Jaa

Mugabe sleeping750x450

Zimbabwessa järjestetään seuraavat vaalit vuonna 2018, mutta viimeisen vuoden aikana on alettu epäillä Mugaben nimeävän itselleen seuraajan, sairastuvan tai jopa kuolevan ennen kuin vaalit koittavat. Zimbabwe Situation -julkaisun haastattelema taksikuski kuvailee tilannetta dramaattisesti: ”Koko maa on pysähtynyt, odotamme vain hänen kuolevan.” Vaikka monet toivoisivat Mugaben väistymisen auttavan Zimbabwen uuteen alkuun, poliittisen väkivallan kulttuuri ja tuki naapurimaiden veljespuolueilta osoittavat suuntaan, jossa seuraajan nimestä huolimatta suurta muutosta ei ole syytä odottaa. Myöskään länsimailla ei ole riittävästi vaikutusvaltaa alueella suunnan muuttamiseksi.

Mugaben politiikan rappio

Sukupolvelleni Mugabe näyttäytyy kuin Mobutu Sese Seko edelliselle, afrikkalaisen diktaattorin perikuvana. Retoriikka on afrososialistista ja antikolonialistista, ja sitä määrittää epäluulo brittejä ja eteläisen Afrikan valkoista väestöä kohtaan. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut, sillä Mugabe nousi maailman tietoisuuteen 70-luvulla ihailtuna vapautustaistelijana ja uuden sukupolven afrikkalaisena johtajana. Ainutlaatuisessa Mugaben poliittista psykologiaa kuvaavassa kirjassa Dinner with Mugabe, toimittaja Heidi Holland kuvaa kuinka Mugaben politiikan rappio kytkeytyy sekä naapuri- että länsisuhteisiin.

Mugaben korruptoituminen ja inho brittejä kohtaan juontaa juurensa Zimbabwen itsenäistymiseen. Britit välittivät rauhanneuvotteluja, joiden seurauksena Mugabe nousi valtaan, ja joissa Rhodesian valkoisille luvattiin kiintiömäärä paikkoja parlamentissa. Vastineeksi sovittiin maareformista jossa siirrettäisiin valkoisten omistamia maita mustalle enemmistölle. Valkoiset tilalliset kuitenkin perääntyivät reformista, ja Iso-Britannia kieltäytyi ottamasta vastuuta taivutella entiset kansalaisensa sopimuksen pitämiseen, minkä seurauksena Mugaben sotaveteraaniliittolaiset hyökkäsivät valkoisten tiloille. Kansallistamisen tai tasapuolisen jakamisen sijaan, Mugabe salli sotaveteraanien pitää valtaamansa viljelysmaat. Mugaben hallinnon korruption ja klientelismin lasketaan alkaneen näistä tapahtumista. Mugabelle jäi erityinen trauma brittien työväenpuolueesta, joka kielsi vastuun siirtomaa-ajan seurauksista ja edellisen konservatiivihallituksen sopimusten toimeenpanosta. Mugaben suhde britteihin on ollut pohjamudissa Blairin ja Brownin hallituksista saakka. Näiden osana EU:ta Zimbabwea vastaan asettamat talouspakotteet eivät ole helpottaneet tilannetta.

Etelä-Afrikan apartheid-hallinnolla taas oli osansa Mugaben poliittisen väkivallan eskaloitumisessa. Se syötti Mugabelle väärää tiedustelutietoa opposition vallankaappauksesta, mihin Mugabe vastasi murhaamalla jopa 30,000 etnisen ndebele-vähemmistön edustajaa. Seurauksena Mugaben politiikan tavoite alkoi lipua Zimbabwen vapauttamisesta ja kehittämisestä oman valta-aseman vahvistamiseen. Lupaavan alun jälkeen Mugabea on siis ajanut yhä hirveämpiin tekoihin pelko siitä, että väistyminen tarkoittaisi joko kostoa tai tuomiota oikeudessa. Näiden skenaarioiden pelossa Mugabe on vuosien ajan onnistunut tukahduttamaan opposition ja kitkemään arvailut seuraajista.

Hovi perintöjahdissa

Seuraajaspekulaatiot ovat kiihtyneet Mugaben alettua osoittaa selviä vanhuuden merkkejä. Vapautussodan sissiveteraani Joice Mujuru kerää joukkojaan valtapuolue Zanu PF:n sisä- ja ulkopuolella ja vannoo ”alkuperäisen Zanu PF:n politiikan nimeen” viitaten siihen, että puolue on hylännyt mustan väestön voimaannuttamisen periaatteensa. Tästä huolimatta hän toimi Mugaben varapresidenttinä kymmenen vuotta, kunnes Mugabe erotti tämän vuonna 2014 jakolinjojen lietsomisen vuoksi. Tämä saattaakin johtaa Mujurun puhdistamiseen poliittiselta kartalta ennen uuden johtajan nimitystä. Länsimaat toivoisivat oppositiokoalition kokoajaa esimerkiksi Simba Makonista, joka erään diplomaatin mukaan on “rehellisin poliitikko koko maassa”. Makoni tuki oppositiopuolue MDC:n Morgan Tsvangiraita vuoden 2008 vaaleissa, jolloin viimeksi oppositiolla uskottiin olevan mahdollisuuksia voittaa Mugabe demokratian keinoin, mutta myös hän on toiminut Mugaben hallituksessa vielä 2000-luvulla. Tsvangirai itse on vallanjakosopimuksen jälkeen hiljalleen kooptoitu Zanu PF:n politiikkaan.

Mujurun tilalle varapresidentiksi ja puolueen varapuheenjohtajaksi Mugabe nosti Emerson Mnangagwan, pitkän linjan Zanu PF -lojalistin. Entisenä turvallisuuspalvelun miehenä häntä pidetään demokratiakehityksen kannalta huonona vaihtoehtona. Villi kortti Zanu PF:n sisällä on Mugaben vaimo Grace, joka on noussut Zanu PF Women’s Leaguen johtoon ja politbyroon jäseneksi. Grace Mugaben poliittisen heräämisen uskotaan tähtäävän asemansa ja varallisuutensa turvaamiseen lähes kaksi kertaa vanhemman aviomiehen kuoleman jälkeen.

Todellista poliittisen eliitin ulkopuolelta tulevaa oppositiota ei siis ole näköpiirissä. Korruption, henkilökultin ja poliittisen väkivallan kierteen vuoksi on vaikea kuvitella seuraajaa, jolle löytyisi sekä mandaatti että työrauha keskittyä valtion tehtävien kehittämiseen. Esimerkiksi valtiovarainministerin pyrkimykset avata keskusteluyhteys uusista lainoista Maailmanpankin, Kansainvalisen valuuttarahaston ja Afrikan kehityspankin kanssa leimattiin heti juonimiseksi Mugabea vastaan länsivaltojen kanssa. Samaan aikaan juuri talouden ja valtion peruspalveluiden uudistamista kaivattaisiin Zimbabwessa kipeästi. Maatalous on kärsinyt tehottomuuden ja resurssien puutteesta, ja Etelä-Afrikasta tuotu ruoka on liian kallista. Julkinen sektori on vararikossa ja lähes ainoa valtiolle rahaa tuottava sektori on puolilaiton timanttikauppa.

Vallanvaihdon kulku riippuu paljolti siitä, pääseekö Mugaben valitsemaan puolueen sisältä johtajan jonka taakse kasaa oman poliittisen vaikutusvaltansa, vai aiheuttaako yllättävä poistuminen valtatyhjiön ja kaikkien sodan kaikkia vastaan. Pahimmillaan koko järjestelmä ajautuu jopa konfliktiin, sillä vuosia pinnan alla hautunut kilpailu on levittänyt aseita useiden ryhmien käsiin, ja turvallisuuspalvelu, poliisi ja armeija ovat jakaantuneet eri seuraajaehdokkaiden taakse.

Kerran veljiä, aina veljiä

Naapurimaista ei ole odotettavissa painostusta poliittiselle transformaatiolle Zimbabwessa. Vaikka eteläafrikkalaisia hiertääkin jopa viiden miljoonan zimbabwelaisen siirtolaisen tulviminen Etelä-Afrikan työmarkkinoille, Mugaben suhteet valtapuolue ANC:hen pohjaavat yhteiseen vapautuksen ideologiaan. Presidentti Jacob Zuman suhde Mugabeen on afrikkalaisen suvereniteettia korostavan politiikan mukainen. Zuman presidenttikautta ovat leimanneet korruptiosyytteet, kriisiytynyt talous ja aivan viime viikkoina opiskelijaprotestit, joiden seurauksena äänet uhkaavat vuotaa ANC:täkin länsikriittisemmälle Economic Freedom Fighters -puolueelle, mikä rajoittaa entisestään Zuman mahdollisuuksia kritisoida ikonista Mugabea. Zumalla ja Mugabella on molemmilla ollut vaikeuksia sopeutua politiikan siirtymiseen sosiaaliseen mediaan, jossa kritiikkiä on mahdotonta tilkitä valtion turvatoimista huolimatta. Zuma on kokenut karvaasti Twitterin poliittisen voiman valuutta randin dramaattisen arvon romahduksen seurauksena, ja monet muistanevat Mugaben kompuroinnin punaisella matolla, minka seurauksena sosiaalinen media räjähti presidenttiä pilkkaavista meemeistä.

Tärkeää tukea Mugabelle tarjoaa myös Mosambikia itsenäistymisestä saakka hallinnut Frelimo. 70-luvulla Mugabe kävi sissisotaa rhodesialaishallintoa vastaan Mosambikista käsin, ja Zimbabwe puolestaan antoi suoraa aseellista tukea Frelimolle Mosambikin sisällissodassa. Nyt Mosambikissa kytee uuden konfliktin siemen, sillä oppositiopuolue Renamo ei ole suostunut myöntämään häviötä vuoden 2014 vaaleissa. Renamo on oikeistonationalistinen apartheid- ja rhodesialaishallintoja tukenut puolue, joten sen vastustamiseen liittyvä kohtalonyhteys sitoo Mugabea ja Mosambikin uudehkoa presidenttiä Filipe Nyusia. Eräs skenaario on, että sekä Mosambik että Zimbabwe ajautuvat konfliktiin, jolla olisi välittömiä seurauksia koko alueelle.

Mugabea tukevat myös mm. Angolan valtapuolue MPLA ja Kongon demokraattisen tasavallan Joseph Kabila. Mugaben keskeinen rooli Afrikan-laajuisessa politiikassa, jossa hän tällä hetkellä toimii sekä eteläisen Afrikan kehityskomission (SADC) että Afrikan unionin puheenjohtajana, on siis ollut länsivastaisuuden lietsominen ja non-interventionistisen politiikan tukeminen. Mugabe on muun muassa kehottanut Afrikan maita eroamaan kansainvälisestä rikostuomioistuimesta ja tukenut Etelä-Afrikkaa, joka kieltäytyi pidättämästä valtiovierailulla olleen Sudanin Omar al-Bashirin. Edellisten vaalien aikaan naapurimaat näennäisesti tuomitsivat Mugaben poliittisen kontrollin, mutta käytännössä niiden arvioitiin pelaavan aikaa Mugabelle. Avointa kritiikkiä korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista ovat lausuneet vain Botswanan ja Sambian presidentit, joita Mugabe on luonnollisesti haukkunut brittien agenteiksi.

Länsi tasapainoilee Zimbabwe-suhteissaan

Länsimaiden näkökulmasta Mugaben poistumisen toivotaan helpottavan suhteita Afrikkaan ja sen instituutioihin. Erityisesti Iso-Britannia tuskin malttaa odottaa, että pääsee eroon viimeisestä entistä siirtomaata edelleen johtavasta valtionpäämiehestä, josta on tullut piikki tämän Afrikan-suhteissa. Briteille ja EU:lle tehnee kuitenkin tiukkaa pitää kieli keskellä suuta Zimbabwen valtataistelujen ajan, jottei se torpedoisi jo valmiiksi heikon opposition mahdollisuuksia tukemalla sitä liian avoimesti. Entisten siirtomaavaltojen sotkeutumista sisäpolitiikkaan kun on käytetty tehokkaasti populistisena argumenttina oppositiota vastaan ympäri Afrikkaa.

Länsimaat joutuvat tilannetta seuratessaan hyväksymään sen, että niiden vaikutusvalta Zimbabwessa ei todennäköisesti kasva. Vaikka Mugaben seuraajaksi nousisi epädemokraattisen prosessin seurauksena sisäpiiriläinen jonka politiikalta voi odottaa vain vähän muutoksia, kriittiset voimat eivät ole nousemassa valtaan Zimbabwen naapurimaissa. Lisäksi EU ja Yhdysvallat kilpailevat vaikutusvallasta Kiinan ja muiden itäisten maiden kanssa, jotka ovat valmiimpia yhteistyöhön epämääräiselläkin mandaatilla valitun seuraajan kanssa, Mugaben Look East -politiikan pohjalta. Oppositio on vähintäänkin hajallaan, ja pahimmillaan jatkaa samaa poliittista kulttuuria.

EU:n aloittama Zimbabwen-suhteiden liennytys ja Mugaben lähipiirin vapauttaminen pakotteista viime vuonna kertoneekin siitä, että EU valmistelee paluuta sekä kehitysavun että talouden näyttämöille kun Mugabesta on päästy, myöntäen pakotepolitiikan epäonnistumisen. Syitä ovat ainakin Kiinan vaikutusvallan tasapainottaminen sekä suhteiden säilyttäminen muihin eteläisen Afrikan maihin, joita testattiin vuoden 2014 EU-Afrikka -huippukokouksessa, josta Zuma jättäytyi pois Mugaben kieltäydyttyä osallistumasta kokoukseen, sillä EU ei myöntänyt matkustuslupaa vaimo Gracelle. The Ulkopolitist suositteleekin seuraamaan erityisesti EU:n tasapainoilua Zimbabwen tilanteen kehittyessä.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa