Jaa

Presidentinvaalit lähestyvät ja ehdokkaat ovat jo kampanjakiertueillaan. Luonnollisesti eri verkkolehtien ja medioiden sivuille alkaa ilmestyä myös vaalikoneita, jotka paljastavat kaiken, mitä haluamme tietää ehdokkaiden poliittisista mielipiteistä, ja joskus vähän enemmänkin. Ulkopolitistissa aiommekin käydä vaalikoneita yksi kerrallaan läpi ja kommentoida kysymysten asettelua, ja tarjottuja vastauksia omasta näkökulmastamme, useimmiten erityisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin keskittyen. 

Ensimmäisenä vaalikonemarkkinoille ehti Helsingin Sanomat, jonka vaalikone ensi vuoden presidentinvaaleihin avautui tänään. Vaalikoneeseen on haettu kysymyksiä ja vastauksia yleisöltä viime viikkojen ajan, ja vaalikoneen avautuminen  merkitsee monella tapaa presidentinvaalien edistymistä uudelle asteelle. Vaikka viimeaikaiset vaalipaneelit ovat avanneet monella tapaa presidenttiehdokkaiden mielipiteitä tärkeistä asioista, vaalikoneen myötä äänestäjät saavat konkreettisesti selville ehdokkaiden kantoja, ja voivat heijastaa niitä omiin ajatuksiinsa.

Tällä kertaa HS:n vaalikoneen joukkoon oli kuitenkin päässyt kysymys Libyaan liittyen, joka yksinkertaistaa liiaksi keskeisiä teemoja Suomen turvallisuuspoliittisessa käyttäytymisessä.  Vaalikoneen kolmannen kysymyksen muotoilu oli seuraava: ”Suomea pyydettiin keväällä 2011 osallistumaan YK:n valtuuttamaan ja Naton johtamaan operaatioon Libyan lentokiellon valvomiseksi. Ruotsi lähetti hävittäjiään operaatioon. Suomi ei osallistunut. Oliko Suomen päätös jäädä sivuun.” Vastausvaihtoehtoja oli kaksi. Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan päätös jäädä sivuun oli ”oikea ratkaisu, sillä Suomen on parempi keskittyä siviilikriisinhallintaan.” Toisen vaihtoehdon mukaan päätös oli ”virhe, jossa Suomi menetti vaikutusmahdollisuuksiaan.”

Mikäli vaalikoneen tarkoitus on luoda todellista tietoa presidenttiehdokkaiden ulko- ja turvallisuuspoliittisista preferensseistä, kysymys Suomen päätöksestä osallistua tai olla osallistumatta Libyan operaatioon on äärimmäisen ongelmallinen, joka osaltaan nojaa todellisuutta korreloimattomiin mielikuviin yhteisestä Pohjoismaisesta turvallisuuspolitiikasta. Suomalaista turvallisuuspolitiikkaa – kriisinhallinnan yhteydessä tai muuten – ei tulisi automaattisesti heijastaa Ruotsiin, sillä siihen ei ole tarvetta eikä perusteita.

Vaikka Suomella onkin historiallinen ”pikkuvelikompleksi” Ruotsin suhteen, on hyvä myös muistaa, että se, mikä on Ruotsin etujen mukaista ei ole (läheskään) aina Suomen etujen mukaista. Libyan tapauksessa on tärkeä huomioida, että Suomella ei ole läheskään samanlaista sotilaallista kapasiteettia kuin Ruotsilla. Yleisemmin, Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittinen käyttäytyminen, on kyse euroalueeseen liittymisestä tai puolustusvoimauudistuksesta, ei ole indikaattori sille, mitä Suomen tulisi tehdä.

Ruotsi osallistui Libyan operaatioon, koska siihen osallistuminen oli maan intresseissä – operaatio mm. antoi maalle tilaisuuden edistää Saabin valmistavien Gripen-hävittäjien myyntiä – ja ennen  kaikkea siksi, että Ruotsilla oli sotilaallista kapasiteettia – hävittäjiä joilla oli kyky iskeä ilmasta käsin maakohteisiin – toimia operaatiossa. Suomella vastaavaa kapasiteettia tai samantapaisia intressejä ei ole.

Vastausvaihtoehtojen rajaaminen kahteen ei niinikään ole ongelmaton. Vaikka ”Kyllä” ja ”Ei” vastausten liittäminen kysymykseen on päivänselvää, päätöstä Libyan tapauksessa tai tulevien operaatioden yhteydessä ei tehdä Helsingin Sanomien vaalikoneen ehdottaman vastakkainasettelun pohjalta, jonka  toisessa päässä on pelkästään siviilikriisinhallintaan nojaaminen, ja toisessa kaikkivoipainen ”mitä ne meistä oikein ajattelevatkaan” turvallisuuspoliittinen imperatiivi.

Syitä osallistua tai olla osallistumatta, on useita. Tärkeimmät niistä, kuten jo yllä mainittiin, ovat ensinnäkin valtiollisten intressien olemassaolo sekä kyky toimia tuottavana osana operaatiota. Mikäli maalla ei ole kykyä toimia operaatiossa, sen intresseissä harvoin on osallistua.  Toissijaisina syinä osallistumiseen, tai syinä olla osallistumatta, voivat olla  mm  yleinen mielipide, kansainvälisen ympäristön asettamat paineet, operaation strateginen ja poliittinen arvo sekä moraalinen ja laillinen oikeutus.

Suomi ei tehnyt päätöstä Libyan operaation osallistumiseen sen perusteella, että se olisi varjellut kansainvälistä imagoaan. Operaatioon osallistuminen ilman sotilaallista kykyä olla rakentava osa kampanjaa ei olisi parantanut Suomen mainetta tai vaikutusmahdollisuuksia. Yhtälailla on harhaista kuvitella, että Suomi jätti osallistumatta pelkästään sen takia, että haluamme rajoittaa turvallisuuspoliittista aktiivisuuttamme ulkomailla pelkästään siviilikriisinhallintaan. Suomella on rauhanturvaajia tällä hetkellä Afganistanissa, ja heitä ollaan lähettämässä Libanoniin. Siviilikriisinhallinta ei siis selvästikään ole ainoa tapa, jolla Suomi harjoittaa turvallisuuspolitiikkaa kriisinhallinnan yhteydessä, eikä sen tulekaan olla.

Näin ollen Helsingin vaalikone vastauksineen todennäköisesti paljastaa äärimmäisen vähän siitä, mitä mieltä ehdokkaat ovat Suomen valitsemasta turvallisuuspoliittisesta päätöksestä Libyan operaation yhteydessä. Luomalla täysin keinotekoisen vastakkainasettelun vaihtoehtojen välille, he pahimmillaan edesauttavat väärän ja yksinkertaistavan mielikuvan syntymistä siitä, että vastaavia päätöksiä on tehty tai tullaan tekemään vastaavan vastakkainasettelun kautta.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt
Search in comments
Filter by Custom Post Type

Jaa