta kolmen suuren puolueen eliittien hallitseman oligarkian. Tämänkertaiset paikallisvaalit olivat kuitenkin poikkeuksellisen radikaalit ja epätavalliset. Hallitseva serbipuolue SNSD, jota johtaa Bosnian toisen itsehallinnollisen alueen Republika Srpskan itsevaltainen ja korruptoitunut presidentti Milorad Dodik, on kokenut asemansa uhatuksi vuoden 2014 parlamenttivaalien jälkeen. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia keinoja, ja niihin Dodik sai mahdollisuuden, kun Bosnia ja Hertsegovinan perustuslakituomioistuin julisti syksyllä, että Republika Srpskan perustamista juhlistava pyhäpäivä 9. tammikuuta sortaa bosniakkien ja kroaattien oikeuksia ja on siten perustuslain vastainen.

Tuomioistuimen päätös avasi Dodikille oven jumalten luo, sillä se antoi hallitsevalle SNSD-puolueelle vaalien kynnyksellä tilaisuuden esiintyä Bosnian serbien oikeuksien ja itsehallinnon vannoutuneempana puolustajana. Lisäksi se tarjosi Dodikille tekosyyn järjestää kansanäänestyksen perustuslakituomioistuimen päätöksen hyväksymisestä vastoin Bosnian rauhansopimusta valvovien ulkovaltojen toiveita. Dodik on puhunut kansanäänestyksestä jo vuosia, joskin sillä on aiemmin tarkoitettu äänestystä Republika Srpskan itsenäistymisestä. Koska aihe on äärimmilleen politisoitu ja herkkä, johtavan bosniakkipuolueen SDA:n ja sen puheenjohtajan Bakir Izetbegovićin oli helppo tarttua syöttiin ja mobilisoida omat kannattajansa maalaamalla uhkakuvia Republika Srpskan itsenäistymisestä ja Bosnian hajoamisesta. Kun Dodik vielä järjesti näyttävästi uutisoidun poliisiharjoituksen, jossa tankit vyöryivät Republika Srpskan kaduilla, oli soppa valmis. Sen jälkeen todellisille poliittisille kysymyksille ei vaaleissa enää ollut tilaa ja kampanjointia sävytti nationalismi ja sodanuhka.  

Strategia toimi ehkä jopa paremmin kuin Milorad Dodik osasi odottaa. Vaikka 25. syyskuuta järjestetyn kansanäänestyksen äänestysprosentti jäi vaatimattomammaksi kuin Dodik oli toivonut ja vaikka oli selvää, että äänestysprosenttia ja itse tuloksia oli peukaloitu, kansanäänestyksen nationalistinen hurmos onnistui mobilisoimaan Dodikin kannattajat varsinaisissa paikallisvaaleissa. SNSD sai 30 kaupunginjohtajan paikkaa, mikä oli 11 enemmän kuin vuoden 2012 paikallisvaaleissa, ja oli vaalien ylivoimainen voittaja Republika Srpskassa. Serbipuolue ylsi voittoon myös Srebrenicassa ensimmäistä kertaa vuoden 1999 jälkeen, minkä odotetaan tulehduttavan  jakautuneen kaupungin kireää ja tulenarkaa ilmapiiriä.

Milorad Dodikin ja Bakir Izetbegovićin julkinen mittelö hyödytti myös johtavaa bosniakkipuoluetta. SDA menetti paikkoja, mutta se otti historiallisia voittoja tärkeimmillä alueilla ja ylsi yhä bosniakkienemmistöisten maakuntien ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi. Myös johtava kroaattipuolue HDZ onnistui ratsastamaan vaalivoittoon nationalismin aallolla. Vaalien häviäjiä olivat kautta laitain oppositiopuolueet sekä tavalliset bosnialaiset, joiden toiveet työllisyyden parantamisesta, paremmista maanteistä ja terveydenhuollosta on jälleen kerran laitettu jäihin. Eräitä toivonpilkahduksia kuitenkin oli, sillä monietninen ja vaihtoehtoinen Naša Stranka (Meidän puolue) kasvatti kannatustaan kaupunkikeskittymissä ja nousi Sarajevon toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Oppositio on kuitenkin yhä pirstaleinen eikä ainakaan toistaiseksi kykene haastamaan nationalistista eliittiä.

Vaikka Bosnian tilanne on jo pitkään ollut vaikea, ja vaikka vaalien ei uskota tuovan muutosta monimutkaisen poliittisen järjestelmän motivoimaan blokkiäänestämiseen, lokakuun paikallisvaalit ja niitä edeltänyt vaalikamppailu ovat vakava viesti. Se, että Milorad Dodik järjesti kansanäänestyksen vastoin Bosnian rauhansopimusta ja sen toimeenpanoa valvovan kansainvälisen komitean kehotuksia, kertoo siitä, että Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat menettäneet otteensa Bosniasta. Vaikka ulkovaltojen edustajalla Bosniassa, eli niin sanotulla korkealla edustajalla, on perustuslaillinen oikeus irtisanoa rauhansopimusta rikkovia päättäjiä, tätä oikeutta ei enää kyetä harjoittamaan ilman uskottavaa sotilaallista läsnäoloa.

Vaalit sekä niissä ilmenneet vaalivilpit ja epätavanomaisuudet osoittivat myös, miten pitkälle Bosnian hallitsevat eliitit ovat valmiita menemään pysyäkseen vallassa. Vallankahvasta kiinnipitäminen on erityisen tärkeää Milorad Dodikille, joka on toistaiseksi välttänyt korruptiosyytteet vain valta-asemaansa hyväksikäyttäen. Kuten Bosnia-asiantuntija Jasmin Mujanović on kirjoittanut, kun Dodik jonakin päivänä joutuu lähtemään Banja Lukan presidentinpalatsista, hän menee vankilaan. Koska entisten diktaattorien (tai puolidiktaattorien) turvasatamat ovat entistä harvemmassa, Dodikin ainoa keino välttää vankila on pitäytyä vallassa keinolla millä hyvänsä. Bosnian poliittisessa järjestelmässä tämä tarkoittaa enemmän korruptiota, enemmän nationalismia ja enemmän vaalivilppejä. Toivo Bosnian tulevaisuudesta nojaa siten entistä vahvemmin vallankumoukseen ja ihmisten valmiuteen vaatia poliittista muutosta vaalien sijasta Sarajevon ja Banja Lukan kaduilla. Sellaisesta on jo ollut merkkejä.