(Huomioithan, että tämä artikkeli on yhdeksän vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Mistä tunnistaa Venäjä-trollin?

The Ulkopolitist | 16.03.2015

 

He olivat ennen harvinaisia. Tuskin kukaan oli kuullut koko asiasta. Mutta jotain tapahtui. Se alkoi levitä. Hitaasti. Varmasti. Lienet kohdannut ilmiön ensin niinä heikkoina hetkinä, kun olet aamupöhnässä erehtynyt lukemaan nettimedian kommenttipalstaa. Tai nähnyt entisen tutun Facebook-feedissä oudon artikkelin. Ehkä seinänaapurissa France24:n Shona Bhattacharayyan ääni on vaihtunut Russia Todayn uutislähetykseen ja aplodien vaimeaan kuminaan. Ehkä joku tuttava on aamuyön tunteina kolmannen tuoppinsa jälkeen tunnustanut lukeneensa Verkkomediasta ”mielenkiintoisen artikkelin”. Netin pimeiltä kujilta kantautuva laahaava ja pahaenteinen ääni johtaa ajattelun sylttytehtaalle. Sen lähteenä ovat Venäjä-trollit, jotka syöksyvät keskustelu- ja kommenttipalstoille suu vaahdossa. Yllättäen. Pyytämättä.

Kuten perinteisten kauhuelokuvien kummajaiset,  trolli ei näy päiväsaikaan katukuvassa, eivätkä kaikki huomaa häntä. Häntä ei erota kumisevasta ja aavemaisesta metsästyshuudosta ”aivvojaa…”. Sen sijaan sosiaalisessa mediassa kaikuvat möreät taisteluhuudot ”länsipropagandaa!” tai ”tämä on provokaatio!”, nostattavat kylmän hien pintaan kokeneimmissakin #turpo-skenen veteraaneissa. Kauhun tunnetta vahvistaa entisestään se, että trolli on kaikkialla ja ei missään samanaikaisesti. Hän tulee mukaan keskusteluusi ja joko ottaa ohjat tai tuhoaa sen väsymättömällä taistelullaan Totuuden puolesta.

Mistä sitten kansaa piinaavan Venäjä-trollin voi tunnistaa? Ulkoisten ominaisuuksien perusteella heitä on lähes mahdoton erottaa, sillä kuka tahansa on voinut saada trollin pureman ja olla kovaa vauhtia muuttumassa itsekin trolliksi. Tiedeyhteisö, scifi-fanit ja haudankaivajat ovat jo vuosia pohtineet, mistä he ovat tulleet ja mikä on aiheuttanut populaation merkittävän ekspansion katajaisen kansamme keskuudessa. Varmaa tietoa kumpaakaan kysymykseen ei ole edes The Ulkopolitistin tiedetoimituksessa.

Selvää kuitenkin on, että trollipopulaation hillitsemätön kasvu on kansanterveyttä ja valtion turvallisuutta uhkaava tekijä. Heidän puutteellinen itsetietoisuutensa tekee trollipandemian leviämisestä todennäköisempää – erityisesti kroonisesta ja vaikeahoitoisesta vahvistusvinoumasta kärsivän kansanosan keskuudessa. Kansanterveyden kannalta huojentavaa kuitenkin on, että ulkopuolisten on helppo havaita sekä altistumisen että orastavan trolliuden oireet. Tiedetoimituksemme mukaan tällaisia oireita ovat krooninen todellisuusvaje, alikehittynyt vastustuskyky propagandalle, puutteellinen vuorovaikutuskyky oman todellisuuskuplan ulkopuolisten kanssa sekä voimakas mielihalu kuluttaa vaihtoehtomedioita.

Yhteisen edun, valtion turvallisuuden sekä kansanterveyden nimissä, omiin empiirisiin havainnointeihinsa nojaten The Ulkopolitistin tiedetoimitus julkaisee välittömästi oman tunnistusmerkistönsä trolliepidemian kasvun tyrehdyttämiseksi. Koska trollius leviää erään teorian mukaan toisten trollien puremasta, on ensiarvoisen tärkeää tunnistaa mahdollisesti sekä itsessään että lähipiirissään ilmenevät trollioireet, ennen kuin kehitys muuttuu peruuttamattomaksi.

The Ulkopolitist kehottaa siis tarkkailemaan, löytyykö itseltäsi tai lähipiirisi edustajilta seuraavia oireita:

  1. sinulla tai tutullasi ei ole ongelmaa leimata kaikkea länsimaista mediaa propagandakoneistoksi, mutta mielestänne RT, Press-TV sekä muut vaihtoehtomaailmankatsomukselliset mediat kuten Verkkomedia ovat täysin uskottavia tietolähteitä;
  2. sinun tai tuttusi mielestä sotilaallisen voiman käyttö ei missään tapauksessa ole oikeutettua, mutta korostatte ettei Krimiä valloitettu, vaan se irtaantui oma-aloitteisesti. Ja vaikka olisikin valloitettu, se olisi ollut oikein, koska Naton itälaajentuminen, Venäjän nöyryyttäminen ja/tai Irak 2003;
  3. vaalikoneissa sinulle tai tutuillesi sopivimmat ehdokkaat tulevat järjestään itsenäisyyspuolueen ja Suomen kommunistisen puolueen listoilta;
  4. sinun tai tuttusi kaapista löytyy pelkästään mustan ja oranssin värisiä huiveja tai solmioita;
  5. sinun tai tuttusi mielestä Venäjä-trolleista puhuminen on pitkä askel kohti ”orwellilaista yhteiskuntaa”;
  6. sinä tai tuttusi näette jokaisen Venäjää koskettavan konfliktin takana fasistien uhkaavan varjon, lännen näkymättömän käden sekä heidän yhteiset pahansuopaiset masinaationsa, joista valtavirtamedia hiljenee;
  7. sinun tai tuttusi päivät kuluvat mukavasti pyörittelemällä twitterissä ”vaalitilejä,” tarkkailemalla kuka puolustusvoimien väestä tykkää kenenkin postauksista Facebookissa, tai lähettämällä satoja twiittejä henkilö(i)lle, joka on jo blokannut teidät aikapäiviä sitten;
  8. sinä tai tuttusi koette palavaa tarvetta lähettää toimittajalle tai tutkijalle tulikivenkatkuista kansalaispalautetta tai suoranaisia uhkauksia, jos heidän kantansa eroaa omastanne;
  9. sinuun tai tuttuusi saatetaan leikkisästi viitata seuraavilla lempinimillä: päivystävä desantti, toveri Böbrikov, Böbbels, Tohtori Böbbenstein, tai Bätmän – yön punainen ritari;
  10. pohditte jo, paljonko Nato maksaa The Ulkopolitistille tämän artikkelin julkaisemisesta.

Mikäli sinä tai tuttusi kärsitte kolmesta viiteen mainituista oireista, meillä on teille huonoja uutisia. Ulkopuolisille huolestuneille ja tartuntavapaille kansalaisille muistutamme kuitenkin, että Venäjä-trollin tunnistamisen jälkeen sitä tai heitä ei kannata missään tapauksessa lähestyä – ei edes sosiaalisessa mediassa! Ottakaa mielummin välittömästi yhteys Erkon mediaan. Heidän agenttinsa on koulutettu tällaisten tilanteiden varalle.

Vaikka tilanne on huolestuttava, kaikkea ei ole vielä hävitty! The Ulkopolitistin saamien huippusalaisten tietojen mukaan tulevan hallituksen salaisessa pöytäkirjassa on korvamerkitty riittävät resurssit kasvavan trolliepidemian uhkaan vastaamiseksi. Suomen läntisimpään paikkaan Hammarlandin Märketin luodolle ollaankin perustamassa trollisanatoriota, jossa keskitytään muun muassa potilaiden medialukutaidon ja -kritiikin parantamiseen. Trollin menetettyä uskoa vapaaseen läntiseen maailmaan vahvistavat sanatoriossa saamiemme tietojen mukaan Erkko-median, Heritage Foundationin ja American Enterprise Instituten konsultit. Vahva vastalääke on siis todellakin tarpeen. Internetin hämärimmissä nurkkauksissa huhutaan myös, että sanatorioon ollaan perustamassa yksityissiipeä poliittista eliittiä edustaville tartunnan saaneille potilaille.


Kommentit

[…] Mistä tunnistaa Venäjä-trollin? […]


[…] pieni pilke silmäkulmassa – tiedetäänpä toimituksemme harrastaneen toisinaan suoranaista vinoilua. Tämä on kuitenkin pelkästään hyvästä, ei maailmanpolitiikan tarvitse aina olla […]


Huumoria tämän kai pitäisi olla,, mutta teidän trollijahtinne alkaa muistutaa maccatyismin aikaisia noitavainoja yhdysvalloissa. Suomi ei koskaan ole ollut pelkästään ns läntisen sivilisaation täysin miehittämä kansakunta, meillä aina on onneksi ollut vahva taipumus autoritääriseen ajatteluun, mistä Kekkosen erittäin onnistuut ja pitkä aikakausi on paras todiste, silloin kansamme alemmilla kerroksilla oli edesäään edes toivon pilkahduksia paremmasta elämästä. Itäinen ihmiskäsitys ja luontaisen eriarvoisuuden tunnustaminen ja kaikkien kansanryhmien samaojen velvollisuuksien alaisiksi julistaminen on olennainen osa terveen ja elinkelpoisen kansakunnan säilymistä. Liberalismi on viimeisten vuosikymmenten aikana ajanut suuren osan länsimaiden ihmisistä lähes eläimelliseen alkutilaan, kaikenlainen arvokuus itsestä ja isänmaasta ja mahdollisuus arvokaaseen ja kunnialliseen elämään hävitetty . Putinismiksi nimitetty kansallisen arvokuuden ja myös menestyjöiden sitominen kansallisen vankkurin vetojuhdiksi tarjoaa mallin myös muille kansallismielisille populistisille liikkeille. Vanha ranskalainen unelma kansakuntien euroopasta atlantilta tyynellemerelle olisi meidänkin näkökulmasta tavoittelemisen arvoinen vaihtoehto. Tätä kirjoitelmaa ei ole tehty pietarissa eikä kukaan ole myöskään sponsoroinut kirjoittajaa .


Nato-trollin tunnistaa siitä, että se haluaa sulkea RT:n ja PressTV:n ja kannattaa nettisensuuria. Asevoiman käyttö valehtelun jatkeena on aina hyväksyttyä oman edun tavoittelun tai vastustajan täydellisen nujertamisen nautinosta. Vaalikoneet on vain väärää mieltä olevien ip-osoitteiden haltijoiden luetteloimista varten. Mustavalkoinen solmio ahdistaa nato-trollin kaulaa niin, että silmissä näkyy 4, 5 ja 6 sakaraisia tähtiä. Lännen näymätöntä kättä ei nähdä edes silloin kuin suunnitelmat on kirjoitetu tai lausuttu julki ja ne ovat jo historiassa toteutuneet. Nato-trolli julkisesti kieltäytyy edes lukemasta vaihtoehtoista mieltä olevien some-feediä, mutta tietää kuitenkin mitä niissä kerrotaan ja paljonko niitä tulee. Epätoivo on synkentänyt nato-trollin mielen niin, että se laatii vastustajansa nimissä uhkauskirjoituksia toimittajille leimatakseen eri mieltä olevat agressiivisiksi ja uhkaaviksi. Nato-trolli matkustaa vaikka Pietrin esikaupunkiin omalla rahalla ja kaivautuu siellä mutakuoppaansa kyttäämään, jos vaikka näkisi kuopan pohjalle valuneesta lätäköstä häivähdyksen peilikuvaansa. Iloista kevättä sinne raikkaalle ulkoluodollekin!


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.