Jaa

Haavoittunut presidentti, katkeroitunut eliitti, heimosotureiden ja mielenosoittajien täyttämä pääkaupunki: Jemenissä todellakin tapahtuu. Lähi-idän tarkkailijalle tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta haastava analysoida. Jemenissä on käynnissä monimutkainen poliittinen kiista, jossa on monta erillistä toimijaa. Vaikka Jemeniin on kohdistunut yllättävän paljon huomiota, epävarman ja ristiriitaisen tiedon määrä on valtava.

Tämän epävarmuuden vallitessa uutisanalyysi heijastaa usein lähinnä oletuksia maan tuntemuksen ja historian sijaan. Yleisin kertomus Jemenistä on sama kuin muissa väkivaltaisissa arabivallankumouksissa: kaaoksen kertomus, jossa kansannousun ravisuttama maa on ajautumassa veriseen sisällissotaan ja jossa epätoivoinen yksinvaltainen hallitus yrittää kaataa nousevan puolidemokraattisen opposition. Vaikka tämä käsitys on sinänsä ihan pätevä – sisällissota on edelleen mahdollinen lopputulema – se on äärimmäisen yksinkertaistava.

Tärkeintä on muistaa, että Jemenissä on käynnissä kaksi erillistä konfliktia, jotka sivuavat toisiaan, mutta niitä käydään eri ryhmittymillä, oletuksilla ja tavoitteilla. Toisaalta on tammikuussa alkanut nuorisovetoinen ja rauhanomainen kansanliike, joka vastustaa Jemenin presidentti Ali Abdullah Salehin edustamaa korruptoitunutta valtajärjestelmää ja vaatii hänen eroamistaan. Tätä kansannousua hillitäkseen Saleh – kuten Assad Syyriassa tai Mubarak Egyptissä – on käyttänyt erisorttisia miliisejä verisesti nujakoimaan mielenosoittajia.  Egyptin Mubarakin syrjäyttämisen jälkeen mielenosoitusten frekvenssi kasvoi merkittävästi ja lamautti Jemenin täysin.  Kevään poliittisen kriisin saattoi huipennukseensa kenraali Ali Muhsin al-Ahmar, joka erosi Salehin hallinnosta ja toi mukanaan merkittävän osan Jemenin armeijasta mielenosoittajien leiriin.

Tästä lähtien päällimmäinen konflikti on ollut eliitin sisäinen. Ennen arabivallankumouksia suurin kysymys Jemenissä oli, kenestä on Salehin seuraajaksi. Saleh on yrittänyt siirtää valtaa sukulaisilleen myöntämällä heille eri turvallisuusjoukkojen kontrollin. Tätä vallansiirtoa ovat vahvasti vastustaneet edesmenneen Hashid-heimoliittouman johtajan Sheikh Abdullah al-Ahmarin lapset, joista merkittävimmät ovat Sadiq (Hashid-heimopäälikkö), Himyar (Jemenin parlamentin puhemies) ja Hamid (vaikutusvaltainen liikemies).

Al-Ahmarit ovat hyötyneet eniten Salehin legitimiteetin kyseenalaistamisesta ja kaaoksen leviämisestä. He ovat myös olleet oleellinen tekijä sen edistämisessä. Hamid al-Ahmar paljasti taannoin suunnittelevansa ”hallittua kaaosta” Salehin kumoamiseksi, ja protestiliikkeestä al-Ahmarit ovat löytäneet sopivan kaaoksen luojan. Mielenosoitusten järjestäminen on nojautunut vahvasti poliittisen opposition rahoitukseen ja logistiikkaan (esimerkiksi Hamid al-Ahmarin omistamaan teleyhtiö Sabafoniin).

Kuitenkin on huomauttamisen arvoista, että alkuperäisistä protesteista asti Saleh on jatkuvasti ollut määräämässä tahtia. Hän on päättänyt, milloin annetaan keppiä ja milloin porkkanaa mielenosoittajille, ja sama pätee al-Ahmareiden haasteen kanssa. Neuvottelu opposition kanssa on tähän asti toteutunut vain silloin, kun se sopii Salehille, ja vain hänen ehdoillaan (kuka, missä ja milloin sopimus allekirjoitetaan). Saleh on onnistunut kuukausien aikana viivyttelymään ja vahvistamaan asemaansa.

Kaaos syventyi toukokuun lopussa kun Hashid-heimopäälikkö Sadiq al-Ahmar julisti tukevansa mielenosoittajia (siis avoimesti kannattavansa Salehin poistamista) ja hänen heimosoturinsa marssivat pääkaupunkiin. Tämä heimosotureiden anabasis Sana’ahan oli käytännössä yritys syrjäyttää Saleh ja asettaa al-Ahmarit aitiopaikalle salehinjälkeisessä Jemenissä. Al-Ahmareiden yritys epäonnistui – heidän heimosoturinsa eivät ole pärjänneet kovin hyvin Salehin koulutettuja erikoisjoukkoja vastaan – ja sai aikaan ainoastaan eliitin sisäisen jakautumisen kärjistymisen. Kumpikin osapuoli yritti väkivalloin saavuttaa missä kuukausien neuvottelu epäonnistui: tulevan poliittisen siirtymän muotoa. Vähän yli viikon mittaisen väkivallankierteen katkaisi mystinen räjähdys presidentinlinnassa jossa presidentti havoittui vakavasti. Saudi-Arabia onnistui neuvottelemaan tulitauon, jonka saattamana Saleh poistui Saudi-Arabiaan lääkäreiden hoitoon.

Salehin siiryttyä Riyadhiin Jemenin kriisin loppupeli selkenee toivottavasti hieman. Toisaalta nyt on aika selvää, että Salehin valtakausi Jemenin presidenttinä on ohi. Tätä sekä protestiliike, että Salehin vastainen eliitti halusivat ja siinä mielessä tämä on ’voitto’ heille. Kuitenkin samanaikaisesti Salehin poistuminen Jemenistä ei toivotusti ratkaissut maan poliittisia konflikteja.

Salehin poistuminen ei merkinnyt siirtymän alkamista. Salehin leiri on edelleen vahvassa asemassa.  Salehin leirillä on edelleen vahvimmat yksittäiset sotilaalliset joukot (tasavaltaiskaari, ym.) ja sukulaisensa hallitsevat edelleen presidentinlinnaa ja Sana’an keskustaa. Viikon sotiminen osoitti, että yksikään osapuoli ei ole riittävän vahva voittaakseen selkeästi. Saleh säilytti asemansa Sana’assa, mutta hävisi pitkälti maaseudulla. Salehin paluu Jemeniin haastaisi uudestaan opposition avoimeen konfliktiin; ja sillä voitto on hyvin epävarmaa, se merkitsisi arvaamatonta sisällissotaa.  Neuvottelu on paljon varmempi tapa taata paikka siirtymässä.

Samanlainen logiikka on johtanut al-Ahmarit tulitaukoon. Kumpikin osapuoli kärsii likviditeettiongelmista (raha on tarpeen lojaliteettien varmistamisessa ja ylläpidossa) ja Saudien kuningasperhe on myös sulkenut merkittävät rahoitushanansa jemeniläisiltä heimopääliköiltä. Salehin poistumisesta huolimatta, sotilaallisen konfliktin venyttäminen heikentäisi merkittävästi al-Ahmareiden johtamaa eliittioppositiota. Siksi he ovat vaihtaneet taktiikkaansa ja ovat palanneet poliittiseen vastarintaan: mielenosoituksia ja neuvotteluita.

On entistä todennäköisempää, että jonkinlainen sopu siirtymästä saadaan aikaiseksi Salehin ja Ahmareiden välillä – tietysti Saudi-Arabian siunauksella ja rahoituksella. Tässä suhteessa Salehin poistuminen Jemenistä on mahdollistanut sovinnon joka säilyttää Salehin ja al-Ahmareiden kunnian, ja antanut Saudeille vahvemman otteen Salehin toiminnasta.

Naapurimahdilla Saudi-Arabialla ja Saudi-vetoisella Gulf Cooperation Councilla (GCC) on kykyä ja tahtoa vaikuttaa konfliktiin. GCC:n vetämä sovitteluprosessi Jemenissä on korostanut vakautta ja jatkuvuutta. Tämä ei ole kovinkaan suuri ihme, sillä GCC on arabikevään aikana muuttunut aluejärjestöstä eräänlaiseksi Saudi-johtoiseksi vastavallankumoukselliseksi liitoksi. Sovitteluyrityksissään Saudi-Arabia yrittää taata myös omat anti-demokraattiset intressinsä.

Jemenin hallitun kaaoksen suurin uhri on juuri ollutkin Jemenin kevään protestiliike.  Sotimisen aikana ”muutosaukion” teltat tyhjenivät ja protestiliikkeen momentum katosi. Salehin poistuttua liikeen aktiviteetti palasi osittain, mutta jää nähtäväksi kuinka hyvin kansanliike pärjää ilman Salehin kaltaista protestimagneettia. Viimeisin sovitteluyritys ei millään lailla tunnusta protestiliikkeen roolia ja keskittyy eliittiosapuolten sovinnon aikaansaamiseksi.  Vaikka protestiliikkeen vaatima kansallinen dialogi ja uudet vaalit varmastikin ilmenevät lopullisessa sovinnossa, todellisen avoimen demokratian luominen vaatisi paljon syvempää muutosta Jemenin poliittiseen järjestelmään.

Syvempi muutos on myös tarpeellinen ratkaisemaan laajempia yhteiskunnallisia ongelmia Jemenissä: köyhyys, poliittinen korruptio ja katastrofaalinen ympäristötilanne, puhumattakaan etelän ja pohjoisen Jemenin jatkuvista separatismikonflikteista tai al-Qaedan kasvusta Jemenissä. Riippumatta siitä, milloin ja miten Saleh lopullisesti poistuu kuvioista, vasta silloin todellinen neuvottelu Jemenin tulevaisuudesta voi alkaa.

Hae
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in comments
Search in excerpt
Filter by Custom Post Type

Jaa