Jaa

Vladimir Putinista tullee Venäjän seuraava presidentti 4. maaliskuuta, vaalin ensimmäisellä kierroksella. Hän on ylivoimaisesti suositumpi kuin kukaan kesyistä vastaehdokkaistaan -muita ei päästetty ehdolle- ja virkamieskoneistolla on insentiivi varmistaa että pomo saa yli puolet äänistä kuten jo näimme tapahtuvan marraskuussa duuman vaalissa. Räikeä vaalivilppi on johtanut eksponentiaalisesti kasvaneihin mielenosoituksiin Moskovassa ja suureen rakenteelliseen muutokseen venäläisessä politiikassa: keskiluokan politisoitumiseen (Ulkopolitist, 9.1.). Oikea kysymys onkin kuinka kauan Putinilla on aikaa jäljellä, ja mitä tapahtuu hänen jälkeensä (Economist, 11.2.). Vaikka Putin ei haluaisi asiaa tiedostaa, hänen liittolaisensa tietävät että kulunut vuodenvaihde on vanhan tsaarin lopun alku. Heillä on yhteinen ongelma; varmistaa oma valta, vapaus ja kerätty omaisuus. Tämä ongelma tekee Putinista käytännössä Kremlin vangin ja demokraattisesta vallanvaihdosta hyvin epätodennäköisen.

Vaalit venäläiseen tapaan

Itse vaalien asetelma on masentavan yksinkertainen. Ehdokkaista Gennadi Zjuganov (kommunistit), Vladimir Zirinovski (liberaalidemokraatit) ja Sergei Mironov (Oikeudenmukainen Venäjä) edustavat duuman kesyjä oppositiopuolueita, jotka ovat ylläpitäneet demokratian vaikutelmaa. Miljardööri Mihail Prohorov (sitoutumaton) on ainoa poliittinen untuvikko tässä kaartissa. Ainoastaan Zjuganov, jonka Jeltsin voitti täpärästi 1996, saattaa päästä yli 10% prosentin eikä kenestäkään ole haastajaksi Putinille joka on jo ilmoittanut ettei osallistu vaaliväittelyihin. Tämän vuoksi heidät on päästetty ehdolle, toisin kuten esimerkiksi Liberaalipuolue Jablokon veteraanipuheenjohtaja Grigori Javlinsky. Zjuganov on kunnostautunut  duuman hovinarrina ja äärinationalistisena populistina. Prohorovilla ei taas ole oikeaa kannatuspohjaa edes Moskovan keskiluokan keskuudessa, jossa hänet nähdään Kremlin suosimana vaarattomana liberaalina varaventtiilinä. Hallintokoneisto ja valtionmedia on valjastettu Putinin presidenttiehdokkuuden taakse. Putin saattaisi hyvin voittaa tämän surullisen  joukon ensimmäisellä kierroksella ilman vaalivilppiä, sillä hänen henkilökohtainen kannatuksensa on huomattavasti Yhtenäistä Venäjää suurempi. Tulosta kuitenkin tuskin jätetään sattuman varaan.

Eläkevakuutus

Valtakunta syytesuojasta.

Jotta voimme ymmärtää Venäjän vuoden 2008 ja 2012 presidentinvaalien dynamiikkaa, meidän kannattaa palata hetkeksi ajassa taaksepäin. Pietariin ja 1990-luvun alun villeihin vuosiin, jolloin nuori virkamies Vladimir Putin toimi kaupungin kansainvälisten asioiden päällikkönä. Virka toi Putinin usein Suomeen, erityisesti ystävyyskaupunki Turkuun, jossa hän tapasi myös Suomen silloisen ulkoministerin Paavo Väyrysen (kuten Väyrynen on vaatimattomana miehenä usein huomauttanut). Olennaisempaa on kuitenkin että Putin vastasi lupien myontämisestä kansainväliseen raaka-ainekauppaan. Clearing-kaupanteon tarkoituksena oli saada ruokatarvikkeita vastineeksi ulkomaankaupasta. Ruokaa saatiin kuitenkin paljon odotettua vähemmän ja välittäjäfirmat ansaitsivat 34 miljoonan dollarin bonukset (St Petersburg Times, 29.7.2005). Kaupunginvaltuuston selvitys tammikuulta 1992 totesi 11 miljoonan dollarin katoamisen kirjanpidossa. Raaka-aineita oli jossain tapauksissa myyty 2000 kertaa maailmanmarkkinahintaa halvemmalla. Putinia syytettiin asiakirjojen pimittämisestä, ja raportti suositteli hänen erottamista ja syyteharkintaa.  Putinin mentori, pormestari Anatoly Sobchak piti huolta suojatistaan (American Foreign Policy Council, 17.3.2000); asia ei koskaan edennyt ja on unohtunut.

La bella vita.

Putin ja hänen tukijansa kuitenkin tietävät hyvin että heidän vapautensa ja vaurautensa riippuu vallan säilyttämisestä. Tämä on vuoden 1999 vallanvaihdon ja 2004 vuonna alkaneen Jukos-oikeudenkäynnin opetus. Jeltsinin terveyden murtuessa tämän lähipiirin piti hankkia uusi presidentti joka säästäisi heidät korruptio-oikeudenkäynneiltä ja turvaisi 1990-luvulla hankitun entisen valtio-omaisuuden. Rentier-taloudessa valtion hallitseminen tarkoittaa mahdollisuutta hallita sen raaka-ainatuloja, ja jakaa niitä omille tukijoille luovan kirjanpidon avulla. Putin ei halua päätyä Hodorkovskiksi Hodorkovskin tilalle viettämään eläkepäiviään pakkotyöleirille Siperiaan. Putinin hallinnon omat toimet antavat oivan esimerkin siitä kuinka päästä eroon vanhasta eliitistä, ottaa haltuunsa näiden keräämä omaisuus ja hankkia kansansuosiota heidän kustannuksellaan. Tilanne on enemmän tai vähemmän sama kaikissa entisissä neuvostotasavalloissa (Baltiaa lukuunottamatta): Ukrainassa entinen pääministeri Julia Timoshenko on päätynyt vankilaan länsimaiden tuomitseman korruptio-oikeudenkäynnin seurauksena. Georgian uusi oppositiojohtaja miljardööri Bidzina Ivanishvili lupasi ensityökseen toimittaa Mikheil Saakashvilin linnaan korruptiosta. Tämän vuoksi demokraattinen ja todellinen vallanvaihto on henkilökohtainen riski, jota tulee välttää. Tämän vuoksi Putin päätyi epäkarismaattiseen vanhaan ystäväänsä Dmitri Medvedeviin 2008, toimimaan eräänlaisena harmittomana maatalouslomittajana. Medvevilla ei ollut taustaa turvallisuuspalvelussa -toisin kuin ennakkosuosikki varapääministeri Sergei Ivanovilla- ja hän ei saavuttanut itsenäistä kannatusta valtaeliitin tai väestön keskuudessa.

Jäljet pelottavat

Vallattoman kohtalo.

Arabikevät on lisännyt valtaeliitin paranoiaa ja huolta omasta tulevaisuudestaan. Putinia ei ole vaikea kuvitella Robert Mugaben tilalle pikaruokaketju Nandosin hilpeän nostalgiseen mainokseen. Tämä psykologinen paine auttanee osaltaan selittämään Venäjän päätöstä kaataa maltillinen Syyriaa-koskeva päätöslauselma, joka tulee heikentämään maan arvovaltaa erityisesti Lähi-idässä. Venäjän perustuslakituomioistuimen presidentti Valery Zhorkin kirjoitti 26. tammikuuta että ’Länsi jahtasi Milosevicia, Saddamia ja Gaddafia. He ovat kaikki kuolleita. Länsi tulee hoitamaan Assadin, ja käymään meihin käsiksi. — Länsi tukee pahanlaatuista demokratialiikettä Venäjällä saadakseen tekosyyn interventioon ja kansakuntamme tuhoamiseen.’ Pavel Felgenhauer toteaa että Assadin suojeleminen ei palvele Venäjän vaikutusvaltaa Lähi-idässä. Kuitenkin Venäjän valtaeliitti ei ole suojaamassa klienttiään vaan itseään (Eurasia Daily Monitor, 2.2.2012). 3. helmikuuta, päivää ennen viimeisintä suurta mielenosoitusta Moskovassa, Putinin avustaja Dmitri Peskov kertoi (NY Times, 3.2.2012) tiedustelupalvelun tienneen jo ’kaksi kolme vuotta sitten’ että duuman vaaleja syytettäisiin epärehelliseksi. Tämä poliittinen epävakaus on Washingtonin aikaansaannosta. Peskov antoi myös mielenkiintoisen ennustuksen että ’sama skenaario tulee toistumaan myös 4. maaliskuuta jälkeen’. Sama topos jatkui seuraavan päivän pro-Putin varjomielenosoituksessa, joka oli valtiotelevision ykkösuutinen ja jossa osoitettiin sormella erityisesti Yhdysvaltojen uutta lähettilästä Michael McFaulia ja kannettiin ’Ei oransseille vallankumouksille’ ja ’Emme tarvitse arabikevättä!’ kylttejä (NY Times, 4.2.2012).

Valtaeliitti. Keskinäinen riippuvuussuhde.

Valtaeliitti. Keskinäinen riippuvuussuhde.

Selviytymisen logiikka

Mitä maaliskuussa sitten tulee tapahtumaan, sen jälkeen kun Putin valitaan ensimmäisellä kierroksella? Oppositio ei tule luultavasti hyväksymään tulosta ja seurauksena on iso mielenosoitus, ainakin Moskovassa. Iso kysymys on alkaako hallinto käyttää nykyistä kovempia otteita opposition hajottamiseksi, jos mielenosoitukset jatkuvat ja protestimieliala kasvaa. Kreml valmistelee – näennäistä – uudistusohjelmaa, jonka Putin voi esitellä heti kautensa alussa. Useat ministerit tulevat saamaan kenkää, heidän joukossa ehkä myös Medvedev. Kuitenkin Putin on luultavasti menettänyt Moskovan ja Pietarin keskiluokan kannatuksen lopullisesti. Nykyhallinnon kannatus on laskemassa vääjäämättömästi myös hiljaa rappeutuvalla maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa (NY Times, 9.2.2012); suuren enemmistön mielipiteillä ei ole kuitenkaan väliä. Virkamieseliitin ja armeijan – joiden tuki on korvaamaton kansansuosion laskiessa – uskollisuus tullaan ostamaan jatkossakin investoinneilla maanpuolustukseen ja valtioyhtiöiden läänittämisellä. Niin kauan kuin Putinilla on näiden viiteryhmien tuki, hän on turvassa. Hodorkovski ainakin on tämän oivaltanut kirjoittaessaan että ’Kudrinia ja hänen kollegojaan ei saa torjua. Putin voi nähdä heidät alaisinaan, mutta meidän tulee nähdä heidät kanssakansalaisina (Economist, 11.2.2012).’ Kuitenkaan niin kauan kun Putin ja tämän tukijat eivät voi varmistua syytesuojasta, heillä ei ole kannustimia vallanvaihtoon vapaiden vaalien kautta. He voisivat saada tämän varmuuden vain jos Venäjällä olisi onnistunut esimerkki demokraattisesta vallanvaihdosta. Sellaista ei kuitenkaan löydy maan historiasta. Sekä nykyhallinnolla että oppositiolla ei ole insentiivejä luottaa toistensa sanaan; peliteorian Prisoner’s dilemma soveltuu hyvin Venäjän nykytilaan. Maan instituutiot ovat niin kehittymättömät että politiikasta voisi tulla toistuva peli. Hallinnon omat teot muistuttavat siitä mitä vallattomalle voi käydä maassa, jossa ei ole riippumatonta oikeusvaltiota. Putin on itse luomansa järjestelmän vanki.

Liikkuvasta junasta ei pääse helposti pois. Mitä tulevaisuus tuo mukanaan vanhalle tsaarille, joka ei voi luottaa kehenkään..

Venäjällä valta on joka kerta joko peritty tai otettu. Vladimir Putin tietää tämän.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa