Jaa

Al-Assadin veljekset 1980-luvun alussa (vas. Rifaat, oik. Hafez).

”Personal politics…function to regulate power in the state. [G]overnance is [in this case] more a matter of seamanship and less one of navigation – that is staying afloat rather than going somewhere.” -Jackson & Rosenberg, ’Personal Rule in Black Africa’ (1982)

Syyrian tapahtumat ja niiden kirvoittamat kansainvälisen yhteisön reaktiot (Kiinan ja Venäjän tapauksessa niiden puute) ovat Suomessakin olleet tapetilla, sitä myöten kun uutisointi pääministerin tikeistä ja tulevan tasavallan presidentin liikkeistä GPS-laitteen tarkkuudella antavat tilaa.

Viime viikonloppuna maailmaa järkyttänyt, arviolta yli 200 kuolonuhria vaatinut Homsin pommitus on jatkunut alkuviikosta, eikä lähitulevaisuus anna aihetta optimismille. Monessa Syyriaan kohdistuvassa tilanneanalyysissa korostuu assadilaisen valtaeliitin oletettu uskonnollinen homogeenisuus, ja Assadien oman uskonhaaran eli shiialaisuuden alle kuuluvien alaviittien eräänlainen valtion haltuunotto. Todellisuudessa kuva on kuitenkin monimutkaisempi, ja tämän kuvan hahmottaminen on olennaista yritykselle ymmärtää Syyrian nykytilanteen tapahtumia.

Lähtökohtana Assadien hallinnon kehitykselle voidaan pitää Yhdistyneen arabitasavallan, eli Egyptin ja Syyrian valtioliiton, alasajoa Syyrian vuoden 1961 sotilasvallankaappauksen seurauksena. Vallankumous mahdollisti sosialismia ja panarabismia sekoittavan, Irakin puolella sittemmin Saddam Husseinin johtamana tunnetun, Ba’ath-puolueen uudelleen perustamisen muutaman vuoden tauon jälkeen. Puolue tarvitsi nopeasti uusia jäseniä, joita eri ryhmittymät rekrytoivat lähinnä lähipiireistään. Näin puolueen jo olemassa olevat ryhmittymät vahvistuivat entuudestaan ennen sen hajoamista vuonna 1966 kahteen osaan, panarabisteihin (gawmi) ja regionalisteihin (qutri). Näin ollen Syyrian tulevan johtajan Hafez al-Assadin onnistui hyödyntää omaa alaviiteista koostuvaa klikkiään jälkimmäisen aseman vahvistamisessa ja myöhemmin oman valta-asemansa luomisessa järjestämänsä vuoden 1970 vallankaappauksen seurauksena. Tämän jälkeen Assad toki keskitti ja ylensi nopealla tahdilla alaviitteja tärkeimpiin asemiin niin armeijassa kuin turvallisuus- ja tiedustelupalveluissa. Syyrian Ba’ath-puoluetta tai maan hallintoa ym. instituutiouden ulkopuolella alaviivit eivät kuitenkaan suhteellista määräänsä suuremmasta edustuksesta huolimatta kontrolloineet. Esimerkiksi julkisen talouden investoinnit eivät mitenkään erityisesti painottuneet alaviittien alueille. Samalla Assad vanhemman hallinto harjoitti taitavaa klientelismiä, hankkien poliittista tukea kohdistetulla etuisuuksien jakamisella. Maaseudulla varakkaammat viljelijät, uskonnollisesta ja etnisestä taustastaan riippumatta, saivat puhdistuksien jäljiltä useita merkittäviä virkoja Ba’ath-puolueen paikallisista osastoista. Tämän lisäksi hallinnon toimeenpanema maanviljelysvero pakotti pienviljelijät hakemaan työtä isommilta tiloilta, vieden keskipalkan tuntuvasti alemmalle tasolle. Maan tapaa kuvaa hyvin myös kriisinhallintastrategia, joka esimerkiksi luonnonkatastrofin kohdalla koostuu lähinnä rahaa kylien silmäätekeville jeepeillä jakavista sotilaista. Vastaavia esimerkkejä klientelismistä olisi omaksi artikkeliksi asti. Olennaisena osana esimerkeissä on lähes aina vallan ja resurssien niukka ja kohdennettu jakaminen. Klientelismin logiikka henkilökeskeisessä hallinnossa on aina valta-aseman säilyttäminen, ei koskaan valtion, sen instituutioiden tai kansalaisten hyvinvointi sikäli kun ne eivät suoraan hyödytä hallitsijaa.

Niinpä Assadin perheen (toistaiseksi) onnistuneen vallassapysyminen takana on monimuotoisempi ja laajempi hajota ja hallitse –strategia kuin pelkästään alaviittien tai edes muiden vähemmistöjen suosiminen ryhmänä, jos kohta näitäkään keinoja ei ole sopivissa tilaisuuksissa jätetty käyttämättä. Assadien vallan “reseptissä” on vallan henkilöitymisen ohella kyse äkkiseltään mahdottomalta tuntuvasta tasapainosta yhtäältä valtion instituutioiden kapasiteetin, ja toisaalta korruption välillä; instituutioiden tulee siis olla tarpeeksi vahvoja ylläpitääkseen järjestystä, mutta myös muovattavissa kulloisenkin tilanteen ja etenkin hallitsijan tahdon (useasti esim. liiallisesta korruptiosta tai väärästä poliittisesta mielipiteestä johtuvien puhdistusten) mukaan.

Viime kädessä Syyrian kaltaisessa henkilökohtaisen hallinnon maassa valtion instituutiot henkilöityvät aina maan johtajaan. Yleisesti ottaen hallitsijan ja valtion välittömästä turvallisuudesta vastaavalla tasolla pelkkä saman uskontokuntaan tai sen alakategoriaan kuuluminen ei enää riitä, vaan on siirryttävä nepotistmiin – onhan kokonaisuutena kyse eräänlaisesta pretoriaanikaartista. Esimerkiksi maan pitkäaikainen puolustusministeri, sunnitaustainen Mustafa Tlass, oli Hafez al-Assadin vanha ystävä sotilasakatemian ajoilta. Tässä mielessä alaviittius on siis vain yksi niistä parametreistä, joita oman hallitsijan valtaverkoston rakentaminen toisinaan vaatii ja suosii. Toisaalta Assadeilla ei ole ollut halua rakentaa liikaa valtaa omille uskontokuntalaisillekaan poliittisen järjestäytymisen uhan takia. Niinpä myös alaviittien omia sisäisiä ristiriitoja on paikoiten käytetty hyväksi, liiallisen järjestäytymisen estämiseksi. Syyrian tilanne ei siis ole aivan niin yksioikoisesti “alaviit vastaan muut “-tilanne kuin asiasta käydyn keskustelun ja uutisoinnin tiimoilta voisi olettaa. Vaikka on selvää, että juuri alaviiteilla on paljlon menetettävää, on sitä myös lukuisilla muilla vähemmistöillä sekä enemmistöön kuuluvilla valtaeliitin jäsenillä tai heitä lähellä olevilla.

Arabikevään tapahtumat tuovat selkeästi esiin henkilökeskeisen hallinnon ja klientelismin rajat selviytymisen mekanismina. Rajat voivat tulla esiin muutoinkin. 30 vuotta sitten tapahtuneesta traagisesta Haman joukkomurhasta vastuussa olevan Rifaat al-Assadin tapaus osoittaa, että aina ei nepotismikaan riitä. Nykyisin Lontoossa prameasti asustava, vuoden 1984 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen isä ja siitä asti maanpaossa elänyt Rifaat kun on Hafezin veli. Ei liene kovin yllättävää, että Rifaat on ilmoittanut myös vastustavansa Bashar al-Assadia.

JK: Lontoon International Institute for Strategic Studies (IISS) järjesti eilen mielenkiintoisen paneelikeskustelun Syyrian tilanteesta Kiinan ja Venäjän resoluutiovastustuksen jälkeen. Paneelikeskustelun voi ladata tästä.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa