τὰ πάντα ῥεῖ καὶ οὐδὲν μένει (Ta panta rhei kai ouden menei)

”Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan.” -Herakleitos (Suom. P.Saarikoski)

Kuten uutisista olemme saaneet lukea, on eurokriisin käsikirjoittajalta jäänyt Herakleitos lukematta. Klassisen draaman kaarella näyttäisimme olevan jälleen kerran käännekohdassa, kaikkien odottaessa 17.kesäkuuta, joilloin alkuperäinen demos antaa tuomionsa paitsi Kreikan kansanedustajista myös Troikan (EU, EKP ja IMF) valvomasta säästösuunnitelmasta.

On ymmärrettävää, kuten Paavo Arhinmäki jokin aika sitten Ykkösaamussa totesi, että kansalaiset haluavat vähintäänkin näpäyttää vanhaa poliittista eliittiä eli konservatiivista Uusi demokratia -puoluetta sekä sosialisteja eli Pasokia.
Tilanne on vähintäänkin erikoinen kreikkalaisten ylivoimaisen enemmistön halutessa pysyä sekä eurossa että EU:ssa vaikka säästösopimuksen välitöntä uudelleenneuvottelua vaativa vasemmistopuolue Syriza nauttii tuoreimpien mittausten mukaan suurinta kannatusta.

Kreikan rakenteellisten uudistusten tarpeellisuuden näkökulmasta uuden hallituksen kokoonpano on kuitenkin käytännössä yhdentekevä. Siksi muodostumaisillaan olevassa uudessa poliittisessa kokoonpanossa on hyvä palauttaa lyhyesti mieliin miksi Kreikka on kriisitilassa.

”Brussels, we have a problem…”

Hallinnollisesti Kreikka on paradoksi. Maan perustuslaki takaa pääministerille laajat, liki presidentilliset, valtaoikeudet, mutta vailla keskitettyjä resursseja. Hallituksen sisäinen koordinaatio on verrattain heikko, ministeriöiden nauttiessa eurooppalaisittain poikkeuksellista autonomiaa suhteessa valtioneuvostoon. Tälle autonomialle tulee kuitenkin käytännössä nopeasti seinä vastaan, sillä yksittäisten ministereiden kyky saada tahtonsa läpi omassa ministeriössään on hyvin rajallinen heikkojen resurssien, monimutkaisten säännöstöjen, ja paikoin jopa lakkouhan takia. Esimerkiksi valtollisessa budjetoinnissa tämä näkyy siten, että kirjanpidollinen tieto on yksityiskohtaisimmillaankin jopa useamman ministeriön aggregaatti. Tällä tasolla on käytännössä mahdotonta harjoittaa  minkäänlaista budjettiseurantaa.

Valtion kassan näkökulmasta merkittävin ongelma on veronkierto. Arvioiden mukaan Kreikka menettää vuositasolla 15 miljardia euroa veronkierron seurauksena. OECD:n tuoreessa raportissa kerrotaan veronkeruun kärsivän juurkin samoista ongelmista kuin maan julkisen sektorin laajemmin – riittämätön infrastruktuuri, huono tiedonvälitys ja huono ohjeistus. Veronkeruuseen ja muuhun julkiseen sektoriin liittyvä korruptio on ollut Kreikassa merkittävää (esim. naapurimaihin verrattuna), lahjusten arvioidun määrän ollessa ennätystasolla juuri vuoden 2008 talouskriisin koittaessa. Tämä korruptio ei suinkaan ole jäänyt vain paikalliselle tasolle, kuten lukuisat, molempiin valtapuolueisiin yhdistetyt skandaalit osoittavat. Viime aikojen suurin lahjusskandaali kytkeytyy saksalaisen Siemensin puhelinvaihdeurakkaan vuoden 2004 olympialaisia varten. Tutkinnassa  yhteensä 15 ministeriä (molemmista valtapuolueista) tunnustivat ottaneensa vastaan lahjuksia. Koska maan lainsäädäntö kuitenkin estää istuvien ministereiden (ja monien muiden korkea-arvoisten poliitikkojen) asettamisen syytteeseen, on vain yksi (entinen) ministeri asetettu syytteeseen skandaalin tiimoilta.   Niinpä demokratian synnynseuduilla, länsidemokratian formaaliset mitat täyttevässä maassa on pitkälle klientelismin ja korruption läpitunkema poliittinen kulttuuri. Kreikkalaiset kutsuvat ilmiötä rousfetiksi, jolla tarkoitetaan oman edun ajamista valtion kustannuksella.

Myös työmarkkoiden tilanne on kaukana optimaalisesta. Julkinen sektori on kokoonsa nähden yliedustettuna ay-liikkeessä (kuten poliittisessa järjestelmässä yleensäkin), työllisyyslainsäändäntö kankeaa ja hankalaa ja toisaalta sosiaaliturvassa on kehittämisen varaa. Seurauksena on laajan rakenteellisen työttömyyden ohella suuri pimeän työvoiman sektori, joka entisestään pinentää Kreikan veropottia. Kuten alla näkyvästä pylväsdiagrammista näemme, on Kreikalla OECD-maiden suurin harmaan talouden osuus suhteessa BKT:hen.

Kreikkalainen salaatti

Tätä taustaa vasten ei ole, kuten mainittua, ihme, että kreikkalaiset äänestäjät näyttäisivät olevan valtapuolueiden pitkän ja katastrofaalisen kauden jälkeen kääntymässä vaihtoehtoisten puolueiden, erityisesti Syrizan, puoleen vaikka haluavatkin pysyä eurojärjestelmässä. Kreikkalainen ekonomisti Andreas Koutas vertaakin EU:n tukea vanhojen puolueiden johtamalle Kreikalle hypoteettiseen tilanteeseen, jossa Länsi-Saksa olisi antanut rahaa Erich Honeckerille ja pyytänyt häntä hajottamaan Stasin ja uudistamaan Itä-Saksan Saksojen yhdentymistä varten. Toisaalta euron ulkopuolelle jääminen luo niin paljon uusia epävarmuustekijöitä vailla merkittäviä hyviä puolia, ettei yhteisvaluutasta eroaminen houkuttele. Näin ollen kansan kannalla on oma, jos kohta epäkäytännöllinen, logiikkansa.

Kreikan talouskriisi on suorasti sen oman järjestelmän ja poliittisen kulttuurin tuote. Ero Irlantiin, Espanjaan ja Portugaliin on merkittävä – toisin kuin nämä kolme maata, voidaan Kreikan väittää olleen de facto konkurssissa ilman varsinaisia ulkoisia tekijöitä (Irlannissa pankkikriisi ja Espanjassa ja Portugalissa eurokriisin leviäminen, vaikka sisäpolitiikallakin oli osansa). Maan jäsenyys EMU:ssa on kuitenkin ulkoistanut nämä ongelmat Euroopan, ja välillisesti koko maailmantalouden tasolle. Kreikan kriisi laukaisi EMU:n näkökulmasta tilanteen, jossa maan fiskaalisella tilanteella on huomattavasti suuremmat vaikutukset kuin sen päälle kahden prosentin osuus EU:n BKT:sta antaisi ymmärtää. Tämän takia Troikan valvomat ehdot rahoitukselle ovat  ymmärrettäviä, vaikka sijaa kasvulle onkin paikoin vaikea nähdä. Syriza voi vaatia apupaketin ehtojen uudelleenneuvottellemista, mikä voi johtaa eroon eurosta. Tämä ei kuitenkaan ole väistämätöntä, sillä vaikka Syriza ja muut säästösopimusvastaiset puolueet yksipuolisesti hylkäisivätkin säästösopimuksen (oppositiosta tai hallituksesta käsin), on kontrolli valtiollisten velkakirjojen koronmaksusta Troikalla, kuten John Dizard FT:ssä kirjoittaa. Tämä kontrolli yhdistettynä rahahanojen kiinni laittamiseen johtaisi todennäköisesti entistä suurempiin ja nopeampiin menoleikkauksiin, Kreikan budjetin tasapainottamisen muuttuessa vielä entistäkin akuutimmaksi. Tilanne on monimutkainen, traaginen ja vähintäänkin epäselvä, mutta yksi asia on varmaa – Kreikka joutuu jatkamaan ja kiihdyttämään rakenteellisia uudistuksiaan, oli vallassa sitten Syrizan tai vanhojen valtapuolueiden muodostama koalitio.

Siksi panta rhei, kävi 17.kesäkuuta pidettävissä vaaleissa miten tahansa.