Jaa

BKT:n maailmankartta.Talouden rooli Lähi-idässä on jäänyt arabikevään jälkeisessä analyysissa usein usein välittömien kriisien ja poliittisten tapahtumien varjoon, perin ymmärrettävistä syistä. Laajan poliittisen väkivallan ja yleisen turvattomuuden keskellä esimerkiksi valtiollisen velan suhde bruttokansantuotteeseen ei näyttäydy laajinta keskustelua nauttivana metriikkana ja kohteena. Liian kapea taloudellisten lukujen tarkastelu voikin aiheuttaa suurtakin tilannesokeutta, kuten IMF:n surullisenkuuluisa, itsekritiikkiäkin synnyttänyt ja juuri ennen arabikevään aloittanutta Jasmiinivallankumousta julkaistu Tunisia-raportti osoitti. Talouden rakenteiden kontekstuaalisemmalla tarkastelulla on kuitenkin tärkeä sija alueen yhteiskunnallisten kehityssuuntien arvioimisessa. Esimerkiksi juuri Tunisian kohdalla arabikevään suurimpiin onnistumisiin laskettava, viime talvena hyväksytty perustuslaki ja siihen johtanut poliittinen prosessi ovat tärkeitä virstaanpylväitä, mutta eivät kerro koko tarinaa maasta, jonka sosio-ekonomisiin haasteisiin kuuluu yhä samoja tekijöitä, jotka alunperin johtivat vuoden 2011 vallankumoukseen.

Tässä kirjoituksessa ja sen jatko-osassa pyrimme käymään läpi Lähi-idän talouksien piirteitä ja viimeisimpiä vaiheita karkealla jaolla kolmeen kategoriaan ja niiden esimerkkimaihin: merkittävästä konfliktista ja epävakaudesta kärsivät maat (Irak, Syyria ja Libya), energiaa vievät maat (GCC-maat, erityisesti Saudi-Arabia) sekä energiaa tuovat maat (Egypti, Jordania).

Konflikteista ja epävakaudesta kärsivät maat

Tämän hetken konfliktimaita Libyaa, Irakia ja Syyriaa yhdistää konfliktien ohella historia energiantuottajamaina, joka on näkynyt arabikevään jälkeisissä tapahtumissa taisteluina etenkin öljytuotannon resursseista ja jakelukanavista. Maista tuotantovolyymiltään ylivoimaisesti suurin, Irak, on tällä viikolla ollut uutisissa positiivisessa valossa kun valtion Islamilaiselle valtiolle (IS) kesäkuun alun hyökkäyksissä menettämä, Baghdadista runsaat 200 km pohjoiseen sijaitseva Baijin öljyjalostamo vallattiin takaisin valtiollisten joukkojen ja aseellisten shiiaryhmittymien toimesta viiden kuukauden piirityksen jälkeen. Jalostamon saamisessa takaisin toimintakuntoiseksi menee kuitenkin vähintäänkin kuukausia, korostaen ennen muuta kaukana keskushallinnon tukialueilta sijaitsevan alueen ja jalostamon takaisinvaltauksen sotilaallista tärkeyttä. Kuten Ulkopolitistin aiemmista kirjoituksistakin on käynyt ilmi, tulevat Irakia analysoidessa perinteisemmän talouskulman rajat nopeasti vastaan: vakava ja laajalle levinnyt hallinnollinen korruptio, ministeriöiden läänitys ja hallinnollisesti heikko julkinen sektori sekä maan öljytuotannollisesti merkittävää eteläosaa lukuunottamatta heikko turvallisuustilanne ovat omalta osaltaan mitätöimässä (Irakin epäonneksi ainakin toistaiseksi öljyn hinnan laskukaudelle ajoittuvaa) tuotantokapasiteetin kasvun aikaansaamia positiivisia vaikutuksia irakilaiselle yhteiskunnalle. Baijin valtauksen kenties tärkein ja vakavin kertoma onkin aseellisten shiiaryhmittymien käyttäminen valtiollisten turvajoukkojen tukena IS:n vastaisessa taistelussa, mistä myös al-Abadin hallituksen turvallisuusjoukoista vastaavaksi sisäministeriksi nimetty aseellisen Badr-organisaation poliittisen siiven edustaja. Kehitys on erittäin huolestuttavaa ja omiaan vaikeuttamaan poliittisen ratkaisun löytämistä sunnikapinan edessä, monin paikoin Badrin kaltaisten, sektaariseksi koettujen ja siten käyttäytyvienkin ryhmien ollessa valtiollisen turvakoneiston poliittisessa ja operatiivisessa ytimessä.

Merkittävämpi Irakin, Syyrian ja alueen vakauteen (epäsuorasti) vaikuttava taloudellinen ilmiö Irakissa on ollut IS:n taloudelliseen omavaraisuuteen kontribuoinut harmaa öljytalous, joka on perustunut jo 1990-luvun alussa YK:n Irakille asettamien talouspakotteiden aikana luotuun salakuljetusverkostoon, jonka nykyisinä myyntikohteina toimivat pitkälti entiseen tapaan Turkki, Jordania sekä Iran. YK:n paneelin vastikään julkaiseman raportin arvion mukaan IS ansaitsee öljytuloja päivittäin 846 000 ja 1 645 000 dollarin väliltä. Tilanteen vakavuutta ilmentäen raportti perää turvaneuvostolta päätöstä, jossa IS:n (ja Jabhat al-Nusran) alueilta Irakissa ja Syyriassa naapurimaihin saapuvat öljyrekat takavarikoitaisiin, vaikkakin asian valvominen käytännössä on liki mahdotonta, olettaen että turvaneuvosto päättää asiasta.Yhdysvaltain kokoaman koalition syyskusta lähtien suorittamat ilmaiskut ovat mitä ilmeisimmin onnistuneet merkittävästi heikentämään IS:n öljytaloutta – International Energy Agency’n mukaan iskut olisivat leikanneet järjestön öljytuotantoa jopa 70 prosentilla.

Sisällissodan runtelemassa naapurimaa Syyriassa klassiset makrotalouden mittarit ovat Irakiakin lohduttomampia tai peräti banaaleja tähän mennessä yli 200 000 kuolonuhria vaatineen ja pelkästään yli 3 miljoonaa YK:n rekisteröimää pakolaista konfliktin tiimoilta, vaikka skenaariomallinnuksilla ja maan jälleenrakennusta kartoittavilla ns. “päivä nolla” -analyyseillä paikkansa onkin UNDP:n arviolta 35 vuotta taloudessa taaksepäin siirtyneessä taloudessa. Sisällisodan luoman sotatalouden rakenteita kenties parhaiten kartoittaa ECFR:n Jihad Yazigi, jonka viime keväänä julkaistun raportin mukaan erinäisten toimijoiden kesken pirstaleinen ja paikallinen valta heijastuu myös taloudessa. Paikallista valtaa nauttivilla toimijoilla ei uusien liiketoimintojen perustamisen tai valtaamisen (rajanylityspisteiden vartiointi, öljykentät, maatalouden kohteet) ole välitöntä insentiiviä lopettaa konfliktia tulonmuodostuken menetyksen takia. Yazigille lokalisaatio tosin tarjoaa myös mahdollisuuden desentralisoituun poliittiseen järjestelmään.

Niin ikään Lähi-idän naapurissa, Afrikan suurimmassa öljyntuottajamaan Libyassa huomio ei paatuneimmallakaan ekonomistilla ensisijaisesti kiinnity makrolukuihin, siitäkin huolimatta että öljyntuotanto maassa on vastoin odotuksia noussut. Maan korkeimman oikeuden hiljan hylkäämä kesäkuinen vaalitulos on viimeisin poliittista kaaosta vahvistava ja kriisiä mahdollisesti syventävä käänne maan kahden vallasta kilpailevan hallinnon – vaaleissa voittaneen Abdullah al-Thinnin hallitus sekä islamistien tukema Omar al-Hasi – paikoin sotaa muistuttavassa valtakamppailussa. Valta-alueisiin perustuva pakotettu yhteistyö – Thinnille lojaalit joukot hallitsevat itse tuotantoalueita, siinä missä al-Hasilla on kontrolli Tripolista, jossa keskuspankki ja kansallinen öljy-yhtiö sijaitsevat – tuskin tulee muodostamaan laajemman poliittisen ratkaisun selkärangaksi, ja on odotettavampaa että konflikti pikemminkin jatkuu.

Energiaviennin piiriin kuuluvat maat

Jos konfliktialueilla makrotaloudellinen analyysi ei ensisijaisesti palvele välittömiä pyrkimyksiä ymmärtää kulloisenkin maan tilannetta, kokonaan oman kategoriansa muodostavat useimmiten vakaammasta taloustilanteesta nauttivat energiaviennin maat, joita edustavat Persianlahden ns.GCC-maat. Näissä ns. rentieeri-maissa talouden makroluvut kertovat ennen maiden talouden tunnistettuja riskitrendejä, jotka uhkaavat keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä. Näihin kuuluvat mm. Ulkopolitistissakin käsiteltyjä kohteita, kuten taloudellisen diversifikaation haaste ja energiaviennistä riippuvuuden välttäminen, työmarkkinaan liittyvät haasteet kuten liiallinen riippuvuus ulkomaisesta työvoimasta (unohtamatta Kafala-järjestelmän ihmisoikeusongelmia) etenkin matalaa ja korkeaa koulutusta vaativissa töissä. Joissain maissa, kuten Saudi-Arabiasssa, taloudellinen haaste on kokonaisvaltaisempi nopean väestökasvun ja maan demografisen “nuorentumisen” esiin nostaman haasteen edessä, nuorien halutessa nauttia samasta 1970-luvulla öljyn hintanousun turvin laajennetusta hyvinvoinnista, kuin heidän vanhempansakin. Hyvinvoinnin keskiössä oleva laaja julkinen sektori ja turvatut, mutta tuottamattomat työpaikat koituvat yhä kalliimmiksi nopean väestökasvun myötä, etenkin mikäli talouden diversiteettiä ei kyetä kasvattamaan.

Makroluvut antavatkin näiden maiden kohdalla tarpeellisen lähtökohdan, jonka avulla voimme arvioida mikä maiden positio suhteessa näihin talouden riskeihin ja rakenteellisiin ongelmiin on. Tämä lähtökohta ja data ovat liki välttämätömiä, jos kohta ei ainoita, työkaluja pyrkiessämme ymmärtämään näiden ns. rentieeri-valtioiden (sisä)poliittista dynamiikkaa ja muutoksen hidasta vauhtia.

Perinteisellä makrotaloudellisella analyysilla ei siis ole kovin suurta sijaa konfliktialueilla ainakaan lyhyellä tähtäimellä, mutta vakaammissa, energiaa vievissä Lähi-idän maissa tilanne on hyvin toisenlainen, kuten olemme huomanneet. Makrotaloustieteen valikoitu työkalupakki on välttämätön energiavientiin kykenevien maiden arvioinnissa, etenkin keskipitkallä ja pitkällä aikavälillä.

Seuraavassa osassa kirjoitusta palaamme energiaa tuovien maiden (esimerkkineinä Egypti ja Jordania) talouden analysointiin, joka on kriittistä lyhyelläkin tähtäimen analyysissä.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa