Nicaraguan demokratian ja ihmisoikeuksien tilanne on heikentynyt vuosi vuodelta samalla kun vanheneva presidentti Daniel Ortega rajoittaa kansalaisten vapauksia ja viitoittaa tietä luovuttaakseen vallan lopullisesti kanssahallitsija-vaimolleen Rosario Murillolle. Niskassa painavat Somozan diktatuurin muistot, sandinistisen vallankumouksen valuviat ja myrskyisät suhteet Yhdysvaltoihin. 

Artikkeliin on haastateltu kirjoittajan nicaragualaista ystävää, joka asuu maassa.

Nicaragualla on poikkeuksellisen väkivaltainen poliittinen historia ja pitkä kokemus sekä diktatuurista, vallankumouksesta että Yhdysvaltain vaikutuksesta. Itsenäistymisen jälkeen 1900-luvun alussa Nicaragua oli Yhdysvaltojen hallinnassa, ja miehitys päättyi Anastasio Somoza Garcian valtaannousuun. Somoza käynnisti 70 vuotta kestäneen sortavan diktatuurin, joka päättyi vuoden 1979 vallankumoukseen sandinistien johdolla. 

Myöhemmin poliittiseksi puolueeksi muovautunut, alunperin Somozan diktatuuria vastaan nousseet sandinistit olivat vallankumouksellinen liike, jonka riveistä Daniel Ortega nousi ensimmäiselle presidenttikaudelleen. Vuosina 1985-1990 Ortega ohjasi maata vasemmistolaisella politiikalla kohti tasaisempia aikoja, mutta talous ei ottanut tuulta alleen ja presidentin valta päättyi ensimmäiseen kauteen.

Ortega vietti oppositiossa katkeroitumassa lopulta 18 vuotta, nousten vuoden 2008 presidentinvaaleissa takaisin maan johtoon, päämääränä luoda Nicaraguasta kokonaan sandinistien hallitsema. Vuoteen 2018 asti Ortega rajoitti kansalaisten vapauksia kiihtyvään tahtiin. Puoliso Rosario Murillosta tehtiin varapresidentti samoihin aikoihin.

Vedenjakajana toimi 2018 maassa tapahtunut sosiaalitukiuudistus. Se paljasti Nicaraguassa presidenttiä vastaan kyteneen vastarinnan. Opiskelijoiden mielenosoitukset kasvoivat ja protestit jatkuivat kuukausia. Hallitsijapari vastasi armeijan väkivaltaisella väliintulolla ja mielenosoittajien nimittelyllä. Vaikka virallisia kuolonuhreja oli vain joitain kymmeniä, Ortega hyödynsi mullistusta kiristääkseen otettaan. Ensimmäinen askel oli opposition eliminoiminen. Protestit kiellettiin lailla, poliisin väkivallan käyttö lisääntyi ja YK:n ihmisoikeusvaltuutettu poistettiin maasta hänen kritisoituaan Ortegan voimankäyttöä. 

Kolme vuotta protestien jälkeen Ortega julistettiin jälleen presidentinvaalien voittajaksi vaaleissa, jotka eivät noudattaneet demokraattisia periaatteita, ja vastaehdokkaita pidätettiin. The New York Times kuvaili Nicaraguan ‘luisuvan vaarallisesti kohti diktatuuria’. Tämän jälkeen maata on median ja itsenäisten ajatushautomoiden toimesta alettu järjestelmällisesti kutsua itsevaltaiseksi. Lopullinen merkki oli vuoden 2025 perustuslakiuudistus, joka keskitti valtaa edelleen keskushallinnolle, rajoitti vaalikelpoisuutta sekä teki Rosario Murillosta Ortegan kanssahallitsijan. 

Vuoden 2018 mielenosoitukset nostivat Nicaraguan hetkellisesti uutisotsikoihin, mutta onko kansainvälinen yhteisö sittemmin turtunut tilanteeseen?

Viimeinen niitti

Heinäkuun 19. päivä 2026 Nicaraguan presidentti Daniel Ortega julisti, että maassa ei tulla enää järjestämään vaaleja. Hän perusteli linjausta sillä, että oppositiolle ei tule antaa maassa minkäänlaisia mahdollisuuksia valtaannousulle. Samaan aikaan presidentti on kaikin keinoin pyrkinyt keskittämään valtiovallan sandinistipuolueelleen, varmistaakseen että hän kontrolloi kaikkia päätöksentekoelimiä. Soraäänien vaimentamiseksi Ortega on vanginnut myös satoja opposition edustajia, toimittajia ja opiskelijoita.

Tragikoomista on, että poliittisen identiteettinsä Somozan vastaisen taistelun varaan rakentanut vallankumouksellinen Ortega käyttää nyt samankaltaisia vallan keskittämisen keinoja, joita vastaan hän itse taisteli. 

Koomista on myös, että ilmoitus vaalien lakkauttamisesta tapahtui päivänä,  jolloin nicaragualaiset juhlivat Somozan diktatuurin kaatumista sekä sandinistien toteuttaman vallankumouksen 47. vuosipäivää. Kuvaavaa, sillä juhlallisuudet ovat vuosi vuodelta keskittyneet vähemmän diktatuurista vapautumisen juhlintaan ja entistä enemmän nykyisten hallitsijoiden Daniel Ortegan ja puoliso Rosaria Murillon pompöösiin vallan esittelyyn. Juhlapäivä on oivallinen aika korostaa hallitsijaparin saavutuksia ja ohjata kansalaisten katseet pois maan ongelmista. 

Ja niitä riittää. Nicaragua on sijoittunut nyt kymmenenä peräkkäisenä vuonna pahnanpohjimmaiseksi maailman valtioiden poliittisia ja kansalaisoikeuksia mittaavan Freedom Housen tilastoissa.

Ortegan mielenmaisema: vallankumouksellisesta itsevaltijaksi

Ortegan maailmassa kaikki valtion ja oman puolueen ulkopuolella toimivat tahot ovat häntä vastaan sekä salaa Yhdysvaltojen puolella. Tämä juontaa juurensa sandinistien alkulähteille – ryhmä perustettiin vastustamaan Yhdysvaltoja, joka oli aiheuttanut väkivaltaa ja köyhyyttä sekaantumalla Nicaraguan politiikkaan. 

Tähän kategoriaan menee myös Nicaraguassa pitkät perinteet köyhien puolustamisessa ja humanitäärisen avun annossa omaava katolinen kirkko. Presidentti on hyökännyt kirkon edustajien kimppuun ja syyttänyt piispoja ja pappeja tappajiksi. Ortegalle kirkko instituutiona edustaa Yhdysvaltojen harjoittamaa imperialismia. Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että Ortega voimoineen tunnustautuvat sosialisteiksi ja katolilaisiksi.

Ortega ilmaisee olevansa hallitsijana kansan tahtoa edistävä ja voitokas, mutta silti hän pelkää kuollakseen valtansa menettämistä ja peukaloi jopa varman lopputuloksen vaaleja. Edes oman perheen tai puolueen jäseniltä ei sallita kritiikkiä. Vuonna 2024 Ortega vangitsi sydänvaivaisen veljensä Humberto Ortegan, joka kuoli kaksi kuukautta myöhemmin. Ainoa uskottu on vaimo Rosario Murillo, joka kanssahallitsijana vastaa ainakin propagandan tuottamisesta valtion uutiskanaville. 

Isoveli valvoo ja sakottaa

Hirmuhallitsijan valvovan silmän alla eläminen näkyy monilla tavoin. Viime aikoina Ortega on rajoittanut erityisesti kansalaisten yksityisyyttä ja sananvapautta. Vaikka nicaragualaisten mahdollisuudet mielipiteen ilmaisuun ovat jo pitkään olleet heikot, vuodesta 2020 lähtien kansalaisten internetin käyttöä on seurattu erityisen tarkasti. Hallinnon vastaiseksi luetun internetsisällön julkaisusta voidaan tuomita vankeuteen jopa 15 vuodeksi, ja sananvapauden harjoittamiseen liittyy väkivallan uhkaa. Rajoitukset myös hankaloittavat tiedonkulkua Nicaraguan ulkopuolelle.

Myös tieto maan sisällä on säädeltyä, ja media on täysin hallinnon ohjaksissa. Kritiikkiä nostattavat eivät ole turvassa. Noin kolmesataa nicaragualaista journalistia asuu maanpaossa. Opposition presidenttiehdokkaita ja kansalaisjärjestöjen vapaaehtoisia pidätetään ja vangitaan keskellä yötä. Pahamaineisissa valtion vankiloissa vankeja pidetään brutaaleissa ja epäinhimillisissä oloissa, ja kidutus on yleistä. 

Yksilönvapauksien rajaamisella on usein absurdeja seurauksia. Yhtäältä tavallinen arki on ennalta-arvaamatonta ja Ortegan lonkerot ulottuvat moneen arjessa tapahtuvaan asiaan, kuten ruuan hintaan ja työllistymiseen. Moni saakin apua elämisen kuluihin Yhdysvalloissa asuvilta perheenjäseniltä rahalähetyksinä. Toisaalta ihmiset ovat turtuneet hallinnon toimintatapoihin, eivätkä ennen epätavallisilta tuntuneet rajoitukset enää yllätä kuten aiemmin. Näin kertoi anonyyminä pysyttelevä haastateltava. 

Hallitus sakottaa määräyksiä rikkovia kansalaisiaan varoituksena muille. Erityisen huolissaan ihmisoikeusjärjestöt ovat vuodesta 2023 saakka harjoitetusta kansalaisuuden poistosta rangaistuksena hallinnon vastustamisesta. Ortega on riistänyt kansalaisuuden sadoilta nicaragualaisilta, kattaen henkilöitä oppositiopoliitikoista opiskelijoihin ja maanviljelijöistä entisiin puolueaktiiveihin. Keino rikkoo räikeästi kansainvälistä oikeutta, mutta tämänkin kritiikin Ortega sivuuttaa imperialistisena salajuonena häntä vastaan. 

Maan jatkuva epävakaa tilanne ja Daniel Ortegan vuosi vuodelta radikaalimmat toimet ovat johtaneet joukkopakoon Nicaraguasta. Etenkin vuoden 2021 vaalien jälkeen muuttoliike on kiihtynyt, ja tällä hetkellä joka viides nicaragualainen asuu maan ulkopuolella, suuri osa heistä Costa Ricassa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi Hagamos Democracía (suom. Tehdään demokratiaa) -kansalaisryhmän tuottaman kyselyn mukaan kaksi kolmesta maassa asuvasta pakenisi maasta, jos kykenisi. Kun kaikki pystyvät ovat jo lähteneet, tunnelma Nicaraguassa on lattea ja usko tulevaisuuteen alhainen.

Onko diktatuurista tietä ulos

Kaiken tämän keskellä nicaragualaiset ansaitsisivat jo hengähdystauon. Maassa on ollut rauhalliseksi laskettu aika viimeksi 2010-luvulla, vaikka asiat alkoivat mennä pieleen jo paljon ennen sitä. Maassa on opittu epäluuloiseksi niin vieraan vallan edustajia kuin omiakin kohtaan. Yhdysvaltain interventiot Contra-ryhmien tukemisineen ja Somozan valtaan avittamisineen ovat jättäneet veriset jäljet. Tästä huolimatta enemmistö nicaragualaisista uskoo, että demokraattinen siirtymä olisi mahdollinen Yhdysvaltojen paineen avulla.

Mutta tämän pitäisi tapahtua pian. Tilanteesta hyötyy mm. Kiina, jonka kasvanut rooli Nicaraguassa näyttäytyy hämärinä kiinteistöbisneksinä, kuten yhdessä yössä ilmestyvissä pilvenpiirtäjissä sekä kaivosyhtiöiden siirtymisessä kiinalaisomistukseen. Kiina onkin yksi muutamasta jäljellä olevista Nicaraguan liittolaisista Venäjän ja Venezuelan rinnalla.

Hallitus on ehtinyt parissakymmenessä vuodessa tapattaa, hiljentää ja karkottaa suuren osan Ortegan vastustajista. Lisäksi kansainväliset järjestöt eivät pääse maahan, ja vain kourallinen YK-valtioista kärvistelee ylläpitämällä suurlähetystöjään Nicaraguassa. Viimeisimpänä lokakuussa 2026 Nicaragua erosi myös Keski-Amerikan parlamentista. Ratkaisuksi Nicaraguan tukalaan tilanteeseen on ehdotettu viime aikoina lähinnä kansainväliseen oikeuteen nojaamista, mutta moni odottaa Ortegan lopullista kupsahtamista. 

Seuraajaksi on kuitenkin jo nimetty vaimo ja kanssahallitsija Rosario Murillo, josta kansa pitää mahdollisesti vielä vähemmän kuin Daniel Ortegasta. Murillokaan ei ole enää nuori, joten on ajan kysymys, miten kauan pariskunta kykenee ylläpitämään kestämätöntä tilannetta. Kun Ortegan ja Murillon valtakausi lopulta päättyy, tarvitaan vuosien työ ja sekä sisäistä että ulkoista painetta, jotta demokraattiset rakenteet saadaan rakennettua uudelleen Nicaraguaan. Vaikka jatkajasta ei ole varmuutta, on todennäköistä että sellainen löytyy joko sandinistipuolueesta tai Ortegan lähipiiristä.