Jaa

JACOB ZUMA

Mistä on hyvät johtajat tehty? tuntuu ikuisuuskysymykseltä. Hyvää tai ei, keskustelua johtajuudesta kansainvälisen politiikan alalla vaikuttaa kuitenkin leimaavan tämän ikuisuuskysymyksen sijaan se, mistä tunnistaa huonon johtajan. Kun pohdimme esimerkiksi viime vuoden kansainvälispoliittisesti merkittävintä tapahtumaketjua, arabikevättä, ei ole kovin vaikea löytää argumentteja huonosta johtajuudesta. Ei ole vaikeaa löytää puheita demokraattisen johtajuuden merkityksestä, joskin arabikevään jälkilöylyissä on keskusteltu paljon myös maailman demokratisoitumisprosessin hidastumisesta ja vähentymisestä.

Ei ole myöskään kovin vaikeaa löytää keskustelua johtajuuden haasteista Euroopan unioniin ja sen kykyyn selvitä talousvaikeuksien aikana liittyen. Tätä keskustelua on käyty monilla tasoilla, joista mm. Jürgen Habermas nimekkäine joukkoineen on kunnostautunut The Guardianissa julkaistussa kirjeessään peräänkuuluttamaan vahvaa johtajuutta. Samaan teemaan liittyen myös Ulkopolitiikka -lehti pyhitti syyskuun numeronsa (3/2012) johtajuudelle. Tässä numerossa mm. Turun yliopiston kansainvälisen politiikan professori Henri Vogt pohtii poliittisen johtajuuden muotoja.

Johtajuus -keskustelun viitoittamana on mielekästä tarkastella myös nousevien talouksien, siis BRICS – maiden, johtajia. Näistä eniten näkyvyyttä lännessä keräävät etenkin Venäjä ja Kiina, jonka vuoksi tässä kirjoituksessa onkin tähdellistä kääntää katseet BRICS -maiden viimeisimpään tulokkaaseen: Etelä-Afrikkaan. Historiansa puolesta johtajuus ja etenkin se miten johdetaan, on ollut huomattavan oleellinen kysymys Etelä-Afrikassa. Oleellista siksi, että valkoisen vallan apartheid– politiikkaa voidaan pitää orjuuden ohella yhtenä valkoisten vallanpitäjien moraalittomimmista teoista, joskin tekona näistä eivät toki ole vastuussa kaikki valkoisen väestön edustajat. Aivan kuten eivät myöskään kaikki saksalaiset ole vastuussa Hitlerin toimintamalleista.

Apartheidin päättymisen ja kansan vapauttamisen kasvoina voidaan oikeutetusti pitää Nelson Mandelaa. Nykyjohtajuudesta ja etenkin Etelä-Afrikan nykyisestä presidentistä Jacob Zumasta puhuttaessa ei sen sijaan ole yhtään varmaa kuinka taidokkaasti presidentti Zuma on onnistunut jatkamaan Mandelan linjoilla, joskin Mandela-hurmoksesta huolimatta Etelä-Afrikka ei ole onnistunut täysin karistamaan apartheidin rippeitä. Nykyjohtajuuteen ja sen haasteisiin liittyen Zumaan voidaan liittää kaksi johtajuudellista epävarmuutta korostavaa teemaa: Teuvo Hakkaraismaiset hasardi–lausunnot ja elitismi.

Ensimmäiseen liittyen, johtajana Zuma on kunnostautunut turhan usein hämmentävillä kommenteillaan esimerkiksi HI-virukseen ja naisten asemaan liittyen. Vuonna 2006 Zuma paljasti tietämättömyytensä HI-viruksen osalta häntä vastaan käydyssä raiskaus- oikeudenkäynnissä, jossa hän kertoi suihkussa käymisen minimoivan riskin saada HIV-tartunta. (Mainittakoon tosin, ettei hänen edeltäjälläkään, Thabo Mbekillä, ollut valot päällä todetessaan ettei HIV aiheuta AIDS:a.) Mielenkiintoisena seikkana kyseiseen oikeudenkäyntiin liittyy myös se, että Zuma tarjoutui menemään naimisiin häntä raiskauksesta syyttäneen naisen kanssa. Länsimaisessa ajattelussa tämä kuulostaa varmasti perin loukkaavalta ja omituiselta ehdotukselta, mutta Zuman lähtökohdista se on looginen ehdotus, joskin hänen suhtautuminen naisiin ja avioitumiseen ovat nostattaneet vihaa Etelä-Afrikassa aika ajoin muutoinkin. Tosin ei siksi, että Zulu–perinteitä kunnioittavana miehenä Zumalla on neljä vaimoa ja 21 lasta, vaan siksi, että Zuma pitää naisten ensisijaisina tehtävinä avioitumista ja lastenhankintaa.

Toisena teemana, ja ehkä merkittävimpänä johtajuuden näkökulmasta on, että ei ole täysin selvää onko Etelä-Afrikka käytännössä vapautunut apartheidistä vai onko nykyjohtajuus vain käänteinen muoto apartheidiinkin liittyvästä elitismistä, jota siis nyt harjoittaa valkoisen miehen sijaan musta väestö. Tämä ongelma ei toki ole vain Zuman syytä, joskin johtajana hän on siitä vastuussa. Apartheidin jälkeisen talouspolitiikan ja siihen liittyvän johtajuuden osalta voi tässä kohtaa nokkela lukija varmasti arvatakin, ettei Zuma ole pärjännyt talousjohtajan roolissa kovin esimerkillisesti. Talouspolitiikkaan liittyen on kuitenkin hyvä huomata, että menestyksekäs taloudellinen johtajuus voi toisaalta näyttäytyä ansana, varsinkin kun pohdimme Etelä-Afrikkaa, joka apartheidin aikana onnistui myös kasvattamaan talouttaan.

Taloudellisesta johtajuudesta ja etenkin apartheidin aikaisten vääryyksien korjaamisesta puhuttaessa, Zuman heikkous on se, että Etelä-Afrikka ajelehtii epävarmoilla vesillä, vaikka sen pitäisi näyttää esimerkkiä ja osoittaa johtajuutta BRICS -maana koko mantereen puolesta. Etelä-Afrikan nojautuessa etenkin kaivosteollisuuteen eivät esimerkiksi Marikanan kaltaiset tapahtumat luo yhdessä tekemisen tuntua, uskoa demokratiaan ja luottoa johtajuuteen. Päinvastoin, ne kuvaavat sitä tosiasiaa, että apartheidin jälkeinen Etelä-Afrikka on kipeästi reformin tarpeessa vastatakseen esimerkiksi yhä kasvaviin tuloeroihin, koulutukseen liittyviin haasteisiin ja maanomistuskysymyksiin. Juurikin siis niihin vaatimuksiin, joita apartheidistä vapautumisella kansalle luvattiin ja joiden osalta hyvä johtaja myös pitäisi lupauksensa.

Näistä heikkouksista huolimatta Zuma tuntuu kuitenkin nauttivan puolueensa African National Congress:n (ANC) luottamusta. Tästä osoituksena on joulukuun vaalitulos jatkokaudelle puolueen johtoon. Nyt Zumalla ja ANC:llä on kuitenkin melkoinen tehtävä karistaa kaikki Zumaan liittyvät syytökset ja kääntää negatiivinen imago voiton puolelle. Varsinkin kun eteläafrikkalaiset olisivat toivoneet Zuman vastaehdokkaan Kgalema Motlanthen voittavan ANC:n vaalit.  Aikaa kasvojenkohotukselle ANC:llä ei ole paljon, sillä presidentinvaalit käydään jo ensi vuonna, jolloin Zuman tulee haastamaan Democratic Alliancen (DA) Helen Zille. Teemoina Zuma ja Zille tulevat käymään debattia talouskasvun ja työpaikkojen luonnin ympärillä ja taistelemaan toisaalta myös kumpainenkin imago-haasteiden parissa. Se missä Zumaa syytetään tietämättömyydestä, korruptiosta ja huonosta talousjohtamisesta, on Zillen suurimpana haasteena rotukysymykset. Kysymykset, joiden suhteen Zille on onnistunut herättämään hämmennystä rodun merkityksestä nykypäivän Etelä-Afrikassa.

Kävi sitten tulevissa presidentinvaaleissa miten tahansa, voisi sanoa, että johtajuudessa tuntuu olevan pitkälti kysymys omien heikkouksien hallinnasta, joilla hyvät johtajat voidaan erottaa huonoista. Heikkouksien hallinnassa Zumalla menee kuitenkin verrattain hyvin jos hänen ohellaan ryhtyy ihmettelemään esimerkiksi ”Afrikan viimeisen diktaattorin”, Zimbabwen Robert Mugaben elämäntyötä.

Kuva: Times Live, Robert Botha.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa