Jaa

Davin Leivonen on suomalaiskanadalainen poliitikan tutkimuksen kandidaatti Toronton yliopistosta.

Liberaalipuolueen Justin Trudeaun hiljattaisen nousun Kanadan pääministeriksi odotetaan tuovan radikaalin poliittisen muutoksen Stephen Harperin kahdeksanvuotisen konservatiivihallituksen jälkeen. Valokuvauksellinen Trudeau on poliitikkodynastian vesa, joista kanadalaiset ainakin näyttävät pitävän – ainakin verrattuna konservatiiviseen pääministeriin Harperiin, joka muun muassa sai internetin pilkkakirveet kannoilleen ehdotettuaan Netflixin verottamista. Vaalikampanjassaan Trudeau ratsasti yhteisöllisyyden ja ”todellisen muutoksen” teemoilla, luoden selvän kontrastin harmaahiuksiseen, charmittomaan Harperiin. Vaikka Trudeaun viehätysvoima ja sukupuu selittävät kiinnostusta hänen vaalivoittoa kohtaan, on hän myös alkanut toteuttaa muutoksia. Tässä kirjoituksessa käymme läpi seikkoja,  joihin Harper oikein kompastui, sekä niitä odotuksia, jotka Trudeau on kasannut harteilleen.

Is it the economy, stupid?

Harva ehkä tietääkään, että Kanada on yksi maailman johtavista öljyntuottajista. Albertan provinssin suurimman öljyhiekkavarojen arvellaan sisältävän 170 miljardin barrelin edestä bitumia.  Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen pudonnut öljyn hinta vei maton hallituksen elvytyspolitiikan jalkojen alta ja pakotti hallituksen tekemään alijäämäisiä budjetteja, mikä vaikutti kanadalaisten luottamukseen talouden tilaa kohtaan. Samalla konservatiivit yrittivät luoda itsestään kuvaa maltillisina talouspäättäjinä. Hallitus kehotti kansalaisia taloudelliseen itsehillintään, sillä välin kun suurilla infrastruktuuriprojekteilla maan kansantalous pidettäisiin pystyssä viennin pysytellessä entisellä tasollaan.  Jälkimmäisistä toiveista kumpikaan ei täyttynyt.  Pitkittynyt maailmanlaajuinen ylituotanto romahdutti öljyn hintatason. Maan suhteellinen riippuvaisuus öljystä paljastui, mikä sai osan kanadalaisista kaipaamaan muutosta politiikassa.

Pelko ja kansallinen turvallisuus

Isisin nopea voittokulku Irakissa ja Syyriassa on tuonut vuoden 2011 vaaleista lähtien ulkopolitikan, maahanmuuton ja kansallisen turvallisuuden maan poliittiselle päänäyttämölle. Lokakuussa 2014 kotikutoinen terrorismi nousi tärkeysjärjestyksen kärkeen kahden Isisiin kytköksissä olleen radikalisoituneen muslimin iskettyä Kanadan kamaralla.

Vastaukseksi iskuihin Harperin hallitus hyväksyi keskustelua herättäneen C-51-lain, jolla laajennettiin Kanadan turvallisuusviranomaisten (CSIS) valtuuksia. Laki ei kuitenkaan lisännyt viranomaisten valvontaa tai tilivelvollisuutta. Kun lain perustuslaillisuus yksityisyydensuojan, turvallisuuden ja valvonnan suhteen kyseenalaistettiin, konservatiivit vakuuttivat, että uudella lailla oli tarkoitus suojella kansalaisvapauksia ja että jo voimassa olevat valvontamekanismit ovat riittäviä turvallisuusviranomaisten pitämiseksi velvollisina.

Vaikka Trudeau väitti Harperin retoriikan herättävän kanadalaisissa tarpeetonta pelkoa, hän tuki lakiesitystä. Trudeaun linja on yllättävän samankaltainen kuin edeltäjällään: hän hyväksyy terrorismista epäiltyjen ”ennaltaehkäisevän pidättämisen”, Kanadan ilmatilan ”no-fly”-alueiden laajentamisen ja liittovaltion viranomaisten keskinäisen viestinnän sekä koordinoinnin vahvistamisen potentiaalisten uhkien varalta. Trudeau kuitenkin vakuutti, että CSIS:n uusia toimivaltuuksia tultaisiin rajoitettamaan liberaalien päästessä valtaan. Tämä on yksi niistä monista lupauksista, jonka Kanadan liberaalit ja vasemmistosiipi odottavat hänen pitävän.

Islamofobiasta kärsiva maa

Vaalikampanjan loppua kohden yhteiskunnallinen ilmapiiri oli tuntuvasti Harperin vastainen. Fraasi kuka tahansa paitsi Harper yleistyi, ja moni nuori suosi kumpaa tahansa vasemmistoon kallella olevaa oppositiopuoluetta, liberaaleja tai NDP:tä. NDP ei koskaan ole nauttinut suurta suosiota liittovaltion vaaleissa. Puolue on kärsinyt potentiaalisten äänestäjien ”strategisesta äänestämisestä”, kun moni kansalainen on valinnut NDP:n sijaan liberaalit estääkseen konservatiivien voiton. Aikaisemmin tänä vuonna Albertan osavaltiossa NDP sai kuitenkin merkittävimmän vaalivoittonsa historiansa aikana ja yli 40 prosentin äänisaaliin. Puolue on jo kauan pärjännyt Toronton kaltaisissa kaupungeissa – kuitenkin jo 15 kilometrin ajomatkan jälkeen kaupungin ulkopuolella NDP:n oranssit vaalimainokset vaihtuvat liberaalien punaiseen ja konservatiivien siniseen. NDP:n Albertasta saama momentum sai konservatiivit uudelleenarvioimaan koko maan vaalistrategiansa: Jos NDP kykeni voittamaan Albertassa, missä he eivät voisi voittaa?

Harperin ässäksi hihassa paljastui kaksi kiistanalaista ehdotusta, jotka resonoivat kanadalaisten islamofobisten pelkojen kanssa: muslimien niqab-huivien kieltäminen julkishallinnon työntekijöiltä ja uusille kansalaisille järjestetyissä juhlallisuuksissa sekä kansalaisuuden peruminen terrorismista tuomituilta Kanadan kaksoiskansalaisilta. Harperin avaukset eivät olleet täysin onttoja vaalistrategisessa mielessä: Niqab on ollut pitkään keskustelunaihe ranskankielisessä Quebecin provinssissa, ja Harperin ehdotuksen jälkeen konservatiivit siirtyivätkin osavaltiogallupeissa kärkeen.

Juridisesti huivikiellon perustuslaillisuuden haastettiin onnistuneesti liittovaltion tuomioistuimessa. Kiellon kaatumisen jälkeen Trudeau lupasi, että liberaalihallitus ei tulisi valittamaan päätöksestä. Tästä huolimatta Harper vihjasi kanadalaisten enemmistön olevan samaa mieltä kiellon kanssa: ihmisten tulisi näyttää kasvonsa haluteessaan ”liittyä kanadalaisten perheeseen”. Tuo perhe tosin lausui vihamielisiä ja katkeria kommentteja; islamofobista retoriikkaa seurasi piikki huivia käyttäviä musliminaisia kohdaan tehdyissä julkisissa päällekarkauksissa.  Gallupeissa kuitenkin islamofobia kääntyi konservatiiveja vastaan.

Kovasta voimasta pehmeään voimaan

Ulkopolitiikan saralla Trudeaun odotetaan muuttavan merkittävästi Harperin ajamaa Yhdysvalloille myötämielistä linjaa. Yleisesti Harperin kahden hallituskauden aikana Kanadan sotilaallinen rooli maailmalla muuttui rauhanturvaajasta aktiiviseksi taistelijaksi. Marraskuusta 2014 alkaen Kanadan asevoimat osallistuivat Yhdysvaltain johtamiin ilmaiskuihin ja maassa käytyihin tulitaisteluihin Isisiä vastaan Irakissa sekä saivat hyväksynnän valtuuksien laajentamiselle Syyriassa, jotta maasta ei Harperin sanojen mukaan tulisi ”turvasatamaa” terroristeille.

Trudeau vaati Kanadan paluuta rauhanturvaamisen suurvallaksi. Hän syytti Harperin hallintoa Kanadan uusilla C-18-hävittäjillä mahtailusta ja maan asevoimien alirahoittamisesta ja varustehankintojen huonosta hoitamisesta. Vaikuttavimpia tekoja Trudeaun pehmeän vallan renessanssissa lienevät roolin vähentäminen Isisin vastaisessa taistelussa Irakissa ja Syyriassa vain koulutustehtäviin ja ääneen lausuttu tavoite luoda kevyemmät, ketterämmät asevoimat.

Samankaltaista kehitystä nähty myös Kanadan Ukraina-politiikan saralla. Koska Kanadassa on suuri ukrainalaistaustainen vähemmistö ,Ukrainan tilanne heijastuu myös Kanadan politiikassa. Harper otti kovan linjan Venäjän toimia kohtaan ja kehotti myös muita G7-maita vastustamaan Vladimir Putinia todeten, että Venäjän karkoittaminen G8-maitten joukosta lähettäisi erittäin vahvan symbolisen viestin, joka olisi linjassa muiden joukostaan huonosti käyttäytyviä jäseniä erottaneiden kansainvälisten organisaatioiden kanssa.  Trudeau jatkaa samaa linjaa mutta kevyemmällä otteella. Vaalikampanjansa aikana Trudeau kutsui Putinia ”kiusaajaksi” ja liberaalipuolue on julkaissut myös listan vaatimuksista Venäjälle. Uho on poistunut Kanadan linjasta, mutta Trudeau pyrkii silti ottamaan selkeän kannan Putinia vastaan.  Jos Trudeau kykenee ei ainoastaan pitämään linjastansa kiinni, todistaa hän Kanadalle ja koko muulle maailmalle olevansa muutakin kuin isänsä poliittisella perinnöllä ratsastava hyväkampauksinen tulokas. Putinin vastustaminen on toki kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Lopuksi

Trudeau aloitti pääministerikautensa näkyvillä muutoksilla.  Trudean hallitus on kiitettävän monipuolinen niin kuin Kanadakin – sen jäsenistä puolet ovat naisia, ja se on etnisesti monipuolinen. Trudeau on aloittanut selvillä symbolisilla päätöksillä, mutta vaikutuksensa tulee todellisuudessa määrittämään se, kuinka hän käsittelee nipun maata kahtiajakavia kysymyksiä.

Yksi sellainen kysymys on alkuperäiskansoihin kuuluneiden naisten katoamiset ja murhat. Harperin aikana asia työnnettiin pitkälti maton alle. Jo vuonna 2004 käytiin vilkasta yhteiskunnallista keskustelua siitä, kuinka maan tilastoviranomaisen mukaan 23 prosenttia maan henkirikosten uhreista kuuluu Kanadan alkuperäiskansoihin. Uusi hallitus on jo aloittanut tutkimuksen, mutta kysymys on erittäin herkkä.

Toinen on pakolaiset.  Trudeaun hallitus on hyväksynyt 25 000 syyrialaispakolaisen vastaanottamisen. Pääministeri itse otti ensimmäiset maahantulijat avosylin vastaan ja vannoi, että loput tulijoista asutettaisiin helmikuuhun mennessä. Vaikka pakolaisten vastaanotto näytti lämpimältä, voi päätös hyvinkin aiheuttaa kanadalaisten joukossa muukalaiskammoista vastarintaa. Kanadalla on pitkä kokemus monikultturisuudesta, jota tässäkin tilanteessa tulisi vaalia.

Mitä ulkopolitiikkaan tulee, Trudeau joutuu vastaamaan epäilyksiin siitä, voiko hän onnistua pehmeää voimaa korostavana johtajana kotimaisen ja ulkomaisen terrorismin ollessa asialistan kärjessä. Ehkä tässä tilanteessa, Trudeau voisi ottaa neuvoa isältään tämän ratkaistua puolisotilaallisen Quebecin vapautusrintaman aiheuttaman ns. lokakuun kriisin: ”Just watch me”.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa