Jaa

Viron puolustusvoimien sotilaita Ämarissa. Kuva: Anthony Jones, Oklahoman kansalliskaarti. US Army Flickr.

Viron puolustusvoimien sotilaita Ämarissa. Kuva: Anthony Jones, Oklahoman kansalliskaarti. US Army Flickr.

Pauli Järvenpää on valtiotieteiden tohtori, entinen Suomen Afganistanin-suurlähettiläs ja puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikkö, joka toimii tällä hetkellä vanhempana tutkijana International Centre for Defence and Security -tutkimuslaitoksessa Tallinnassa. Tekstin englanninkielinen alkuperäisversio löytyy ICDS:n verkkosivuilta.

RANDin sotapelien hyytävä lopputulos

Maailmankuulun RAND –tutkimuslaitoksen tiloissa järjestettiin kesästä 2014 alkaen aina syksyyn 2015 saakka sarja sotapelejä, joissa pyrittiin selvittämään, miten Baltian maiden puolustus kestäisi Venäjän tavanomaisin asein suorittaman hyökkäyksen.

RANDin äskettäin julkaisema raportti on virolaisten kannalta hyytävää luettavaa. Miten tahansa Viron puolustus järjestettiinkään, lopputulos oli jotakuinkin sama: venäläisten panssarijoukkojen murtautuminen Tallinnaan kesti parhaimmillaankin vain 60 tuntia. Siinä jäivät jalkoihin niin Viron omat yksiköt kuin maassa tällä hetkellä olevat vähäiset Naton yhdysvaltalaisjoukotkin.

Pelien kestäessä kuitenkin havaittiin, että kohtuullinen määrä lisävoimaa kääntäisi lopputuloksen puolustajan kannalta selkeästi armollisemmaksi. Jos tällä olisi käytössään seitsemän mekanisoitua prikaatia, joista ainakin kolme raskasta panssariprikaatia – ja niillä tukenaan riittävä määrä ilma- , maa- ja merivoimien tuliyksiköitä – niin hyökkääjän voima saataisiin tyrehdytettyä ja Viron puolustus vakautettua.

Tämä on tietysti virolaisten kannalta hyvä uutinen. Sen sijaan huono uutinen on se, ettei tällaista sotilaallista voimaa ole tällä haavaa Virossa eikä edes koko Baltian alueella.  Nato – etunenässä Yhdysvallat – toki saisi ajan mittaan jalkeille tarvittavan määrän taistelujoukkoja, mutta niiden kohdistaminen Baltiaan veisi viikkoja tai jopa kuukausia, jolloin se sota olisi siltä osin ohi.

Uusien joukkojen kokoaminen kävisi myös kalliiksi. RANDin arvion mukaan jo pelkästään kolmen panssariprikaatin varustaminen maksaisi noin 13 miljardia dollaria. Eikä siinä kaikki. Niiden vuosittaiset ylläpito- ja käyttökustannukset kohoaisivat noin 3 miljardiin dollariin vuodessa (mikä vastaa osapuilleen Suomen koko vuotuista puolustusbudjettia). Joskaan nämä summat eivät sinänsä ole Naton suurille ja rikkaille jäsenmaille ylitsepääsemättömiä, karu tosiasia kuitenkin on, että tällaisia resursseja yksinomaan Viron puolustamiseen ei kerta kaikkiaan tällä hetkellä ole osoitettavissa.

Mikä neuvoksi?

Mikä sitten neuvoksi? Väitän, että Viron puolustaminen voidaan järjestää toisin ja vain murto-osalla yllä kuvatuista kustannuksista. Sen sijaan, että Viro pyrkisi rakentamaan puolustuksensa vastaamaan ase aseelta ja järjestelmä järjestelmältä Venäjän raskasta aseistusta (mihin sen resurssit eivät kuitenkaan riittäisi), sen tulisi käyttää hyväkseen omia erityisvahvuuksiaan: väestön vankkaa peruskoulutusta, oman kotimaansa maastontuntemusta ja paikallista infrastruktuuria.

Näiden vahvuuksiensa varaan Viro voisi rakentaa aluepuolustukseen nojautuvan pelotteen. Perusteiltaan tällainen puolustus ei olisi kaukana suomalaisesta aluepuolustusajattelusta. Aluepuolustuksen perimmäisenä tarkoituksena on voittaa aikaa ja kuluttaa vihollista. Tässä tapauksessa Viron alueelle tunkeutuvat vihollisjoukot asettaisivat itsensä alttiiksi vastatoimille sillä hetkellä, kun ne astuisivat Viron maaperälle. Virolaisjoukkojen erityiskohteina olisivat vihollisen johtamis-, viesti- ja huoltojärjestelmät. Vihollisjoukkoja häirittäisiin ja kulutettaisiin, ja niiden liike kanavoitaisiin vaikeakulkuisiin maastoihin.

Viron mahdollisuudet rakentaa uskottava aluepuolustusjärjestelmä ovat hyvät. Sen puolustusvoimat ovat toki kovin vaatimattomat, vahvuudeltaan vain vajaat 6 000 ammattisotilasta. Varusmieskoulutuksen kautta ainoastaan neljännes asevelvollisista suorittaa asevelvollisuuden. Mikään ei kuitenkaan estä koulutuksen antamista esimerkiksi 75 prosentille asevelvollisista, kuten tehdään Suomessa. Vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön Kaitseliitin mahdollisuuksia tulisi myös käyttää hyväksi nykyistä tehokkaammin. Ukrainan sodan syttymisen jälkeen järjestö on paisunut nykyiseen noin 16 000 hengen vahvuuteensa, ja lisää vapaaehtoisia on koko ajan ilmoittautumassa jäseniksi.

Lähinnä Kaitseliitin vapaaehtoisista tulisi nopealla aikataululla kouluttaa ja muodostaa pieniä, korkeintaan komppanian vahvuisia osastoja, joiden käyttöön osoitettaisiin modernia tiedustelu- ja viestivälineistöä, panssarintorjunta- ja ilmatorjuntaohjuksia, vastatykistöjärjestelmiä ja eletronisen sodankäynnin välineitä sekä moninaisiin maalinosoittamistarpeisiin erilaisia lennokkijärjestelmiä. Erittäin tärkeätä olisi kouluttaa suuri joukko tarvittaessa myös vihollisen selustassa toimimaan kykeneviä tulenjohtajia, jotka ohjaisivat Naton tarjoamaa ilmasta-maahan tulta vihollisen kohteisiin, esimerkiksi sen raskaan kaluston keskittymiin, tutka-asemiin ja  tiedustelu- ja viestikeskuksiin.

Puolustusvalmisteluja tulisi luonnollisesti tehdä jo rauhan oloissa. Sillat ja rummut vihollisen oletetuilla hyökkäysurilla tulisi panostaa tai ainakin varustaa panoskaivoilla. Miinakentät tulisi suunnitella ja miinat varastoida lähelle todennäköisiä käyttökohteitaan. Nopeasti toteutettavat puolustusjärjestelyt tulisi suunnitella ja rakentaa jo ennalta sellaisiin keskeisiin kohteisiin kuten esimerkiksi lentokentät ja satamat, liikenteen solmukohdat, voimalaitokset, sairaalat  ja tärkeimmät sotilas- ja hallintokohteet. Nämä kaikki ovat sellaisia kohteita, joiden toiminnot ovat Viron yhteiskunnan kriisinkestävyyden kannalta elintärkeitä.

Tässä kuvattujen uudentyyppisten joukkojen tulisi olla nopeasti kokoon kutsuttavissa. Lisäksi niiden tulisi olla kevyitä ja nopeasti liikkuvia sekä käyttöperiaatteiltaan joustavia. Joskus ne voisivat toimia sissien tapaan erillisinä yksikköinä tai sitten ne voitaisiin tarvittaessa koota yhteen laajempaa yhteisoperaatiota varten. Niiden erityisvahvuutena olisi maaston täydellinen paikallistuntemus, olisivathan niiden jäsenet kotoisin juuri niiltä seuduilta, joilla joukot operoisivat.

Aluepuolustuksen rakentaminen ei suinkaan tarkoita sitä, että Viron puolustusvoimien vakinaisten joukkojen kehittämistä tulisi jarruttaa, pikemminkin päin vastoin. Kuten Viron puolustusvoimain komentaja kenraaliluutnantti Riho Terras on iskevästi todennut, Viron puolustus tarvitsee myös ”raskasta metallia”: taistelupanssarivaunuja, rynnäkkö- ja miehistönkuljetusvaunuja ja tykistöä. Sitä tarvitaan esimerkiksi sellaisten elintärkeiden kansallisten kohteiden kuten Tallinnan suojaamiseen tai pidettäviksi tarkoitetuilla avainalueilla tehtäviin vastahyökkäyksiin.

Näihin tarkoituksiin tarvitaan kaikki ne voimavarat,  mitkä Viro kykenee itse tuottamaan. Selvää on, että Viro ei kykene vaatimattomilla resursseillaan hankkimaan kaikkea tarvitsemaansa puolustusmateriaalia; se on karu tosiasia. Tässä voisivat Naton suuremmat ja varakkaammat jäsenet tulla avuksi. Ne voisivat lahjoittaa tai myydä huokealla sotamateriaalia, johon virolaisten rahkeet eivät yllä: esimerkiksi taistelupanssarivaunuja, raketinheittimiä, tykistöjärjestelmiä sekä panssarintorjunta- ja ilmatorjuntaohjuksia, vähemmän järeästä aseistuksesta puhumattakaan.

Tätä ei Naton piirissä ole juurikaan tehty, mutta voisi jopa kysyä, mitä virkaa on liittoutumalla, joka ei tällä tavalla kykene heikompia jäseniään tukemaan. Sitä paitsi mitä uskottavampi Viron omin voimin luoma pelote olisi, sitä vähemmän se joutuisi heti kriisin alkuvaiheissa turvautumaan liittolaistensa tukeen. Näin se voittaisi aikaa myös Naton 5. artiklan toimien toteuttamiselle.

Aluepuolustus, perinteiset kansalliset puolustusjärjestelyt ja Nato-liittolaisten tuki kulkisivat siis Virossa käsi kädessä toinen toistaan tukien. Aluepuolustuksen keinoin Viro tuskin kykenisi Venäjän kaltaista sotilaallisesti ylivertaista hyökkääjää pysäyttämään, mutta sen avulla Viro pystyisi kyllä tuottamaan hyökkääjälle tappiota ja aiheuttamaan sille merkittävää ajanhukkaa. Näin luotu pelote saattaisi jopa olla niin uskottava, että hyökkäystä ei tulisi. Ja sehän olisi juuri se lopputulos, mihin pelotteen kautta pyritään.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa