Jaa

Suomen hiljentyessä viettämään itsenäisyyspäivää moni juhlistaa tätä harrasta päivää kunnioittamalla itsenäisyyden symboleja: Jotkut viettävät hetken veteraanien hautausmaalla, toiset television äärellä Tuntematon sotilaan seurassa, ja muutamat onnekkaat linnanjuhlissa.  Suomalaisten tekojen ohella on myös ulkovaltojen tuki ja ystävyys ollut tärkeä tae maamme itsenäisellä polulla. Jossain tapauksissa tämä tuki on koettu sen verran arvokkaaksi, että sille on pystytetty julkinen muisto pääkaupungissa. The Ulkopolitistin audiovisuaalinen jaosto kokoontui selvittämään minkänlaisia enemmän tai vähemmän tunnettuja ulkopoliittisia muistomerkkejä löytyykään Helsingistä jotka nivoutuvat tähän kansakunnan itsenäisyyden juhlaan.  Itsenäisyyspäivän kunniaksi emme huomioi niitä jotka muistomerkkejä jotka rakensivat Suomen kansan sortajat – Ruotsi ja tsaari-Venäjä.

Rauhanomainen ystävyys Neuvostoliiton ja Suomen välillä

Ei ole ihme, että tämä meidän rauhannobelistien maa on omistautunut rauhan ja kansainvälisen hyvinvoinnin asialle.  Etenkin itsenäisen Suomen historiassa yksi ystävyyssuhde – ainakin Pariisin 1947 jälkeen –  on vallinnut yli muiden.  Tämän tosiasia on ikuistettu muistomerkin sun toisen keinoin Helsingissä.

Tunnetuin näistä lienee se Hakaniemeä kaunistava sosialistisen realismin helmi – Oleg Kirjuhinin Maailman rauha (1990). Tämä Neuvostoliiton kuoleman korahduksien aikana pystytetty Moskovan kaupungin ystävyyden osoitus ei suinkaan ole ainoa lajiaan.  Ensimmäinen urbaani ilmentymä tästä Helsingissä löytyy Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyyspäivän (1962) muistokivestä, Kaisaniemen puistossa.   Selvin vertauskuva kansojen ystävyydestä sijaitsee Eteläsatamassa, jota komistaa Rauhanpatsas (1968). Ystävyys- yhteistyö ja avunantosopimuksen 20-vuotispäivän kunniaksi Suomen kansa – Ahti Karjalaisen kanavoimana ja Helsingin kaupungin kustantamana – pystytti tämän ”rauhanomaista rinnakkaiseloa” kuvastavan etereaalisen naisfiguurin. 1980-luvulla Suomen Työnväen säästöpankki sijoitti oman tulkintansa rinnakkaiselosta (1982) pääkonttorinsa edustalle Siltasaaressa.

Maailmanrauha

Maailmanrauha

STS-reliefi

STS-reliefi

Komprehensiivisin monumentti Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyden tielle lienee silti Kansojen ystävyyden monumentti (1983).  Jälleen kerran YYA-sopimuksen vuosipäivä loi sopivan ajankohdan muistaa ikitärkeää ystävyyttä urbaanimaisemassa SKDL:n kaupunginvaltuutetun aloitteesta.  Sopivasti Itäkeskukseen sijoitettu patsaskokonaisuus sisältää altaan.  Harva kuitenkaan tietää, että tästä monumentista on olemassa sisarpatsas Moskovassa, ja että tämän patsaan johdosta – vastavuoroisuuden periaatteella – Moskovan kaupunki lahjoitti Maailmanrauhan-patsaan.   Valitettavasti, historian kulun johdosta emme saa tietää mitä arkkitektuurisia helmiä tämä vastavuoroisuusperiaate olisi synnyttänyt Moskovan ja Helsingin välillä: Angry Birds -patsas Kremlin pihalle, jääkarhua ratsastava Putin Katajanokalle?  Ainoa kumma asia tästä vilpittömästä ja välttämättömästä ystävyydestä on hieman epäkätevä sijainti näille muistomerkeille…

Ns. Helden-monumentti Ruttopuistosssa.

Saksalaisten sotilaiden hauta Ruttopuistosssa.

Suomi ja Saksa aseveljinä  kanssasotijoina

Jos yksi itsenäisen Suomi ulkopoliittista pilareista on ollut rauha, rinnakkaiselo, ystävyys jne. Neuvostoliiton kanssa, niin toinen vastaanlainen – sanokaamme eurooppalainen pilari on ollut Suomen ja Saksan sotiminen itsenäisyyden asialla. Saksa on osallistunut lähes jokaiseen itsenäisen Suomen sotaan ja tätä osallisuutta on vastaavasti kunnioitettu muistomerkeillä prominenteillä pakoilla: Ullanlinnassa, Kampissa, Haagassa – myös saksalaisille sotilaille löytyy oma hautausmaa Vantaalta.

Muistomerkki Habsburg-laivalle

Muistomerkki Habsburg-laivalle.

Kiitollisuus vapaussodan sankarillisia saksalaisia aseveljiä kohtaan oli vuolasta.  Tähtitorninmäen Habsburg-höyrylaivan muistomerkki (1939) muistaa näitä 383 ”vapautemme puolesta” ”velvollisuutensa täyttäneitä” ”saksalaisia sotureita.”  Vanhan kirkonpuiston Saksalaisten sotilaiden hauta (1920) on Helsingin kaupunkin kiitollisuuden osoitus näille ”sankareille”.  Tarve muistaa ulkomaiden sotilaallista apua ulottuu jopa henkilötasolle – alokkaiden Kurt Sieberin ja Arther Beukertin surmaa muistaa oma paasinsa (1918) Haagassa.

Näiden muistomerkkien ilmentämä sotilaallisvivahteinen klassismi näkyy myös saman aikakauden valkoisissa patsaissa – kuten Pellingin retken muistomerkissä (1921) tai Suomalaisten sotilaiden haudassa (1920).  Itsenäisen valkoisen mutta sittemmin myös monivärisen Suomen sodissa kuolleiden muistoja yhdistää tragedisuus.  Ymmärrettävästi, itsenäisyyden hinta on ollut kova – ja tätä suomalaiseen sielunmaisemaan kuuluvaa kovaa uhrausta ei suinkaan voi ilmaista bonapartistisin voitonkaarein.  Sota on synkkää, ja tätä  synkkää puolta alleviivaa myös Habsburg-muistomerkin läheisyydessä oleva Apua anovat kädet (2000), juutalaispakolaisten muistomerkki.

Apua anovat kädet

Apua anovat kädet

Suomi muiden kansojen kanssa itsenäisyyden asialla

Itämeren jättiläisten rauhojen ja sotien ohella itsenäiselle Suomelle on löytynyt ystäviä läheltä, että kaukaa.  Lähellä ovat tietysti Suomen sukukansojen kohtalot; aseveljeyden kunnian jakajoiksi laskettakoot myös heimosoturit, ne urhoolliset  itäkarjalaiset ja inkeriläiset, jotka sotivat maamme armeijassa kuin myös ne suomalaiset vironkävijät, jotka avustivat etelä-naapurimme ensimmäistä itsenäistymistä.

Myös kaukaa löytyy Suomen kansalle ystäviä.  Ensi kerralla kun kuljette Kruunuhakan Pohjoisrannan lehmustietä pitkin, pysähtykää hetkeksi arvostamaan tätä Japanin ja Suomen kansan ystävyyden vertauskuvaa.  Toisin kuin eräällä toisella rannalla sijaitsevan ystävyyden vertauskuvan, Japanin kansa on ollut perin vaatimaton.  Itse lehmukset istutettiin vuonna 1943, mutta muistokiven pystyttäminen sai odottaa 39 vuotta – siinä vasta aito ystävyys!  Kaverin muistokiveä ei jätetä!

Japanin ja Suomen kansan ystävyyden monumentti.

Itsenäisyyden kuusi

Itsenäisyyden kuusi

Kuitenkin Helsingin kaupungin ylväin ja itsenäisyysmielisin monumentti on tottakai Kaivopuistossa sijaitseva Itsenäisyyden kuusi (1931). Tämä kiiltävä musta graniittinen paasi on Chilen pääkonsulin Rodolf Ray’n pystyttämä, yhtä lailla kun itse kuusi on pääkonsulin siemenestä kasvattama.   Miltei sata vuotta aiemmin itsenäistyneen Chilen edustajana Ray ymmärsi monta asiaa, jotka itsenäinen Suomi tulisi vielä kohtaamaan polullaan: parlamentarismin tärkeys näin pienellä maalla, kuten se arboriaalinen ulkopoliittinen analyysi, että Suomi ei suinkaan ole ajopuu kansainvälisen politiikan anarkistisella ulapalla.  Näin Suomen 96. itsenäisyyspäivänä, arvon lukija, on hyvä muistaa, että tämä itsenäisyydemme tie ei ole kuljettu yksin vaan: ”kanssa luonnon suuren kuoron, luonnon suuressa salissa, kanssa laulavien lasten, parissa partasuiden”

Hyvää itsenäisyyspäivää!  Lisää kuvia kyseisistä muistomerkeistä löytyy Ulkopolitistin Tumblr’ista.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa