Jaa

Jugoslavia-tuomioistuin Haagissa. Kuva: Roman Boed, Flickr.

Jugoslavia-tuomioistuin Haagissa. Kuva: Roman Boed, Flickr.

On sanottu, että oikeudenkäynti on draamaa elämän estradilla. Entäpä kuin oikeudenkäyntejä on sata, ja ne koskevat Euroopan vastenmielisimpiä sotarikoksia sitten toisen maailmansodan? Uutisia lukeneet ovat ehkä huomanneet, että tällainen näytelmä on pian päättymässä. 23 vuotta sitten perustettu Jugoslavia-tuomioistuin langettaa viimeiset tuomionsa syksyllä 2017, jolloin päättyy historian laajamittaisin ja tärkein kokeilu soveltaa kansainvälistä lakia ja saattaa sotarikoksista epäillyt oikeuden eteen.

Jugoslavia-tuomioistuin on ollut valokeilassa tänä keväänä. Maaliskuussa se tuomitsi Bosnian serbitasavallan sodanaikaisen johtajan, Radovan Karadzicin, 40 vuodeksi vankilaan kansanmurhasta. Päätös sai osakseen paljon huomiota Bosniassa, mutta reaktiot tuomioon vaihtelivat kansallisuuden mukaan. Bosnian muslimit katsoivat oikeuden toteutuneen, mutta pitivät Karadzicin vankeusrangaistusta hävettävän lyhyenä. Bosnian serbit, joiden luottamus tuomioistuimeen ei voisi olla olemattomampi, pitivät tuomiota jälleen yhtenä osoituksena kansainvälisen yhteisön serbivastaisuudesta.

Vain viikko Karadzicin tuomion jälkeen Jugoslavia-tuomioistuin vapautti toisen bosnialaisen serbipoliitikon, Vojislav Seseljin, kaikista syytteistä. Seselj, jota syytettiin lukuisista rikoksista ihmisyyttä vastaan, piti oikeutta pilkkanaan 13 vuotta ja lietsoi etnistä nationalismia ja vihaa syytetyn penkiltä käsin. Vapautuksen saamassa julkisuudessa Seselj on ehtinyt nostamaan johtamansa äärioikeistolaisen Serbian radikaalipuolueen parlamenttiin 9 prosentin äänisaaliilla ja valmistautuu nyt ensi vuonna pidettäviin Serbian presidentinvaaleihin. Sekä syyttäjä että lukuisat tutkijat ja journalistit ovat pitäneet tuomioistuimen päätöstä sen historian suurimpana häpeätahrana.

Kuten Karadzicin ja Seseljin tapaukset kertovat, Jugoslavia-tuomioistuin jättää jälkeensä kiistanalaisen perinnön. Sen tehtävänä on ollut saattaa sotarikolliset oikeuden eteen, jakaa oikeutta sotien uhreille ja auttaa Balkanin maita rauhanrakentamisessa ja sovinnon löytymisessä. Usein kuitenkin vaikuttaa siltä, että yli kaksikymmentä vuotta jatkunut oikeusprosessi on tuonut hyvin vähän tyydytystä kenellekään. Sen sijaan se on repinyt auki vanhoja haavoja ja syventänyt kansojen välisiä jakolinjoja Balkanilla. Miten tuomioistuimeen ja sen työhön tulisi sitten suhtautua?

Nürnbergin perintö

Marraskuussa 1943 Winston Churchill, Josif Stalin ja Franklin Roosevelt lensivät Teheraniin hiomaan liittoutuneiden sotastrategiaa. Tapaamisen tärkein päätös oli länsivaltojen lupaus Stalinille avata toinen rintama Natsi-Saksaa vastaan, mutta kulisseissa kolmikko uskalsi jo puhua sodan päättymisestä sekä Saksan kohtalosta. Vajaa kuukausi ennen Teheranin tapaamista johtajat olivat allekirjoittaneet Moskovan julistuksen, jossa he varoittivat Saksaa luvaten ”jahdata natseja maailman ääriin…jotta oikeus toteutuu.” Sitä, mitä oikeus tarkoittaisi ja miten sen toteutuisi, ei vielä tiedetty.

Kysymys Saksan kohtalosta nousi esiin Stalinin isännöimällä illallisella Teheranissa. Stalin, joka kunnioitti Churchillia mutta oli piikitellyt tätä koko illan, ehdotti 50,000 – 100,000 saksalaisen upseerin likvidoimista rangaistuksena sodasta ja keinona hillitä Saksan uudelleenvarustautumista. Silminnähden ärtynyt pääministeri, joka oli kuullut Stalinin teloituttaneen 20,000 puolalaista upseeria ja poliisia Katynin metsissä, ei suhtautunut Staliniin ehdotukseen huumorilla. Pyörätuolissa istunut Roosevelt yritti keventää kireää tunnelmaa kysymällä, että ”eikö 49,000 upseeria riittäisi?”, mutta vihainen Churchill poistui illallispöydästä ja palasi takaisin Stalinin luvattua vain vitsailleensa.

Natsi-Saksan korkeimpien poliitikkojen ja ylimmin sotilasjohdon teloittamista ilman oikeudenkäyntiä pidettiin kuitenkin varteenotettava rangaistuksena toisen maailmansodan kauheuksista. Churchillin itse esitti tätä vaihtoehtoa Jaltan konferenssissa helmikuussa 1945. Roosevelt uskoi kuitenkin, että julkinen oikeudenkäynti istuisi paremmin amerikkalaisten oikeudentajuun. Myös Stalin, joka ymmärsi näytösoikeudenkäyntien propaganda-arvon, kannatti ajatusta. Näin Iso-Britannia taipui hyväksymään suunnitelman, jonka lopputuloksena oli historian kuuluisin oikeusprosessi: Nürnbergin oikeudenkäynnit.

Nürnbergin oikeusprosessia sekä sen harvemmin mainittua Kauko-idän vastinetta, Tokion oikeudenkäyntejä, on kritisoitu niiden poliittisuuden vuoksi. Saksa ja Japani antautuivat ehdoitta, mikä antoi liittoutuneille mahdollisuuden harjoittaa voittajan oikeutta ja lakaista väitteet omista sotarikokset maton alle. Oikeusprosessin suurin haaste ja siihen kohdistunut kritiikki oli, että kansainvälistä lakia keksittiin ja sovellettiin samanaikaisesti, ja että osaa rikosnimikkeistä ei ollut edes olemassa ennen oikeudenkäyntien alkamista. Vaikka Nürnberg epäilemättä on esimerkki voittajan oikeudesta, se ei kuitenkaan ollut merkityksetön näytösoikeudenkäynti.

Nürnbergin ja Tokion sotarikosoikeudenkäynnit jättivät valtavan perinnön kansainväliselle yhteisölle. Ne osoittivat ensimmäistä kertaa, että sodissakin on tekoja, jotka eivät ole vain moraalittomia vaan myös laittomia, että niistä on ensisijaisesti vastuussa yksilöt eivätkä valtiot, ja että kansainvälinen yhteisöllä on konkreettisia keinoja saattaa rikoksiin syyllistyneet ihmiset oikeuden eteen. Nürnberg vakiinnutti myös käsitteet rikos ihmisyyttä vastaan ja rikos rauhaa vastaan, jotka huomioitiin myöhemmissä kansainvälissä sopimuksissa, ja joista tuli keskeinen osa kansainvälistä humanitääristä oikeutta. Sekä lakien että konkreettisen esimerkin kautta Nürnberg pohjusti tietä tuleviin sotarikosoikeudenkäynteihin, joista ensimmäinen ja tunnetuin on Jugoslavia-tuomioistuin, ICTY.

Mammuttimainen tavoite, mammuttimainen haaste

31. tammikuuta 1992 oli historiallinen päivä. Silloin turvallisuusneuvosto julkaisi uudelleentulkinnan YK:n peruskirjan artiklasta 39, joka liittyy toimenpiteisiin rauhan ollessa uhattuna. Turvallisuusneuvosto totesi, että valtioiden välisten konfliktien lisäksi myös valtioiden sisäiset taloudelliset, sosiaaliset, ekologiset ja humanitääriset katastrofit voivat olla uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle, joihin ulkovalloilla on oikeus puuttua.

Päätös oli käännekohta kylmän sodan jälkeistä ”kansainvälisten suhteiden vallankumouksessa”, jolloin humanitäärisestä interventiosta ja suojeluvastuusta muodostui tärkeä periaate. Päätöksellä oli välitön merkitys Balkanilla, sillä se antoi turvallisuusneuvostolle mandaatin perustaa kansainvälinen Jugoslavia-tuomioistuin (ICTY) käsittelemään alueen maiden sisäisiä sotarikoksia.

Maaliskuussa 1993, keskellä Balkanin konfliktia, Haagissa aloittanut Jugoslavia-tuomioistuin asetti itselleen mammuttimaisen tehtävän. Sen päätavoite oli yhtäaikaisesti oikeudellinen sekä poliittinen: sen tuli saattaa vakavimpiin sotarikoksiin syyllistyneet henkilöt oikeuden eteen ja sitä kautta tukea Balkanin maita rauhanrakennuksessa ja sovinnon saavuttamisessa. Kumpikin tavoite osoittautui haastavammaksi kuin mitä turvallisuusneuvosto ja tuomioistuimen perustajat osasivat odottaa.

Tilanne Jugoslaviassa oli täysin toinen kuin Saksassa ja Japanissa toisen maailmansodan jälkeen, jolloin sotarikolliset olivat antautuneet ja pidätetty heti sodan päätyttyä. Vuonna 1993 Jugoslavian konflikti oli sen sijaan kesken eikä sen päättyminen ollut vielä näköpiirissä. Konfliktin päätyttyä kaksi vuotta myöhemmin tilanne oli yhä sekava, sillä sodilla ei ollut yhtä selkeää voittajaa ja häviäjää. Jokainen osapuoli oli syyllistynyt sotarikoksiin, ja jokainen osapuoli teki parhaansa niiden peittelemiseksi.

Tuomioistuimen suurin haaste oli saada sotarikolliset oikeuden eteen. Syyttäjänlaitoksen tavoite oli saattaa ylin poliittinen ja sotilaallinen johto rikosoikeudelliseen vastuuseen, mutta juuri nämä henkilöt olivat vaikeimpia ottaa kiinni. Syytteet bosnialaista serbijohtajaa Radovan Karadzicia vastaan luettiin syksyllä 1995, mutta kesti 13 vuotta ennen kuin valenimen turvin Belgradissa elänyt Karadzic pidätettiin ja luovutettiin Haagiin. Bosnialainen serbikenraali Ratko Mladic pakeni oikeutta 16 vuotta ennen pidätystään Serbiassa 2011.

Jugoslavian sotien pääarkkitehtien ollessa pakosalla tuomioistuin joutui ensimmäisinä vuosinaan paneutumaan yksittäistapauksiin, joiden merkitys konfliktin kannalta oli vähäinen. Ne murensivat koko oikeusprosessin uskottavuutta. Niin sanottuja ”pieniä kaloja”, eli yksittäisiin sotarikoksiin syyllistyneitä henkilöitä, oli tuhansia, ja syyttämällä niistä vain muutamia tuomioistuin näyttäytyi valikoivan rikollisia summamutikassa. Tuomioistuimen entinen pääsyyttäjä Richard Goldstone totesi, että ”on erittäin epätyydyttävää, että Dusan Tadicin kaltaiset ihmiset joutuvat oikeuden eteen, ja ne, jotka ovat vastuussa kaikesta, voivat paeta oikeutta.”

Toinen merkittävä haaste tuomioistuimelle on ollut oikeudenkäyntien pitkäkestoisuus ja jatkuvat viivästykset. Ensisijainen syy vuosia kestäneille oikeudenkäynneille on syytteiden monimutkaisuus. Kansamurha, rikokset ihmisyyttä vastaan ja sotarikokset ovat massiivisia syytteitä, joihin liittyvät oikeudenkäynnit vaativat valtavan määrän todistajia ja todistusaineistoa, joihin tuomioistuin ei ole aina päässyt käsiksi entisen Jugoslavian maiden pyrkiessä jarruttamaan syyttäjien työtä.

Viivästykset, joita on aiheuttanut byrokratia ja tuomarien vaihtuminen, satuttavat eniten uhrien perheitä, jotka vielä 20 vuotta sodan jälkeen odottavat oikeuden toteutumista. Eräissä tapauksissa oikeudenkäynnit ovat jatkuneet niin pitkään, että syytetty on ehtinyt kuolla ennen tuomiota. Näin tapahtui Slobodan Milosevicin ”vuosisadan oikeudenkäynnissä”, joka alkoi keväällä 2002 ja jatkui Milosevicin kuolemaan asti 2006. Tuomioistuin ei koskaan ehtinyt todeta syyllistyikö Serbian ylin johto kansanmurhaan Bosniassa.

Myös tuomioistuimen taloudelliset kustannukset ovat saaneet osakseen kritiikkiä. ICTY oli käyttänyt lähes miljardi euroa vuoteen 2012 mennessä, ja viime vuosina se operoinut noin 250 miljoonan euron vuosibudjetilla. Hintalappu selittyy oikeudenkäyntien ja syytteiden monimutkaisuudella. Vertailu komplekseihin eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin oikeudenkäynteihin on osoittanut, että Jugoslavia-tuomioistuimen kustannukset istuntopäivää kohden ovat kansainvälisesti asianmukaisella tasolla. Kustannuksia arvioitaessa on kuitenkin pohdittava, onko Jugoslavia-tuomioistuin ollut hintansa arvoinen eli onko se saavuttanut YK:n sille asettamat tavoitteet.

Jugoslavia-tuomioistuimen perintö

Tuomioistuimen ensisijainen tavoite oli laittaa loppu rankaisemattomuudelle (impunity) ja näyttää, että kansainvälinen yhteisö kykenee saattamaan sotarikolliset oikeuden eteen myös vaikeissa konflikteissa ja sisällissodissa. Tässä tehtävässä ICTY on onnistunut kohtuullisesti. Viivästyksistä huolimatta ICTY on lukenut syytteet 161 henkilölle, joista 80 on tuomittu eri mittaisiin vankeusrangaistuksiin ja 18 on vapautettu syyttöminä. Lopuissa tapauksissa syytteistä on luovuttu ennen oikeudenkäyntiä tai syytetyt on siirretty kansallisiin tuomioistuimiin. Tuomittuihin lukeutuu yksittäisiin sotarikoksiin syyllistyneitä henkilöitä sekä etnisen puhdistuksen ja kansamurhan pääarkkitehteja, kuten Radovan Karadzic.

Huomattavista ansioistaan huolimatta muutamat korkean profiilin tapaukset, joissa syytetty on vapautettu, ovat asettaneet tuomioistuimen erittäin huonoon valoon. Tällainen oli korkea-arvoisen kroatialaisen kenraalin, Ante Gotovinan, oikeusjuttu, jonka eriskummallisuuksista myös Helsingin Sanomat julkaisi pitkän artikkelin. Gotovinaa syytettiin Jugoslavian sotien suurimman etnisen puhdistuksen, Operaatio Myrskyn, pääsuunnittelijana. Operaation seurauksena yli 200 000 Kroatian serbiä joutui jättämään kotinsa.

Vuonna 2011 Gotovina tuomittiin lukuisista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan 24 vuoden vankeusrangaistukseen, mutta hänet vapautettiin tuomioistuimen valituselimen päätöksellä jo seuraavana vuonna. Kuten UCL:n professori Eric Gordy on todennut, valituselin ei pelkästään päättänyt Gotovinan olevan syytön, vaan samalla tulkitsi, että mitään sotarikoksia ei ollut edes tapahtunut. Enemmistö valituselimen tuomareista katsoi, että siviilikohteiden pommittaminen oli legitiimi sodankäynnin muoto.

Gotovinan oikeusjuttu oli valtaisa pettymys serbeille, joiden kollektiivisessa muistissa Operaatio Myrsky on Jugoslavian sotien suurin rikos. Gotovinan vapautus vahvisti entisestään monien serbien käsitystä Jugoslavia-tuomioistuimesta läpikotaisin serbivastaisena instituutiona, joka jakaa tuomioita poliittisin eikä juridisin perustein. Vaikka väitteet tuomioistuimen poliittisuudesta ovat monien tutkijoiden mukaan perusteettomia, ne ovat heikentäneet koko oikeusprosessin uskottavuutta Balkanilla.

Ihmisten usko oikeudenkäyntien puolueettomuuteen ja kunniallisuuteen olisi kuitenkin tarpeen, jotta Jugoslavia-tuomioistuin voisi täyttää toisen päätavoitteensa: edesauttaa rauhan, demokratian ja kansojen välisen sovinnon syntymistä Balkanilla. Vaikka tuomioistuimen saavutuksia rauhan- ja sovinnonlähettiläänä voidaan todella arvioida vasta vuosien päästä, tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että sotarikosoikeudenkäynnit ovat tehneet hyvin vähän sovinnon eteen.

Itse asiassa monet tutkijat ovat sitä mieltä, että tarpeellisuudestaan huolimatta kaksikymmentä vuotta jatkuneet oikeudenkäynnit ovat lisänneet etnisten ryhmien välisiä jännitteitä ja vaikeuttaneet sovinnon syntymistä. Kuten tutkija Janine Clark on selittänyt, tuomioistuin ei ole tehnyt tarpeeksi avatakseen oikeusprosessia tavallisille ihmisille, minkä vuoksi tuomioistuimen tavoitteet ja toimintavavat ovat jääneet hämärän peittoon. Ihmiset hyväksyvät tuomiot silloin, kun ne tukevat omaa näkemystä sodasta, ja kieltävät ne jyrkästi silloin, kun ne sotivat omaa kokemusmaailmaa vastaan.

On hyvin todennäköistä, että Jugoslavia-tuomioistuimeen kohdistui liikaa ja liian kovia odotuksia, joita joudutaan tarkastelemaan uudelleen tulevia sotarikosoikeudenkäyntejä suunniteltaessa. Kysymys siitä, missä määrin sotarikosoikeudenkäynnit ylipäätään voivat edesauttaa sodan runtelemien yhteiskuntien eheytymistä, tulee olemaan tutkijoiden suurennuslasin alla pitkään eikä konsensusta ole vielä näköpiirissä.

Jugoslavia-tuomioistuin suurimpia saavutuksia on kuitenkin sen valtava institutionaalinen, lainopillinen ja akateeminen perintö. Lisäksi tuomioistuin on dokumentoinut massiivisen määrän tietoa sotarikoksista, joita tutkitaan vielä vuosikymmenten päästä. Osa näistä vaikutuksista on jo nähtävissä. Jugoslavia-tuomioistuimen kokemukset vaikuttivat suoraan Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perustamiseen 2002. Lisäksi sen perintö elää Sierra Leonen ja Libanonin erityistuomioistuimissa, jotka niin ikään tutkivat sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Tuomioistuin jättää jälkeensä myös valtavan määrän oikeuskäytäntöjä (case law), joita tullaan soveltamaan kaikissa tulevissa sotarikosoikeudenkäynneissä, ja joilla on suuri vaikutus kansainväliseen lakiin. Tuomioistuimen esimerkillisimpiin ratkaisuihin lukeutuu muun muassa raiskausten ja seksuaalisen väkivallan tuomitseminen kidutuksena, sotarikoksina ja rikoksina ihmisyyttä vastaan.

Nürnbergin oikeudenkäyntejä on kutsuttu epätäydellisiksi, koska niiden lopputulos oli pitkälti ennalta määritelty. Jugoslavia-tuomioistuinta voidaan myös pitää epätäydellisenä mutta toisista syistä. Se oli kansainvälisen lain ja oikeuden uudisraivaaja, joka kohtasi lukemattomia odottamattomia haasteita ja ongelmia. Sille asetetut odotukset olivat liian kovia, eikä se kyennyt vastaamaan niihin. On kuitenkin tuomioistuimen ansiota, että viimevuosikymmenten hirveimmät sotarikoksista eivät jääneet rankaisematta. Historian tuntien se on suuri saavutus.

 

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa